17.2.2007

Demarit ja Keskusta eivät yritäkään torjua ilmastonmuutosta

Vähän hävettää olla suomalainen. Meillä on jo pitkään ihmetelty, miten Bush ja Yhdysvallat voi suhtautua ilmastonmuutokseen niin kevyesti. Valitettavasti Suomen hallituksen puheet kuulostavat nyt aika lailla samalta kuin Bushin puheet. Mihinkään vähennyksiin ei pidä ryhtyä, kun muutkaan eivät ole ryhtyneet. Siitähän voisi vaikka aiheutua haittaa tämän päivän pyhälle lehmälle, kilpailukyvylle, jonka vuoksi saa näemmä tehdä mitä vain.

Ylen uutinen Suomi torjuu EU:n päästövähennystavoitteen

Aika surullista. Minä luulin jo, että kaikki puolueet ottavat Suomessa ilmastonmuutoksen tosissaan, ja haluavat torjua sitä. Tämä uskomus osoittautui kerralla vääräksi, ja on ikävää todeta, että lähes koko muun Euroopan poliitikot ymmärtävät asian paljon paremmin kuin Suomen nykyhallitus. Huvittavaa on, että vaalitilaisuuksissa Heinäluoma ja Vanhanen kuitenkin pitävät ilmastonmuutosta vakavana ongelmana. Minusta sellaiselle kannattaisi tehdäkin jotain, eikä vain puhua siitä.

Ilmastonmuutoksen hillitseminen on tietenkin koko maailman yhteinen projekti. Mihinkään tuloksiin ei kuitenkaan päästä, jos kukaan ei ota ensimmäistä askelta pelätessään toisten saavan etua. Yleinen mielipide kääntyy Yhdysvalloissakin koko ajan siihen suuntaan, että kasvihuonekaasujen päästöjä on vähennettävä. Viimeistään seuraavissa presidentinvaaleissa uskon suunnan muuttuvan sielläkin, ja ne eivät ole enää kovin kaukana.

Kehittyvien maiden, erityisesti suurten Kiinan ja Intian saaminen mukaan ilmastonsuojeluun on erittäin tärkeää. Niiden tämän hetkinen päästömäärä henkeä kohti on kuitenkin niin paljon vähemmän kuin meillä, että ne eivät varmasti tule mukaan sopimukseen, jos me emme edes yritä tehdä omille päästöillemme mitään.

Kilpailukyvyn vaarantuminen ilmastonmuutoksen torjunnan vuoksi on sitä paitsi todella kyseenalainen väite. Ilmastonmuutos uhkaa paljon suurempia asioita kuin joitakin suomalaisia työpaikkoja, vaikka ne tärkeitä ovatkin. Kymmenien miljoonien ihmisten kotiseutu ja elinkeino on maailmalla vaarassa, jos mitään ei tehdä. Esimerkiksi Ison-Britannian hallituksen tilaama raportti osoittaa lisäksi selvästi, että kaikkein kallein ja huonoin vaihtoehto ilmastonmuutosasiassa on, että mitään ei tehdä. Päästöjen vähentäminen ajoissa ja varautuminen ilmastonmuutoksen aiheuttamiin ongelmiin tulee paljon halvemmaksi. Outoa, että tämä ei mene demarien eikä keskustalaisten päähän.

Ei kommentteja: