Viimeisen viikon aikana on tapahtunut paljon. Erityisen erikoiseksi päiväksi osoittautui viime viikon keskiviikko, joka olikin melkoista vuoristorataa. Olin menossa elämäni ensimmäistä kertaa televisiostudiolle osallistumaan keskusteluohjelmaan. Nauhoitettua jaksoa ei tosin todennäköisesti koskaan lähetetä, koska kyseessä oli vasta konseptin kokeilua, mutta kuin kohtalon ivana keskustelun aiheeksi oli valittu EU ja aseet. Matkalla tuohon nauhoitukseen sain kuitenkin puhelinsoiton, jossa kerrottiin Tuusulan kouluammuskelusta. Keskustelu sujui hyvin, enkä pahemmin edes jännittänyt, mutta aserajoituksista ainakin syntyi laaja valtakunnallinen keskustelu, vaikka ohjelmaa ei edes lähetetty. Aika tehokasta toimintaa siis, voisi joku sanoa. Tätä ammuskelua millään rajoituksilla ei kuitenkaan enää voida ehkäistä, ja ilmaisenkin syvän osanottoni niille, jotka tapahtumista kärsivät.
Saman päivän iltana palasin vielä Hervantaan Tampereen teknillisen yliopiston ylioppilaskunnan edustajistovaalien valvojaisiin. Vaikka juhlatunnelmaa oli hieman hankala löytää, ei Tampereen vihreiden teekkareiden vaalivoitosta voinut olla iloitsematta. Vihreä listamme sai edustajistoon kaksi paikkaa, ja itse pääsin toiseksi viimeisenä vertailuluvulla sisään. Tulos ylitti odotuksemme selvästi, ja on hienoa, että pääsemme jo heti 26.11. edustajiston järjestäytymiskokouksessa vaikuttamaan ylioppilaskunnan tulevan hallituksen kokoonpanoon.
Viikonloppuna olin jo toista kertaa orkesterin kanssa soittamassa Piccolo-kuoron taustalla levylle. Aika harvoin levyttämään pääsee, joten se on ihan hienoa, kun on joskus tilaisuus. Loppuosa viikonlopusta menikin mukavasti kotona isänpäivän parissa.
Tämän viikon suuria tapahtumia ovat olleet kunnanvaltuuston kahdeksantuntinen kokous maanantai-iltana (uusi oma ennätykseni) ja eilinen yliopiston hallinnon opiskelijaedustajien koulutustilaisuus. Onneksi luennoilla on kuitenkin ehtinyt käydä melko hyvin, eikä joka viikko ole tällainen. Valtuustosta aion vielä kirjoitella lisää myöhemmin.