Pirkkalan uuden lukion rakentaminen ei ollut itsestäänselvää

Olin tänään 7.10. Pirkkalan lukion alumnitapahtumassa, ja pidin siellä muiden muisteluiden innoittamana lyhyen puheenvuoron prosessista, joka johti Pirkkalan uuden lukion rakentamiseen. Halusin kirjoittaa pääajatukseni myös muistiin, etteivät ne unohtuisi, vaikka puheenvuoroni ei ollutkaan valmisteltu.

Joku voi kysyä, voiko vähän yli kolmekymppinen, vuonna 2004 ylioppilaaksi kirjoittanut ihminen muistella vanhoja täällä, mutta muiden innoittamana uskaltauduin kuitenkin. Haluan nimittäin kertoa päätöksenteon taustoista ja muistuttaa, että ei ole mitenkään itsestäänselvää, että saamme olla tänään täällä Silmussa, Pirkkalan uudella lukiolla.

Minä toimin Pirkkalan kunnanvaltuutettuna 2005-2016 eli yli 11 vuotta. Tänä päivänä on kovin helppo ajatella, että Pirkkalan uuden lukion rakentaminen oli jotenkin ilmiselvää, mutta ei se ollut. Me tiedämme nyt, että Pirkkalan uusi lukio kuuluu ajatuksena historian voittajiin, mutta tie tähän hetkeen oli kaikkea muuta kuin helppo.

Muistan päättäjäajoiltani monta kokousta, joissa ihan vakavasti keskusteltiin siitä, tarvitseeko Pirkkala uutta lukiota, ja onko meillä varaa uuteen lukioon. Muistan joskus tulleeni kokouksesta kotiin miettien, pitäisikö meidän vain luovuttaa pirkkalalaisten nuorten toisen asteen koulutus kokonaan Tampereelle, kun niin paljon muitakin investointipaineita oli. Haluan olla rehellinen, ja olen valmis myöntämään ajoittain ajatelleeni itsekin, että pelkästään peruskoulut ja päiväkodit nielisivät korjauksineen hyvin paljon rahaa, ja näin ollen uusi oma lukio pitäisi jättää vain haaveeksi.

Voin myöntää, että hyvät kokemukseni Pirkkalan lukiosta ja Pirkkalan yhteislukion kannatusyhdistyksen näkyvä toiminta uuden lukion puolesta vaikuttivat ratkaisevasti siihen, että päädyin kannattamaan Pirkkalan omaa uutta lukiota ja vaadin sitä myös vuoden 2011 kunnallisvaaliteemoissani. Muistan kuitenkin hyvin, että vielä oman päätöksenikin jälkeen jouduin joskus kotimatkalla kokouksesta pelkäämään, löytyykö uudelle lukiolle todella poliittinen enemmistö.

Haluan korostaa, että kyseessä ei ollut mikään puolueiden välinen kiistely, vaan enemmänkin periaatteelinen pohdinta siitä, mihin kaikkeen kunta pystyy investoimaan. Satsaus uuteen lukioon ei ollut pieni, eikä sellaista ollut helppoa päättää, mutta itse päädyin näkemään uuden lukion nimenomaan investointina Pirkkalan tulevaisuuteen. Siksi haluan sanoa, että tehtyyn päätökseen tarvittiin kaikenvärisiä poliitikoita ja ennen kaikkea luottamista tulevaan.

Kuulemani ja näkemäni perusteella pidän todennäköisenä, että Pirkkalan yhteislukion kannatusyhdistyksellä ja sen keräämällä nimilistalla oli suuri vaikutus siihen, että riittävän monen päättäjän mieli saatiin uuden lukion rakentamisen taakse. Ilman tuota työtä emme ehkä olisi täällä tänään. Minä haluan kiittää yhdistystä lämpimästi tuosta työstä.

Toivon, että muistoni kertovat myös siitä, että kunnalliset päätökset eivät vain "tapahdu", vaan ne tehdään ja niiden tekijät ovat ihmisiä. Vaikuttaminen kannattaa ja sillä on väliä! Minä en enää ole Pirkkalan päättäjänä, mutta minä toivon, että painatte ajatukseni muistiin. Jos te haluatte jonkin kunnassa muuttuvan, älkää vain toivoko sen tapahtuvan, vaan tarttukaa toimeen ja vaatikaa muutosta. Tämä uusi hieno lukiorakennus toimikoon muistutuksena tuollaisen työn merkityksestä.

Miksi ostaa Uniper?

Kirjoituksen saatua yllättävän paljon julkisuutta on syytä todeta, että olen kirjoittanut tekstin yksityishenkilönä, eikä se edusta työnantajani tai muunkaan tahon näkemyksiä. Se ei myöskään ole sijoitussuositus, koska pyrin siinä lähinnä arvioimaan Uniperin energiaomistusten arvoa. Esimerkiksi yhtiön johdannaissalkun sisältöön, lainakorkoihin tai muihin rahoitukseen liittyviin asioihin en ole edes yrittänyt ottaa kantaa.

Viime viikolla saatiin yksi kaikkien aikojen suomalaisista yrityskauppauutisista, kun Suomen valtion vähän yli puoliksi omistama Fortum ilmoitti päässeensä sopimukseen E.ONin kanssa siitä, että se ostaa noin 47 % Uniperin osakkeista. Kauppaa ei voi pitää erityisen yllättävänä, sillä erityisesti Ruotsissa Uniperilla on omistuksia, joita Fortumin voi uskoa jo pitkään tavoitelleen. Toistaiseksi Fortum ei saa enemmistöosuutta Uniperissa, mutta tämä lienee lähinnä ajan kysymys, sillä Uniperin osakkeenomistajiin kuuluu paljon instituonaalisia sijoittajia, ja Fortum käynee aikanaan neuvotteluita myös niiden kanssa.

Talouslehdistössä kauppaa on kommentoitu enimmäkseen asiallisesti, ja siellä on aivan oikein nähty, että kaupassa on sekä hyviä että huonoja puolia. Sen sijaan useat poliitikot, valitettavasti myös osa vihreistä, vaikuttavat menettäneen pahasti malttinsa arvioidessaan kauppaa ja yrittäessään käyttää sitä poliittisena lyömäaseena. On tietenkin totta, että Uniperilla on omistuksessaan kivihiiltä käyttäviä voimalaitoksia, mutta yrityskauppa-analyysinä "paha yhtiö, koska sisältää kivihiiltä" on kelvoton. Vielä paljon huonompiakin arvioita olen nähnyt, sillä jotkut ovat jopa epäilleet Uniperin olevan Soneran UMTS-kauppojen tapaista tyhjää ilmaa, ja tämä on jo väitteenä täysin järjetön.

Fakta on, että valtio pääomistajana antoi Fortumin myydä vakaata tuottoa tarjoavan, luonnollisesta monopolista nauttivan sähköverkkotoiminnan verosuunnittelua maksimaalisesti hyödyntäville kansainvälisille pääomasijoittajille. Pidän tuota päätöstä virheenä, vaikka se ei olekaan aiheuttanut viimeaikaista sähkön siirtohintojen nousua. Tuo nousu johtuu täysin eduskunnan säätämistä huonosti suunnitelluista laeista, kuten kirjoitin aikaisemmin (linkki). Nyt kun näin on kuitenkin tehty, olisi  virhe estää Fortumia tekemästä rahoillaan jotain.

Verkkojen myynnin seurauksena rahaa oli käytössä sen verran paljon, että jotain sille oli tehtävä, ja silloin on käytännössä valittava siitä, mitä markkinoilla on myynnissä. Euroopan energiamarkkinoilla ei ole järkevään hintaan myynnissä suuria yrityksiä, joilla ei olisi fossiiliomistuksia. Vielä vähemmän siellä on myynnissä yhtiöitä, joilla on suuria vesivoimaomistuksia ja merkittäviä synergioita Fortumin toiminnan kanssa. Toisin sanottuna Uniper on kaikesta huolimatta juuri Fortumille yksi parhaita mahdollisia ostokohteita, mutta tämän ymmärtääkseen pitää vaivautua ensin selvittämään, mikä Uniper on. Näyttää siltä, että moni innokas kommentoija ei ole tätä jaksanut tehdä.

Mikä Uniper on?

 

Kuva 1. Uniperin sähköntuotanto-omistukset Länsi ja Keski-Euroopassa. Lähde Uniper assets.

Uniper on saksalaistaustainen energiayhtiö, jolla on huomattava asema Saksan, Ison-Britannian, Ruotsin ja Hollannin sähkömarkkinoilla sekä Saksan ja Itävallan kaasuvarastoissa. Sähköntuotannon rakennetta voi tarkastella kuvassa 1. Lisäksi sen 83,73-prosenttisesti omistama Unipro tuottaa huomattavia määriä sähköä Venäjällä. Omistuksista on saatavissa julkinen kooste, johon viittaan useaan kertaan.

Kun kyseessä on yrityskauppa, aivan ensimmäisenä pitäisi aina arvioida kaupan hintaa. Fortum on maksamassa 46,65 %:n osuudesta 3,76 miljardia euroa, eli koko Uniperin se arvioi noin 8 miljardin euron arvoiseksi. Vuonna 2016 Uniper tuotti 2,2 miljardin euron kassavirran, ja vuoden 2017 alkupuoliskolla se tuotti 1,5 miljardin kassavirran. Koko vuodelta sen arvioidaan tuottavan noin miljardin voittoa, eli yhtiön arvo suhteessa vuotuiseen voittoon (p/e, price per earnings) on erittäin maltillinen noin 8. Yhtiö on myös rajusti vähentänyt velkojaan, ja ensimmäisen vuosipuoliskon 2017 jälkeen sen kokonaisveloiksi on ilmoitettu 3,3 miljardia euroa, mikä on kassavirtoihin ja yhtiön omaisuuteen nähden vähän. Yhtiön talous on siis kunnossa, ja se on vieläpä viime aikoina vähentänyt riskejään fossiilisen energian tuotannossa myymällä osuutensa venäläisestä kaasukentästä.

Puhtaasti talouslukujen valossa Uniperia voi siis pitää edullisena. Tämä on erittäin tärkeää todeta ääneen ennen kuin lähtee arvostelemaan yrityskaupan mielekkyyttä tai Fortumin johdon arvostelukykyä. Myös sijoittajien näkemys Uniperista on yleisesti ollut, että osake on houkutteleva sijoituskohde, toisin kuin jotkut yli-innokkaat arvostelijat ovat väittäneet. Tämän voi helposti todeta katsomalla yhtiön osakekurssin kehitystä, sillä osake on noussut yli 100 % sitten vuoden 2016 syyskuun listauksen. Osa noususta voi tosin selittyä jo pitkään liikkuneilla yrityskauppahuhuilla.

Vaikka yrityskaupan arvioinnissa talouslukujen arvioinnin pitäisikin lähtökohtaisesti olla keskeisessä roolissa, suurin erimielisyys Uniper-kaupan järkevyyden osalta näyttää liittyvän yhtiön tulevaisuuden näkymiin. Olen nähnyt ainakin parin vihreän kansanedustajan väittävän, että yhtiöllä ei ole minkäänlaista tulevaisuutta, koska se on fossiilienergiayhtiö. Samalla linjalla olivat erilaiset nettinälvijät, jotka nimittelivät Uniperia E.ONin jakautumisen yhteydessä E.OFFiksi. Sanaleikki on hauska, mutta minä seuraan työkseni eurooppalaisia energiamarkkinoita, ja olen (ilmastonmuutoksen kannalta ikävä kyllä) täysin eri mieltä. Euroopan energiantuotanto muuttuu hitaasti, ja on paljon todennäköisempää, että Uniper tienaa myös fossiilienergialla vielä paljon rahaa seuraavina vuosikymmeninä. Uniperin arvokkain omaisuus on tästä huolimatta sen ei-fossiilisissa osissa. Seuraavissa kappaleissa yritän selvittää, miksi näin on.

Uniper Ruotsissa

Uniperin tai oikeastaan E.ONin tarina Ruotsissa alkoi vuonna 2001, kun E.ON osti eteläruotsalaistaustaisen Sydkraft Ab:n osake-enemmistön. Yhtiö kasvoi eteenpäin yrityostoilla, kun saksalaisilla energiantuotantoyhtiöillä meni vielä hyvin. Kuten yhtiön voimalaitoslistasta käy ilmi, se omistaa noin 1600 MW ruotsalaista säädettävää vesivoimaa ja vielä 200 MW heikommin säädettävää jokivesivoimaa. Kokonaistuotanto vaihtelee sateiden mukaan, mutta viime vuosien lukujen perusteella tuotannoksi voi arvioida 6 500 GWh eli suunnilleen puolet Suomen vuotuisesta vesivoiman tuotannosta. En voi lakata hämmästelemästä, miten esimerkiksi Iltalehti ohittaa tämän faktan "analyysissään" täysin.

Väite siitä, että ruotsalainen vesivoima on jotain menneisyyteen kuuluvaa saastuttavaa energiaa on suorastaan järjenvastainen. Tilanne on täysin päinvastoin, ja esimerkiksi Ruotsin viimevuotinen energiapoliittinen sopimus pitää, aivan syystäkin, vesivoiman merkitystä keskeisenä maan puhtaalle sähköntuotannolle. Vesivoima on tärkeässä roolissa jopa Greenpeacen ja NeoCarbon Energyn  energiaskenaarioissa, ja näitä tahoja en ihan ensimmäisenä menisi syyttämään takertumisesta vanhaan energiapolitiikkaan, vaikka monesta muusta asiasta niitä voikin arvostella.

Vesivoimaa on harvoin myynnissä, ja nyt Fortum on siis saamassa hallintaansa noin 1800 MW ruotsalaista vesivoimaa. Edellinen suuri ruotsalaisen vesivoiman kauppa taidettiin tehdä 2013, kun muutamat suomalaiset energiayhtiöt ostivat 161 MW (normaali vuosituotanto 862 GWh) Indalsälvenin vesivoimaa 605 miljoonalla eurolla. Suomessa puolestaan 300 GWh (66 MW) Kokemäen- ja Kymijoen vesivoimatuotantoa kaupattiin 239 miljoonalla eurolla vuonna 2014.

Sähkön tukkuhinta on nykyään hieman alempana kuin tuolloin, mutta toisaalta vesivoiman kiinteistöveroa on Ruotsissa sovittu alennettavaksi lähivuosina useiden eurojen edestä megawattituntia kohden, joten vesivoiman tuloksentuottokyky on suunnilleen ennallaan. Olen tutustunut Uniperin vesivoimalaitoksiin laitoskohtaisesti työni vuoksi käytettävissä olevan aineiston perusteella, enkä näe syytä pitää Uniperin laitoksia yhtään vähemmän arvokkaina kuin noita tuolloin kaupattuja laitoksia.

Lisäksi pitää huomioida, että Uniper omistaa laitokset kokonaan, ei vain osittain, kuten edellä mainitussa Kraftgården Ab:n kaupassa, mikä helpottaa entisestään laitosten täyttä hyödyntämistä. Uniperin laitokset sijaitsevat pääosin Ångermanjoella sivujokineen ja Ljungan-joella, jotka sijaitsevat samalla spot-markkina-alueella (SE2) kuin Kraftgårdenin voimaosuudet. Jonkin verran omistuksia on myös etelämpänä eli hieman korkeampien sähkön tukkuhintojen piirissä, mutta teen nyt tässä karkean oletuksen, että Uniperin laitosten tuotanto on suunnilleen saman arvoista kuin Kraftgårdenin laitosten.

Tällöin pelkästään Uniperin ruotsalaisten vesivoimalaitosten arvo olisi (6 500 GWh / 862 GWh) * 605 milj. € = 4,6 miljardia euroa. Rehellisesti sanottuna epäilen Kraftgårdenin kaupan hintaa korkeammaksi kuin mitä Fortum olisi valmis maksamaan, mutta silti Uniperin ruotsalaisen vesivoiman arvo on helposti 2,5-3 miljardia euroa. Jos joku väittää jotain muuta, esittäköön numeroita väitteidensä tueksi.

Toisekseen Ruotsin energiapoliittinen sopimus takaa myös Ruotsin ydinvoimaloille mahdollisuuden käydä teknisen elinikänsä loppuun asti. Uniper omistaa 55 % Oskarshamn 3:sta (1400 MW), noin 30 % Ringhalsin neljästä reaktorista, joista kaksi jatkaa toimintaansa vielä ainakin pari vuosikymmentä ja noin 10 % Forsmarkin kolmesta reaktorista. Tämä tarkoittaa noin 2250 MW ydinvoimatehoa (17-18 000 GWh/v), jolla on käyttöikää 20-30 vuotta. Ottaen huomioon, että Suomessa ollaan valmiita maksamaan 7 miljardia euroa Fennovoiman 1200 MW:n ydinvoimatehosta 60 vuodeksi, lähes kaksi kertaa suuremman ruotsalaisen ydinvoimatehon arvoksi on hyvin varovaisestikin arvioitava 2-3 miljardia. Yli 30 vuoden päässä olevat kassavirrat ovat nimittäin investointi- ja kauppahintalaskelmissa aika lailla arvottomia.

Jos ja kun Fortum saa enemmistön Uniperista, se pystynee suomalaisten kokemustensa perusteella tehostamaan toimintaa erityisesti Oskarshamnissa, jossa saksalaisten ydinvoimaviha on estänyt toiminnan kehittämistä. Näin tuon toiminnan arvoa voidaan ehkä jopa nostaa, sillä vuonna 1985 käynnistetty Oskarshamn 3 siirtyisi kokonaan yhden toimijan alle. Fortum nimittäin omistaa loput 45 % Oskarshamnin reaktoreista. Pidän Fortumia huomattavasti Uniperia parempana ydinvoiman omistajana, sillä Fortum pitää aivan oikein ydinvoimaa yhtenä keinona vähentää ilmastopäästöjä, kun taas Uniper tai sen edeltäjä E.ON eivät tätä halunneet ymmärtää. E.ON syyllistyi nimittäin Oskarshamnissa hiljattain yhteen Pohjois-Euroopan viime aikojen suurimmista ympäristörikoksista Fortumin vastustuksesta huolimatta.

Tällä tarkoitan sitä, että Oskarshamn 1 (473 MW) suljettiin kesällä 2017 ja Oskarshamn 2 (638 MW) pari vuotta sitten, vaikka ne olisivat olleet käyttökelpoisia vielä 10-20 vuodeksi eteenpäin. Sulkeminen ei juuri lisännyt Ruotsin päästöjä, koska Ruotsissa puhdasta sähköä riittää, mutta reaktoreiden sulkemisen vuoksi Ruotsi pystyy nyt viemään aikaisempaa vähemmän puhdasta sähköä Puolaan, Saksaan, Tanskaan ja Liettuaan. Tämä lisää Euroopan hiilidioksidipäästöjä miljooneilla tonneilla joka vuosi, ja tuon lisäyksen mittaluokka on sama kuin Suomen koko sähköntuotannon vuotuisilla päästöillä.

Hiilidioksidipäästöttömän vesi- ja ydinvoiman lisäksi Uniper toimittaa suuria määriä kaukolämpöä Malmöön kaasulla käyvästä Öresundsverketistä ja vastaa suuresta osasta Ruotsin tehoreservitarpeita, sillä Etelä-Ruotsissa ei kylminä ja tyyninä talvipäivinä ole riittävästi sähköntuotantotehoa. Myös näiden laitosten arvo on selvästi enemmän kuin nolla.

Jos Uniperin Ruotsin tuotantolaitoksia arvostetaan lähellekään toteutuneita kauppahintoja, maltillisesti laskienkin pelkästään niiden arvoksi tulisi siis määritellä vähintään 4,5 miljardia euroa.

Uniper Saksassa

Aika suuri osa Uniper-ostoon kohdistuvasta kritiikistä taitaa perustua Uniperin tuotantorakenteeseen Saksassa. Tältä osin kritiikki on tietenkin osin aivan aiheellista, sillä on tosiasia, että Saksassa poltetaan aivan liikaa hiiltä ja kaasua. Samaan aikaan haluaisin kuitenkin todeta, että tämä ei ole Uniperin tai muiden energiayhtiöiden syytä, vaan ennen kaikkea poliitikkojen vika.

Saksa on halunnut sulkea ydinvoimaloita ennenaikaisesti sen sijaan, että olisi aloittanut energiakäänteensä rusko- ja kivihiilivoimalaitostensa sulkemisella. Päästövähennystulokset ovat kiistatta surkeita ja ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta täysin riittämättömiä, kuten kuvasta 2 näkee. Kokonaispäästöt ovat vähentyneet 25 vuodessa vaivaiset 15 % (kuvassa tummanpunaiset palkit), mikä on todella heikko suoritus, eikä Saksa ole saavuttamassa vuodelle 2020 asetettuja päästövähennystavoitteita. Euroopan maista esimerkiksi Suomi, Ruotsi, Tanska ja Iso-Britannia ovat pystyneet paljon parempiin tuloksiin, kukin omilla tavoillaan.

Kuva 2. Saksan sähköntuotannon kokonaispäästöt miljoonina tonneina ja CO2-intensiteetti (g/kWh). Lähde: Icha & Kuhs, Entwicklung der spezifischen Kohlendioxid-Emissionen des deutschen Strommix in den Jahren 1990 bis 2015.

Saksan vaalien jälkeenkin Merkelin CDU jatkaa päähallituspuolueena, eikä se ole kovinkaan tarmokkaasti työskennellyt päästövähennysten edistämiseksi. Uniperin kannalta CDU:n vallan jatko tarkoittaa, että  osaa sen fossiilisesta kapasiteetista tarvitaan myös jatkossa. Itse asiassa Saksa on kieltänyt Uniperia sulkemasta eräitä kannattamattomia fossiilisia voimalaitoksia, koska niitä tarvitaan pitämään valot päällä maassa (esimerkki). Minusta on typerää syyttää Uniperia siitä, että se noudattaa viranomaisten käskyjä tässä asiassa, vaikka kuinka haluaisin vähentää fossiilisten polttoaineiden käyttöä.

On kuitenkin totta, että Uniperin 500 MW:n ruskohiilisähkökapasiteetti ja 3 000 MW enimmäkseen aika vanhaa kivihiilisähkökapasiteettia ovat sulkemisuhan alla joko taloudellisista tai poliittisista syistä lähivuosina. Niille ei pidä laskea merkittävää arvoa, eikä Fortum varmasti niin teekään. Voi hyvin olla, että Fortum ei mielellään ostaisi niitä ollenkaan, mutta sellaista pakettia ei ole myynnissä.

Uniper omistaa kuitenkin Saksassa noin 1000 MW enimmäkseen heikosti säädettävissä olevaa jokivesivoimaa ja 750 MW toiminnassa olevaa pumppuvesivoimaa. Kaikkien näkemieni energiastrategioiden mukaan Saksa tarvitsee tällaista uusiutuvan energian kapasiteettia myös tulevaisuudessa. Yhtiö on tuottanut Saksassa noin 5 TWh hyvin kannattavaa vesisähköä vuodessa, ja lisäksi sillä on säätökapasiteettia pumppuvoimaloissaan. Pelkästään vesisähkön myynnistä tulee kassavirtaa arviolta 200 miljoonaa euroa vuodessa ja nopeasti säätyvä pumppuvoimalatuotanto on Saksassa arvokasta, jolloin näidenkin laitosten arvoksi on hyvin konservatiivisillakin oletuksilla laskettava 2 miljardia euroa. Tämä on perusteltu arvio myös Ruotsin hintoihin nähden, sillä Saksassa sähköstä maksetaan paremmin kuin Ruotsissa, ja Uniperin saksalaisen vesisähkön määrä on vain hieman pienempi kuin ruotsalaisen.

Uniperin kaasusähköteho Saksassa on noin 3 000 MW, ja kaasun käyttö on vahvasti läsnä Saksan energiastrategioissa vielä vuosikymmeniä tästä eteenpäin. Tältä osin en voi ymmärtää, miten laitoksia voisi pitää arvottomina. Uniper omistaa myös noin neljänneksen Saksan kaikesta maakaasun varastointikapasiteetista, ja koska lähes koko Saksa lämmitetään kaasulla, varastoinnillekin lienee kysyntää pitkäksi aikaa. En todellakaan tiedä, onko tämä Fortumin strategiaan sopivaa bisnestä, mutta arvotonta tai hyödytöntä se ei missään tapauksessa ole. Oma asiantuntemukseni ei tosin riitä arvioimaan kaasun varastointikapasiteetin arvoa, joten jätän sen laskelmissani alhaiseksi. Lisäksi Uniperilla on kaasuputkiosuuksia (Itämeri-Tsekin raja eli OPAL-putki ja Hollanti-UK -yhteys, molemmista 20 % osuus), ja niille voi yhdessä laskea ainakin parin sadan miljoonan euron arvon.

Poliittisesti ongelmallisin Uniperin projekteista saattaa olla valmisteilla oleva Nord Stream 2 -kaasuputki, jossa yritys on mukana. En voi olla yhtymättä Elina Lepomäen näkemykseen siitä, että Suomessa ei ole oikein edes vakavasti keskusteltu asian poliittisista ulottuvuuksista. Pidän Suomen poliittista johtoa naiivina, kun tähän ei olla pystytty, mutta toisaalta Saksan pitäisi olla se maa, jonka pitäisi uskaltaa puhaltaa pilliin. Nord Stream 2 on kaupallisesti tarpeeton, heikentää Ukrainan asemaa ja synnyttää ristiriitoja EU:n sisällä. Putken rakentaminen kuitenkin mitä todennäköisimmin ratkeaa ennen kuin Fortumilla on edes määräysvaltaa Uniperissa, joten en näe sen juuri vaikuttavan tähän kauppaan.

Lisäksi on vielä syytä huomata, että Saksassa uusiutuvan sähköntuotannon rakentamisvauhti on hidastunut huippuvuosista. Jos uusiutuvien vuotuinen rakentamisvauhti on esimerkiksi 5 GW tuulivoimaa ja 1,5 GW aurinkovoimaa, kuten sen arvioidaan vuonna 2017 olevan, se ei riitä edes korvaamaan vuoden 2022 loppuun mennessä käytöstä poistumassa olevien ydinvoimaloiden tuotantoa. Lisäksi samanaikaisesti vanhaa loppuunajettua tuulivoimaa puretaan, joten käytännössä Saksan sähkömarkkinoilla CO2-päästöttömästi tuotetun sähkön määrä vähenee lähivuosina, mikä tarkoittaa hieman lisää tuotantoa fossiilisissa tuotantolaitoksissa.

Uniper muualla EU:ssa

Isossa-Britanniassa Uniperilla on 2000 MW hiilisähkötehoa ja 4300 MW kaasusähkötehoa. Iso-Britannia on ajanut kivihiilen käytön käytännössä alas kansallisella hiiliverolla ja Uniperin laitokset ovat lähellä käyttöikänsä päätä, joten niille ei kannata laskea mitään arvoa. Sen sijaan kaasulaitosten käyttö Britanniassa on kasvanut voimakkaasti, kuten Uniperin laitoslistan sivulta 5 näkyy. Useat Uniperin laitokset ovat myös pärjänneet Ison-Britannian kapasiteettimarkkinakilpailutuksissa, eli ne ovat varmasti käytössä vielä vuosienkin päästä.

Ison-Britannian sähkömarkkinatilanne on nykyisellään aika kireä, eikä laitoksia juuri enää jää varalle kylminä ja tyyninä talvipäivänä, sillä kivihiililaitosten poistuttua markkinoilta maa on täysin riippuvainen maakaasusähköstä. Maassa ei ole myöskään poliittista tahtoa tukea suunnattomia määriä uutta uusiutuvaa sähköntuotantoa, vaan sen lisäys on vähittäistä, joten maakaasua käytetään varmuudella ainakin 20 vuotta eteenpäin. Näin ollen Ison-Britannian kaasulaitoksilla on huomattavaa arvoa. Vastaavien uusien laitosten arvo olisi useita miljardeja euroja, ja vuonna 2015 Uniperin laitokset tuottivat Britannian markkinan keskihinnalla arvioituna 750 miljoonan euron edestä sähköä. Näillä luvuilla 1-2 miljardin euron arvostus laitoksille ei varmasti ole liikaa.

Ranskassa Uniperilla on pari hiililaitosta, mutta nämäkin sulkeutunevat lähivuosina, eikä Fortum varmasti näe niille arvoa. Sen sijaan Ranskan kaasulaitosten arvo saattaa nousta huomattavasti, jos Ranska alkaa todella sulkea ydinvoimaa Macronin suunnitelmien mukaan. Tällaisessa tilanteessa Uniperin kahden kaasuvoimalaitoksen käyttö noussee merkittävästi.

Hollannissa Uniper omistaa Maasvlakten suuret hiililaitokset, teholtaan yhteensä 2140 MW, ja niistä voinee melkoisella varmuudella sanoa, että ne ovat omistajalleen taakka. Hollanti, toisin kuin Saksa, on asettamassa aika tiukkoja päästövähennysvaatimuksia, ja saattaa hyvin jopa olla kieltämässä hiilen käyttöä jo ensi vuosikymmenen aikana. Toisaalta varsinkin uusin laitos (1070 MW) on kyllä juoksevien kulujen osalta melko kannattava hyvän hyötysuhteen ja modernin tekniikkansa ansiosta, joten hyvää kassavirtaa tuostakin laitoksesta kyllä vielä jonkin aikaa saa.

Hollannissa Uniperilla on kuitenkin myös kaasu-CHP:ta, ja sen tulevaisuus näyttää valoisalta, varsinkin jos Hollanti rajoittaa tiukasti hiilen käyttöä. Myös Belgian kaasuvoimalaitoksilla on vastaavia mahdollisuuksia, mutta näissä maissa Uniperin toiminta on sen verran pientä, että kauppahintaan sillä ei liene suurta vaikutusta. Unkarissa Uniperin ainoan laitoksen tuotanto on ollut voimakkassa kasvussa viime vuosina, ja Itä-Euroopan suunnalla kaasun käytön lisääntyminen itse asiassa edistää ilmastotavoitteita nykytilanteeseen nähden, joten politiikka ei ole sulkemassa kasvun mahdollisuuksia.

Uniper Venäjällä

Viimeisenä käsittelen Uniperin Venäjän-bisneksiä. En millään tavalla kyseenalaista sitä arviota, että Venäjällä energiabisneksen riskien arviointi on kovin erilaista kuin lännessä. On kuitenkin syytä huomata, että nimenomaan sähkötuotannossa venäläiset poliitikot ovat, niin uskomatonta kuin se onkin, olleet paljon luotettavampia kumppaneita energiayhtiöille kuin EU:n poliitikot.

EU:n päästökauppa otettiin käyttöön 2005, ja tuohon aikaan poliitikot kannustivat voimakkaasti EU-alueen yhtiöitä investoimaan päästöttömään energiantuotantoon, koska päästöoikeuksien nousevien hintojen väitettiin tekevän monista investoinneista aikaisempaa kannattavampia. Näin ei tapahtunut, ja ne yhtiöt, jotka tuolloin uskoivat poliitikkojen lupauksiin merkityksellisestä päästökaupasta, ovat saaneet raskaasti pettyä.

Todellisuudessa poliitikot ympäri Euroopan ryhtyivät rakentelemaan erilaisia tukijärjestelmiä uusiutuvalle energialle sekä kiristivät energiansäästötavoitteita. Kun tämän lisäksi Yhdysvalloista alkanut lama vähensi teollisuustuotantoa, päästöoikeuksien kysyntä laski. Nämä tekijät yhdessä romahduttivat päästökaupan hinnat, eivätkä Euroopan poliitikot vaivautuneet tekemään tilanteelle mitään. Käytännössä kaikki, jotka kuuntelivat poliitikkojen puheita 2000-luvun alussa ja investoivat omia rahojaan päästökauppaan luottaen, ovat olleet 2010-luvun energiasektorin häviäjiä. Sen sijaan voittajia ovat ne, jotka vähät välittivät EU:n päästökaupasta keskittyessään metsästämään tuottoisimpia valtioiden kansallisia tukijärjestelmiä. Tämä ei todellakaan ole kunniaksi EU:lle tai sen ilmastotavoitteille. Toisaalta voi silti todeta, että se on silti ollut maailman parhaasta päästä, koska pelkästään ylikansallisen järjestelmän luominen oli melkoinen ponnistus.

Venäjällä ilmastotavoitteista ei suuremmin ole piitattu, vaikka he ovatkin mukana kansainvälisissä sopimuksissa. Sen sijaan viime vuosikymmenen lopulla maahan haluttiin rakentuvan uutta sähköntuotantokapasiteettia kapasiteettimaksujärjestelmän avulla. Toisin kuin EU:ssa, venäläiset ovat pitäneet lupauksensa, ja investoijat ovat saaneet luvattuja tuottoja järjestelmästä, kun ovat rakentaneet uutta kapasiteettia. Järjestelmä on tosin sähkön kuluttajille varsin kallis enkä sitä siksi muille suosittele, mutta tuon aiheen käsittely ei kuulu tähän kirjoitukseen.

Näistä maksuista ovat hyötyneet sekä Fortum että Uniper, ja maksut jatkuvat pitkälle tulevaisuuteen. Myös vanha kapasiteetti on päässyt kapasiteettimaksujen piiriin siellä, missä se on katsottu tarpeelliseksi. Uniper kertookin  International Power -yksikkönsä tuottaneen vuonna 2016 noin 55 000 GWh sähköä, josta siis suuri osa Venäjällä. Kokonaistuloja syntyi 1,1 miljardia euroa, ja voitoksi jäi noin 100 miljoonaa euroa ja edellisvuonna peräti 240 miljoonaa euroa. Vaikka Venäjän bisnekseen voi monesta syystä suhtautua epäillen, se on viime aikoina ollut yllättävän vakaata, ja suurin ongelma lienee ollut ruplan kurssin vaihtelu. Läntisessä Euroopassa tuollaisen bisneksen arvoksi voisi varmasti sanoa ainakin 1,5-2 miljardia euroa, mutta Venäjän maariski huomioiden arvoa ei voine pitää näin korkeana.

Ei Venäjän bisnestä voi silti missään tapauksessa pitää arvottomana eikä edes täysin arvaamattomana. Uskon Fortumin tuntevan sikäläisen energiabisneksen varsin hyvin aikaisempien kokemustensa perusteella, ja pitkällä aikavälillä lienee jopa mahdollista löytää synergiaa Fortumin ja Uniperin Venäjän-toimintojen välille. Tästä huolimatta Fortumin Venäjä-riski huolestuttaa minua myös kaupan jälkeen, ja joku toinen saattaa arvioida sen jopa niin suureksi, että suhtautuu myös tähän kauppaan kriittisesti. Venäjän-toiminnan osuus Fortumin liikevaihdosta kuitenkin jopa laskee Uniper-kaupan myötä, koska Uniperin muu toiminta on niin laajaa.

Lopuksi

Kuva 3 sisältää tekstissä mainitut arviot kerättynä yhteen. Siitä näkee hyvin, että Uniperin voimalaitokset ovat arvokkaita, vaikka fossiilivoimalle ei suurta arvoa laskisikaan.

Kuva 3 Arvio Uniperin osien arvosta.

Maakohtaisen läpikäynnin perusteella on syytä olettaa, että Uniperin kaltaisen yhtiön ostaminen osina olisi kalliimpaa kuin mitä se nyt kokonaisuutena Fortumille maksaa. Uniperin osien arvo on käyttämieni konservatiivisimpien arvioidenkin mukaan enemmän kuin tuo 8 miljardia euroa, lähinnä siksi, että Uniper sisältää paljon edullista ja päästötöntä sähköntuotantoa Ruotsissa ja Saksassa. Minusta tämä riittää perusteeksi sille, että Fortumin kannattaa ostaa Uniperia, sillä puhtaan ja kannattavan sähköntuotannon omistaminen Euroopassa hyödyttää pitkällä aikavälillä myös suomalaista veronmaksajaa.

Arviot, jotka väittävät, että Fortum on tyhmä maksaessaan hiilivoimasta, eivät vaikuta tämän analyysin mukaan kovin järkeviltä. Minä en tosiasiassa usko, että Fortum edes ajattelee maksavansa hiilivoimasta, vaan se tulee vain harmillisena ja lähes arvottomana osana pakettia. Se, mistä Uniperissa ensisijaisesti kannattaa maksaa, on Ruotsin ja Saksan vesivoima sekä ruotsalainen ydinvoima, jossa Fortumilla on jo ennestään suuria omistuksia. Fortumin kannalta varsinkin Oskarshamnin pääomistuksen ajautuminen jonkun kilpailijan käsiin olisi suorastaan haitallista.

Muilta osin varsinkin kaasusähkölle riittää kysyntää vielä vuosikymmeniksi Länsi-Euroopassa, joten kaasuvoimalaitoksilla on arvoa riippumatta siitä, pitääkö Fortum ne itse vai pyrkiikö se myymään ne aikanaan muualle. Olisi itse asiassa hienoa, jos yhteistuotannon hyvin tunteva Fortum voisi esimerkiksi lisätä kaukolämmön käyttöä Euroopassa vaikkapa noiden laitosten avulla. Keski-Euroopassa nimittäin tuotetaan vielä paljon lämpöenergian hukkaavaa lauhdesähköä, ja samaan aikaan asuntoja lämmitetään vielä enimmäkseen kiinteistökohtaisesti öljyllä ja kaasulla. On joka tapauksessa todellisuuteen perustumatonta toiveajattelua, että fossiilisilla polttoaineilla tuotettu sähkö ja lämpö olisivat kokonaan poistumassa markkinoilta seuraavan 10-20 vuoden sisällä, sillä suurin osa Euroopan maista ei edes tavoittele tällaista energiastrategioissaan.

Mitä hiilivoimaan tulee, uskon, että Uniperin siirtyminen Fortumin määräysvaltaan saattaisi jopa hieman kiihdyttää hiililaitosten sulkemisia. Uniperin strategia vaikuttaa nimittäin paljon enemmän perinteisen fossiiliyhtiön strategialta kuin Fortumin. Minä uskon, että päästövähennysten kannalta on tehokkaampaa antaa Fortumin ostaa Uniper ja sitten kohdistaa Fortumiin painetta saastuttavimpien laitosten sulkemiseksi ja vähäpäästöisen tuotannon lisäämiseksi. Tässä kuitenkin tarvitaan myös paikallisviranomaisten yhteistyötä ja sähköverkkoinvestointeja, sillä sen enempää Uniper kuin Fortumkaan ei voi sulkea laitoksia, jos viranomaiset eivät tähän suostu tai verkko ei muuten pysty takaamaan ihmisille sähkön saantia.

Vielä hienompaa tietysti olisi, jos Fortum saataisiin ilmastosyistä käynnistämään esimerkiksi turhaan suljetut Oskarshamn 1 ja/tai 2 uudestaan, ja lisäsähkö ohjattaisiin Keski-Euroopan vientiin tai vaikkapa lämmityksen, liikenteen tai teollisuuden prosessien sähköistämiseen. Myös meillä täällä Pohjolassa kuluu edelleen aivan liikaa fossiilienergiaa sähkösektorin ulkopuolella, joten se olisi todellinen vuosikymmenen ilmastoteko.

Sähköveroa pitää laskea!

Hyvät kuulijat,

haluan ravistella vihreitä perinteitä. Meitä pidetään joskus puolueena, joka aina haluaa nostaa energiaverotusta, ja minusta olisi aika muuttaa tilannetta.

Suomalainen sähkö on maailman puhtaimmasta päästä ja lisääntyvä hiilidioksidipäästötön tuotanto, erityisesti tuulivoima sekä Olkiluoto 3 muuttavat sitä yhä puhtaammaksi. Suomen viimeinenkin merkittävä hiililauhdevoimala Porissa siirtyy pääosin reservikäyttöön 1.heinäkuuta kilpailukyvyttömyyden vuoksi.

Tähän nähden sähkön nykyinen verotus on täysin älytöntä. Korkea sähkövero estää puhtaan sähkön käyttöä liikenteessä ja lämmityksessä fossiilisten polttoaineiden sijaan, myös silloin kun puhdasta sähköä on tarjolla ylen määrin ja edullisesti. Esimerkiksi kaukolämmön tuotannossa sähköä verotetaan aina hyvin raskaasti, vaikka kaikki sähkö tehtäisiin hetkellisesti päästöttömästi. Vihreiden ei pidä pitää sähkön käyttöä vihollisenaan, vaan pikemminkin sähköistämisen pitää olla liittolaisemme taistossa hiiltä ja öljyä vastaan.

Edes teollisuudessa sähkön verotus ei ole nykyisellään erityisen järkevää. Suomalainen pienteollisuus maksaa jopa 14 kertaa korkeampaa sähköveroa kuin Norjan tai Ruotsin vastaava teollisuus. Samaan aikaan teollisuus voi kuitenkin eräissä merkittävissä prosesseissaan käyttää jopa veroista kokonaan vapautettuja fossiilisia polttoaineita, kuten hiiltä ja kaasua. Toisin sanottuna huonosti suunniteltu energiaverotuksemme itse asiassa pitää teollisuuden prosesseja kiinni fossiilisissa polttoaineissa ja on osaltaan estämässä teollisuuden prosessien sähköistymistä. Tämä on täysin Vihreiden tavoitteiden vastaista.

Minä haluan, että ilmastonmuutoksen torjuntaa edistääkseen Vihreät tavoittelee sähköverotuksen alentamista tai ainakin muuttamista siten, että halvan sähkön aikana sähkövero jää hyvin alhaiseksi. Tämä tekisi sähköautoilusta entistä houkuttelevampaa, koska sähköautot olisivat usein latauksessa, kun sähkö on halvimmillaan öisin. Tämä tukee myös osaltaan sähkön markkinahintaa silloin, kun meillä on vesi- tai tuulivoiman vuoksi hetkellisesti ylitarjontaa puhtaasta sähköstä. Samalla uusiutuvan energian kannattavuus paranee, ja sen tukitarve näin pienenee. Myöskään teollisuuden sähkön verotusta ei pidä nostaa, koska varsinkin nykytilanteessa se ohjaa teollisuuden kehitystä väärään suuntaan.

Sähköveron laskeminen tai muuttaminen prosenttimääräiseksi edistää liikenteen ja teollisuuden prosessien sähköistämistä, ja sähköistäminen on käytännöllinen ja nykyteknologialla mahdollinen tapa päästä irti fossiilisista polttoaineista. Tavoitteenamme on aidosti hiilineutraali yhteiskunta, eikä se onnistu, jos emme luovu hiilestä ja öljystä liikenteessä ja teollisuudessa, joten Vihreiden on toimittava yhteiskunnan sähköistämiseksi. Sähkövero alas!




Pidin tämän puheen Vihreiden puoluekokouksessa lauantaina 17.6. suuren mediahuomion keskellä, kun puheenjohtajavaalin tulosten vielä uskottiin saapuvan aivan millä hetkellä hyvänsä.

On syytä huomata, että Suomessa kaasun, hiilen ja öljyn lämmityskäyttöä verotetaan jo nykyisellään varsin raskaasti, toisin kuin esimerkiksi Keski-Euroopassa. Sen sijaan useat teollisuuden prosessit, joissa näitä käytetään osana reaktiota tai palamisesta syntyvä liekki koskettaa lopputuotetta, saavat hyödyntää mainittuja polttoaineita verottomasti.

Ehdokassuosituksia kuntavaaleihin 2017

Kuntavaalien varsinainen äänestyspäivä on huomenna, enkä ole ehdolla yhtään missään. Tilanne on minulle outo, sillä tähän mennessä olen täysikäisenä ollut aina ehdolla kuntavaaleissa. Ehdin olla yli 11 vuotta peräjälkeen Pirkkalan nuorin kunnanvaltuutettu, mutta tuo ura päättyi vuosi sitten. Haluan kuitenkin antaa muutamiin kuntiin ehdokassuosituksia, vaikka nykyään olen itse vantaalainen.

Pirkkala

Pirkkalassa listalla on tietenkin paljon tuttuja. Voin lämpimästi suositella sekä nykyistä kunnanhallituksen edustajaamme Teppo Hoikkalaa että pormestariehdokastamme Arja Rinneahoa. Tiedän molempien tehneen ja tekevän jatkossakin ahkeraa työtä Pirkkalan puolesta. Uusista nimistä voin suositella entistä opettajaani Jarkko Hovilaista, jonka voin taata ajattelevan ympäristöä ja luontoa kaikessa päätöksenteossa.

Kaikki mainitut ihmiset pitävät myös taatusti laadukkaan peruskoulutuksen ja varhaiskasvatuksen puolta tiukoissa neuvotteluissa. Kuluneen vaalikauden suurimpana poliittisena tappionani Pirkkalassa pidän juuri sitä, ettemme saaneet torjuttua riittävästi Kokoomuksen ja SDP:n ajamia leikkauksia peruskoulutukseen ja päivähoitoon vuoden 2016 talousarviossa. Tuota päätöksentekoa voi tutkia jälkikäteen Pirkkalan kunnan sivuilta.

Jokaisessa vaalisuosituksessa olisi hyvä olla myös jokin yllätys, ja minä haluan sisällyttää sellaisen myös tähän kirjoitukseen. Myös Pirkkalan muissa puolueissa on hyviä ehdokkaita, ja minä haluan mainita heistä erityisesti yhden. Jos haluaa äänestää Pirkkalassa Perussuomalaisia, minä suosittelen Armi Kärkeä. Hän on erittäin yhteistyökykyinen, kuten muutkin tuntemani Pirkkalan perussuomalaiset, ja hänellä on sydän paikallaan. Olen saanut kuulla ja nähdä hänen tekevän työtä pienen ihmisen puolesta.

Tampere

Tampereella Vihreillä on erinomainen lista ja suositeltavia ehdokkaita on paljon. Minun valintani olisi kuitenkin Jaakko Stenhäll, joka on Tampereen yhdyskuntalautakunnan varapuheenjohtajana ollut eturintamassa vääntämässä niin Tampereen ratikan kuin miellyttävän Hämeenkadunkin puolesta. Hän on ollut vahvasti ohjaamassa Tampereen kaupunkikehitystä oikeaan suuntaan. Toinen valintani on Iiris Suomela, jonka rohkeutta ihailen. Hän ei ole vaiennut epäoikeudenmukaisuuksista tai vääryyksistä silloinkaan, kun on tiennyt, että esimerkiksi rasismiin puuttuminen julkisesti synnyttää vastustusta ja jopa suoranaista vihaa. Hänen kokemustensa perusteella olen ensimmäistä kertaa edes vähän ymmärtänyt sitä, että Vihreiden asioiden edistäminen nuorena naisena kohtaa paljon aivan erilaista palautetta kuin mitä olen koskaan joutunut nuorena miehenä kokemaan.

Helsinki

Aikaisempien kirjoitusteni myötä ei liene epäselvää, että olen äärimmäisen huolissani ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksesta ympäristöön. Helsingissä tehdään todennäköisesti lähivuosien aikana merkittäviä energiaratkaisuja, ja minä toivon, että niitä tehdään mahdollisimman ennakkoluulottomasti. Samalla se vaatii myös hyvää asiantuntemusta, ja nämä ominaisuudet yhdistyvät Atte Harjanteessa. Minun on myös vaikea sanoa mitään Helsingin kunnallispolitiikasta ajattelematta kaupunkikehityksen puolesta väsymättä taistelevaa Osmo Soininvaaraa, mutta hänen läpimenoonsa minun tukeani ei varsinaisesti tarvita.

Turku

Turussa ennakkoluulotonta ilmastopolitiikka ja tiukkaa luonnonarvojen puolustamista tieteen ja politiikan keinoin edustaa Tieteen ja teknologian vihreiden varapuheenjohtaja Jakke Mäkelä. Hänen ansioihinsa kuuluu muun muassa erinomaisen perusteellinen blogikirjoitussarja Talvivaaran kaivoksen ympäristöongelmista. Jos puolestaan äänestää valtuutettu, rakennuslautakunnan puheenjohtaja Saara Ilvessaloa, antaa varmuudella äänensä kaupunkikehityksen puolesta Turussa.

Vantaa

Nykyisessä kotikaupungissani Vantaalla valinta ei ollut minulle kovin helppoa, koska en yksinkertaisesti tunne ehdokkaita kovin hyvin. Päädyin kuitenkin suosittelemaan luonnonystävää, valtuuston varapuheenjohtaja Anniina Kostilaista. Hän ei ainakaan riehaannu biotaloudesta hallitsemattomasti aivan liian monen muun kuntapoliitikon tavoin, vaan on todellinen metsien ystävä ja tuntija.

Bonus: Kittilä

Kuluvalla valtuustokaudella Suomessa on ollut yksi kunta, jossa on harjoitettu aivan ylivoimaisesti Suomen huonointa kuntapolitiikkaa, ja se on ehdottomasti Kittilä. Lähes kaikki valtuutetut ovat syytettynä rikoksista sotkuisessa vyyhdissä, jonka lähtökohta on käytännössä siinä, että päättäjien enemmistö yrittää mitä törkeimmällä tavalla suojella paikallista yrittäjää lain kouralta. Tällaista toimintaa ei pidä hyväksyä missään.

Minä en tunne listan ihmisiä henkilökohtaisesti, mutta kunnan päätöksenteon uudistamiseksi suosittelen ehdottomasti äänestämään joko Vihreiden yhtä ehdokasta tai Oikeudenmukainen Kittilä -listaa. Jälkimmäisellä listalla on ehdolla myös kunnanvaltuuston nykyinen puheenjohtaja Inkeri Yritys, joka on kunnioitettavalla tavalla puolustanut oikeudenumukaisuutta paikallista hyvä veli/sisar -kerhoa vastaan. Se osoittaa kuntapoliitikolta itsenäistä omaa ajattelua ja rohkeutta.

Ehdolla TEK:n vaaleissa

Olen ehdolla ammattijärjestöni Tekniikan Akateemisten (TEK) valtuustoon eteläisellä vaalialueella numerolla 282. Vaalien äänestysaika on 21.3.-3.4.2017.

Tärkein syyni lähteä ehdokkaaksi oli, että haluan oman ammattiliittoni olevan mukana työelämän väistämättömässä muutoksessa mieluummin kehittävästi kuin jarruttavasti.

Sosiaaliturvassa on edettävä perustulon suuntaan, koska työpaikoista on tulossa maailman muuttuessa nykyistä epävarmempia. Tällöin elämän varrelle mahtuu helpommin niin kouluttautumis- kuin yrittäjyysjaksojakin tarvittaessa.

Haluan olla myös puolustamassa maksutonta koulutusta sekä TEKin sisällä että muussa yhteiskunnassa. Maksuton koulutus on tärkeä osa Suomen historiallista menestystarinaa, sillä se on tarjonnut suurelle osalle nuorista mahdollisuuden kouluttautua pitkälle, ja tämä on turvattava jatkossakin.

TEKin on tärkeää myös pitää ääntä riittävän yliopistojen rahoituksen puolesta. Niin tekniikan kuin muidenkin alojen koulutus ja tutkimus ovat kärsineet yliopistojen ja muun tutkimuksen suurista leikkauksista, ja suunta on käännettävä. Yliopistokoulutus ja -tutkimus luovat tulevaisuuden menestystarinoita, mutta nykyinen kehitys on johtanut siihen, että yliopistot houkuttelevat entistä vähemmän lahjakkaita tutkijoita ja yliopistojen työilmapiiri on heikentynyt. Tämä ei saa jatkua, ei Suomen eikä TEKin jäsenten edun vuoksi.