A-studiossa 27.7. tutkija Matti Liski esitti haastateltujen poliitikoiden tukemana, että Fingridin ja viranomaisten pitäisi väliaikaisesti laskea sähkömarkkinoiden hintakattoa. Ohjelmassa myös väitettiin, että Energiateollisuus vastustaisi tällaisia toimia, koska se haluaa tehdä korkeilla hinnoilla suuria voittoja. Taustalla lienee ajatusvirhe, jonka mukaan Energiateollisuus edustaisi vain sähkön tuottajia, vaikka todellisuudessa suurin osa järjestön jäsenistä on aktiivisia markkinan molemmilla puolilla, eli sekä sähkön myyjinä että tuottajina.
Väite on itse asiassa todella merkillinen lähihistorian valossa, koska meillä on tuore tapaus markkinaoikeudesta. Kantaverkkoyhtiö Fingrid nimittäin esitti myös Energiateollisuuden tukemana, että Suomessa pitäisi käyttää säätösähkömarkkinoilla muiden Pohjoismaiden tavoin 5 000 €/MWh hintakattoa ainakin siihen asti, kun muut maat ovat valmiita muutokseen. Mutta Suomen toimivaltainen viranomainen eli Energiavirasto ei tätä hyväksynyt, vaan vaati paljon korkeampaa hintakattoa EU-lainsäädäntöön vedoten. EU:n energiavirasto ACER vaati jopa vielä alkuvuoteen asti, että tämä hintakatto pitäisi myöhemmin asettaa jopa 99 999 €/MWh tasoon. Hiljattain se tosin väliaikaisesti kohtuullisti tätä. Vaikka tämä keskustelu ei suoraan koskekaan Liskin ehdottamaa tukkumarkkinoiden hintakattoa, sillä puolella keskustelu on ollut pitkälti samanlaista.
Tilanne on ihan oikeasti se, että viranomaiset ajavat EU:ssa ja Suomessa härkäpäisesti hillittömän korkeita sähkön hintakattoja, joita itse toimiala vastustaa niiden aiheuttamien kohtuuttomien riskien vuoksi. Näyttää siltä, että ala itse ymmärtää tilannetta ja yleistä mielipidettä paljon paremmin kuin viranomaiset. Tässä olisi poliitikoille tuhannen taalan paikka ohjeistaa viranomaisia uusiksi.
Mitä meneillään olevaan energiakriisiin tulee, hintakattokeskustelusta on kuitenkin siihen hyvin vähän apua. Jotta hintakatto toimii oikein, sen pitää olla riittävän korkea, jotta se ei tukahduta tuottajien tuotantohalua, ja toisaalta riittävän matala, että se ei poikkeustilanteissa aja terveitä firmoja nurin. Nykyisellään tämä kriteeri täyttyy kohtuullisesti. Sähkön tukkumarkkinoiden maksimihinta Pohjoismaissa ja suurimmassa osassa EU:ta on tällä hetkellä 4 000 €/MWh, ja sitä itse asiassa nostettiin toukokuussa tuhannella eurolla, kun hinta oli eräillä Keski-Euroopan markkinoilla käynyt toistuvasti vanhan hintarajan läheisyydessä. Säätösähkömarkkinoiden hintakatto taas nousee viranomaisten pakottamana 5 000 eurosta 10 000 euroon marraskuussa. Jälkimmäinen hinta on minusta jo kohtuullisuuden rajoilla, mutta onneksi sen vaikutus kuluttajahintoihin on pieni.
Sähkön hinta käy varsin harvoin noiden rajojen lähellä, joten keskimääräisiin kuluttajahintoihin niiden muuttaminen ei juuri vaikuttaisi. Vaikka molemmat mainitut rajat laskisivat tuhanteen euroon, tämä tuskin sanottavasti vaikuttaisi kuluttajien saamiin hintatarjouksiin Suomessa. Jotkut poliitikot haluaisivat kuitenkin laskea rajaa vielä paljon alemmas. Tässä törmätään kuitenkin yleiseen tiukan hintasäännöstelyn ongelmaan. Nykyisillä polttoaineiden hinnoilla on kiistaton tosiasia, että Suomessa ja lähialueilla on paljon voimalaitoksia, joiden tuotantokustannus on useita satoja euroja megawattitunnilta. Samoin voimme toteutuneista hinnoista ja volyymeistä päätellä, että markkinoilla on kulutusjoustoa, jonka aktivoituminen edellyttää jopa nelinumeroista hintaa.
Jos nyt asettaisimme sähkölle niin matalan hintakaton, että se alittaa tällaisten toimijoiden kustannukset, näiden toimijoiden kiinnostus toimintaansa päättyy. Voimalaitos voi esimerkiksi jättää polttoaineet ostamatta ja lomauttaa henkilökuntansa. Tällainen paniikissa asetettu hintakatto ei siis millään tavalla ratkaisisi uhkaavaa energiakriisiä, vaan itse asiassa lisäisi energiapulan todennäköisyyttä. Venezuela on tyypillinen esimerkki näin toimineesta valtiosta, sillä siellä monien perustuotteiden säännöstellyt hinnat on asetettu niin alas, että kenenkään ei kannata valmistaa tai maahantuoda näitä tuotteita. Lopputuloksena on vain se, että näitä tuotteita ei saa mistään riittävästi, emmekä varmasti halua Euroopassa sähkön tai muunkaan energian kanssa joutua samaan tilanteeseen.
Jos siis energian hinnannousua halutaan kompensoida kuluttajille jotenkin, keinon on oltava jotain muuta kuin myyjiä velvoittava hintakatto. Minä en voi kannattaa yleistä fossiilisten polttoaineiden verojen alentamista, koska tämä vain lisäisi niiden kysyntää ja tukisi näin Venäjän sotakassaa vähintään epäsuorasti. Jos kuitenkin jotain on tehtävä, ehdotan yhä jo viime keväänä kannattamaani sähkön arvonlisäveron väliaikaista alentamista. Sähköä ei enää Venäjältä tuoda, joten tämä ei Venäjää tue. Se ei tietenkään ratkaise tilannetta, mutta olisi hallitukselta edes jonkinlainen vastaantulo kuluttajille. Monet EU-maat ovat tämän tyyppisiä toimia jo tehneetkin, ja tämä on EU:n jo ennalta sallimien toimenpiteiden listalla, joten se voitaisiin saada voimaan nopeasti.
Toisena mahdollisena toimenpiteenä pitäisin sähkön ja lämmön yhteistuotannon verojen poistamista tai laskemista ensi talveksi. Tämä laskisi suoraan suomalaisten kaukolämmön hintaa ja tekisi myös energiatehokkaasta yhteistuotannosta selvästi kannattavimman vaihtoehdon. Samalla tämä lisäisi suomalaista sähköntuotantoa ensi talvena, jolloin sähkön tuotannosta pelätään tulevan pulaa.
Nykyisellä polttoainehintojen ja verojen yhdistelmällä on
nimittäin mahdollista, että Suomeen kannattaa mieluummin tuoda saastuttavaa
lauhdesähköä esimerkiksi Virosta sen sijaan, että käyttäisi
yhteistuotantolaitoksia Suomessa. On totta, että ratkaisu lisäisi päästöjä ja
fossiilisten polttoaineiden käyttöä Suomen rajojen sisällä, mutta Euroopan
kokonaispäästöjä tämä voisi jopa laskea. Kotimaisten polttoaineiden käyttöä
tämä puolestaan ei vähentäisi, koska juuri tänä talvena ne ovat joka
tapauksessa halvempia kuin tuontipolttoaineet veroista riippumatta.
Ei näilläkään tietysti energiakriisiä ratkaista, mutta näillä toimenpiteillä on sentään haittoja lähinnä vain valtion verotuloille, ja jälkimmäinen sentään turvaisi sähkön saatavuutta Suomessa. Esimerkiksi Norjan tapa maksaa väliaikaisesti suuri osa ihmisten sähkölaskuista tuhoaa ihmisten kannusteet säästää energiaa ja maksaa valtiolle monta miljardia euroa vuodessa. Sitä paitsi se suoraan lisää paikallisen sähköpulan todennäköisyyttä ensi talvena.