9.3.2007

Et kai anna humanistin päättää?

Näin sanoo mainokseni Anturissa, ja aivan tarkoituksella. En kuitenkaan tarkoita, että vain tekniikan ammattilaisten tulisi olla tämän maan päättäjiä. Olen kuitenkin hyvin huolestunut siitä, mikä on teknisen tietämyksen taso eduskunnassa. Valtiotieteilijöitä ja lakimiehiä eduskunnassa riittää, mutta tekniikan osaajia on liian vähän. Muuten ei sellaisia päätöksiä kuin digi-tv:n kiirehtiminen, Internetin tehoton ja valvomaton sensurointi tai tekijänoikeuslain asettamat yksityisen kopioinnin rajoitukset olisi päästetty läpi ollenkaan niin helposti.

Valitettavan monta kertaa on Vihreiden ansiokas kansanedustaja, tekniikan tohtori Jyrki Kasvi jäänyt kovin yksin puhuessaan varsinkin tietotekniikkaan liittyvistä asioista. Seuraavaan eduskuntaan on erittäin tärkeää saada enemmän tekniikkaan perehtyneitä ihmisiä puolueesta riippumatta. Heitä on kyllä ehdolla, niin kuin myös tuore TEK-lehti kertoo.

Ikäryhmistä erityisesti nuoret ja kaikista vanhimmat kaipaavat enemmän edustajiaan eduskuntaan. Asiat eivät kuitenkaan tapahdu itsestään, vaan demokratiassa vaikuttavan kansalaisen on äänestettävä. Äänestämättä jättäminen on todella huono protesti, ja lisää vain muiden päätösvaltaa entisestään. Ennakkoäänestyksen alkupäivät ovat kuitenkin näyttäneet lupaavilta, äänestysprosentti on noin kaksi prosenttiyksikköä korkeammalla kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Toivon, että hyvä vauhti jatkuu vaalipäivään saakka.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

niin, ja humanistien dissaaminen on sitten ratkaisu eduskunnan ongelmiin? aika äkkipikaista ja potentiaalista äänestäjäkuntaa vieroittavaa lähteä väittämään, että muun kuin teknisen alan ammattilainen osaisi tehdä hyviä päätöksiä esim. tietotekniikasta.

eduskunnassa päätetään kuitenkin monesta muustakin asiasta kuin vain teekkareiden ja masinointisankareiden lemppariaiheista, joissa tekun ulkopuolisen maailman kasvateilla (mm. kyltereillä, luonnontieteilijöillä, amiksilla ja paljon parjatuilla humanisteilla) on asiantunteva sanansa sanottavanaan.

onnea ja voimia kampanjointiin. lisää toki sivuillesi jotain raakaa tietoa siitä, miten jäteverolla kuitataan nostot opintotukeen, lapsiperheiden tukeen, omaishoidon tukeen, uusiin kirjastoihin, rahoitetaan Yle....

Anonyymi kirjoitti...

Oikeastaan mainos olisi voinut olla vaikkapa: "Ethän anna 50-vuotiaan äijän päättää?"

Minusta olisi hassua, ettei teekkari haluaisi tekniikan tuntijoita enempää eduskuntaan!

Riku Merikoski kirjoitti...

Ei tosiaan ole ratkaisu, ja sitä pyrin myös kuvaamaan kirjoituksessani. On ilman muuta epäreilu yleistys väittää, että kukaan muu kuin tekniikan ammattilainen osaisi tehdä hyviä päätöksiä tekniikasta. Esimerkiksi Oras Tynkkynen (vihr) tai Liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtaja Markku Laukkanen (kesk), joka oli pelastamassa mobiili-tv:tä, ovat kyllä ansioituneet myös tekniikkaa koskevissa päätöksissä, vaikka ovatkin saaneet ihan muuta koulutusta.

Masinointisankari en edes kuvittele olevani, en nyt, enkä myöhemminkään, joten tuo oli aivan yhtä lailla selkeä kärjistys. Tutkimalla vaikkapa lehdissä olleita mielipidekirjoituksiani selviää varmaan aika hyvin, etten todellakaan ole keskittynyt vain johonkin yksittäiseen asiaan.

Jätevero ei todellakaan ole ainoa esittämäni ratkaisu. Puhun myös selvästi alkoholiverosta sekä veronalennusmaltista, joka aina näin vaalien alla unohtuu. Esimerkiksi ruuan arvonlisäveron mahdollisessa alennuksessa menetetään monta kertaa se raha, mikä mainitsemiisi uudistuksiin vaaditaan. Ylen rahoituksen muuttaminen on toki erillinen kysymys, mutta se on lähinnä maksun siirtämistä toisaalle, eikä varsinainen veronkorotus.

Kiitoksia onnentoivotuksesta ja hyvää jatkoa!

Riku Merikoski kirjoitti...

Paras kuulemani epävirallinen palaute on ollut seuraavantyylinen:

"Toihan on ihan väärää mieltä teekkariksi, se voisi olla vaikka yliopistolta"

Eivätköhän sivuni niin omasta kuin tämänkin kommentoijan mielestä puhu tarpeeksi puolestaan, etten ole sokean teknologiauskoinen epäihminen, vaan aivan tavallinen kaveri.

Pääsin muuten sisään myös yliopistolle saksan kieleen ja kulttuuriin, eikä valintani ollut helppo, joten siinäkin mielessä huumori kohdistuu myös itseeni.