17.3.2011

Perussuomalaiset väistelevät vastuuta

Perussuomalaisten kunnanvaltuutettu Armi Kärki moittii Pirkkalaisessa 2.3. (sivu 9) hallituksen talouspolitiikkaa, erityisesti talouskriisissä olevien maiden avustamista ja tehtyjä veronkorotuksia. Hän löytää kokonaisen listan veroja, joiden korotuksia hän moittii aivan kuin ne kaikki tehtäisiin vain rahan jakamiseksi muualle maailmaan. On syytä huomata, että nykypäivänä talouselämä on kansainvälistä, ja kriiseillä on tapana levitä yli valtioiden rajojen, jos niille ei tehdä mitään, mutta Kärjen valitsema linja on vastuuton myös Suomen valtion kannalta.

Suomi otti vuoden 2010 aikana yli kymmenen miljardia euroa velkaa. Siitä vain pienehkö osuus lainattiin euroalueen kriisimaille, ja sekin hyvää korkoa vastaan, mutta muu osuus meni aivan tavanomaisiin valtion menoihin kuten esimerkiksi terveyden- ja vanhustenhoidon valtionosuuksiin. Koska talouskriisi on lisännyt valtion menoja ja vähentänyt tuloja, olemme tilanteessa, jossa jotakin on tehtävä. ”Mitään veroja ei saa korottaa” ei ole vastuullinen linjaus - varsinkaan jos ei pysty edes vastapainoksi esittämään mitään merkittäviä leikkauksia. Tässä maassa ei ole niin paljon ”rikkaita”, joilta kaikki verot voisi ottaa, joten veroja pitää muidenkin olla maksamassa.

Minä ja myös Vihreät puolueena myönnämme tämän tosiasian, ja vaalien alla esille tuodussa vero-ohjelmassa esitetään esimerkiksi arvonlisäveron ja energiaverojen maltillista nostamista, jotta valtion velanottoa saadaan vähennettyä. Vastineeksi pienituloisten tuloverotusta tulisi keventää, jotta vaikutukset eivät olisi Kärjen esittämällä tavalla kohtuuttomia. Moni muukin puolue myöntää vaalien alla veronkorotusten tarpeen ja siten velanoton vähentämisen välttämättömyyden, mutta Perussuomalaisille se näyttää olevan vaikeata. Kaiken huippuna Kärki valittaa jopa kiinteistöveron korottamisesta, vaikka hän on sitä itsekin ollut kunnanvaltuutettuna kokouksessa 16.11.2009 kannattamassa. En minäkään veroja rakasta, mutta en sentään vaalien alla lupaile toista kuin mitä olen valtuutettuna tehnyt.

Kärki varoittelee kirjoituksessaan kovasti jostakin ”katastrofista”, mutta ei kuitenkaan kerro, mikä se on. Valtion velkaantuminen se ei ilmeisesti ole, koska Kärki ei esitä yhtä ainutta realistista toimenpidettä tämän tai muunkaan ongelman ratkaisemiseksi. Toinen selkeä uhka Suomen tulevaisuudelle on työtä tekevien ihmisten määrän väheneminen suhteessa muihin ihmisiin. Yksi tärkeimmistä keinoista tähän on työurien pidentäminen molemmista päistä, mutta useimpia tähän tähtääviä toimia Perussuomalaiset on oppositiossa jääräpäisesti vastustanut.

Myös suomalaisen hyvinvoinnin keskeistä tukijalkaa, toimivaa vientiteollisuutta, Perussuomalaiset pyrkii horjuttamaan vaatimalla vetäytymistä kansainvälisestä talousyhteistyöstä ja luomalla maahan ulkomaalaisvastaista ilmapiiriä. Suomi kuitenkin tarvitsee töihin kansainvälisiä osaajia ihonväristä ja uskonnosta riippumatta, vähän niin kuin kansanedustaja Sasikin (Pirkkalainen 2.3.) kirjoituksessaan vihjaa.

Siinä Kärki on kuitenkin oikeassa, että Suomi kohtaa tulevaisuudessa suuria haasteita. Tarvitsemme kipeästi päättäjiä, jotka ovat valmiita kantamaan vastuuta myös vaikeista ja vähemmän suosituista päätöksistä, kuten esimerkiksi valtiontalouden tasapainottamiseen tähtäävistä toimenpiteistä. Vihreiden vero-ohjelma on osoitus siitä, että olemme siihen valmiita, mutta valitettavasti Kärjen ja Perussuomalaisten osalta tilanne ei näytä kirjoituksen perusteella samalta.

Riku Merikoski

kunnanvaltuutettu (Vihreät)

Kirjoitus julkaistiin Pirkkalaisessa 16.3. Kärjen kirjoitukseen voi tutustua jutussa olevan linkin kautta. Vihreiden vero-ohjelmaan voi puolestaan tutustua puolueen sivuilla.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voiko noinkin tolloja olla? Kyllä voi, mutta vain vihreissä.

Riku Merikoski kirjoitti...

Kaipaan vähän selkeämpää kritiikkiä, jotta voin vastata siihen.

Anonyymi kirjoitti...

Hyviä juttuja. Blogia voisi kyllä päivitellä useammin, että saisi vieläkin paremman kuvan ajatuksistasi! Ennakkoäänestyskin alkaa jo tänään.

Anonyymi kirjoitti...

Sattumoisin eksyin sivuillesi, kun huomasin mainoksen lehdessä. Sen takia päätin pistäytyä, kun vaikutat myös samassa koulussa kuin itse. Ainakin tässä kirjoituksessa huomaa, että metsään mennään linjallasi ja lujaa. Ihan ekaksi kannattaa keskittyä omaan tekemisiin eikä ampua muita alas. Tämä on usein kaikilla sama vika, kyllä äänestäjät tietää mitä kukin tekee (tai ainakin se jota äänestetään).
Velan otosta... kannattaa perehtyä miten raha syntyy.. eikä vain luulla että sitä on, sielloin tietää ettei kannata ottaa ikinä velkaa ainakaan valtion tasolla silloin voidaan ajaa valtio alas.
Ja voisit myös tsekata paljonko näissä "pakolaisissa" säästettäisiin... ja äläkä vaan sano että tarvitaan osaajia tähän maahan. Työttömiä on omasta takaa ja sellaisi, jotka osaavat lukeakin. Toki kaikki hyödyllinen rajan ylitys on tervetullutta.
Miten muuten voit olla vihreiden puolueen listoilla jos vastustat ydinvoimaa ja tuet uusiutuvaa energiaa. Vihreäthän olivat hallituksessa, jossa ydinvoimalle näytettiin vihreää valoa. Kannattaa tsekata myös mitä arvoja oikeasti haluat ajaa.

Riku Merikoski kirjoitti...

Mielestäni on joskus osoitettava myös eroja puolueiden välillä, ja se vaatii myös erimielisyyden osoittamista. Politiikka kun ei ole pelkkää jees-jees -toimintaa.

On äärimmäisen tavallista arvostella myös toisten puolueiden politiikkaa silloin kuin sitä pitää huonona. Näin tekevät kaikki muutkin. Olen muuten aivan asiallisissa väleissä mainitsemani valtuutettu Kärjen kanssa, ja hän ainakin oli reilusti sitä mieltä, että erilaisten mielipiteiden esille tuonti on hyvä asia. Suosittelen muuten lukemaan alkuperäisen mielipidekirjoituksen, johon tämä kirjoitus on vastine.

Rahan syntyä koskevaa huomiota en oikein ymmärrä. Jos valtio ja kunnat haluavat käyttää rahaa tehokkaasti, on aivan järkevää, että ne ottavat velkaa esimerkiksi tulevaisuuden investointeja varten. Tällaisen valtion toiminta olisi erittäin tehotonta ja joustamatonta. Toki voidaan arvostella nykyistä velan tasoa liian korkeaksi, mutta nollavelka on aika älytön tavoite. Silloin Suomessa olisi kovin vähän teitä tai rautateitäkään, jos aina olisi pitänyt pysyä nollissa.

Käytännössä tämä tarkoittaisi myös, että joka kuukausi valtion toiminta olisi vaakalaudalla, jos esimerkiksi sosiaalimenot kasvaisivat yllättäen, eivätkä tulot lisääntyisi. Esimerkiksi koulut, joita kunnat osin valtionosuuksien avulla pyörittävät, pitäisi sitten aina sulkea, kun tilillä ei olisikaan rahaa palkkojen maksamiseen. Todella huono idea.

Harvassa ovat ne maat, joilla ei velkaa ole, ja nekin ovat siinä tilassa lähinnä luonnonrikkauksien ansiosta. Suomessa mikään puolue ei aja nollavelkatavoitetta, onneksi. Velkataakan pienentäminen on tietysti pitkän ajan tavoitteena hyvä.

Pakolaisia tulee Suomeen varsin vähän vuosittain, 750. Jos väität, että heidän kotimaassaan ei ole hätää, se on aivan täyttä puppua. Monet heistä pakenevat kotimaistaan viimeisessä hengen hädässä, ja heidän palauttamisensa takaisin vastaisi usein kuolemantuomiota. Lisäksi se on laitonta.

Maahanmuuttajien määrä oli muuten vuonna 2009 27 000, ja heistä siis 2,5 % oli pakolaisia. Pakolaisten vastaanotto ei siis ole Suomen taloudelle merkittävä kustannuserä, vaikka perättömästi yrität toisin väittää. Hienoa kuitenkin, että sallit hyödyllisen maahanmuuton, sillä aika moni yliopistommekin professori jäisi pääsemättä maahan, jos maahanmuuttopolittiikka otettaisiin tiukimmilta kriitikoilta.

Kannattaa muuten myös tsekata eduskunnan äänestystulokset ydinvoimasta. Kokoomus, Keskusta, SDP ja RKP kannattivat selvästi ydinvoimaa ja Vasemmistoliitosta ja KD:stä osa. Vain Vihreät ja Perussuomalaiset äänestivät kaikki ydinvoimaa vastaan,ja Perussuomalaiset ovat sittemmin vaihtaneet mielipidettään. Niinpä Vihreät on juuri se puolue, jota ydinvoiman vastustajan kannattaa äänestää.