Tukimekanismeja ja tavoitekonflikteja Euroopan nykyisillä sähkömarkkinoilla - kommentti, 3. osa

Tämä on kolmas ja viimeinen osa blogikirjoituksieni sarjasta, jolla arvioin keskustelua herättänyttä Lappeenrannan teknillisen yliopiston professorien Viljaisen ja Kyläheikon tuoretta selvitystä "Tukimekanismeja ja tavoitekonflikteja Euroopan nykyisillä sähkömarkkinoilla". Otsikointi vastaa tuon tekstin otsikoita.

4 Tukijärjestelmät talousteorian valossa

Tämä osio perustuu lähinnä tukien talousteoreettiseen tarkasteluun, joka ei ole vahvinta osaamisaluettani. Haluan kuitenkin nostaa esiin, että selvityksessä todetaan selvästi tukien/haittaverojen olevan tarpeen esimerkiksi silloin, kun toimialalla esiintyy negatiivisia tai positiivisia ulkoisvaikutuksia.

Energiantuotannossa ilmastoa lämmittävät kasvihuonekaasupäästöt ovat juuri näitä negatiivisia ulkoisvaikutuksia. Niiden vähentämiseksi on aivan oikein käyttää haittaveron tapaista ratkaisua, kuten päästökauppaa, joka kannustaa vähentämään päästöjä. Samalla se tuottaa
yhteiskunnalle tuloja, joilla voidaan vähentää ja korvata saastuttamisen aiheuttamaa haittaa.

Toisaalta selvitys toteaa myös, että positiivisten ulkoisvaikutusten edistämiseksi voidaan käyttää tukia. Nämä tuet tulee kohdistaa määräaikaisesti esimerkiksi uutta teknologiaa edistävään toimintaan, ja niistä tulee luopua, kun niille ei ole enää tarvetta. Minä kannatan ehdottomasti tätä periaatetta, mutta huomautan kyllä, että päästöttömän energian kohdalla tarve ei ole vielä läheskään päättynyt. Vaarallisen voimakasta ilmastonmuutosta ei ole vielä läheskään torjuttu, vaan sen vastainen työ on vasta alussa, ja tarvitsemme varmuudella paljon teknologista kehitystä vähentääksemme päästöjä. 

Päästöttömän energian tukimalleja on kuitenkin ehdottomasti kehitettävä nykyisestä siten, että ne tukevat paremmin uuden teknologian kehittymistä. Esimerkiksi 35-vuotinen syöttötariffi ydinvoimalle ei todellakaan ole tällainen tukimalli, mutta samaa voi kyllä sanoa monen Euroopan maan 20 vuotta kestävistä aurinkovoiman tuista.

Erinomainen suositus löytyy myös selvityksen sivulta 29, joissa kehotetaan Eurooppaa kehittämään energian yhteismarkkinoita. Jos EU haluaa vähentää tehokkaasti päästöjä ja tuottaa sähköä kilpailukykyiseen hintaan, energiamarkkinoita ei pidä tarkastella itsekkään kansallisesta näkökulmasta. Jos EU:n jäsenvaltiot ryhtyvät kukin omapäisesti tukemaan suosikkienergiamuotojaan miettimättä lainkaan kokonaisuutta, kuluttaja kärsii varmasti maksajan roolissa. Se, mitä nämä suosikkienergiamuodot ovat, vaihtelee maittain.

5 Johtopäätökset ja uusiutuvan energiapolitiikan tavoitteet

Selvityksen lopussa määritellään vielä 4 tavoitetta, jotka ovat:

Tavoite 1: Kehitetään monipuolisempi analyysikehikko, jonka avulla eri sähköntuotantomuotojen kustannuksia ja hyötyjä vertaillaan keskenään.
Tavoite 2: Hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä ensisijainen keino on päästökauppa.
Tavoite 3: Kannustetaan infrastruktuurin kehittämiseen ja poistetaan rakentamisen esteitä.
Tavoite 4: Markkinaehtoisille investoinneille annetaan mahdollisuus.

Kaikki mainitut tavoitteet ovat mielestäni erittäin kannatettavia, ja olen täysin vakuuttunut, että ainakaan Vihreät eivät asetu niitä vastustamaan.

Suomessahan tavoitteen 1 rooli on ymmärretty varsin hyvin alusta alkaen, sillä uusiutuvalle sähköntuotannolle ei ole annettu mitään erioikeuksia sähkömarkkinoilla toimimisen suhteen. Tämä tarkoittaa, että ne ovat vastuussa esimerkiksi tuotantonsa ennustevirheistä samassa määrin kuin muutkin tuottajat. Vastaava käytäntö tulisi saattaa pikimmiten voimaan muuallakin Euroopassa. Erityisesti Saksa on tässä ikävä poikkeus.

Päästökaupan roolin korostaminen on ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta selvästi tärkein tavoite, sillä päästökaton sisältävä päästökauppa ohjaa suoraan Euroopan päästökehitystä, kunhan katto asetetaan riittävän tiukaksi. Tässä kysymyksessä Suomella olisi paljon parannettavaa, sillä tällä hetkellä olemme Puolan kanssa samassa rintamassa estämässä päästökaupan kehittämistä.

Energiainfran kehittäminen ja markkinaehtoisten investointien mahdollistaminen ovat nekin tärkeitä tavoitteita. Suomessa on kansainvälisessä vertailussa erittäin hyvä maan sisäinen sähkönsiirtoverkko, sähkönsiirtokustannuksemme ovat edullisia ja kansainväliset verkkoyhteytemme ovat vahvoja. Niiden kehittämistä tulee ehdottomasti jatkaa. Siirtoverkon suurimmat ongelmat koko Euroopassa ovat tällä hetkellä Saksassa, jossa mittavat sähköverkkoinvestoinnit etenevät liian hitaasti. Maan keskeinen sijainti Euroopassa kasvattaa näiden ongelmien merkitystä sähkömarkkinoilla. Suomen ja muiden Pohjoismaiden tuleekin jatkaa painostusta, jotta Saksa investoi riittävästi sähköverkkoihinsa.

Tämän hetken sähköntuotantoinvestoinnit perustuvat kiistatta liian paljon tukiin. Emme voi korjata tilannetta kovin nopeasti, mutta Suomen tulee ehdottomasti vaikuttaa Euroopassa siten, että uusiutuvan energian kansallisia tukia yhtenäistetään ja vähennetään. Koko selvityksen suosittelema vahvempi päästökauppa on hyvä keino myös tähän, sillä se johtaa automaattisesti tukemattomien investointien lisääntymiseen ja toisaalta tekee useista nykyisistä tuista halvempia valtioille. Toisaalta ilman vaikuttavaa päästökauppaa päästöjen vähentyminen jää uusiutuvan energian tukemisen varaan, ja tämä selvitys osoittaa hyvin, että se ei ole kovin tehokasta, ja käy myös kalliiksi varsinkin alkuvaiheessa.