13.3.2017

Ehdolla TEK:n vaaleissa

Olen ehdolla ammattijärjestöni Tekniikan Akateemisten (TEK) valtuustoon eteläisellä vaalialueella numerolla 282. Vaalien äänestysaika on 21.3.-3.4.2017.

Tärkein syyni lähteä ehdokkaaksi oli, että haluan oman ammattiliittoni olevan mukana työelämän väistämättömässä muutoksessa mieluummin kehittävästi kuin jarruttavasti.

Sosiaaliturvassa on edettävä perustulon suuntaan, koska työpaikoista on tulossa maailman muuttuessa nykyistä epävarmempia. Tällöin elämän varrelle mahtuu helpommin niin kouluttautumis- kuin yrittäjyysjaksojakin tarvittaessa.

Haluan olla myös puolustamassa maksutonta koulutusta sekä TEKin sisällä että muussa yhteiskunnassa. Maksuton koulutus on tärkeä osa Suomen historiallista menestystarinaa, sillä se on tarjonnut suurelle osalle nuorista mahdollisuuden kouluttautua pitkälle, ja tämä on turvattava jatkossakin.

TEKin on tärkeää myös pitää ääntä riittävän yliopistojen rahoituksen puolesta. Niin tekniikan kuin muidenkin alojen koulutus ja tutkimus ovat kärsineet yliopistojen ja muun tutkimuksen suurista leikkauksista, ja suunta on käännettävä. Yliopistokoulutus ja -tutkimus luovat tulevaisuuden menestystarinoita, mutta nykyinen kehitys on johtanut siihen, että yliopistot houkuttelevat entistä vähemmän lahjakkaita tutkijoita ja yliopistojen työilmapiiri on heikentynyt. Tämä ei saa jatkua, ei Suomen eikä TEKin jäsenten edun vuoksi.

Ei kommentteja: