5.12.2007

Itsenäisyyspäivän juhlapuhe

Olin tänään pitämässä juhlapuheen Pirkkalan yhteislukion yhdistetyssä itsenäisyyspäivä- ja ylioppilasjuhlassa. Puheeni on tässä.

Oi maamme, Suomi, synnyinmaa,
soi, sana kultainen.
Ei laaksoa, ei kukkulaa,
ei vettä, rantaa rakkaampaa,
kuin kotimaa tää pohjoinen,
maa kallis isien.


Hyvät uudet ylioppilaat, arvoisat lukiolaiset ja muut juhlavieraat! Näin alkaa meidän kaikkien tuntema Johan Ludvig Runebergin sanoittama Maamme-laulu, se vanha Cajanderin suomennos. Totisesti on syytä juhlaan, kun Suomi täyttää 90 vuotta, ja Pirkkalan kunnallakin on juhlavuosi. En ole ennen pitänyt juhlapuhetta, ja niinpä turvauduin innoitusta etsiessäni tähän perinteiseen lähteeseen.

On maamme köyhä, siksi jää,
jos kultaa kaivannet.
Sen vieras kyllä hylkäjää,
mut meille kallein maa on tää,
sen salot, saaret, manteret
ne meist on kultaiset.

Ovatpa meille rakkahat
koskemme kuohuineen,
ikuisten honkain huminat,
täht´yömme, kesät kirkkahat,
kaikk´kuvineen ja lauluineen
mi painui sydämeen.


Kaikki tässä runossa ei pidä enää paikkansa. Suomi ei todellakaan ole jäänyt köyhäksi, vaan Suomi on vuosikymmenten työllä nostettu yhdeksi maailman rikkaimmista ja tasa-arvoisimmista maista – ja sitä paitsi Kittilän Suurikuusikossa ollaan aloittamassa kaivostoimintaa Euroopan suurimman todetun kultaesiintymän tienoilla. Kaivosyhtiökin on ulkomainen, joten ei niillä vierailla niin kovin kova kiire hylkäämään ole.

Mutta minusta näiden säkeistöjen ydin on kuitenkin luonnonkuvauksessa. Minusta suomalainen luonto on vaikuttavampi kuin mikään ihmiskäsin tehty. Maailman korkein rakennus tai suurin moottoritie on mitätön luonnon ihmeiden rinnalla. Mitä on suurinkaan kone pienimmänkin ötökän vierellä, kun kuitenkin pieni eläin pystyy tekemään suunnattoman paljon sellaista, mikä ei koneelta onnistu? Erämaan katselu tunturin laelta, elokuisen tähtitaivaan ihmettely puhtaassa järvessä kelluen, juhannusöinen kirjan lukeminen auringon valossa – kaikki ne ovat elämyksiä, joita moni muu maa ei ihmisilleen tarjoa. Onneksi Suomessamme on säilytetty paljon luontoa, ja toivon syvästi, että sitä riittää ihmeteltäviksi vielä kaikille tuleville sukupolville.

Täss auroin, miekoin, miettehin
isämme sotivat,
kun päivä piili pilvihin
tai loisti onnen paistehin,
täss Suomen kansan vaikeimmat
he vaivat kokivat.

Tään kansan taistelut ken voi
ne kertoella, ken?
Kun sota laaksoissamme soi,
ja halla näläntuskan toi,
ken mittasi sen hurmehen
ja kärsimykset sen?

Täss on sen veri virrannut
hyväksi meidänkin,
täss iloaan on nauttinut
ja murheitansa huokaillut
se kansa, jolle muinaisin
kuormamme pantihin.


Suomessa itsenäisyyspäivänä puhutaan usein sodista. Minulla ei kuitenkaan ole sodasta juurikaan sanottavaa, ainakaan sellaista, mitä ette olisi jo kuulleet. Sääli sinänsä, että Runebergin 150 vuotta vanhat sanat voidaan aivan yhtä hyvin soveltaa myös myöhemmin meitä kohdanneisiin sotiin. Monesti mietinkin, ovatko ihmiset oppineet mitään. Ensimmäisen kiven heittäminen on aina ollut helpompaa kuin rauhan ylläpitäminen, ja eri puolilla maailmaa soditaan yhä.

Väitän kuitenkin, että jokin on muuttunut, ainakin täällä Euroopassa. Läntisessä Euroopassa ei ole sodittu vuoden 1945 jälkeen. Siitä on kulunut nyt 62 vuotta. Varsin nopeasti voi historiasta tarkistaa, että 62 vuotta rauhaa esimerkiksi Ranskan ja Saksan välillä on Euroopan historiassa todella pitkä aika. Minä uskon, että tässä Euroopan yhdentymisellä on ollut suuri vaikutus. Olemme ehkä sen myötä menettäneet hieman päätäntävaltaa joissakin asioissa, mutta minä uskon, että se on täysin sen arvoista, jos meidän tai lastemme ei sen ansiosta tarvitse ryhtyä taisteluihin. On varmasti yhteinen toiveemme, ettei Runebergin sanoja tarvitse taas nähdä käytännössä.

Tääll´olo meill on verraton
ja kaikki suotuisaa,
vaikk onni mikä tulkohon,
maa isänmaa se meillä on.
Mi maailmass on armaampaa
ja mikä kallimpaa?

Och här och här är detta land.
Vårt öga ser det här,
Vi kunna sträcka ut vår hand
Och visa glatt på sjö och strand
Och säga: se det landet där.
Vårt fosterland det är.


Niin, yksi säkeistö myös ruotsiksi, ruotsiksihan nämä on alun perin kirjoitettu. Tekisi mieleni sanoa lukiolaisille: katsokaa nyt, onhan tästä ruotsin opiskelusta hyötyä, juurihan pidän tässä tätä juhlapuhetta. Vähän vakavammin ilmaistunta sanoisin asian näin. Tässä vaiheessa elämää, nuorena, ei kannata sulkea yhtään ovea edestään, ja tänäkin päivänä myös ruotsin kielen osaamista tarvitaan. Jos sitä on opiskellut, ei tuota opiskelua kannata heittää hukkaan, vaan ruotsikin kannattaa kirjoittaa, vaikkei se enää pakollista olekaan.

Kielen käsittely tuo mieleeni jälleen yhden minulle rakkaan asian Suomessa. Se on suomen kieli, pienellä kirjaimella ja erikseen. Tällä kielellä puhun, tällä kielellä ajattelen, sitä kieltä kannattaa varjella. Minun on jo nyt helppo todeta, että oma äidinkieli on ainoa kouluaine, jonka merkitys on suuri täysin alasta riippumatta. Kehotan siis teitä: Miettikää sanojanne! Ja silloinkin, kun sanotte jotakin lainasanoin, kannattaa pohtia, miten saman voisi ilmaista suomeksi. Suomenkieliset sanat ymmärretään yleensä paljon paremmin, enkä usko, että on ainakaan haitaksi, jos teitä ymmärretään.

Jos loistoon meitä saatettais
vaikk´ kultapilvihin,
mis itkien ei huoattais,
vaan tärkein riemun sielu sais,
ois tähän köyhään kotihin
haluamme kuitenkin.

Totuuden, runon kotimaa
maa tuhatjärvinen
miss´ elämämme suojan saa,
sa muistojen, sa toivon maa,
ain ollos, onnees tyytyen,
vapaa ja iloinen.


Minusta tämän runon hienoimpia ajatuksia on, että onni ei ole sitä, kun saa kaiken. Ei, vaan sitä, että tyytyy siihen, kun saa riittävästi. On hienoa, että suomalaiseen perinteiseen isänmaallisuuteen liittyy myös vaatimattomuus, sillä isänmaallisuus on vaikea taito. Aivan liian monessa maassa, myös Suomessa, se on mennyt ja menee yhä toisinaan kiihkoiluksi. Vaikka arvostaa ja puolustaa omia perinteitään, on silti tärkeää kunnioittaa myös muiden arvoja, ja nähdä myös oman maansa ongelmat.

Säkeistön lopussa mainitaan yksi itsenäisyyden avainsana: vapaus. Aivan näinä päivinä meillä kaikilla on ollut mahdollisuus arvioida vertailemalla, mitä vapaus tarkoittaa. 99 % äänistä yhdelle puolueelle, toimittajien murhat, vaalitarkkailun estäminen, eri mieltä olevien pidättäminen ja heidän toimintansa kieltäminen näyttävät jälleen olevan arkipäivää eräässä naapurimaassa. Vaikka politiikka ei kiinnostaisikaan, kannattaa silti miettiä, kuinka tärkeä on oikeus olla eri mieltä, ja vapaus vaikuttaa haluamallaan tavalla. Näihin oikeuksiin ei ole syytä suhtautua kevyesti, sillä ne ovat länsimaisen demokratian perusarvoja. Minusta meillä kaikilla on velvollisuus puolustaa niitä, jos niitä joskus Suomessakin uhataan.

Sun kukoistukses kuorestaan
se kerran puhkeaa,
viel lempemme saa hehkullaan
sun toivos, riemus nousemaan,
ja kerran, laulus synnyinmaa
korkeemman kaiun saa.


Tämän viimeisen säkeistön sanat osoitan erityisesti uusille ylioppilaille. Elämänne parhaat ajat ovat edessäpäin, vaikka minusta lukion loppupuoli olikin hauskaa aikaa. Antakaa kukoistuksenne puhjeta, toivonne ja riemunne nousta, ja iloitkaa itsenäisestä 90-vuotiaasta Suomesta. Toivotan kaikille hyvää itsenäisyyspäivää ja onnellista joulun odotusta!

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hieno puhe...näin parin vuoden jälkeenkin. Hain loppusilausta omaan puheeseeni parin päivän päästä ja herättelit todellakin ajatuksia. Kiitos!