Tästä seuraa melko lailla suoraan se, että seuraavakin eduskunta tulee antamaan lupia ihan niin monelle ydinvoimahankkelle kuin sen käsittelyyn tuodaan, jos vain rakentaja sitoutuu sovittuun aikatauluun. Tästähän Olkiluoto 4 joutui aikaisemmin ongelmiin. Ministeri Vapaavuorihan totesi aivan suoraan, että jos TVO olisi pitänyt kiinni aikataulusta, tuokin voimala olisi edennyt.
Jos tuo hanke lähtee kuitenkin hakemaan uutta periaatelupaa ja sitoutuu uuteen aikatauluun, se tuskin on suurille puolueille mikään ongelma. Sama koskee myös kaikkia muita mahdollisia ydinvoimahankkeita Loviisan voimaloiden uusimista myöten. En oikeastaan voi edes ymmärtää, miksi kukaan vastustaisi Olkiluoto 4:ää tai Loviisa 3:a, jos on ensin kannattanut Rosatomin ja Suomen julkisen sektorin omistamaa Fennovoimaa. Kokonaan toinen asia on, kuinka monta ydinreaktorihanketta Suomen kokoisessa maassa on järkevää pitää käynnissä samaan aikaan tai kuinka monta tänne on taloudellisesti järkevää rakentaa. Näihin en kuitenkaan tällä kertaa lähde ottamaan kantaa.
Sen sijaan kirjoitan siitä, mitä nykyisistä kahdesta ydinvoimalahankkeesta ja niiden valmistumisesta seuraa. Jos ydinvoimahankkeita tulee lisää, kaikki mainitut vaikutukset vain vahvistuvat.
Ydinvoiman menestys on nyt Suomelle kansallisesti tärkeä projekti
Suomi on viime vuosien päätöksellään lukinnut energiapolitiikkansa tiukasti ydinvoimaan. Päätöstemme seuraus on, että Suomi tuottaa yli puolet käyttämästään sähköstä ydinvoimalla 2020-luvun jälkipuoliskolla. Ydinvoiman tuotantokapasiteettimme on tuolloin noin 5600 MW, jolla saadaan noin 46 TWh sähköä vuodessa. Näillä lukemilla olemme mitä todennäköisimmin 2020-luvulla aivan maailman kärkeä ydinvoimavaltaisuudessa. Vain Ranska on varmuudella edellä, kun otetaan huomioon vanhojen voimaloiden sulkemisaikataulut ja uusien hankkeiden melko vähäinen määrä.
Nykyinen kulutuksemmehan on noin 82 TWh, eikä se ole ollut enää vuosiin kasvussa. Lienee myös rehellistä todeta, että paperiteollisuuden sähkönkäyttö tuskin palaa entiselleen. Tulevaisuuden ennustaminen on silti aina vaikeaa, mutta esimerkiksi Ruotsissa ennustetaan hyvin perustein sähkön kulutukselle nollakasvua ja Fortumkin käyttää ennusteenaan 0,5 % kasvua. Näin ollen voidaan perustellusti ennakoida, että vuoden 2025 sähkönkulutuskin on alle 90 TWh, jolloin ydinvoiman osuus siitä on puolet tai hieman yli.
Tähän kokonaisuuteen lisätään vielä, että Suomen julkinen sektori kunnallisine yhtiöineen ja useat valtionyhtiöt ovat tekemässä 2010- ja 2020-luvulla yhteensä ydinvoimaan varovaisestikin arvioituna yli 10 miljardin euron investoinnit. Tästä seuraa, että Suomella ei yksinkertaisesti ole varaa siihen, että ydinvoima ei kannatakaan.
Meidän on siis tehtävä politiikkaa, joka tekee ydinvoimasta kannattavaa, koska julkisen sektorin sijoituksilla ei ole varaa epäonnistua. Mitä se sitten voisi olla?
Suomen on ajettava tiukkoja päästövähennyksiä
Vaikka olen ollut varsin kriittinen Fennovoimaa kohtaan julkisen sektorin suurten riskien vuoksi, suhtaudun yleisesti varovaisen positiivisesti ydinvoimaan, koska ilmastonmuutoksen torjunta vaatii monenlaisia keinoja ja mieluiten pian. Ydinvoiman suurin haaste nykyisellään on kuitenkin, että sen rakentaminen on kallista. Fennovoiman tuottaman sähkön omakustannushinnaksihan on julkisuudessakin vahvasti uumoiltu noin 50 €/MWh.
Tämän vuoden sähkön markkinahinnan toteuma Suomessa on 36 €/MWh luokkaa, ja muiden Pohjoismaiden vain noin 30 €/MWh (3 c/kWh). Saksan markkinahinnat ovat tässä välissä, mutta siellä suurin osa sähköntuotannon kustannuksista maksetaankin nykyään erilaisina veroina. Itse asiassa Euroopassa on varsin vähän alueita, joissa sähkön markkinahinnat olisivat tänä vuonna ylittäneet 50 €/MWh. Tämä kertoo paljon siitä, että nykyisellään laajalti käytössä oleva kivihiili on halpaa, eikä hiilidioksidin päästäminen maksa EU:ssakaan päästökauppajärjestelmästä huolimatta kovin paljon.
Jos me siis haluamme tehdä uudesta ydinvoimasta kannattavaa, kuten Suomen julkisen sektorin talous nykyisellään edellyttää, sen kilpailukykyä on parannettava. Kivihiili ei maailmasta odottamalla lopu, joten meidän on välttämätöntä lisätä sen polttamisen kustannuksia. Muuten uusi ydinvoima ei yksinkertaisesti pärjää vanhoille kivihiililaitoksille, joita Euroopassa riittää vuosikymmeniksi.
Tämä tarkoittaa käytännössä, että hiilivoimalat on laitettava maksamaan aiheuttamistaan haitoista, mikä onkin EU:n päästökauppajärjestelmän tavoite. Nykyinen noin 7 €/t hinta ei kuitenkaan alkuunkaan riitä parantamaan uuden ydinvoiman kilpailukykyä hiilivoimaan nähden. Toisaalta tämä tarkoittaa myös, että kuluttajien on oltava valmiita maksamaan sähköenergiasta nykyistä enemmän tai uutta ydinvoimaa ei saada kannattavaksi.
Suomen täytyy siis kerrankin huolehtia kansallisista eduistaan. Koska olemme sitoutuneet ratkaisuillamme markkinahintoihin nähden kalliiseen ydinvoimaan, meidän pitää nyt huolehtia, että sijoituksemme ovat pitkällä aikavälillä kannattavia. Meillä ei siis ole enää varaa nykyiseen löysään ilmastopolitiikkaan.
Kuten edellä jo todettiin, olemme tuplaamassa ydinvoiman osuuden Suomen sähkönkulutuksesta. Tämä tarkoittaa samalla myös, että osan nykyisestä tuotannosta on pakko väistyä. Monet haaveilevat kyllä, että sähkön tuonti väistäisi ensin, mutta tämä perustuu enemmän toiveisiin kuin faktoihin.
Venäjän tuonti on jo painunut ainakin parin vuosikymmenen pohjalukemiin (noin 3,4 TWh), ja se jää tänä vuonna pienemmäksi kuin Suomen sähkönvienti Viroon. Se ei siis voi enää juuri nykyisestä vähentyä. Ruotsin tuonti (15-20 TWh) puolestaan ei ole loppumassa, koska maa aikoo lisätä uusiutuvan päästöttömän sähkön tuotantoa voimakkaasti tukien avulla.
Väistävä tuotanto on siis enimmäkseen suomalaista tuotantoa. Ensimmäisenä markkinoilta syrjäytynevät hiililauhdevoimalat, jotka polttavat kiviihiiltä sähköksi hyödyntämättä lämpöä. Tämä on ehdottomasti positiivista, sillä Suomen hiilidioksidipäästöt vähentyvät. Näiden laitosten vuosituotanto on kuitenkin vain 5-10 TWh säistä riippuen, ja kehitys on jo nyt huomattavasti laskeva, vaikka ainuttakaan uutta ydinvoimalaa ei ole saatu valmiiksi. Kaksi uutta ydinvoimalaamme tuottavat vuodessa peräti 23 TWh sähköä, joten hiililauhteen syrjäytyminen on vasta alkua.
Toisin sanottuna myös suomalaisen sähkön yhteistuotannon on vähennyttävä. Koska ydinvoiman kannattavuus edellyttää tiukkaa päästöpolitiikkaa, kivihiileen verrattuna kallis turve on ensimmäisenä syrjäytyslistalla. Tämä asettaa hallituksen taannoisen päätöksen turpeen käytön edistämisestä varsin erikoiseen valoon, sillä ydinvoiman raju lisääminen ei pitkällä aikavälillä juuri jätä tilaa turpeelle.
Tämän vuoden sähkön markkinahinnan toteuma Suomessa on 36 €/MWh luokkaa, ja muiden Pohjoismaiden vain noin 30 €/MWh (3 c/kWh). Saksan markkinahinnat ovat tässä välissä, mutta siellä suurin osa sähköntuotannon kustannuksista maksetaankin nykyään erilaisina veroina. Itse asiassa Euroopassa on varsin vähän alueita, joissa sähkön markkinahinnat olisivat tänä vuonna ylittäneet 50 €/MWh. Tämä kertoo paljon siitä, että nykyisellään laajalti käytössä oleva kivihiili on halpaa, eikä hiilidioksidin päästäminen maksa EU:ssakaan päästökauppajärjestelmästä huolimatta kovin paljon.
Jos me siis haluamme tehdä uudesta ydinvoimasta kannattavaa, kuten Suomen julkisen sektorin talous nykyisellään edellyttää, sen kilpailukykyä on parannettava. Kivihiili ei maailmasta odottamalla lopu, joten meidän on välttämätöntä lisätä sen polttamisen kustannuksia. Muuten uusi ydinvoima ei yksinkertaisesti pärjää vanhoille kivihiililaitoksille, joita Euroopassa riittää vuosikymmeniksi.
Tämä tarkoittaa käytännössä, että hiilivoimalat on laitettava maksamaan aiheuttamistaan haitoista, mikä onkin EU:n päästökauppajärjestelmän tavoite. Nykyinen noin 7 €/t hinta ei kuitenkaan alkuunkaan riitä parantamaan uuden ydinvoiman kilpailukykyä hiilivoimaan nähden. Toisaalta tämä tarkoittaa myös, että kuluttajien on oltava valmiita maksamaan sähköenergiasta nykyistä enemmän tai uutta ydinvoimaa ei saada kannattavaksi.
Suomen täytyy siis kerrankin huolehtia kansallisista eduistaan. Koska olemme sitoutuneet ratkaisuillamme markkinahintoihin nähden kalliiseen ydinvoimaan, meidän pitää nyt huolehtia, että sijoituksemme ovat pitkällä aikavälillä kannattavia. Meillä ei siis ole enää varaa nykyiseen löysään ilmastopolitiikkaan.
Uusi ydinvoima syrjäyttää paljon biopolttoaineita
Kuten edellä jo todettiin, olemme tuplaamassa ydinvoiman osuuden Suomen sähkönkulutuksesta. Tämä tarkoittaa samalla myös, että osan nykyisestä tuotannosta on pakko väistyä. Monet haaveilevat kyllä, että sähkön tuonti väistäisi ensin, mutta tämä perustuu enemmän toiveisiin kuin faktoihin.
Venäjän tuonti on jo painunut ainakin parin vuosikymmenen pohjalukemiin (noin 3,4 TWh), ja se jää tänä vuonna pienemmäksi kuin Suomen sähkönvienti Viroon. Se ei siis voi enää juuri nykyisestä vähentyä. Ruotsin tuonti (15-20 TWh) puolestaan ei ole loppumassa, koska maa aikoo lisätä uusiutuvan päästöttömän sähkön tuotantoa voimakkaasti tukien avulla.
Väistävä tuotanto on siis enimmäkseen suomalaista tuotantoa. Ensimmäisenä markkinoilta syrjäytynevät hiililauhdevoimalat, jotka polttavat kiviihiiltä sähköksi hyödyntämättä lämpöä. Tämä on ehdottomasti positiivista, sillä Suomen hiilidioksidipäästöt vähentyvät. Näiden laitosten vuosituotanto on kuitenkin vain 5-10 TWh säistä riippuen, ja kehitys on jo nyt huomattavasti laskeva, vaikka ainuttakaan uutta ydinvoimalaa ei ole saatu valmiiksi. Kaksi uutta ydinvoimalaamme tuottavat vuodessa peräti 23 TWh sähköä, joten hiililauhteen syrjäytyminen on vasta alkua.
Toisin sanottuna myös suomalaisen sähkön yhteistuotannon on vähennyttävä. Koska ydinvoiman kannattavuus edellyttää tiukkaa päästöpolitiikkaa, kivihiileen verrattuna kallis turve on ensimmäisenä syrjäytyslistalla. Tämä asettaa hallituksen taannoisen päätöksen turpeen käytön edistämisestä varsin erikoiseen valoon, sillä ydinvoiman raju lisääminen ei pitkällä aikavälillä juuri jätä tilaa turpeelle.
Ilmastonäkökulmasta tätä ei kuitenkaan varmasti kannata jäädä suremaan, ja vähentyyhän samalla myös kivihiilen ja maakaasun käyttö. Turpeella, kivihiilellä ja maakaasulla tuotetun yhteistuotantosähkön vuosisumma on kuitenkin vain 10-12 TWh, joten muutakin tuotantoa jää syrjäytettäväksi. Todellisuudessa fossiilisilla polttoaineilla tehty sähkö ei sitä paitsi kokonaan syrjäydy, sillä tarvitsemme myös 2020-luvun lopulla jonkin verran niillä tuotettua sähköä. Muutoin talvipäivinä ei ole saatavissa riittävästi tehoa. Hiilidioksidipäästöt ovat kuitenkin pieniä verrattuna nykyiseen, sillä laitosten käyttöaika lyhenee.
Käytännössä ydinvoiman suurin syrjäyttävä vaikutus näkyykin kesäaikaan, jolloin sähkön tarve on tavallista pienempää. Olkiluoto 3, Fennovoima sekä nykyiset ydinvoimalat yhdessä vesivoiman ja Ruotsin tuonnin kanssa riittävät itse asiassa ydinvoimaloiden huoltotauoista huolimatta työntämään tieltään lähes kaiken sähkön yhteistuotannon keväästä syksyyn asti. Jopa puolet Suomessa nyt biopolttoaineilla tehtävästä sähköstä voikin syrjäytyä uuden ydinvoiman myötä. Puulla tehty sähkö ei nimittäin millään pysty kilpailemaan ydinvoimaa vastaan, sillä käyttö- ja polttoainekustannukset biosähkölle ovat kiistatta suuremmat. Tämä tarkoittaa työpaikkojen menetystä metsätaloudessa pitkin Suomea, jos korvaavaa käyttöä puulle ei löydetä. Siihen kannattaisi kyllä jo varautua. En ole ollenkaan varma, ovatko kaikki osanneet ajatella eduskunnassa näin pitkälle.
Tilastolähde: Energiateollisuus.
