Sähkön hinta ja verotuet: kansainvälinen vertailu

Sähkön hinta on ollut minulle jo useamman vuoden ajan tärkeä kirjoitusten aihe, johon olen toistuvasti palannut. Viime aikoina sähkön hintakeskustelu on nostanut päätään erityisesti hallituksen kaavaileman päästökauppakompensaation käsittelyn yhteydessä. Myös Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) tutki hiljattain valtion energiaintensiiviselle teollisuudelle antamia verotukia, ja esittää tutkimuksessaan, että nuo verotuet eivät ole kovinkaan hyödyllisiä. Lisäksi VATT toteaa, että sähkön hinnan ei Eurostatin tilastojen perusteella pitäisi olla ongelma Suomen teollisuudelle, koska sähkö on Suomessa teollisuudelle verrattain halpaa kuvan 1 mukaisesti. Olen myös itse kirjoittanut aiheesta aikaisemmin tässä ja tässä, ja jälkimmäisessä kirjoituksessa nojauduin myös vahvasti Eurostatin tilastoihin.

Kuva 1. Teollisuuden sähkön hinnat mukaan lukien verot ja maksut Suomessa ja muualla Euroopassa vuoden 2015 toisella puoliskolla. Tietolähde: Eurostat, kuva VATT.

Viime aikoina minulla on kuitenkin ollut mahdollisuus arvioida tilannetta aikaisempaa laajemmin, ja arvostamani ihmiset ovat saaneet minut epäilemään Eurostatin tilastojen paikkansa pitävyyttä teollisten yritysten osalta. Jotkin teollisuusyritykset ovat nimittäin jo pitkään sanoneet, että erityisesti Saksan osalta viralliset tilastot kuvaavat tilannetta kovin huonosti, ja tämän vuoksi päätin itse lähteä selvittämään tilannetta.

Toinen syy innostukselleni on, että keskustelu ympäristölle haitallisista verotuista on kiihtynyt. Keskustelun pohjana toimii usein Matti Hyyrysen Ympäristöministeriölle tekemä ansiokas raportti YMra 13/2013, jossa energiasektorin verotuiksi arvioidaan  noin 800 miljoonaa euroa (s.129) ja liikennesektorin verotuiksi noin 1800 miljoonaa euroa. Raportti on perusteellisesti tehty, mutta sitä käytetään välillä hieman kyseenalaisin tavoin eri keskusteluissa. Ympäristölle haitallisen tuen määritelmänä käytetään nimittäin OECD:n määritelmää, jonka mukaan tuki luokitellaan haitalliseksi, jos se lisää haitan määrää suhteessa siihen, että tukea ei olisi. Määriteltäessä ei kuitenkaan pystytä ottamaan kaikkia mahdollisia vaikutuksia huomioon, ja missään tapauksessa verotuen poistaminen ei tarkoita sitä, että tuo summa veroja saataisiin kerätyksi. Tuettu toiminta nimittäin vähenee, joskus merkittävästikin, jos tuki poistetaan.

Energia-alan esimerkkinä voidaan mainita yhdistetyn sähkön ja lämmön tuotannon hiilidioksidiveron puolitus. Se on verotuki, jonka määräksi arvioidaan selvityksessä 67 miljoonaa euroa ja summa on sittemmin hieman noussut. Maan hallitus lähti selvittämään tuon puolituksen poistoa, ja VTT:n selvitys tuli siihen tulokseen, että vaikka poisto vähentäisi Suomen lämpösektorin päästöjä, se samalla lisäisi sähkösektorin päästöjä, heikentäisi Suomen sähköomavaraisuutta ja lisäisi sähkön tuontia, mikä puolestaan lisäisi fossiilisten polttoaineiden käyttöä esimerkiksi Virossa ja Venäjällä. Tällöin kokonaispäästöt ilmakehään eivät vähentyisi, vaikka ne Suomen rajojen sisällä vähentyisivätkin. Hallitus onneksi ymmärsi tämän ja luopui suunnitelmastaan. Toisin sanottuna ympäristölle haitallinen verotuki ei ollutkaan haitallinen, kun ymmärrettiin katsoa koko kuvaa.

Määritelmän toinen ongelma on, että verotuki määritellään vain maan sisäisessä kontekstissa. Selvityksen mukaanhan Suomi tukee esimerkiksi liikennepolttoaineiden käyttöä merkittävillä summilla ja vastaavalla mittarilla esimerkiksi USA ei tue niitä juuri lainkaan. Ei niin, koska Yhdysvalloissa kaikki maksavat hyvin alhaisia polttoaineveroja, paljon pienempiä kuin kukaan Suomessa vähennysten jälkeenkään. Toisin sanottuna Suomi verottaa myös verotutettua liikennepolttoaineiden käyttöä paljon enemmän kuin Yhdysvallat, joten pelkän verotuen summan vertailu on oikeastaan varsin älytöntä. Tämän takia verotukia eri maiden kesken vertailtaessa pitää olla erityisen varovainen.

Energiaintensiivisten yritysten verotuet eri maissa

Suomen verotuetuista sektoreista minä tunnen parhaimmin energiasektorin, ja siksi keskityn tässä kirjoituksessa näihin verotukiin. Ympäristöministeriön selvityksessä näitä verotukia ovat energiaintensiivisten yritysten veronpalautus (selvityksessä 120 milj. €) ja teollisuuden ja kasvihuoneiden alempi sähköverokanta (400 milj. €). Uutena tukena hallitus on hiljan esittänyt jo mainittua päästökauppakompensaatiota (40 milj. €), jolla on tarkoitus suojata teollisuutta päästökaupan sähkön hintaa nostavalta vaikutukselta. Kaikki kirjoituksessa esitetyt luvut on laskettu tekemälläni excel-pohjalla, johon voi tutustua itse tämän linkin takaa.

En millään tavalla halua kiistää sitä, että summat kuulostavat varsin suurilta. Tuolla rahalla valtio voisi varmasti rahapulassaan tehdä paljon muutakin kuin alentaa yritysten energiaverotusta. Tässä yhteydessä on kuitenkin muistettava, että summat ovat laskennallisia. Esimerkiksi teollisuuden alemmasta sähköverokannasta luopuminen aiheuttaisi väistämättä tehtaiden lakkautuksia Suomessa ja niiden siirtämistä muihin maihin. Tämä vähentäisi työllisyyttä, eikä välttämättä edes vähentäisi päästöjä, sillä suurimmassa osassa maailmaa sähköntuotanto on merkittävästi saastuttavampaa kuin Suomessa. Kokonaisvaikutusta on tietysti vaikea arvioida, mutta tekemäni kansainvälisen sähkön hinta- ja verotukivertailun perusteella uskallan väittää, että tuet eivät ole merkityksettömiä.

Erityisen paljon minua on viime aikoina ihmetyttänyt se, että jotkut ihmiset ovat pyrkineet esittämään asian aivan kuin Suomi tekisi sähkön käytön verotukiensa avulla erityisen taantumuksellista tai menneisyyteen katsovaa energiapolitiikkaa. Samaan aikaan joitakin muita eurooppalaisia maita pyritään esittämään edistyksellisen ja tulevaisuuteen tähtäävän energiapolitiikan airueina. Tällainen keskustelu asettuu mielenkiintoiseen valoon, kun tutustuu kuviin 2 ja 3.

Kuva 2. Pienen teollisuusyrityksen nauttimat verotuet ja maksuvapautukset valituissa Euroopan maissa. Vuosikulutus 10 000 MWh. Tiedot kerätty itse julkisista lähteistä.

Kuva 3. Suuren teollisuusyrityksen nauttimat verotuet ja maksuvapautukset valituissa Euroopan maissa.
Vuosikulutus 1 TWh, toimiala terästeollisuus. Tiedot kerätty itse julkisista lähteistä.

Kuten kuvista 2 ja 3 näkee, Suomen verotuet eivät ole keskeisiin kilpailijamaihimme nähden erityisen suuria, vaan ne ovat itse asiassa tämän vertailun pienimpiä. Naapurimaidemme kanssa ne ovat kuitenkin kohtuullisen lähellä toisiaan. Tämä johtuu ennen kaikkea verotuen määritelmästä, eli tässä verotueksi on OECD:n määritelmän mukaisesti määritelty kaikki sellainen, joka alentaa teollisuuden maksamaa hintaa suhteessa "normaaliin". Normaaliksi on puolestaan määritelty tavallisen kotitalouskuluttajan maksama vero- ja maksutaso. Tämä määritelmää voi ihan aiheestakin kritisoida, mutta tämän selvityksen aiheena onkin nimenomaan verrata täsmälleen samanlaisella menetelmällä eri maiden verotukia.

Esimerkiksi kuvissa näkyvä Ruotsin naapurimaita korkeampi tukitaso johtuu naapureita selvästi korkeammasta kotitalouksien sähköverosta. Saksa on kuitenkin aivan omassa luokassaan, eli siellä teollisuuden verotuet ovat valtavan suuria. Saksan verotuet ovat itse asiassa niin suuria, että suurimmassa osassa Eurooppaa ne veisivät kokonaishinnan jo huomattavasti negatiivisiksi. Näin ollen voikin todeta, että jos verotukien suuruus on energiapolitiikan moderniuden mittari, Saksa tekee vähintään koko Euroopan taantumuksellisinta energiapolitiikkaa. Missään muussa maassa energiaintensiivinen teollisuus ei nauti yhtä suuria alennuksia sähkön veroista ja maksuista. Blogin alussa mainituissa Eurostatin tilastoissa nämä eivät kuitenkaan näy, koska verohelpotukset koostuvat monista erilaisilla ehdoilla ansaittavista osista, ja noissa tilastoissa kuvattavan teollisuuden ei ilmeisesti oleteta pääsevän alennusten piiriin.

Ainakin minä pidän tätä merkkinä siitä, että uusiutuvan energian lisäämisinnostaan huolimatta Saksa selvästi haluaa suojella myös perinteisten, savupiipputeollisuudeksikin haukuttujen, toimialojensa kilpailukykyä, ja keskeisenä keinona ovat siellä erittäin mittavat energiaverojen alennukset. Niihin verrattuna omat ja lähinaapureidemme verotuet ovat varsin rajallisia.

Toinen tapa esittää asiaa näkyy kuvassa 4, joka kertoo hyvin suuren teollisuusyrityksen maksamasta sähkön kokonaishinnasta. Nämä luvut ovat jonkin verran aikaisempia lukuja tulkinnanvaraisempia, koska sähkön kokonaishinnan osana oleviin siirtomaksuihin sisältyy vaikeasti arvioitavia komponentteja. Esimerkiksi Suomessa laitoksen sijaintipaikalla kantaverkossa ei ole maksujen kannalta merkitystä, mutta Ruotsissa sijainniksi on oletettu maksujen määrittämistä varten Tukholma, Norjassa Oslo ja Saksassa Tennetin verkkoalue, joka kattaa suuren osan läntistä ja eteläistä Saksaa.

Huomattavaa on myös, että Saksassa ja Norjassa suurteollisuus saa merkittäviä alennuksia myös kantaverkon siirtomaksuista, jos käyttö täyttää tiettyjä ehtoja. Erityisen kiinnostavaa on, että Saksassa hyvin vakaa kulutus saa runsaat siirtomaksualennukset, vaikka samaan aikaan Saksassa pyritään ajamaan perusvoimaa eli jatkuvasti päällä olevan sähkön tuotantoa (ydin- ja hiilivoima) alas. Kuvan 4 luvut voidaan yleistää muillekin energiaintensiivisille toimialoille kuin Saksassa osin verotonta sähköä käyttävään terästeollisuuteen, jolloin Saksan verotuet pienentyvät, mutta muutos on vain noin 1 €/MWh. Muissa maissa muutoksia ei juuri tapahdu. Saksassa myös useita muita teollisia prosesseja kuin teräksen valmistus on kokonaan vapautettu sähköveroista, mutta muissa maissa tällaista suosimista ei harrasteta.

Kuva 4. Suuren terästeollisuusyrityksen maksama sähkön hinta (kulutus 1 TWh/vuosi, huipputeho 125 MW) ja sen nauttimat verotuet eri maissa. Suurin ero maiden välille syntyy itse sähköenergian hinnasta, sillä sähköenergian hinta on Suomessa vertailumaita korkeampi. Myös kantaverkkosiirto on Suomessa muita maita kalliimpaa. Perustuu omiin laskelmiin.

Toisaalta taas kuvassa 5 näkyy hyvin, että pienemmälle teollisuudelle Suomi on sähkön hinnan kannalta selvästi Saksaa parempi sijoituspaikka, sillä pienteollisuus joutuu Saksassa mittavista verotuista huolimatta maksamaan melko paljon uusiutuvan energian tukimaksuja.  Ruotsissa ja Norjassa hinnat puolestaan jäävät jonkin verran Suomen hintojen alapuolelle alhaisemman sähkön hinnan, mutta myös alemman sähköveron vuoksi. Ruotsi ja Norja nimittäin käyttävät teollisuuden hyvin alhaista sähköveroa (noin 0,5 €/MWh) jo varsin pienelle teollisuudelle, kun Suomessa vastaava teollisuus maksaa sähköstään 7 €/MWh veroa. Saksassa teollisuuden maksama sähkövero vaihtelee huomattavasti enemmän, sillä se riippuu muun muassa yrityksen maksamista eläkemaksuista. Sikäläisen sähköveron helpotuksia voi arvioida itse tällä laskurilla.

Suomen sähköverojärjestelmää voikin Ruotsiin ja Norjaan nähden arvostella siitä, että se suosii enemmän suuria kuin pieniä yrityksiä. Sekä energiaintensiivisten yritysten veronpalautus että mahdollisesti tulossa oleva päästökauppakompensaatio kohdistuvat nimittäin ennen kaikkea suurille yrityksille. En ole mitenkään vakuuttunut, että tämä on järkevää. Toisaalta taas Saksassa ero pienen ja suuren yrityksen maksaman sähkön hinnan välillä on vielä paljon suurempi kuin meillä.

Kuva 5. Pienehkön teollisuusyrityksen (kulutus 10 000 MWh/vuosi, huipputeho 2 MW, 20 kV siirto maan pääkaupungissa) maksama sähkön kokonaishinta. Perustuu omiin laskelmiin.

Mielenkiintoisen tarkastelukulman tarjoaa myös tukien luokittelu erilaisiin ryhmiin, kuten kuvassa 6 on tehty. Varsinaisen sähköveron alennus on suurin Ruotsissa, koska siellä kuluttajien sähkövero on korkein. Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa muiden vapautusten osuus onkin varsin pieni. Suomessahan ei ole mitään erillistä uusiutuvan energian tukimaksua, ja sähköveron tuotto on moninkertainen tukisummiiin nähden, joten näin ollen mitään tukimaksuvapautuksia ei ole. Ruotsissa ja Norjassa energiaintensiivinen teollisuus on vapautettu maiden sähkösertifikaattijärjestelmästä, jolla tuetaan uusiutuvan sähkön, käytännössä lähinnä tuuli- ja vesivoiman lisäämistä. Tuon edun arvo on nykyisellä elcertin hinnalla noin 3,5 €/MWh, sillä pienkuluttajat maksavat suunnilleen tuon tukisumman jokaista ostamaansa megawattituntia kohden.

Kuva 6 tarjoaa myös mielenkiintoisen näkökulman kohuttuun päästökauppakompensaatioon, jota teollisuus on pitänyt varsin tärkeänä, tässä EK jo aikaa sitten ja uudempi kannanotto Metsäteollisuudelta. Yhteenvetona voidaan todeta, että Norja ja modernin energiapolitiikan maineella ratsastava Saksa maksavat päästökauppakompensaatiota EU:n salliman maksimimäärän, Suomi suunnittelee maksavansa puolet siitä ja Ruotsi ei käytä tukea ollenkaan. Kun katsoo kompensaation suuruutta nykyisillä hyvin alhaisilla päästöhinnoilla (Suomi 1 €/MWh, Saksa ja Norja noin 2,5 €/MWh) ja suhteuttaa sen muihin tukiin, on vaikea uskoa, että kompensaatiolla olisi merkittävää vaikutusta minkään maan teollisuuden kilpailukykyyn. Kuvaan 4 vertaamalla voidaan myös todeta, että kompensaatio ei läheskään riitä painamaan Suomen sähkön hintoja vertailumaiden tasolle, joten tuotakaan ongelmaa se ei ratkaise.

Kuva 6. Erilaisten verotukien ja maksuvapautusten suhde toisiinsa eri maissa suurelle teollisuusyritykselle (kulutus 1 TWh/vuosi). Päästökauppakompensaation suuruus on laskettu sähkön kulutukseen perustuvalla kaavalla, jotta se ei olisi toimialariippuvainen. Päästöoikeuden hinnaksi oletettu 5,8 €/tCO2, joka on tuore markkinanoteeraus vuoden 2017 päästöfutuurille. Perustuu julkisiin lähteisiin.

 Jos päästöoikeuden hinta olisi edes yli 10 €/tCO2 tai vaikkapa huippulukemiensa tuntumassa eli noin 30 €/MWh, päästökauppakompensaatio olisi tietysti suurempi ja vaikuttavampi, ja sillä voisikin olla jotain merkitystä kilpailukyvyn kannalta. Tuossa tilanteessa ymmärtäisin tarpeen hyvin ja siinä mielessä kompensaatiojärjestelmän valmistelua voi pitää mielekkäänä. Nykyisellä päästöhinnalla lienee kuitenkin huomattavasti järkevämpää ohjata tuo muihin verotukiin nähden vähäinen 40 miljoonan euron summa muuhun käyttöön, mitä Suomen hallitus jo tiettävästi pohtiikin. Jos tuo summa jaetaan teollisuudelle 1 €/MWh sähkön hinta-alennuksena, sillä ei pelasteta Suomessa ainuttakaan tehdasta, mutta jos se sen sijaan kohdistetaan perusteltuina innovaatiotukina, vaikutus voi olla pitkällä aikavälillä merkittävä.

Hieman piikikkäästi voisi myös todeta, että Olkiluoto 3:n valmistuminen laskee teollisuuden maksamaa sähkön hintaa enemmän kuin päästökauppakompensaatio nykyisillä päästöhinnoilla, ja ilman tuota myöhästymistä sähkön hintamme olisivat jo vuosia olleet lähellä Ruotsin sähkön markkinahintoja. Suomalainen teollisuus on  nimittäin ollut keskeisesti vaikuttamassa siihen, että Suomessa on satsattu runsaasti uuteen ydinvoimaan, ja tämän selvityksen vertailumaissa on puolestaan keskitytty uusiutuvan energian lisäämiseen. Se on ollut kiistatta nopeampaa kuin uuden ydinvoiman rakentaminen, joten tässä mielessä suomalainen teollisuuden maksama vertailumaita korkeampi sähköenergian hinta on myös sen omaa syytä. Moneen muuhun maahan nähden teollisuussähkö on silti Suomessa yhä melko edullista, joten mitenkään toivoton tilanne ei ole.

Lopuksi

Toivon, että tämä kirjoitus ja sen tausta-aineistona oleva excel-pohja avaavat Suomen ja kilpailijamaiden energiaverojärjestelmiä tukineen mahdollisimman monelle lukijalle. Aivan yksinkertaista tämä ei ole, koska maiden järjestelmissä on merkittäviä eroja. Ainakin oman näkemykseni mukaan Suomen järjestelmä on näiden maiden parhaasta päästä yksinkertaisuutensa puolesta, kun taas Saksan verojen ja tukien järjestelmä vaikuttaa melkoiselta viidakolta. Saksassa osa tuista valuu jopa fossiilisähkölle, sillä Saksassa maksetaan tukia uudelle hiiltä ja kaasua käyttävälle sähkön ja lämmön yhteistuotannolle (KWK-Abgabe), kun taas Suomessa ja Ruotsissa molempia verotetaan melko raskaasti.

Myös saksalaisen verkkoyhtiön kuluttajahinnoittelu tuntuu kovin ihmeelliseltä eri maksujen kokoelmalta vastaaviin pohjoismaisten yrityksien hinnastoihin nähden. Saksassa jopa merkittävä osa asiakkaista on yhä kulutusprofiililaskutuksen piirissä, joka ainakin täältä aikaa sitten etäluettaviin sähkömittareihin siirtyneestä Suomesta katsottuna vaikuttaa aivan muinaisen ajan toiminnalta. Jostain syystä näitä puolia Saksan sähköjärjestelmästä tuodaan kovin harvoin esiin julkisessa keskustelussa.

Toisaalta kirjoituksen pitäisi myös herättää kritiikkiä Eurostatin tilastoja kohtaan. Melko yksinkertaisen selvitykseni jälkeen olen täysin vakuuttunut siitä, että Eurostatin luvut kuvaavat Saksan osalta erittäin huonosti energiaintensiivisen teollisuuden sähkön hintaa. Metsäteollisuus taitaa siis sittenkin olla osin oikeassa kritisoidessaan Suomen energiakustannuksia tämän uutisen lopussa. Tosin rehellistä olisi myös todeta, että saksalainen pienkuluttaja maksaa samaan aikaan erittäin korkeaa sähkön hintaa, osin siksi, että teollisuuden energiakustannukset on siellä saatu pidettyä alhaalla vapauttamalla ne veroista ja uusiutuvan energian tukimaksuista lähes kokonaan. Minä en usko, että suomalaiset kuluttajat olisivat valmiita vastaavaan, eikä se mielestäni olisi oikeudenmukaistakaan.

Tämä huomioiden en mitenkään voi yhtyä siihen kritiikkiin, että Suomen verojen ja tukien järjestelmä olisi jotenkin erityisen vanhanaikainen. Se myös muistuttaa voimakkaasti naapurimaidemme järjestelmiä, ja Ruotsin energiajärjestelmää pidetään laajalti puhtaana ja edistyksellisenä. Siitä olen kuitenkin esimerkiksi Osmo Soininvaaran kanssa samaa mieltä, että nykyinen vakiosuuruinen sähkövero on aikansa elänyt, ja järjestelmää olisi aika muuttaa.

Pohjoismaisessa sähköjärjestelmässä on yhä useammin hetkiä, kun puhdasta, päästötöntä tai hyvin vähäpäästöistä sähköä on tarjolla jopa yli tarpeen. On järjetöntä, että jäykkä sähköverojärjestelmä estää sähkön käytön esimerkiksi kaukolämmön tuotantoon näissä tilanteissa. Tällöin sähkövero toimii myös ympäristön kannalta haitallisella tavalla, sillä moni kaupunki tuottaa korvaavan kaukolämmön esimerkiksi hiilellä tai turpeella, ja näin tuotettu kaukolämpö on puhtaan sähkön ylitarjontahetkillä saastuttavampaa kuin sähköllä tuotettu kaukolämpö olisi.

Toinen johtopäätökseni on se, että Suomen energiaintensiivisen teollisuuden sähkön käytön verotuet eivät ole keskeisiin kilpailijamaihin verrattuna liian suuria ja niiden merkittävällä karsimisella voisi näin ollen olla merkittäviä haitallisia vaikutuksia. Kun teollisuus saa jo nyt selvästi halvempaa sähköä kilpailijamaissa, esimerkiksi VATTin tutkimuksessaan arvostelema energiaintensiivisen teollisuuden veronalennus ja teollisuuden alempi sähköverokanta lienevät ainakin toistaiseksi tarpeellisia. Jos edes EU-maiden kesken saataisiin aikaan sopimus, jossa näitä tukia päätettäisiin vähentää yhdessä, muutos voisi toimia paremmin, mutta tällaista sopimusta lienee vaikea saada aikaiseksi.

Jos ympäristöministeriön raportissa mainittuja ympäristölle haitallisia tukia kuitenkin halutaan vähentää, näiden lukujen perusteella ja kansainvälinen kilpailutilanne huomioiden lienee parempi aloittaa esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden verotukien vähentämisestä kuin sähkön käytön verotukien vähentämisestä. Esimerkiksi bensiinin hinta on Suomessa jo monen Euroopan maan hintojen alapuolella alhaisempien verojen vuoksi, eikä diesel-polttoaineen alhaista verokantaa tunneta kaikkialla.

Myös työmatkakuluja tuetaan Suomessa melko avokätisesti, ja tämäkin lisää nykyisellä autokannalla fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Pelkästään dieselin alempi vero ja työmatkakuluvähennys muodostavat tuon ympäristölle haitallisia tukia käsittelevän raportin mukaan vuodessa yli miljardin euron verotuen. Silti tämänkin verotuen osalta voitaneen arvioida, että tukien poistamisella on myös taloudelliset haittansa, eikä tätä ole syytä tehdä ilman perusteellista selvitystä.

Pitkällä tähtäimellä fossiilisista polttoaineista on nimittäin joka tapauksessa päästävä eroon, mutta sähköä voidaan käyttää jopa nykyistä enemmän, kunhan huolehdimme, että se tuotetaan puhtaasti. Suomella on tähän erinomaiset edellytykset.
 
Kaikki tässä kirjoituksessa esitetyt itse tehdyt kuvaajat on tehty excel-pohjalla, jonka olen julkaissut. Tehdyt oletukset on tehty näkyviksi ja useita arvoja voi myös muuttaa, jotta saa kuvan siitä, miten eri tekijät muuttuvat esimerkiksi yrityksen kulutuksen tai päästöoikeuden hinnan muuttuessa. Jos havaitsette luvuissa virheitä, pyydän ystävällisesti ottamaan yhteyttä, niin teen tarvittavat korjaukset.

Sähkön hinta ja verotuet: tausta-aineisto

Teollisuussähkön hintaa ja teollisuuden sähkön käytön saamia verotukia käsittelevän kirjoituksen tausta-aineistoon voi tutustua alla olevan linkin takaa. Havaituista virheistä pyydän ilmoittamaan kommenteissa tai muilla tavoin mahdollisimman nopeasti.

http://rikumerikoski.net/Riku/sahkovero.xlsx

Valtuustouran päätöspuhe

Tässä hieman paremmin tekstimuotoon sopivammaksi muokattu puhe, jonka pidin johdettuani viimeisen valtuuston kokoukseni 21.3. Pirkkalan kunnanvaltuuston varapuheenjohtajana. Uusien työtehtävieni ja tyttöystävän kanssa yhteenmuuttamisen vuoksi luovuin kaikista Pirkkalan kunnan luottamustehtävistäni 1.4. alkaen muutettuani Vantaalle.

Olen ollut Pirkkalan kunnanvaltuutettuna nyt jo yli 11 vuotta, mutta nyt olen uusien haasteiden ja töiden edessä, ja haluan siksi sanoa valtuustolle ja virkamiehille muutaman sanan.

Vuoden 2016 Pirkkala on varsin erilainen paikka kuin vuoden 2004 Pirkkala, jossa olin ensimmäisen kerran ehdokkaana ja tulin valituksi kunnanvaltuustoon. Tosin heti ensimmäinen kokous jäi väliin, kun minun piti ensimmäisenä kokouspäivänä aloittaa varusmiespalvelukseni. Sen vuoksi ensimmäisenä vuonna valtuustotyöstä ja päätöksenteosta oli vaikea saada otetta, mutta sen jälkeen, viimeisen 10 vuoden aikana, näihin valtuuston kokouksiin ja kunnan muihinkin kokouksiin on kyllä jo ehtinyt tottua.

Meillä on tuhansia asukkaita enemmän kuin silloin, ja yrityksiä ja työpaikkojakin on paljon enemmän. Minusta me olemme kuntana onnistuneet näiden vuosien aikana hyvin, ja ainakin itse tunnen ylpeyttä siitä, että olen saanut olla mukana kunnan kehittämisessä. Olen viettänyt täällä hyvin suuren osan tähänastisesta elämästäni ja olen kiitollinen myös kunnan kouluille siitä, että ne ovat tarjonneet minulle hyvän taustan mennä eteenpäin.


Luopuminen näistä luottamustehtävistä saa minut haikeaksi, ja olen varma siitä, etten koskaan tunne toista kuntaa niin hyvin kuin tätä. Samalla tunnen helpotusta, sillä tämän hetken kuntakentän muutos saa minut hyvin epävarmaksi. Näin kunnanvaltuutettuna tuntuu välillä siltä, että kuntamme ulkopuolelta valtiolta tuleviin asioihin on lähes mahdoton vaikuttaa. Jos vielä joskus kuntapolitiikkaan innostun, on ehkä parempikin olla vähän aikaa tauolla. Ehkä sitten joskus tulevaisuudessa vaikka jo tiedetään, mitä kuntien halutaan tulevaisuudessa tekevän, niin sitä ei tarvitse koko ajan valtuutettuna arvuutella.


Kerron yhden onnistumisen ja yhden epäonnistumisen uraltani.

Pormestarijärjestelmän käyttöönotto on tuonut kuntaan uudenlaista johtamista ja parantanut poliittista yhteistyötä ja ohjausta, ja olen tyytyväinen siihen, että olen saanut olla mukana luomassa sitä. Aivan henkilökohtaisesti haluan todeta, että jos minulla on joskus vähän vanhempana sellainen määrä kärsivällisyyttä ja niin uskomaton määrä tarmoa kuin olen nähnyt pormestari Rissasella, olen kyllä ollut onnekas.

Yhtenä epäonnistumisena pidän sitä, että en uskonut entistä Pirkkalan elinkeinotoimenjohtajaa Korkalan Erkkiä, kun hän sanoi jo kauan sitten, että Pirkkalan yritysalueet menevät kyllä aikanaan kaupaksi. Kritisoin melko suurisuuntaisia suunnitelmia myös valtuustossa. Nyt on pakko myöntää, että ajan myötä Erkki oli oikeassa, ja Pirkkala on ollut monille yrityksille selvästi houkutteleva paikka aloittaa toimintansa ja laajentua.


Haluan kiittää kaikkia ryhmiä yhteistyöstä, ja erityisesti omaa ryhmääni Vihreitä siitä, että olen saanut muodostaa mielipiteitäni itse, ja myös kertoa ne ääneen tarvittaessa. Kaikista muistakin ryhmistä olen löytänyt yhteistyökykyisiä ihmisiä tarvittaessa, ja se on ollut ilo huomata. Aika usein on tuntunut, että meillä täällä Pirkkalassa ollaan varsin kaukana valtakunnan politiikasta, kun olen löytänyt Perussuomalaistenkin kanssa usein saman linjan. 

Lisäksi on syytä kiittää kunnan virkamiehiä, jotka ovat olleet pääasiallisesti avuliaita silloin, kun apua on tarvittu. Kiitos myös kotiväelle, joka on tätä hommaa monta vuotta sivusta seurannut ja tukenut huonompina hetkinä. Toivotan Pirkkalan kunnalle onnea ja kaikkea hyvää jatkossa!


Kokouksen jälkeen vastaanotin onnitteluja monilta valtuustokollegoiltani ja myös Pirkkala-mitalin kunnalta. Erityisesti on syytä mainita, että Perussuomalaisten valtuustoryhmä muisti minua henkilökohtaisesti, joten yhteistyömme asioiden parissa on koettu molemmin puolin onnistuneeksi. Olin tällaisesta huomionosoituksesta varsin otettu. Oman ryhmäni Vihreiden parissa meillä on läksiäiset myöhemmin, joten jäähyväisiä on vielä jäljellä.

Kuluttajasähkön hinnoista ja sähkön siirtohintojen nousun syistä

Vuoden alku on Suomessa kulunut kohkatessa siitä, että sähkönsiirto on kallista. Asiaan on puuttunut yksi jos toinen kansalainen ja poliitikko, mutta itse olen koko ajan ihmetellyt suhteellisuuden puuttumista koko keskustelusta. Voin yhtyä siihen mielipiteeseen, että 40 - 50 % verottoman siirtohinnan kertakorotus on erittäin suuri, ja sellaisen tekijä osoittaa erittäin huonoa pelisilmää nykyisessä tilanteessa. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, miksi Suomessa väitetään sähköä kalliiksi.

Sähkön kokonaishinnasta

Tilastot näyttävät nimittäin sähkön kuluttajahintojen olevan Suomessa varsin edullisia. Ostovoimakorjattunahan Suomessa on EU:n halvinta kuluttajasähköä, kuten jokainen voi helposti tarkistaa kuvasta 1. Joku voi tietenkin huomauttaa, että kyseessä ovat Helsingin hinnat, ja sähkönsiirto on muualla kalliimpaa. Niin onkin, mutta sama pätee joka maassa, eli maaseudulla siirto on yleensä kalliimpaa, koska johtokilometrille on vähemmän maksajia. Jos kuvaan nyt sitten huomioitaisiin vaikkapa kohutut Carunan siirtohinnat tuoreen korotuksen jälkeen, Suomen vertailuhinnat nousisivat hädin tuskin toiseksi halvimman maan eli Ruotsin rinnalle.

Kuva 1. Ostovoimakorjatut sähkön hinnat EU:n pääkaupungeissa. Lähde: Vaasa ETT:n Household Energy Price Index.

Eurostatin vastaavista tilastoista voi todeta, että EU:n ulkopuolella sähkö on ostovoima huomioiden Suomea halvempaa Norjassa ja Islannissa, joilla on luonnonolosuhteiden vuoksi erinomaiset mahdollisuudet halpaan sähköntuotantoon. Muun maailman kuluttajasähkön hinnat eivät itse asiassa ole ostovoimaan nähden Suomea halvempia, paitsi jos niitä tuetaan voimakkaasti.

Jos verotetaan oikein kovasti vaikkapa tuontituotteita, ja jaetaan kansalle sähköä lähes ilmaiseksi, sähkö ei todellisuudessa ole ilmaista. Tämä näkyy erityisen hyvin Venezuelassa, jossa energia on kyllä halpaa, mutta kaupoista ei saa ruokaa, sillä älytön talouspolitiikka ja kalliit energiatuet estävät muun talouden kehitystä. Minusta sähkön hintojen laskeminen tällä tavalla ei ole missään tapauksessa tavoiteltavaa.

Siirron osuudesta

Joku varmaan on kiinnostunut siitä, onko Suomessa sähkön siirto kuitenkin erityisen kallista. Vaasa ETT:n tilastot tarjoavat siihenkin jonkinlaisen vastauksen kuvassa 2. Suomessa siirtohinnan osuus sähkön kustannuksista on itse asiassa pienempi kuin muissa EU-maissa keskimäärin. Energiaverojen osuus on hieman EU:n keskiarvoa suurempi, mutta poikkeuksellisen suurena tuotakaan osuutta ei voi pitää.

Kuva 2. Sähkön pienkuluttajahinnan jakautuminen eri komponentteihin. Sinisellä sähköenergia, punaisella siirto, vihreällä energiaverot ja violetilla arvonlisävero. Lähde: Vaasa ETT:n Household Energy Price Index.

Lisäksi Suomessa sähkön toimitusvarmuus on maailman huippuluokkaa, erityisesti kaupungeissa. Tämä puolestaan käy hyvin ilmi kuvasta 3. Suomen kaupungeissa sähköt eivät katkea lähes koskaan, mikä ei ole muualla länsimaailmassakaan lainkaan selvää. Noin esimerkkinä keskimääräisellä tamperelaisella sähkönsiirtoasiakkaalla vuoden 2014 keskeytysaika oli 6 minuuttia vuodessa, eikä keskeytysaika ole kuvan perusteella juuri sen pidempi muuallakaan tiheästi asutuilla kaupunkialueilla. Taajama-alueiden sähköt ovat poikki keskimäärin tunnin vuodessa, eikä sekään mielestäni ole täysin sietämätön aika. Energiateollisuuden tilastoistahan nimittäin näkyy myös, että yleensä tämä jakautuu useisiin lyhyempiin katkoihin.

Kuva 3. Asiakkaan keskimääräinen sähkön toimituksen vikakeskeytysaika tunteina vuodessa. Lähde: Energiateollisuus ry. Sähkön keskeytystilastot 2014.

Miksi sähkön siirtohinta kuitenkin nousee?

Kuvasta 3 voidaan kuitenkin tehdä myös se johtopäätös, että maaseudulla sähköverkoissa on enemmän ongelmia. Aivan loppuvuonna 2011 Suomeen iski Tapani-myrsky, joka näkyy selvänä piikkinä myös tuossa kuvassa. Eduskunta panikoi erittäin poikkeuksellisten sääolojen aiheuttamasta tapahtumasta, ja sääti erittäin tiukat verkkojen parannusvaatimukset verkkoyhtiöille. Samalla säädettiin myös melkoiset sakot liian pitkään kestävistä sähkökatkoista.

Energiateollisuus teki tuolloin lakia säädettäessä päivänselväksi, että nämä vaatimukset tulevat kuluttajille varsin kalliiksi (esimerkit 1 ja 2). Erityisen älyttömänä pidän sitä, että sähkön siirron erittäin korkeat toimitusvarmuusvaatimukset koskevat jopa kesämökkejä ympäri vuoden. Kuten lausunnoista käy erinomaisesti ilmi, näiden vaatimusten ennakoitiin johtavat huomattavasti nouseviin sähkön siirtohintoihin erityisesti maaseudulla. Juuri näin on nyt käymässä. En ole lainkaan yllättynyt, sillä juuri näinhän asiantuntijat lainsäätäjille kertoivat. Siinä vaiheessa tieto ei kuitenkaan eduskunnalle kelvannut, vaan laki säädettiin toimitusvarmuuskriteerien osalta hyvin tiukaksi joka tapauksessa. Lain seurauksia me kaikki joudumme nyt maksamaan.

Sähköverkon omistus ei vaikuta siirron hinnoitteluun

Sen sijaan sillä, kuka verkot omistaa, on hyvin vähän merkitystä sähkön siirron hinnoittelulle. Sähköverkkojen tuoton valvonta on nimittäin samanlaista riippumatta omistajasta, omistajan taustoista ja omistajan pääomarakenteesta. On hyvin epäuskottavaa, että esimerkiksi mahdollisimman suurta voittoa tavoitteleva pörssiyhtiö Fortum olisi tyytynyt verkkojen osalta alempaan tuottoon kuin pääomasijoittajien omistama verkkoyhtiö. Itse asiassa Fortumhan luopui verkoista, koska ne eivät sen näkemyksen mukaan tuottaneet riittävästi.

Oikeastaan ainoa asia, mihin verkkojen omistajalla on vaikutusta, on yhteisöveron maksaminen. Pääomasijoittajien omistamat verkkoyhtiöt, eli Suomessa Elenia ja Caruna ovat järjestelleet rahoituksensa konsernilainojen avulla niin, että Suomessa verotettavaa voittoa ei kerry. Tämä on minusta vastenmielistä ja heikentää julkista taloutta, vaikka ei tosin erityisemmin poikkea monen muun kansainvälisen yhtiön toiminnasta.

Sen sijaan pienemmät kunta- ja yksityisomisteiset yhtiöt maksavat kiltisti yhteisöveronsa Suomeen. Vaikka ne jotenkin välttäisivätkin yhteisöveron maksamista, raha jäisi sitä paitsi joka tapauksessa paikallisiin käsiin. Minusta tämä on ihan perusteltu syy pitää sähköverkot kotimaisessa paikallisessa omistuksessa, vaikka kuluttajan sähkön siirron hintaan sillä ei suoraan merkitystä olekaan.

Ongelmat eivät johdu monopolista

Ne selitykset, joiden mukaan sähkön siirtohinta nousee, koska siirto on monopolitoimintaa, ovat lähinnä huvittavia ja perustunevat huonoon ymmärrykseen toiminnan luonteesta. Sähkön siirto on luonnollinen monopoli, koska useiden sähköverkkojen ylläpito rinnakkain samalla alueella olisi sietämättömän kallista. Sähkön siirto on sitä paitsi ollut monopolien hallussa koko ajan, eikä tilanne ole muuttunut nyt mihinkään.

Siirtotoiminnan luonteesta johtuen sähkön siirto on alueellinen monopoli käytännössä kaikkialla maailmassa, aina Texasia myöten, ja Texasin lainsäätäjiä tuskin kannattaa syyttää kommunistisiksi monopolien suosijoiksi. Luonnollista monopolia pitää kuitenkin valvoa tarkkaan, ja siihenhän meillä Suomessakin tähdätään. Suomalainen sähköverkkojen tuottojen valvonta ei erityisemmin poikkea esimerkiksi muista vertailukelpoisista EU-maista.

Lopuksi

Suomessa ei siis ole kallista kuluttajasähköä, vaan itse asiassa se on hyvin edullista. Sähkön toimitusvarmuus on myös hyvällä tasolla, mutta maaseudulla on selvästi enemmän ongelmia kuin tiheästi asutuilla alueilla.

Myös sähkön siirtohintamme ovat kohtuullisia, mutta ne ovat nousussa erityisesti maaseudulla, koska eduskunnan säätämät lait sähkön toimitusvarmuuden parantamisesta johtavat kalliisiin ja ripeisiin investointeihin. Sähköverkon omistuksella tai siirtotoiminnan monopoliluonteella hintamuutoksia ei kuitenkaan voi selittää, koska toiminnan tuottoja valvotaan samalla tavalla omistajasta riippumatta.

Sähköverot Suomessa ovat hieman muuta Eurooppaa korkeammat, mutta kovin merkittävä ero ei ole. Pidän tätä siinä mielessä hieman kummallisena, että suomalainen sähkö muuttuu koko ajan puhtaammaksi, ja sähkötuotantomme päästöt ovat nykyään pienemmät kuin koskaan mittaushistoriassa. Suomen sähkö on Euroopan puhtaimmasta päästä. Ympäristösyistä näin korkeaa sähkön verotusta ei siis oikein voi perustella.

Itse asiassa sähkö on Suomessa jo keskimäärin puhtaampaa kuin esimerkiksi keskimääräinen kaukolämpö, mutta silti sähköä estetään verotuksella käyttämästä lämmöntuotantoon jopa silloin kuin sähkö on lähes ilmaista ja puhtaasta sähköstä on ylituotantoa. Tätä asiaa pitäisi lähteä kiireesti korjaamaan muuttamalla sähkön verotusta, mutta se on jo kokonaan toisen kirjoituksen aihe.