21.1.2008

Pirkkalan "rehelliset" demarit

Pirkkalan valtuuston vuoden ensimmäinen kokous pidettiin tänään. Päivän suurina aiheina olivat Pirkanmaan liiton Pertti Fagerlundin esitys Pirkkalaan kaavaillusta logistiikkakeskuksesta sekä Pirkkalan vuokratalot Oy:n myynti. Fagerlundin esitys vahvisti vain sitä, mitä kovasti Pirkkalassa pelätäänkin, eli Toivion ja Sääksjärven välistä metsää olisi tarkoitus asfaltoida neliökilometrikaupalla. (Ei, tämä ei ole liioittelua, vaan näin suunnitelmat sanovat.) Kaikki valtuustoryhmät esittivät kyllä huolensa hankkeesta, mutta puheenvuorojen määrää rajoitettiin, joten kaikkea ei ehtinyt kysyä. Vihreinä olimme erityisen huolissamme kuntalaisten ulkoilumahdollisuuksien heikentymisestä ja alueen luontoarvojen kohtalosta.

Päivän varsinainen suuri asia oli kuitenkin Pirkkalan vuokratalojen myynti, josta päivän Aamulehdessäkin näytti olleen ansiokas kirjoitus. Kiivaan ja värikkään keskustelun jälkeen vuokratalot kuitenkin myytiin äänin 21-14. Sen verran järkeä päätökseen kuitenkin saatiin, että tontteja ei myyty VVO:lle ja Hämeen vuokrakodeille ehdotettuun käsittämättömään alihintaan.

Vuokratalot sen sijaan menivät kaupaksi Kokoomuksen ja SDP:n äänin. Kokoomukselta tämä ei ole mitenkään ihmeellistä tai odottamatonta, mutta SDP voisi kyllä päätöksellään osallistua takinkäännön MM-kisoihin. Nettisivut ovatkin tässä asiassa varsin lahjomattomat.

SDP:n kotisivut nyt
SDP:n kotisivut aikaisemmin (Googlen välimuistista, kiinnittäkää huomiota 1. kappaleen loppuun)

Kiinnittäkää huomionne ensimmäisen kappaleen loppuun. Voiko asiaa tuon selkeämmin sanoa? Ainakin yhden demarivaltuutetun mukaan vuokra-asuntojen pitäminen oli heillä myös teemana edellisissä kuntavaaleissa. Ainakin oma luottamukseni kärsi kyllä tässä kovan kolauksen. Kahdelle SDP:n valtuutetulle, Kai-Pekka Mattilalle ja Timo Tuomiselle, on kuitenkin annettava rehellinen tunnustus oman mielipiteen pitämisestä ja vaalilupausten takana seisomisesta. Omasta ryhmästäni suuren kunnioituksen ansaitsee Harri Aalto, joka teki valtavan taustatyön vastustavaa esitystä varten.

Valitettavasti se ei tällä kertaa riittänyt, mutta toivottavasti pahimmat pelkomme eivät toteudu. Vuokra-asuntojen määrä ei saisi vähentyä Pirkkalassa, kun niistä on jo nyt pulaa, mutta toinen ostaja Hämeen Vuokrakodit ilmaisi avoimesti kokouksessa, että osa asunnoista myydään. Valtuuston päätä tämä ei silti kääntänyt. Vuokrat tulevat joka tapauksessa kohoamaan nopeasti, sopimuksen mukaan kolmessa vuodessa markkinatasolle.

16.1.2008

Taas meitä holhotaan

Yle kertoo tänään jälleen melkoisesta holhousyhteiskunnan rakennusyrityksestä.

http://www.yle.fi/uutiset/kotimaa/oikea/id80020.html

En vastusta alaikäisten rahapelirajoituksia, vaikka en uskokaan niiden olevan kovin toimivia, mutta rajoitusten toteutusehdotukset ovat järkyttäviä. Kolikkopeliin vaadittava "pelikortti" on kovin epäkäytännöllinen, ja kitkee varmasti erityisesti satunnaista, täysin harmitonta vaihtorahojen kanssa leikkimistä. Ongelmapelaajille se ei kuitenkaan muodosta minkäänlaista estettä, niin kuin joku RAY:n asiantuntijakin ymmärsi uutisissa epäillä.

Kolikkopelien rajoittaminen on kuitenkin mitätön toimi verrattuna siihen pöyristyttävään hölmöyteen, että Internet-pelaamista, kuten nettipokeria, halutaan rajoittaa nettisensuurilla. Ehdotuksen mukaan tiedonvälitys ulkomaalaisille pelipalvelimille tulisi estää ja maksujen välitys näiden yhtiöiden pelitileille estää. Mitähän seuraavaksi halutaankaan kieltää, ehkäpä pääsy hallitusta arvosteleville sivuille?

Selvityksessä pohditaan jopa mahdollisuutta, että laittomassa pelissä rahansa hävinnyt voisi vaatia rahansa takaisin palveluntarjoajalta. Ehdotus on lähinnä naurettava - onhan jokaisen pelaajan muutenkin tiedostettava se mahdollisuus, että uhkapelissä voi myös hävitä. Valtio ei voi ryhtyä suojaamaan ihmisiä kaikilta mahdollisilta tyhmyyksiltä, tai muuten rajoitetaan kansalaisten vapauksia vakavasti. Eikö Suomessakin ihmisen tulisi olla itse vastuussa omista teoistaan?

Rahansahan voi sitä paitsi hukata miljoonalla eri tavalla. Jollekulle ongelmana voivat olla uhkapelit, toiselle vaatteet ja kolmannelle autot. Pitäisikö valtion taata myös vaatteiden tai autojen ostajan oikeudet saada rahansa takaisin, jos ostajalla ei olekaan varaa näihin tuotteisiin?

Päivän valonpilkahduksena sentään pohditaan alkoholin varoitustarroista luopumista jo ennen käyttöönottoa. Niiden tehoon en ole uskonut missään vaiheessa.