Tämä kirjoitus on tarkoitettu Lappeenrannan yliopiston professorien, Viljaisen ja Kyläheikon selvityksen
Tukimekanismeja ja tavoitekonflikteja Euroopan nykyisillä sähkömarkkinoilla keskiosan eli luvun 3 kommentointiin. Tämän tekstin ensimmäinen alaotsikko vastaa alkuperäisen tekstin otsikointia, mutta olen sen lisäksi olen lisännyt pienempiä otsikoita ryhmitelläkseni aiheita.
Luvussa 3 ovat selvityksen selvästi heikoimmat osat, ja tämän vuoksi osa on pitkähkö. Selvitys antaa nimittäin aivan liian negatiivisen kuvan esimerkiksi Saksan päästökehityksestä, uusiutuvan sähkön tukien vaikutuksesta sähkön kuluttajahintoihin ja uusiutuvan sähkön tuotannon lisäämisen päästövaikutuksesta. Erityisen pahasti se epäonnistuu väittäessään maakaasulauhdesähkön olevan tehokas keino vähentää sähkön tuotannon päästöjä, sillä tämä on totta Yhdysvalloissa, mutta ei pidä paikkansa Pohjoismaissa.
Päästökauppa, uusiutuva energia ja Euroopan sähkömarkkinaintegraatio
Selvityksessä avataan erinomaisesti perustelut sille, miksi päästökauppa on lähtökohtaisesti hyvä ja taloudellisesti tehokas järjestelmä vähentämään haitallisia päästöjä. Se ohjaa tekemään päästövähennykset siellä, missä se on edullisinta, ja palkitsee innovatiivisia yrityksiä, kuten Viljainen ja Kyläheiko suoraan toteavat.
On aivan totta, että erilliset tavoitteet uusiutuvalle energialle ovat olleet päästökauppajärjestelmän kannalta haitallisia. On kuitenkin hyvä muistaa, että varsinainen tavoite on ilmastonmuutoksen hidastaminen, ei täydellisen päästökauppajärjestelmän luominen. Koska EU:n päästökauppa ei kata koko maailmaa, tarvitsemme myös selvityksenkin jo alussa suosittelemia tukijärjestelmiä uusien teknologioiden kehittämiseksi markkinoille, jos haluamme vähentää päästöjä myös muualla.
Uudet teknologiat eli käytännössä aikaisempaa halvemmat tavat tuottaa päästötöntä energiaa käyvät nimittäin kaupaksi myös alueen ulkopuolella, jossa päästökauppaa ja sen mukanaan tuomaa päästökattoa ei ole. Tässä tavoitteessa on onnistuttu erinomaisesti, kuten edellisen
kirjoitukseni lopussa osoitin vanhentuneiden kustannusarvioiden avulla. Tuulivoiman kustannukset ovat Suomessa pudonneet ainakin 50 % vuoden 2007 arvioista, ja aurinkovoiman kustannukset Saksassa vähintäänkin 80 %. Aurinkovoima onkin
huikeassa kasvussa maailmalla, ja tuulivoimankin kasvu on
kohtalaisen vahvaa. On erittäin epätodennäköistä, että näin olisi käynyt ilman Euroopan panostuksia uusiutuvaan sähkön tuotantoon.
Päästökauppa vs. uusiutuvan energian tukeminen
Tämä ei tietenkään poista mihinkään sitä tosiasiaa, että Euroopan sisällä uusiutuvan sähkön tuotannon tukeminen on ainakin joissakin maissa noussut päästökauppaa määräävämmäksi ohjauskeinoksi. EU:n päästökaupassa hiilidioksiditonnin
hinta oli vuonna 2014 noin 6 €/t.
Suomen päästökaupan alaiset päästöt ovat noin 30 miljoonaa tonnia vuodessa, eli niiden arvo on suunnilleen 180 miljoonaa euroa. Näistä päästöistä jaetaan kolmannella päästökauppakaudella teollisuudelle ilmaiseksi noin 20 miljoonaa tonnia, jotta kansainvälisillä markkinoilla toimiva teollisuus ei kärsisi päästökaupasta. Vastaavasti uusiutuvalle energialle maksettiin tukia noin 80 miljoonaa euroa, josta tuulivoiman osuus oli noin 50 miljoonaa euroa (Lähde:
Energiavirasto).
Jos katsotaan siis pelkästään Suomen tilannetta, päästökauppa on järjestelmässä liikkuvan rahamäärän puolesta hallitseva ohjauskeino. Uusiutuvan energian tuet ovat kuitenkin kasvamassa noin 130-140 miljoonan euron tasoon vuosiksi 2015-16, ja sen jälkeen mahdollisesti jopa korkeammalle sähkön hinnasta riippuen. (Lähde:
Energiaviraston tiedote, jonka lisäksi on huomioitava puuenergian tuet).
Esimerkiksi Saksassa tilanne on jo toinen. Maan päästökauppapäästöt olivat EU:n
päästökauppatilastojen mukaan vuonna 2013 noin 480 miljoonaa tonnia, arvoltaan 2,9 miljardia euroa. Uusiutuvan sähköntuotannon
tukimenot olivat jopa 16 miljardia euroa. Toisin sanottuna Saksassa uusiutuvien tuotantomuotojen tuet ohjavat tuotantoa paljon enemmän kuin päästökauppa.
Erityisesti Saksan osalta onkin syytä olla sitä mieltä, että maan nykyiset uusiutuvan sähkön tuotannon tuet ovat aivan liian suuria suhteessa päästökaupan ohjausvaikutukseen. Nykyisellään maan toiminta ei ohjaa investointeja tehokkaimpiin päästövähennyskeinoihin, vaan yksinkertaisesti niihin tuotantotapoihin, joita maassa on päätetty suosia. Tämän Viljainen ja Kyläheikokin epäsuorasti toteavat. Toisaalta Saksa on sentään huomannut ongelman, ja
kannattaa nopeaa päästökaupan vahvistamista, toisin kuin Suomi.
Saksan päästökehitys
Sivun 18 loppupuolella väitetään kuitenkin varsin merkillisesti, että Saksan sähkön tuotannon päästöt olisivat lisääntyneet vuodesta 2009 lähtien, sillä toteamus kuvaa todellisuutta erittäin huonosti. Vuoden 2009 päästöthän jäivät poikkeuksellisen alhaisiksi teollisen toiminnan vähennyttyä finanssikriisin vuoksi, joten tuon vuoden tiedot eivät ole järkevä vertailukohta. Pitkä trendi Saksan sähkösektorin päästöissä on alaspäin kuvan 1 mukaisesti.Tämän Viljainen ja Kyläheikokin olisivat voineet mainita.
|
Kuva 1. Saksan sähköntuotannon CO2-päästöt 1990-2014. Lähteenä Agoran raportti. |
Sähköenergia on nykyisin tuottajien kannalta liian halpaa
Sivun 19 kuvaus uusiutuvan tuotannon tukien vaikutuksista sähkömarkkinoihin on aivan todellinen. Sähkön markkinahinnat ovat nykyisellään Saksassa, Pohjoismaissa ja monin paikoin muuallakin Euroopassa aivan liian matalat tuotannon kokonaiskustannuksiin tai uusinvestointien kustannuksiin nähden. Kuluttajahinnat voivat tietysti erota markkinahinnoista paljonkin, kuten Saksassa, mutta tämä ei lohduta markkinahintojen varassa elävää ei-tuettua sähkön tuottajaa lainkaan.
Muun muassa
Fortum (s.10) on todennut tämän jo ääneen, ja tilanne näkyy karulla tavalla myös sähkön finanssimarkkinoilla. Kuvan 2 mukaisesti pohjoismaiset ja saksalaiset pitkän ajan sähköjohdannaiset ovat nykyisellään yli 10 vuoden pohjalukemissa. Sama kehitys näkyy tietenkin myös sähkön spot-hinnoissa, jotka ovat nykyään historiaan nähden erittäin alhaisia sekä kesällä että talvella. Suomen hinnat ovat toki väliaikaisesti hieman Ruotsia ja Norjaa korkeammat, mutta kyseessä on
ohimenevä ilmiö.
|
Kuva 2. Sähkön 2. lähimpien vuosituotteiden kehitys
Pohjoismaiden ja Saksan sähköpörsseissä. Vuonna 2015 käyrä seuraa siis
vuosituotetta 2017, vuonna 2014 vuoden 2016 tuotetta ja niin edelleen. Toisiksi
lähimmän vuosituotteen käyttö pitkän ajan vertailussa on perusteltua, sillä sää vaikuttaa
merkittävästi lähimmän vuosituotteen käyttäytymiseen.
Lähteet: Nasdaq OMX Commodities ja EEX.
|
Toisin sanottuna, jos kuluttajat haluavat jatkossa markkinaehtoisia sähköntuotantoinvestointeja tuettujen investointien sijaan,
sähköenergiasta on maksettava nykyistä enemmän. Nykyiset hinnat ovat nimittäin Euroopassa keinotekoisen alhaisia ja uusiutuvan sähköntuotannon runsaat tuet näkyvät niissä selvästi. Siksi onkin huolestuttavaa ja jopa käsittämätöntä, että näin vaalien alla monet väittävät sähköenergian olevan liian kallista. Faktat eivät kerta kaikkiaan tue tätä, ja tämä näkyy karusti myös suurten eurooppalaisten sähkön tuottajien luottoluokitusten syöksynä Poserin
raportissa (s.40), johon Viljainen ja Kyläheikokin viittaavat.
Tukien vaikutukset kuluttajasähkön hintaan
Sivun 18 lopulla käsitellyt vaikutukset sähkön pienkäyttäjille ovat kiistatta olleet suuret esimerkiksi Saksassa ja Espanjassa. Maat ovat kuitenkin melkoisia ääriesimerkkejä, mitä selvityksessä ei tuotu lainkaan esiin. Saksassa uusiutuvan tuotannon tuet ovat kaikista suurimmat, ja lisäksi maan hallitus on päättänyt kohdistaa niiden kustannukset lähes täysin sähkön pienkuluttajille. Siksi maan pienet sähkönkäyttäjät maksavat nykyisellään jopa 60 €/MWh (6 c/kWh) uusiutuvan energian tukimaksua (Poser, s.28).
Käytännössä tämä tarkoittaa, että esimerkiksi pienituloiset kerrostaloasukkaat tukevat hyvin toimeentulevien omakotiasukkaiden katoilleen asentamia aurinkopaneeleita. Järjestelmä on tulonjakovaikutukseltaan voimakkaasti regressiivinen (= ottaa köyhiltä, antaa rikkaille), ja minun on hyvin vaikea ymmärtää, miksi Saksa on halunnut toteuttaa uudistuksensa rahoituksen juuri näin.
Toisenlaisiakin esimerkkejä tukijärjestelmistä kuitenkin on, mutta niitä ei selvityksessä mainita. Esimerkiksi Ruotsin ja Norjan yhteisessä elcert-järjestelmässä on rakennettu jo lähes 10 TWh uutta tuettua uusiutuvaa sähköntuotantoa (2014 tilanne). Sen
kustannus kuluttajille on ollut noin 0,027 SEK/kWh (0,3 c/kWh) eli 2-3 % sähkön kokonaishinnasta. Suomessa uusiutuvan sähkön tukia maksettiin jo edellä mainittu 80 miljoonaa euroa vuonna 2014. Tämä rahoitetaan verorahoilla, joten sen hintavaikutus ei ole suoraan määriteltävissä, mutta Suomen koko sähkönkulutukselle kohdistettuna tuen aiheuttama lisäkustannus oli 1 €/MWh eli 0,1 c/kWh. Tämä on alle prosentin pienkuluttajan sähkön hinnasta, mitä en pidä kohtuuttomana.
Varavoiman tarvetta liioitellaan
Kuten jo kommenttini ensimmäisessä osassa todettiin, marginaalikustannuksiltaan edullinen uusi sähköntuotanto, esimerkiksi aurinko- tai tuulivoima syrjäyttää sähkömarkkinoilla marginaalikustannuksiltaan kalliimpia sähköntuotantomuotoja. Muita energiamuotoja tarvitaan kuitenkin järjestelmän tueksi silloin, kun nuo tuotantomuodot eivät tuota.
On kuitenkin kohtuutonta liioittelua sanoa, että uusiutuvan tuotannon tukeminen johtaisi "kaksinkertaiseen sähköjärjestelmään", varsinkaan meillä Pohjoismaissa. Pohjoismaisen hyvin säädettävän vesivoiman suuri määrä nimittäin mahdollistaa varsin suuren vaihtelevan tuotannon lisäämisen sähköjärjestelmäämme ilman suurempia ongelmia. Yhtenä osoituksena tästä on Ruotsin ja Tanskan tuulivoiman rakentaminen.
Molempiin maihin on melko ripeästi rakennettu yli 10 TWh tuulivoimaa, mutta kummassakaan maassa ei kuitenkaan ole rakennettu ainuttakaan uutta fossiilista voimalaa säätämään niiden tuotantoa, vaan pikemminkin melkoinen määrä vanhoja voimaloita on suljettu. Tuon tuulivoiman säätö tehdään tietenkin enimmäkseen vesivoimalla.
Holttisen
väitöskirja osoitti jo 2004, että 10-20 % osuus tuulivoimaa pohjoismaisilla markkinoilla ei kasvata merkittävästi varavoimakustannuksia. Tuon 10 % osuuden saavuttaminenkin vienee vielä muutaman vuoden, eivätkä Pohjoismaiden nykyiset tukijärjestelmät ole läheskään niin suuria, että sen osuus nousisi 20 prosenttiin. Osuuden nouseminen tuon yläpuolelle nostaisi todennäköisesti kustannuksia jonkin verran, mutta päästöjen lisääntymiseen sekään ei johda. Tämän ovat osoittaneet esimerkiksi
Holttinen et al. ja
Gutierrez-Martin et al..
Fossiilisia polttoaineita käyttävien voimaloiden vähentyminen näkyy mainiosti tanskalaisissa
tilastoissa. Sekä kivihiilen käyttö (s. 21) että maan sähköntuotannon hiilidioksidipäästöt (s. 38-39) ovat laskeneet erittäin paljon viimeisen 20 vuoden aikana, kun maa on lisännyt voimakkaasti etenkin tuulivoimaa, mutta myös biomassan käyttöä yhteistuotannossa. Uusia yhteistuotantovoimaloita maassa on kyllä rakennettu tällä vuosisadalla, mutta niiden rakentamisen syy ei ole säätövoiman tuottamisessa, vaan lähinnä vanhojen laitosten korvaamisessa. Vain sähköä tuottavien voimalaitosten tuotantokapasiteetti maassa on selvästi laskenut (s.14), ja nämä laitokset käyttivät polttoaineenaan kivihiiltä.
Tukia käyttäneiden Euroopan maiden energiasektorien päästöt ovat laskeneet
En oikein ymmärrä selvityksen mainintaa siitä, että päästöt olisivat jopa saattaneet kasvaa teknologiatukien vuoksi. Kuten edellä osoitin, esimerkiksi Tanskan päästöt ovat selvästi laskeneet sinä aikana, kun maa on panostanut uusiutuvan energian kehittämiseen.
Saksassa tämän vuosisadan päästöjen lasku on pienempi, mutta tämäkin liittyy enemmän maan äkilliseen (ja mielestäni harkitsemattomaan) päätökseen sulkea osa ydinvoimaloista pika-aikataululla kuin uusiutuvan sähkön tuotannon tukemiseen. Tuon päätöksen vuoksi Saksan energiasektorin päästövähennykset eivät ole kovin suuria aivan viime vuosilta.
Muissa Euroopan maissa, joissa tuuli- tai aurinkovoimaa on kehitetty vahvasti tukien avulla, päästövähennystulokset ovatkin Saksaa parempia. Tällaisia maita ovat esimerkiksi Espanja (tuuli, aurinko), Italia (tuuli, aurinko), sekä Ranska, Iso-Britannia ja Portugal (tuuli). Viimeisen 10 vuoden aikana energiasektorin päästöt ovat laskeneet selvästi kaikissa näissä maissa. Jos todella olisi niin, että uusiutuvan energian tukeminen kasvattaa absoluuttisesti päästöjä, niin kai nyt edes yhdessä näistä maista tuon kasvun voisi jotenkin havaita myös tilastoissa.
Tilastojen perusteella ei myöskään näytä siltä, että Euroopan maat, jossa uusiutuvien tuet ovat olleet pieniä tai olemattomia, olisivat laskeneet päästöjään enemmän. Tällaisia maita ovat esimerkiksi Puola, Romania, Tshekki ja Malta. Jos uusiutuvien tuet todella lisäisivät päästöjä, niin tällöinhän päästökehityksen lähes ilman tukia etenevissä maissa pitäisi olla parempaa kuin tukia käyttävissä maissa.
(Tiedon lähteet: Eurostat:
Energy, transport and environment indicators - 2014 edition sekä EEA:
Climate and Energy Profiles)
Kokonaan toinen asia on, ovatko juuri sellaiset teknologiakohtaiset tuet, joita Euroopassa on monin paikoin käytetty, tehokkain mahdollinen tapa vähentää päästöjä. Itse en usko tähän, mutta se, että tuet eivät ole optimaalisen tehokkaita, ei kuitenkaan tarkoita, että ne lisäisivät päästöjä. Tällaisesta ei nimittäin löydy näyttöä.
Tuuli- ja aurinkovoiman arvosta sähköjärjestelmässä
Mielestäni koko selvityksen heikoin osa liittyy kuitenkin sivujen 22-23 lähteiden käyttöön. Tuuli- ja aurinkovoimaloiden käytössä on katkoksia, mutta selvityksen amerikkalaiset lähteet eivät sovellu arvioimaan katkoksien kustannusvaikutusta kaikkialla maailmassa. Erityisen huonosti ne soveltuvat arvioimaan tuulivoiman vaikutusta Pohjoismaiden vesivoimavaltaisessa sähkövoimajärjestelmässä, mutta tätä ei mainita selvityksessä sanallakaan.
Lähteenä käytetyn Joskowin kritiikki pelkän nettonykyarvon per kilowattitunti (LCOE,
levelized cost of electricity) käytöstä vertailussa on kyllä asiallista, sillä totta kai tuotannon vaihtelu vaikuttaa tuotannon arvoon. Sama määrä sähköntuotantoa ei siis ole aina samanarvoista, vaan se riippuu ajallisesta vaihtelusta. Joskow ei kuitenkaan suinkaan väitä, että ero olisi aina uusiutuvan energian tappioksi. Siksi onkin ihmeellistä, että selvityksen mukaan "keskeytymiskustannukset ovat suuria uusiutuvalla energialla".
On varmaankin totta, että Kaliforniassa tuulivoima tuottaa enimmäkseen piikkituntien ulkopuolella, ja se on siksi siellä sähköntuotantona vähempiarvoista (
Joskow 2011, s.19), mutta ei tällä väitteellä ole mitään tekemistä pohjoismaisen tai eurooppalaisen tuulivoiman tuotannon arvon kanssa. Esimerkiksi
Ruotsissa
tuulivoima tuottaa keskimäärin enemmän sähköä korkean kulutuksen aikaan
talvella kuin matalan kulutuksen aikaan kesäisin (s. 49) , ja Suomen
tilanne on luonnollisesti hyvin samankaltainen.
Aurinkovoimassa sama virhe tehdään amerikkalaisen lähteen vuoksi toisin päin. Joskowin mukaan aurinkovoiman tuotantoprofiili on jopa parempi kuin perusvoiman eli tasaisen sähköntuotannon, koska aurinkovoima tuottaa lämpimissä maissa eniten sähköä juuri silloin, kun kulutuskin on korkeimmillaan. Kuumissa maissahan sähkön kulutushuiput johtuvat tyypillisesti ilmastointilaitteiden voimakkaasta käytöstä kuumina päivinä.
Meillä taas tilanne on päinvastoin, eli aurinkovoima tuottaa vähän sähköä, kun sähkön käyttö on korkeimmillaan, ja paljon sähköä, kun sähköä tarvitaan vähän. Toisin sanottuna meillä aurinkovoima on tuulivoimaa vähäarvoisempaa sähköä. Selvityksen käyttämissä lähteissä tilanne on kuitenkin toisin päin, joten ne soveltuvat erittäin huonosti uusiutuvan sähkön vaikutuksen arviointiin Pohjoismaissa.
Vielä suurempiin ongelmiin selvitys kuitenkin ajautuu käyttäessään tiedon lähteenä
Frankin tutkimusta. Selvitys väittää niiden perusteella, että kaasuturbiinivoimala olisi erityisen tehokas tapa vähentää päästöjä. Näin varmasti onkin Yhdysvalloissa, sillä siellä Frankin oletukset toimivat. Meillä ne ovat kuitenkin lähinnä absurdeja, koska sähköjärjestelmämme on täysin erilainen.
Maakaasulauhdesähköllä ei voi vähentää päästöjä Pohjoismaissa
Kaikista suurin ongelmista on, että Frankin laskelmat perustuvat siihen, että uusi tuotantotapa syrjäyttää sähkömarkkinoilta hiililauhdetta. Tämä on ihan hyvä oletus monissa osissa Yhdysvaltoja, mutta Pohjoismaissa se on täysin järjetön. Tätä voidaan tarkastella kuvan 3 avulla.
|
Kuva 3. Eri energiamuotojen päästöjä, hyötysuhteet vastaavat hyvin modernia laitosta.
Sähkön luvut ovat tuotannosta laskettuja keskiarvoja mainituilta vuosilta. Koska Suomeen tuodaan paljon sähköä Ruotsista, Suomessa kulutetun sähkön päästökerroin on vielä taulukon lukemaa pienempi. |
Jo kuva 3 osoittaa erittäin selvästi, että lisäämällä erillistä sähköntuotantoa kaasulla (selvityksessä kaasuturbiinisähkö) ei voi mitenkään vähentää sähköntuotannon päästöjä Suomessa, koska keskimääräinen sähkömme on jo paljon puhtaampaa kuin kaasulauhteen tuottama sähkö olisi. Vielä vähemmän järkeä kaasulauhteen rakentamisessa olisi päästöjen kannalta Ruotsissa. Jos Suomessa haluaa siis vähentää sähköntuotannon päästöjä nykyisestä,
edes vähäpäästöisin fossiilinen polttoaine eli maakaasu ei enää riitä,
vaan tarvitsemme lisää päästötöntä sähköntuotantoa. On käsittämätöntä, että Viljainen ja Kyläheiko eivät mainitse tästä selvityksessään.
Lisäksi Suomessa, Ruotsissa ja aika yleisesti muuallakin Euroopassa kaasu on niin paljon kalliimpaa kuin Yhdysvalloissa, että kaasulauhde ei voi ilman suuria tukia syrjäyttää markkinoilta hiililauhdetta, kuten Frank olettaa. Toisin sanottuna kaasun kallis hinta estää käyttämästä kaasua
silloinkin, kun siitä olisi ilmastolle hyötyä, eli silloin kuin
hiililauhdevoimalat ovat käynnissä. Itse asiassa maakaasu on niin kallista, että Suomessa tai Ruotsissa ei ole ainuttakaan aktiivisessa käytössä olevaa maakaasulauhdevoimalaa, koska sähkön tuottaminen sellaisella voimalalla ei kannattaisi juuri koskaan.
Frankin tutkimustuloksia ei voi soveltaa Pohjoismaissa
Kaasun päästövähennysmahdollisuuksien yliarviointi ei ole kuitenkaan ainoa ongelma, joka Frankin soveltamisesta meille seuraa. Tämän osoittamiseksi käyn kohta kohdalta läpi sen, miksi tutkimusta ei voi käyttää Suomen oloissa.
Ensin Frank toistaa sivulla 5 tuulen ja auringon Joskowin tapaan amerikkalaisen tuotannon ajoitusoletuksen, joka ei siis päde meillä. Tämä heikentää varsinkin tuulivoiman kilpailukykyä vertailussa. Samalla sivulla Frank laskee, että kaikki mainittujen tuotantotapojen syrjäyttämä sähkö on hiili- tai kaasulauhdetta, mikä on kuvan 3 perusteella absurdi oletus Pohjoismaissa.
Samalla Frank aliarvioi merkittävästi tuulivoiman kapasiteettikerrointa, joka tulisi meillä
Ruotsin tilastojen (s.57) perusteella olla uudelle tuulivoimalle vähintään 30 % tasoa. Toisin sanottuna Frank aliarvioi tuulivoiman tuotantoa ainakin 20 %, ja huippukulutustuntien
(on-peak) osalta vieläkin enemmän. Aurinkovoiman tuotanto taas jäisi meillä selvästi pienemmäksi kuin näissä arvioissa.
Sivulla 6 Frank käyttää yhdysvaltalaisia polttoainehintoja. Hiilen hinta on aivan järkevässä suhteessa Suomen tilanteeseen, mutta kaasu on Euroopassa vielä viime aikojen laskunkin jälkeen noin
tuplasti kalliimpaa kuin Frankin laskelmissa. Tämä aiheuttaa valtavan virheen, jos laskelmia sovelletaan Euroopassa, sillä myöhemmissä taulukoissa käytetään näitä hintoja arvioitaessa päästöttömien energianlähteiden tuottamia säästöjä.
Näitä oletuksia käyttäen sivun 7 laskelmat uusiutuvan energian ja kaasun tuottamista kustannussäästöistä ovat meillä käyttökelvottomia. Kaikista suurin virhe aiheutuu tässä vaiheessa kaasun hinnan asettamisesta paljon alemmas kuin Euroopassa.
Seuraavaksi Frank palkitsee laskelmissaan sivulla 10 kaasua siitä, että se syrjäyttää tehokkaasti hiililauhdetta. Laskelma on vain meillä älytön, koska meillä ei ole enää hiililauhdetta perusvoimana, eikä sitä ole siis useimmiten syrjäytettäväksikään.
Sivulla 12 Frankin arviot tuulivoiman ja aurinkovoiman kustannuksista ovat tämän päivän kustannuksiin nähden aivan liian korkeat. Tuulivoiman kohdalla virheeksi voi arvioida 10-20 %, mutta aurinkovoimassa virhe on Norjan viranomaisten tuoreeseen
arvioon (s.94) nähden paljon suurempi. He nimittäin antavat tämän päivän kustannukseksi 10 000 NOK/kW, eli 1700 USD/kW*. Tämä on noin 60 % vähemmän kuin Frankilla. Ero johtunee lähinnä aurinkovoiman voimakkaasta hinnan laskusta viime vuosina, ja Frankin arvio saattoi hyvinkin pitää paikkansa muutama vuosi sitten.
Tämän, nykypäivän Pohjois-Euroopassa täysin kelvottoman laskelman jälkeen Frank saa vähemmän yllättäen tulokseksi, että kaasuturbiinit ovat erityisen tehokas tapa vähentää päästöjä suhteessa tuuli- tai aurinkovoimaan. Tuloksessa ei ole kuitenkaan mitään järkeä, koska sen perustana olevat laskelmat eivät päde meillä. Varsinkin tuulivoiman luvut olisivat meillä paljon paremmat korkeampien kaasun hintojen ja parempien tuotanto-odotuksien vuoksi, mutta aurinkovoiman parannus ei olisi yhtä suuri pohjoisesti sijainnista johtuvan vähäisemmän tuotannon vuoksi.
*Valuuttakurssina on käytetty vuosien 2011-13 arvoa noin 6 NOK/USD.
Sittemmin kruunun kurssi on heikennyt rajusti, ja nyt se on noin 8
NOK/USD.
Päällekkäiset tukijärjestelmät
Kuten sivun 23 lopulta alkaen todetaan, uusiutuvan energian tukijärjestelmät ovat päästökaupan kanssa rinnakkaisia, hieman samaan suuntaan ohjaavia tavoitteita. Kuten edellä osoitin, on kuitenkin älytöntä sanoa, että tuet olisivat johtaneet "ilmaston kannalta epäsuotuisaan kehitykseen", sillä myös uusiutuvan energian tukia eniten käyttäneiden maiden päästöt ovat laskeneet.
Uusiutuvan energian tuilla on kuitenkin kiistatta ollut vaikutus EU:n päästökauppaan, ja ne ovat heikentäneet sen ohjausvaikutusta. Jälleen kerran todetaankin, että päästökauppaa pitäisi kehittää. Päästökauppa pitäisi ulottaa useammille toimialoille ja päästöoikeuksien ilmaisjakoa vähentää tai jopa lopettaa kokonaan. Tältä osin olen täsmälleen samaa mieltä, ja europarlamentissa ilmastosta eniten huolissaan olevat poliitikot ovat pitäneet tästä paljon ääntä.
Myös päästökaupan kiristäminen tulee jälleen esille uusiutuvien tukemisen vaihtoehtona. Olen aivan samaa mieltä siitä, että sitä pitäisi kiristää, jotta päästöt vähenisivät nopeammin ja edullisemmin. Enää jää ihmeteltäväksi, miksi Suomi sitten
ei halua tehdä tätä, kun tutkijatkin sen toteavat. Suomen nykyinen linja vain korostaa uusiutuvien sähköntuotantomuotojen tukien vaikutusta päästökaupan kustannuksella, mikä on täysin vastoin selvityksessä moneen kertaan todettua linjaa.