28.5.2015

Havaintoja hallitusohjelman energiapolitiikkaan liittyvistä kirjauksista

Politiikka kiinnostanee jälleen tavallista enemmän, kun hallitusohjelma on julkaistu. Ohjelmassa on paljon enemmän asiaa kuin alun perin odotin, ja paikoin hyvinkin tarkkoja kirjauksia.

Itselleni suurin huolenaihe ensimmäisen lukemisen jälkeen ovat koulutukseen kohdistuvat todella rajut leikkaukset. Erityisesti yliopistot saavat todella kylmää kyytiä, mitä pidän yllättävänä. Korkea koulutusaste on kuitenkin Suomen selviä vahvuuksia, ja Suomeen mahdollisesti syntyvät korkean lisäarvon työt ovat lähes poikkeuksetta sellaisia, että ne edellyttävät vahvaa osaamista ja hyvää pohjakoulutusta. Laadittu hallitusohjelma ei kyllä tätä tue.

Koulutuspolitiikasta kirjoitettaneen kuitenkin joka tapauksessa varsin paljon lähiaikoina, ja moni muu tuntee varmasti paremmin leikkausten vaikutukset. Siksi pysyn lestissäni, ja arvioin energiapolitiikkaan liittyviä kirjauksia ja veromuutoksia. Ne eivät ole varsinaisesti järjestyksessä, vaan loppupäässä olen sijoittanut toisiaan lähellä olevia asioita peräkkäin. Osa näistä maininnoista löytyy varsinaisesta ohjelmasta, ja osa sen liitteistä.

Yleistä


1. Suomi on saavuttanut 2020 ilmastotavoitteet jo vaalikauden aikana. Fossiilista tuontienergiaa on korvattu puhtaalla ja uusiutuvalla kotimaisella energialla.

Erittäin hyvä kirjaus, ja paljon parempi kuin odotin tältä hallitukselta. On hyvin epätodennäköistä, että mikään vaalituloksen perusteella mahdollinen hallituskokoonpano olisi tehnyt tätä tiukempaa tavoitetta, vaikka se ei itsessään sisällä mitään uutta merkittävää.

Uusiutuva energia


2. Uusiutuvan energian lisäämisen laskeva ja EU:n suuntaviivat täyttävä tuki perustetaan teknologianeutraalisuuteen ja taloudelliseen edullisuusjärjestykseen.

Tällä tarkoitettaneen, että jos uusia uusiutuvan energian tukijärjestelmiä muodostetaan, ne eivät erikseen suosi mitään teknologiaa. Hyvä idea, jota sovelletaan jo onnistuneesti esimerkiksi Ruotsissa ja Norjassa. Teknologianeutraali järjestelmä on siellä tukenut edullisimpia uusiutuvia, eli sähkön yhteistuotantoa puulla, tuulivoimaa ja pienvesivoimaa, ja tukisummat ovat myös laskeneet, kun uusiutuvien tuotannon kustannukset ovat laskeneet.

Suomen nykyinen syöttötariffijärjestelmähän vaikutti ensin liian pieneltä käynnistämään merkittäviä investointeja, mutta tekniikan hinta laskikin nopeasti, ja yhtäkkiä tariffi on jopa liian korkea tuulivoiman rakentamiskustannuksiin nähden. Mahdollisten tulevien uusien tukijärjestelmien pitäisi kyllä pystyä reagoimaan nopeammin.


3. Tuulivoimakiintiön rajoittaminen syöttötariffijärjestelmässä

Tämä on osa edellisen käytännön toteutusta, johon vielä ryhdytään hyvin nopeasti. Tuulivoimasta on kirjoiteltu aggressiivisen kielteisesti lehtiin viime aikoina, ja tuulivoiman syöttötariffin kustannuksista on levitetty useiden miljardien eurojen lukuja, vaikka ne eivät todellisuudessa näytä kovin todennäköisiltä. Uusiutuvaa energiaa vastustavat kirjoittelijat saavuttivat tavoitteensa osin, ja syöttötariffikiintiötä leikataan 20 %, eli lasketaan 2 500 MVA:sta 2 000 MVA:n tasolle. Kiintiön laskennassa käytetään voimaloiden näennäistehoarvoja, eli todellisuudessa voimaloiden kokonaiskapasiteetti jää jonkin verran alle 2 000 megawatin tehon.

Lyhyellä tähtäimellä valtion rahaa säästyy, mutta jälleen kerran on osoitettu, että valtion tukipäätöksien varaan ei kannata suunnitella mitään. Käytännössä tuulivoimahankkeista etenevät vain ne, jotka ovat jo nyt saaneet luvat tai ainakin ovat erittäin lähellä sitä, sillä 2 000 MVA:n kapasiteetti on jo lähes täynnä.

En ole päätöksestä yllättynyt, mutta olen hieman pettynyt siihen, että leikkaus toteutetaan leikkaamalla volyymiä eikä tuen suuruutta. Nykyinen tuulivoiman tuki on kiistatta jonkin verran liian korkea, sillä tuulivoiman rakentamiskustannukset ovat laskeneet paljon, kuten jo aikaisemmin kirjoitin. Ilmeisesti lakia noudattaen olisi kuitenkin ollut vaikeaa asettaa uusien järjestelmään hyväksyttävien voimaloiden tuki eri suuruiseksi kuin sinne jo lopullisesti hyväksyttyjen voimaloiden.

Toisaalta tämä tarkoittaa sitä, että suomalaisen tuulivoiman vuosituotanto jää toistaiseksi johonkin 5 - 5,5 TWh:n vuosituotantoon, joka vastaa noin 7 % Suomen sähkön kulutuksesta. Tämän jälkeen on ainakin turha argumentoida, että Suomen tuulivoiman määrä sotkisi pahasti sähkömarkkinoita, sillä noin pienellä markkinaosuudella tuulivoima ei aiheuta merkittävää säätövoiman lisätarvetta Suomen kohtuullisen joustavassa sähköjärjestelmässä. Toisaalta tämä päätös varmistaa, että ruotsalaisen sähkön markkinahinnat jäävät ainakin vuosiksi eteenpäin Suomen hintojen alapuolelle, sillä Ruotsissa tuulivoimaa on jo nyt moninkertaisesti enemmän, ja siellä kasvu näyttää jatkuvan.

Ohjelmassa kuitenkin mainitaan, että tuulivoiman edistämistä kustannustehokkaasti selvitetään vaalikauden aikana, mikä viitannee juuri tuohon teknologianeutraaliin tukeen. Tämä luo jonkin verran toivoa siitä, että tuulivoiman kehitys ei täysin pysähtyisi Suomessa.

4. Huolehditaan biomassan kestävyyskriteerien varmistamisesta sekä reilusta taakanjaosta EU:ssa sekä kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa.

Tästä lauseesta on hyvin vaikea sanoa varmaksi, mitä tarkoitetaan. Toiveikkaasti pitää ajatella, että biomassaa on käsiteltävä tieteen tuottamien tulosten mukaisesti, eli jos biomassan käytön merkittävä lisäys ei näytä kestävältä, sitä ei tehdä. En ole kuitenkaan ihan varma, onko hallitus tätä mieltä. Heti perään on silti todettava, että kaikkien näkemieni tutkimusten perusteella fossiilisten polttoaineiden korvaaminen biomassalla on ilmastolle eduksi. Turpeen poltto ei sitä varmasti ole, ja hallitusohjelman perusteella syntyy vähän epävarmuutta siitä, onko hallitus ymmärtänyt tämän.

Teollisuudelle lisää tukia


5. Otetaan käyttöön päästökaupan epäsuorien sähkönhintavaikutusten kompensaatiojärjestelmä, joka rahoitetaan päästökauppatuloilla.


Elinkeinoelämä saa haluamansa, enkä pidä sitä erityisen haitallisena. Järjestelmän rahoitus saadaan päästökauppatuloista, joten jos kompensaatio nousee, myös sen rahoitus nousee samalla. Työ- ja elinkeinoministeriön materiaalin perusteella kompensaatio olisi vuosille 2016-18 maksimissaan noin 3 €/MWh, kun käytetään nykyistä noin 7 €/tCO2 päästöoikeushintaa, eli sen kokonaiskustannus olisi muutamia kymmeniä miljoonia euroja vuodessa. Tämä ei ole mitätön summa, mutta on samalla hyvä osoitus siitä, että päästökaupan kustannukset suomalaiselle teollisuudelle eivät ole kovin suuria suhteessa muihin kustannuseriin.

Hieman ihmeellisenä pidän sitä, jos myös omaa vanhaa päästötöntä sähköntuotantoa omistaville yrityksille myönnetään täysi kompensaatio. Päästökauppahan nimittäin on jo nostanut tämän tuotannon arvoa. Jos teollinen yritys omistaa päästötöntä tuotantoa Mankala-mallilla eli maksaa vain omakustannukset, kuten Suomessa on tavallista, yhtiö hyötyy siis ensin sähkön arvon noususta ja sitten sille vielä kompensoidaan tuo arvonnousu. Tämä ei ole ongelma, jos päästöoikeuksien hinnat ovat matalia, kuten nyt, mutta korkeilla päästöoikeushinnoilla tilanne voi muuttua kummalliseksi.

Annan tästä esimerkin. Vanhan eli jo rakentamiskulunsa kattaneen vesisähkön kokonaistuotantokustannukset ovat arvioni mukaan 5-10 €/MWh. Jos päästöoikeushinnat olisivat selvästi nykyistä korkeammat, esimerkiksi 20 €/t, sähkön kompensaatio olisi lähes 9 €/MWh. Käytännössähän tällöin voi syntyä tilanne, jossa sähkön todellinen hinta yhtiölle kompensaatio huomioiden on jopa negatiivinen. Mielestäni tämä on ylikompensaatiota, eikä ainakaan tehokasta valtion rahan käyttöä. Jää nähtäväksi, miten tämä asia huomioidaan.

6. Siirretään kaivostoiminta takaisin sähköveroluokka II:een sekä energiaveroleikkurin piiriin.

Kaivostoiminta oli siis alun perin alhaisessa veroluokassa, mutta siirrettiin kotitalouksien kanssa samaan eli korkeampaan veroluokkaan vuodeksi 2015. Nyt kaivostoiminnasta tulee jälleen tasavertaista muuhun teollisuuteen nähden. Onhan tämä nyt melkoista poukkoilua, mutta päätös on mielestäni järkevä.

Jos nähdään, että teollisuudelle on perusteltua antaa alempi sähköverokanta, ei ole kovin järkeää lähteä erottelemaan yksittäisiä teollisuuden aloja. Ainakin sille pitäisi olla todella hyvät perusteet, ja minusta edes kaivosteollisuutta ei ole järkevää luokitella "pahaksi teollisuudeksi". Olen ehdottomasti sitä mieltä, että kaivostoiminnan ympäristövaikutusten kanssa pitää olla tarkkana, mutta ne on hoidettava riittävän tiukoilla ympäristömääräyksillä, eikä muuta teollisuutta korkeampi sähkövero kaivoksille mitenkään edistä ympäristönsuojelua. 

Yllättävän vihreitä linjauksia


7. Luovutaan hiilen käytöstä energiantuotannossa.

Kova tavoite, ja aikamoinen yllätys ainakin minulle. Kivihiili ei näytä olevan edes Perussuomalaisten suojeluksessa, ja ihan hyvä niin.

Hiililauhteen eli erillisen hiilisähkötuotannon osalta tavoite on helppo saavuttaa. Olkiluoto 3 ja uusi tuulivoima niin Suomessa kuin Ruotsissa näyttäisivät pitävän sähkön hinnat niin alhaalla, että hiililauhde ei ole enää 2020-luvulla kannattavaa. Käytännössä tilanne on jo nyt näille laitoksille erittäin vaikea.

Sen sijaan sähkön ja lämmön yhteistuotannossa kivihiili on edelleen kannattavaa, koska se on hyvin edullista ja päästöoikeudet ovat halpoja. Tämän vuoksi hiiltä käytetään jonkin verran niissäkin suomalaisissa voimalaitoksissa, joissa hiilen käyttö ei ole teknisesti välttämätöntä. Niissä hiilen käytöstä päästäisiin haluttaessa eroon melko nopeasti, joten ne eivät ole ongelma.

Suuria yhteistuotantolaitoksia, joissa kivihiili on pääpolttoaine on kuitenkin edelleen Helsingissä (2 kpl), Naantalissa (Turun seudun kaukolämmön tuotanto), Lahdessa, Espoossa, Vantaalla ja Vaasassa. Näistä Naantalin ja Lahden laitokset ovat varmuudella sulkeutumassa ennen 2020-luvun loppua, ja ne korvattaneen laitoksilla, joissa kivihiili ei ole välttämätön polttoaine. Jäljelle jäävät Helsingin laitokset, Espoo, Vantaa ja Vaasa. Erilaisia suunnitelmia hiilen käytön vähentämisestä on varmasti joka paikassa, mutta ilman ohjausta se ei tapahdu.

Käytännössä hiilestä luopuminen on siis ennen kaikkea pääkaupunkiseudun kysymys. Arvioni mukaan seudulle on hyvin vaikeaa ja kallista hankkia niin paljon biomassaa, että se riittäisi hiilen syrjäyttämiseen kokonaan, ja todennäköisesti siitä merkittävä osa tuotaisiin ulkomailta. Tämä toisi mukanaan uusia ongelmia, eikä sillä edes olisi kauppatasetta parantavaa vaikutusta, sillä kivihiili on halvempaa kuin puupolttoaine.

Tämä ei tietenkään tarkoita, ettei pääkaupunkiseutu voisi lainkaan lisätä puun käyttöä energiantuotannossa, ja se voi olla osa kokonaisratkaisua. Tästähän on suunnitelmia jo nykyisellään, mutta hiilestä luopumiseen asti ne eivät yllä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että jos hallitus haluaa ohjata pääkaupunkiseudun hiilettömälle uralle, tarvitaan merkittäviä lisätoimia. Kokoomuksen kansanedustaja  Kai Mykkänen, joka oli hallitusohjelmaneuvotteluissa vahvasti mukana ja jonka talous- ja ympäristöosaamista arvostan, näyttää tämän myös myöntävän. Toivottavasti muut hallituspuolueet näkevät asian edes suunnilleen samalla tavalla, ja pääkaupunkiseutua tuetaan muutoksessa.

Kokonaan toinen ongelma on, että EU:n päästökauppajärjestelmässä ei ole kovin hyödyllistä ajaa kivihiilen käyttöä väkisin alas, koska lyhyellä aikavälillä se vain laskee päästöjen hintaa eli lisää päästöjä muualla. Hieman pidemmällä tähtäimellä näen kuitenkin, että kivihiilen käytöstä luopuminen mahdollistaa ehkä aikanaan päästötavoitteiden kiristämisen vähemmällä vaivalla, eikä ilmastonmuutoksen torjunnassa ole aikaa viivytellä.

8. Korotetaan lämmityksen ja työkoneiden käyttämien polttoaineiden veron CO2-komponenttia.


Tällä kerätään 75 miljoonaa euroa lisää. Mielestäni on jopa hieman huvittavaa, että vaalien alla monikin uusien hallituspuolueiden edustaja vaikutti kiroavan vihreät arvot suunnilleen alimpaan helvettiin, mutta heti ensimmäisenä hallitus jatkaa Vihreiden vaatimaa ja jo edellisenkin hallituksen suosimaa verolinjaa. Toisin sanottuna se laskee työn verotusta, ja nostaa fossiilisten polttoaineiden veroja. Minä en kuitenkaan valita, vaan olen hyvin tyytyväinen valittuun linjaan.

Korotus ei ole kovin suuri verojen nykyiseen tuottoon nähden, mutta on mielenkiintoista nähdä, miten se kohdistetaan. Jos sillä erityisesti halutaan ohjata pois kivihiilestä, veronkorotus tulisi kohdistaa siihen muiden fossiilisten sijaan. Jos korotus sen sijaan ohjataan tasaisesti kaikkiin fossiilisiin polttoaineisiin, se jää niin pieneksi, että se ei juurikaan tue hiilen käytöstä luopumista. Ainakin vaalien alla Keskusta puhui erillisverosta kivihiilelle, joten en uskalla vielä olla varma.
  
9. Ohjataan yhdistettyä sähkön ja lämmön tuotantoa vähäpäästöisemmäksi CO2-veron alennuksen poistamisella portaittain. VM ja TEM valmistelevat mallin ja aikataulun.

Tämä linjaus tuli ainakin itselleni suurena yllätyksenä. Mykkänen perustelee päätöstä hieman blogissaan, mutta aivan en hallituksen linjaa tältä osin ymmärrä. Sähkön ja lämmön yhteistuotannon kannattavuus on jo muutenkin heikentynyt Suomessa viime vuosina rajusti sähkön hintojen romahduksen vuoksi, ja nyt hallitus aikoo vielä nopeuttaa sen alasajoa. Tämä on epäloogista moniin kilpailijamaihin nähden, sillä esimerkiksi Ruotsissa ja Tanskassa yhteistuotanto nauttii Suomen tavoin veroetuja ja Saksassa yhteistuotanto saa jopa huomattavia tukia. Saksa suunnittelee jopa niiden kasvattamista.

Minusta yhteistuotannon verotuki on toistaiseksi perusteltu, sillä se ohjaa käyttämään polttoaineita tehokkaasti. Se on myös edullinen tapa säilyttää Suomessa sähköntuotantokapasiteettia, sillä lämmöntuotantoon kohdistuva veronalennus mahdollistaa sähkön tuottamisen hieman alhaisemmalla hinnalla.

Jos tuki poistetaan, sähkön tuotantokapasiteetti ei välttämättä kylmänä talvipäivänä enää riitä, kun monet yhteistuotantolaitokset suljetaan kannattamattomina ja korvataan edullisilla erillisillä lämmöntuotantolaitoksilla. Ensimmäisenä sulkeminen uhkaa maakaasuun perustuvaa yhteistuotantoa, sillä maakaasu on kallista suhteessa muihin yhteistuotannon polttoaineisiin. Maakaasuun perustuu noin 10 % Suomen aktiivisessa käytössä olevasta tuotantokapasiteetista, joten ongelmatonta tämä ei ole. Itse asiassa osa yhteistuotantokaasusta korvautunee lyhyellä aikavälillä kivihiilellä, mikä lisää päästöjä. Luonnollisesti tuotantokapasiteetin vähentyminen nostaa myös sähkön hintaa jonkin verran, mutta tämän vaikutuksen suuruutta on vaikea arvioida, ja se tapahtuu vasta pitkällä aikavälillä.

Yhteistuotannon verotuen poistamisessa erityisen kriittistä onkin ajoitus, ja olen varovaisen toiveikas, että tämä on hallituksessakin ymmärretty. Tuki poistetaan portaittain, mikä mahdollistaisi sähköntuotantokapasiteetin säilymisen edes Olkiluoto 3:n valmistumiseen asti. Tuon laitoksen valmistuminen nimittäin helpottaa Suomen tehotilannetta selvästi ja vapauttaa jonkin verran tilaa Ruotsin ja Suomen välisille siirtojohdoille.

Todella pitkällä aikavälillä voi hyvin olla, että Mykkänen on oikeassa, ja vaihtoehtoiset lämmöntuotantotavat syrjäyttäisivät yhteistuotannon joka tapauksessa. Tämä jää nähtäväksi.

10. Puolitetaan tuontiöljyn käyttö kotimaan tarpeisiin 2020-luvun aikana. Nostetaan liikenteen uusiutuvien polttoaineiden osuus vuoteen 2030 mennessä 40 prosenttiin.

Aivan uskomattoman kunnianhimoinen tavoite. Minun on edelleen vaikea uskoa, että tämä hallitus on asettanut sen, sillä en odottanut näin rohkeaa tavoitetta miltään hallitukselta, saati sitten nykyiseltä, joka ei ainakaan vaalien alla erityisemmin tuntunut arvostavan ympäristöasioita.

Sekä öljyn että puun kokonaisenergiakäyttö on nimittäin viime vuosina ollut Suomessa samaa luokkaa eli noin 90 TWh. Hieman yli puolet öljystä kuluu liikenteessä eli käytännössä tuontiöljyn tarpeen suurin vähennys tehtäisiin juuri liikenteessä. Tästä ei tule helppoa.

Määrä on niin suuri, että Suomesta saatavissa olevan biomassan määrä ei riitä liikenteen biopolttoaineiden noin suureen lisäykseen, jos hakkuut ovat edes jotenkin kestävällä tasolla. Entistä vaikeampaa tämä on, koska samaan aikaan kannustetaan puun käytön lisäykseen myös lämmityksessä ja esimerkiksi vahvasti kasvavassa selluntuotannossa. Puun käytön lisäyspaineet ovat siis todella kovia, ja pidän riskiä puun tuonnin rajusta lisääntymisestä varsin suurena. Tämä pienentäisi tavoiteltuja työllisyys- ja kauppatasehyötyjä paljon, joten pohtimista hallituksella kyllä riittää keinojen kanssa.

Lisäksi liikenteiden biopolttonesteiden selvästi nykyistä suurempi tuotanto vaatinee valtiolta suuria panostuksia tekniikan kehittämisen tukemiseen ja todennäköisesti myös suoriin tuotantotukiin. Uskoisin, että näistä nähdään jonkinlaisia esimerkkejä hallituksen kärkihankkeiden joukossa.

Käytännössä osa öljyn vähennyksestä pitäneekin toteuttaa sähköautoilun lisäämisellä ja henkilöautokannan uusimisella vähemmän kuluttavaksi. Vaikka hallitusohjelma sisältääkin autoveron alennuksen, näillä toimilla ei päästä vasta kuin alkuun.

Tuontiöljyn tarvetta pystyy pienentämään myös panostamalla rataliikenteeseen ja esimerkiksi suurten kaupunkien raitiotiehankkeisiin. Ratikoita ei suoraan mainita ohjelmassa, mutta jos hallitus on ohjelmansa kanssa tosissaan, niitä on ilman muuta edistettävä. Toivottavasti näin myös toimitaan. 

11. Kannustetaan tuontiöljyn korvaamiseen lämmityksessä päästöttömillä uusiutuvilla vaihtoehdoilla.


Edellinen tavoite on niin kunnianhimoinen, ja öljyn korvaaminen liikennekäytössä sen verran hankalaa, että öljyn lämmityskäytöstä luopuminen on välttämätöntä, jos öljyn käytön vähentämistavoite halutaan saavuttaa. Ruotsi on tehnyt tämän jo vuosia sitten, enkä näe mitään syytä, miksei sama onnistuisi myös meillä.

Öljy on sen verran kallista, että lämmityskäytössä sen korvaaminen esimerkiksi hakkeella, pelletillä, maalämmöllä ja ilmalämpöpumpuilla on jopa usein kannattavaa, ja edellyttää vain kohtalaista vero-ohjausta. Nopean tilastokatsauksen perusteella öljyn lämmityskäyttö on Suomessa kuitenkin vain noin 6 TWh, joten öljyn käytön vähentämistavoitteesta tämä kattaa vain noin 15 %. 

Mitä mä just luin?


12. Sallitaan hevosen lannan käyttö energiatuotannossa.


Hämmentävän tarkka kirjaus hallitusohjelmassa. Tällä ei ole Suomen energiantuotannon kannalta mitään merkitystä mitättömien lantamäärien vuoksi, mutta jos joku tätä kovasti tarvitsee, niin tuskin sitä kukaan vastustaa.Yksittäisillä pienillä paikkakunnilla tällä voitaisiin ehkä tuottaa osa paikkakunnan tarvitsemasta lämpöenergiasta.

14.5.2015

Sähkön markkinahinnat ovat jo liian alhaalla

Kirjoitin jo puolitoista vuotta sitten, että sähkön hinnat ovat historiallisessa vertailussa erittäin alhaisia, eikä oikein mihinkään uuteen tuotantoon kannata investoida. Tämän jälkeen tilanne on sähkön tuottajan kannalta ainoastaan vaikeutunut, sillä hinnat ovat jatkaneet jyrkkää laskua. Pohjoismaista markkinasähköä voi ostaa pörssistä jo alle 27 eurolla per MWh, ja viiden seuraavan vuoden keskiarvo on alle 28 €/MWh. Suomen hinnat ovat jonkin verran tämän yläpuolella, kunnes Olkiluoto 3 valmistuu, mutta uskon sen kuitenkin tuottavan sähköä vielä tällä vuosikymmenellä.

Vielä alempana ovat sähkön kesähinnat. Vuoden 2015 kolmannen kvartaalin pohjoismainen sähkö maksoi tänään jo alle 2 c/kWh eli 20 €/MWh. Tämä on edullisinta 15 vuoteen, eli viimeksi vuonna 2000 on päästy tuon hinnan alle samalla jaksolla. Esimerkiksi öljy maksoi tuolloin hieman yli puolet nykyhinnasta, eli muuhun energiaan nähden sähkö on halventunut erittäin paljon.

Ei ole mitään epäselvyyttä siitä, että investoinnit uuteen tuotantoon ovat suorastaan katastrofaalisen kannattamattomia näillä markkinahinnoilla, paitsi jos ne saavat tuloja jostain sähkömarkkinoiden ulkopuolelta esimerkiksi valtion tukina. Esimerkiksi Fortum totesi tämän jo viime vuoden elokuussa raportissaan (s.10), jota olen aikaisemminkin käyttänyt lähteenä. Sen julkaisun jälkeen sähkön hinnat ovat vain jatkaneet laskuaan, mikä näkyy tylysti kuvassa 1.

Kuva 1. Pohjoismaisten sähkön hintojen kehitys vuosilta 2004-2015. Vertailutasoiksi piirretty sähkön hintojen toteutunut keskiarvo ja seuraavan vuoden johdannaisten keskiarvo.

Sähkön pohjoismaiset hinnat ovat siis kuvan 1 mukaan noin 30 % alempana kuin mitä ne ovat olleet viimeisen 10 vuoden aikana keskimäärin. Sähkön hintaodotuksissa ero on vielä suurempi, sillä edellisten 10 vuoden aikana seuraavan vuoden sähkön hinnaksi on arvioitu keskimäärin hieman yli 41 €/MWh. Nyt hintaodotukset ovat violetin käyrän mukaisesti alle 27 €/MWh.

Hinnat ovat itse asiassa hieman alempana kuin mitä ne olivat silloin, kun EU aloitti päästökaupan vuonna 2005. Tässä mielessä on monin tavoin epäuskottavaa väittää, että päästökauppa olisi merkittävästi nostanut sähkön hintoja. Sähkömarkkinoilla on nimittäin paljon muitakin tekijöitä kuin vain päästökauppa.

10 vuodessa myös rahan arvo laskee paljon, ja kuvan 1 hinnat ovat nimellisiä hintoja. Toisin sanottuna vuosien 2004-05 tasoon (noin 30 €/MWh) nähden sähkö on nyt noin 30 % halvempaa kuin silloin, sillä 10 vuoden inflaatio on Suomessa ollut noin 22 %. On hyvin vähän muita tuotteita, joiden hinnat olisivat laskeneet tuona aikana näin paljon.

Jopa ydinvoima on vaikeuksissa


Sähkön hintojen raju lasku on todellinen uhka jopa teollisuuden suosimalle sähkön tuotannolle. Esimerkiksi Vattenfall ilmoittikin jo, että se aikoo sulkea vanhimpia ydinreaktoreitaan Ruotsissa ennenaikaisesti kannattamattomina. Haastattelussa Vattenfallin toimitusjohtaja totesi, että päätökseen vaikutti myös Ruotsin ydinvoimalle asettama tehovero, mutta suurimpana syynä ovat liian alhaiset sähkön hinnat.

Vattenfallin tuotantojohtaja Thorbjörn Wahlborg sanoi Ylelle jopa suoraan, että uuden ydinvoiman kannattavuus näyttää Suomessakin huonolta. Jos ruotsalaisten puheet eivät vakuuta, myös TVO:n tilinpäätöstä ja siitä tehtyä tiedotetta tutkimalla voi päätyä siihen lopputulokseen, että vanhan ydinvoiman kannattavuus on viime vuosina merkittävästi heikentynyt sähkön hinnan rajun laskun vuoksi.

Minä jaan Vattenfallin huolen liian alhaisista sähkön hinnoista. Tilanne on kestämätön, mutta sitä näyttää olevan mahdottoman vaikea myöntää ääneen. Nyt olisi hyvä aika avata silmät, erityisesti elinkeinoelämässä, jonka rooli suomalaisessa energiapolitiikassa on keskeinen.

Sähkön liian alhaista markkinahintaa ei uskalleta myöntää


Vaikka edellä esitetään vedenpitävästi, että sähkö on nykyisellään markkinaehtoisesti toimivien tuottajien kannalta liian halpaa, tätä ei vielä yleisesti ymmärretä. Esimerkiksi Elinkeinoelämän Keskusliitto levittää päästökauppaan liittyvässä argumentoinnissaan tällaista kaaviota (kuva 2).

Kuva 2. Sähkön kokonaiskustannukset suomalaiselle ja saksalaiselle metsäteollisuuden tehtaalle. Saksan vaaleansininen palkki kuvaa Saksan päästökauppakompensaatiota suurteollisuudelle.

Näyttääpä pahalta Suomen kilpailukyvyn kannalta, toteaa tietysti moni, kun näkee pelkästään tämän kuvan. Jos verrataan kuitenkin näitä hintoja esimerkiksi Fortumin raportin numeroihin, näyttää kuitenkin siltä, että jopa 44 €/MWh on liian alhainen sähkön hinta uusien tuotantoinvestointien kannalta. Siihen nähden en menisi väittämään tehtaan maksamaa 44 euron kokonaishintaa liian korkeaksi. Tarkastellaan kuitenkin hieman, mistä tuo sähkön hinta muodostuu.

Suomalaisen suurteollisuussähkön hintakomponentit


Sähkön markkinahinta Suomessa on sähköpörssissä vuosille 2016-19 noin 34 €/MWh. Tähän lukuun päätyy, kun laskee yhteen pörssilistalta löytyvät ENOYR- ja SYHELYR-tuotteet, joista Suomen alueen kokonaishinta muodostuu. Tämän vuoden neljältä ensimmäiseltä kuukaudelta hintatoteuma on noin 31,6 €/MWh, eli arvio vaikuttaa siinäkin mielessä aivan realistiselta. Näin voimme todeta, että kuvassa 2 esitetty 44 euroa sisältää noin 10 €/MWh muita kuin sähköenergiaan liittyviä kustannuksia.

En osaa arvioida, miten realistinen tämä kustannus on, mutta joitakin faktoja voin listata. Sähkön otto kantaverkosta maksaa vuonna 2015 jotain 3 ja 5 euron väliltä ajankohdasta riippuen, ja voidaan olettaa, että suuri metsäteollisuuden tehdas ottaa yleensä sähkönsä kantaverkosta. Osa tietysti tuottaa sähkönsä itse, jolloin tuotakaan kustannusta ei tule.

Sähköverosta kovin suurta kustannusta ei tule, sillä suuri metsäteollisuustehdas maksaa Suomessa 1-2 €/MWh sähköveroa, koska energiantensiivisten yritysten veronpalautus (8 a §) palauttaa niille noin 85 % maksetusta 7 €/MWh (0,7 c/kWh) sähköverosta.

Muutama euro tuosta sähkökustannuksesta jää siis vielä selittämättä, mutta pidän täysin mahdollisena, että jostain ne tuohon päälle vielä tulevat. Joka tapauksessa tilanne on se, että sähkön tuottaja saa tuosta 44 eurosta vain noin kolme neljännestä, ja kuten jo edellä todettiin, noilla hinnoilla uuteen sähköntuotantoon ei missään tapauksessa kannata investoida.

Jos Elinkeinoelämän keskusliitto siis haluaa Suomeen lisää markkinaehtoista, tuetonta sähköntuotantoa, sen kannattaisi siis toivoa korkeampia, ei suinkaan matalampia sähkön markkinahintoja. Toivottavasti näemme tällaisen linjauksen pian, sillä myös energiateollisuus on osa elinkeinoelämää.

Kuvan 2 suurin ongelma ei kuitenkaan liity siihen, mikä on sen esittämä sähkön kokonaishinta tai siihen, onko tuo hinta oikein laskettu. Kuvassa nimittäin unohtuvat täysin sähkön kokonaiskustannukset yhteiskunnalle. En kirjoita tällä kertaa ilmasto- tai muista ympäristövaikutuksista, vaan ihan puhtaasta rahasta eli uusiutuvan energian tuista.

Uusiutuvan energian tuet on huomioitava sähkön kokonaiskustannuksissa


Kuva 2 unohtaa sähkön kokonaiskustannuksista uusiutuvan energian tuet, joita teollisuus ei juuri rahoita Suomessa tai Saksassakaan. Sähkön todellisissa kokonaiskustannuksissa ne tulisi kuitenkin huomioida, sillä muuten vertailussa ei ole mitään järkeä.

Voidaanhan sähköä jakaa kansalle vaikka ilmaiseksi, jos vain keräämme riittävän isoa "sähkön tukiveroa", mutta ei se silloin ole tosiasiassa ilmaista. Siksi perehdymmekin seuraavaksi sähkön tuotannon tukiin Suomessa ja Saksassa.

Suomen tilanne


Suomi maksoi vuonna 2014 uusiutuvan sähköntuotannon tukia 81,6 M€, ja maan sähkönkulutus oli 83,3 TWh. Tuulivoiman osuus tukisummasta oli noin 56 M€. Suomessahan uusiutuvan energian tuet rahoitetaan suoraan verovaroista, eikä sähkön hinnan lisämaksuina, mutta tässä laskelmassa kohdistan tuet täysimääräisinä sähkön hintaan. Sähköveroa tähän ei kuitenkaan pidä sekoittaa, sillä sen tuotto vuodessa on yli miljardi euroa, eli paljon enemmän kuin tukien kustannukset. Voimmekin siis laskea sähkön tukien kustannukset Suomessa kulutettua sähkömegawattituntia kohden näin:

81 600 000 € / 83 300 300 MWh = 0,98 €/MWh

Tiedon lähteet: Energiavirasto, Energiateollisuus ja Valtion talousarvio 2014.

Tuettu sähkö laskee tietysti sähkön markkinahintaa, ja jos markkinoilla on kuluttajia, jotka eivät osallistu tuen rahoittamiseen, tämä tuki laskee heidän maksamansa sähkön hintaa. Laskelmissa oletamme siis, että sähkön tuotannon tuet kohdistuvat tasaisesti  kaikkeen markkinoilta ostettavaan sähköön.

Saksan tilanne


Tämän jälkeen tutustumme Saksan vastaavaan aineistoon. Uusiutuvan sähkön tukia rahoitetaan siellä EEG-Umlagella, eli eräänlaisella sähkön hinnassa olevalla lisämaksulla. Sen kokonaissumma vuonna 2014 oli 23,6 miljardia euroa. Sähkön kulutus oli puolestaan 576,3 TWh. Tehdäänpä jälleen sama laskelma, eli lasketaan, kuinka paljon tukea saksalainen keskimääräinen sähkö saa.

23 600 000 000 € / 576 300 000 MWh = 40,95 €/MWh

Toisin sanottuna keskimääräinen saksalainen sähkö saa enemmän tukea kuin teollisuuden siitä maksama kokonaishinta on kuvassa 2. Suurteollisuushan (sähkön kulutus yli 100 GWh/v) maksaa Saksassa uusiutuvan energian tukea 0,05 c/kWh eli 0,5 €/MWh, eli käytännössä tuo maksuosuus on liian pieni edes näkyäkseen tuossa kuvassa.

Toisin sanottuna saksalainen tehdas maksaa näennäisesti sähköstään 37 €/MWh, mutta saa yhteiskunnalta 41 €/MWh uusiutuvan energian tukina ja vielä 4 €/MWh päästökauppakompensaatiota. Noiden tukien jälkeen ei ole mikään ihme, jos saksalainen sähkö näyttää halvalta.

Suomalainen ja saksalainen teollisuussähkö vertailussa


Palataanpa siis kuvaan 2, mutta piirretään siihen mukaan yhteiskunnan tukikustannukset tehtaan käyttämälle sähkölle. Kuvan 2 sininen palkki eli tehtaan itse maksamat sähkökustannukset ovat edelleen mukana. Niiden päälle on lisätty osuus, jolla yhteiskunta tukee tehtaan käyttämää keskiarvosähköä, ja näin on muodostettu kuva 3. Mukana on myös Saksan päästökauppakompensaatio vertailun vuoksi.


Kuva 3. Sähkön todelliset kustannukset Suomessa ja Saksassa.
Päästöoikeuden hintana sama 8 €/t kuin kuvassa 2, eli päästökauppakompensaation hintavaikutus on 4-5 €/MWh.

Kuvasta 3 saa hyvin erilaisen käsityksen siitä, mikä on Suomen ja Saksan välinen kilpailutilanne sähkössä. On siis erittäin huolestuttavaa, jos edes Elinkeinoelämän keskusliitto ei ota uusiutuvan energian tukia huomioon verratessaan sähkön kustannuksia eri maissa. Yksittäisiltä poliitikoilta tällaisen erehdyksen ymmärtää jotenkin paremmin, mutta huolimatonta sekin on.

Suomen vaihtoehdot


Jos Suomi tukisi sähköntuotantoa edes neljäsosalla siitä (10 €/MWh), mitä Saksa tukee, sähkön "kokonaishinnat" kuvassa 2 saataisiin varmaankin Saksan tasolle tai hieman alemmaskin. Tämä ei edes itse asiassa riipu siitä, mille sähköntuotantomuodolle tuo tuki kohdistettaisiin. Tämä maksaisi kuitenkin lähes miljardi euroa vuodessa, ja jostain sekin pitäisi kerätä. Siihen verrattuna nykyiset uusiutuvan energian tukemme olisivat pieniä rahoja. Minä en ainakaan halua maksaa niin paljon lisää veroja, ja rahalle löytynee muitakin kohteita.

Itse asiassa toivon Suomelta täysin päinvastaista linjausta. Suomen pitäisi edistää markkinaehtoisia investointeja päästöttömään sähköntuotantoon ja pyrkiä vähentämään markkinoita sotkevia tukia. Tämä tarkoittaa todennäköisesti korkeampia sähkön markkinahintoja, mutta matalampia kokonaiskustannuksia yhteiskunnalle, kuten kuvat 2 ja 3 hyvin osoittavat.

Jos kuitenkin jatkamme kuvan 2 kauhistelua EK:n tavoin ja unohdamme kuvien 1 ja 3 todellisuuden, meidän on Suomessa lähdettävä kilpailemaan Saksaa vastaan mittavilla sähköntuotannon tuilla. Muutoin kuva 2 ei voi muuttua meidän eduksemme.

Toivoisinkin Suomen elinkeinoelämältä jatkossa selkeää kannanottoa siitä, haluaako se enemmän markkinaehtoista sähköntuotantoa vai enemmän sähkön tuotantotukia. Jos valitsemme jälkimmäisen linjan, uusia ydinvoimaloita ei enää Suomeen ilman mittavia julkisia tukia nouse, sillä Vattenfallin esimerkki osoittaa jopa vanhojen voimaloiden olevan jo nykyisillä markkinahinnoilla ahdingossa.

Ensimmäinen ja kokonaiskustannuksiltaan halvempi linja puolestaan tarkoittaa sitä, että meidän on hyväksyttävä sähkölle nykyistä korkeammat markkinahinnat. Tämä parantaa sekä uusiutuvan sähköntuotannon että ydinvoiman kannattavuutta ilman tukia, ja se olisi todella tarpeen päästöjen vähentämiseksi.