Datakeskusten sähköveron nosto olisi valtava virhearvio

Minä ja moni muukin suomalainen asiantuntija yllätyimme kovasti, kun valtionvarainministeri Purra (ps) yhtäkkiä ehdotti maaliskuun alussa, että todennäköisesti EU-tasolla juridisiin ongelmiin johtava karkkien verotuen poisto korvataan korottamalla kaivosten ja datakeskusten sähköveroa. En tiedä, millaisen vaikutusarvioinnin hallitus on tästä muutoksesta teettänyt, mutta kovin kummalliselta hallituksen päätöksenteko vaikuttaa. Kovin heppoisesti perusteltu hallituksen lakiesitys ei sekään vähentänyt näitä huolia. Ymmärrettävästi Fazer on iloinen muutoksesta, vaikka voikin kysyä, onko todella kansanterveysvaikutukset huomioiden järkevää kannustaa verotuen avulla suomalaisia syömään mahdollisimman paljon karkkia. Makeisten alhainen arvonlisäverohan normaaliin arvonlisäverokantaan nähdenhän on verotuki ihan samalla logiikalla kuin teollisuuden pienkuluttajia alhaisempi sähkövero arvioidaan verotueksi. Oma asiantuntemukseni ei riitä arvioimaan asian verojuridista puolta, mutta sinänsä uskon karkkeja koskevien lainsäädäntöongelmien olevan todellisia.

Täysin linjatonta politiikkaa

Päätöksen suurin ongelma liittyy kuitenkin datakeskusten ja kaivosten yllättävään veron nostamiseen. Tämä on aivan poikkeuksellisen linjatonta politiikkaa. Kaivosten sähköveroa laskettiin teollisuuden tasolle 2017, koska alan energiaverotus on Suomessa kansainvälisessä vertailussa varsin raskasta. Tämän jälkeen on otettu vielä käyttöön kaivosvero, jonka perusteluissa nimenomaan todettiin, että tämä tehdään sähköveron korotusten sijaan. Käytännössähän kaivosten sähköveron korotus hidastaa kaivosten sähköistämistä eli lisää päästöjä. Samalla se myös vaikeuttaa siirtymää kohti puhtaampaa teknologiaa, koska on kiistatonta, että uusia kaivoksia tarvitaan, jos haluamme fossiilitaloudesta eroon. Samalla päätös tietysti näyttää, että juhlapuheet Euroopan materiaaliriippuvuuden vähentämisestä ovat tyhjää jauhamista, koska tällaisilla rajusti kansainvälistä tasoa korkeammalla verotasolla vain varmistetaan, että emme saa kaivoksia EU-alueelle, ja että EU:n Kiina-riippuvuus vain kasvaa.

Mutta vielä pahemmin hallitus poukkoilee datakeskusten verolinjauksessaan. Datakeskusten sähköveroa muutettiin viimeksi vuonna 2022, kun pientenkin datakeskusten sähkövero laskettiin kansainvälisesti normaalille tasolle eli teollisuuden veroluokkaan (0,6 €/MWh). Tällöin Suomi lähetti selvän signaalin siitä, että datakeskukset ovat yhteiskunnalla tarpeellista ja hyödyllistä infrastruktuuria, jota ei pidä erikseen korkealla verotuksella estää. Orpon hallitus on ilmeisesti saanut jostakin päinvastaisia tietoja, ja näkee datakeskukset vastenmielisinä niljakkaina, joiden investointeja ei maahamme kaivata. Tavallaan tällainen investointivihamielinen toiminta kuvastaa hyvin Suomen ja oikeastaan koko Euroopan rakenteellisia ongelmia. Emme selvästikään edes halua olla kilpailukykyisiä muuhun maailmaan nähden, mutta samaan aikaan ihmettelemme, kun Euroopan talous ei kasva.

Tässä hallitus onnistunee todennäköisesti oikein hyvin, jos se toteuttaa veronnoston. Ensimmäiset uutiset perutuista investoinneista on jo kuultu, ja tällaisia uutisia on tulossa paljon lisää. Tästä on jo saatu kansainvälinen esimerkki Ruotsista, jossa datakeskusten sähköveron raskas korotus on pysäyttänyt alan investoinnit. Esimerkiksi Google osti ison maa-alueen Ruotsista jo 2017, mutta mitään ei ole tapahtunut. Sama kohtalo odottanee korotuksen toteutuessa monia paikkakuntia Suomessa, joissa alustava datakeskussuunnitelma on julkaistu. 

Datakeskus ei ehkä välttämättä ole ihan samanlainen työnantaja kuin nostalginen 1970-luvun paperitehdas, mutta monelle paikkakunnalle se on silti paljon parempi kuin katsella tyhjää kassan pohjaa ja kylmeneviä metsäteollisuuden halleja. Minä ymmärtäisin halun torjua datakeskuksia paremmin, jos meille olisi tullut tai tulossa suuria määriä tuettomia investointeja muusta teollisuudesta, mutta kun minä en näe niitä teollisuuden sähkön käytön tilastoissa. Sen sijaan minä näen kuvaajassa 1 melkoisen alamäen.

Kuvaaja 1. Suomen teollisen sähkön käytön kehitys vuosina 2006-2024. Lähde: Energiateollisuuden sähkötilastot.

Suomen teollisuus siis kulutti siis huippuvuonna 2006 lähes 14 TWh enemmän sähköä kuin nykyään. Silti sen toimintaa ei pyritty estämään tai rajoittamaan, eikä sille asetettu rangaistusveroja. Tuntuukin käsittämättömältä, että jostain syystä datakeskuksia pitäisi nyt ryhtyä estämään tai jopa kieltämään ennen kuin niiden kulutus on edes 2 TWh. En ymmärrä, miksi datakeskukset eivät saisi korvata edes osaa tuosta menetetystä teollisuuskulutuksesta, kun eihän vuoden 2006 kulutustasostakaan mitään katastrofia seurannut. Minusta tämä ei ole ollenkaan loogista.

Fingridin arviot voimakkaasta sähkönkulutuksen kasvusta voineekin heittää veronkorotuksen toteutuessa saman tien roskiin, sillä ei Suomeen tietenkään kannata investoida näissä olosuhteissa. Jos jokin toimiala, kuten datakeskukset, olisi juuri lähdössä voimakkaaseen kasvuun, Suomessa jopa oikeistohallitus näyttää mielellään estävän sen nostamalla verot tasolle, joita muualla maailmassa ei joudu maksamaan. Kyllä tämän signaalin osaa lukea vähän hölmömpikin investointia suunnitteleva yritys. Uskon, että jopa vetyteollisuuden toimijat ymmärtävät tämän, koska datakeskuksia vastaan käytettyjä argumentteja voidaan yhtä hyvin käyttää ainakin alkuvaiheessa täysin tukien varassa olevan vihreän vedyn teollisuuden kehittämistä vastaan.

 

Datakeskukset ovat modernia teollisuutta

Voin ymmärtää kaipuun perinteistä teollisuutta kohtaan, koska datakeskusalan suurta kasvua ja potentiaalia on vaikea ymmärtää perehtymättä asiaan. Mutta riippumatta siitä, mitä mieltä me asiasta olemme, datan käsittely on modernin ajan merkittävää teollisuutta, kun taas turpeen, paperin tai edes teräksen tuotannolla ei maailman arvokkaimpien yritysten listalle ylletä. Sen sijaan datan käsittely ja hyödyntäminen on useimmissa näistä yrityksistä tärkeässä roolissa, enkä uskaltaisi väittää, että kehitys lähtee toiseen suuntaan seuraavan 20 vuoden kuluessa.

On tavallaan totta, että pelkällä datakeskusrakentamisella ei välttämättä kauheasti uusia työpaikkoja luoda, mutta silti en tajua, miksi olisi kansantaloudellisesti järkevää sabotoida nousevia toimialoja. Vielä epäloogisempaa on rangaista jotakin toimialaa korkealla sähköverolla siitä, että se ei luo "riittävästi" uusia työpaikkoja. Eihän perinteistä teollisuuttakaan ole rankaistu korkeammalla sähköverolla edes siitä, että se hävitti Suomesta noin 100 000 työpaikkaa pelkästään vuosina 2005-2015. Tuskinpa tämä olisi työpaikkakehitystä ainakaan parantanut.

Paikallinen esimerkki meillä on Haminasta. Haminan kaupungin alueella oleva teollisuus käytti vuonna 2007 yli 1100 GWh sähköä, ja tämä määrä väheni noin 1050 GWh, kun Summan paperitehdas suljettiin vuonna 2008 (Energiateollisuuden kuntatilastot). Sen tiloihin rakennettiin Googlen datakeskus, jota on laajennettu useaan otteeseen, ja kaupunki itse arvioi sen tuoneen noin 500 suoraa työpaikkaa. Mutta tästä huolimatta Haminan alueen palvelusektorin sähkönkulutus on noussut vuoteen 2023 mennessä vähemmän kuin 400 GWh. Paperiliiton lukujen perusteella uskaltaisin jopa väittää, että datakeskus työllistää enemmän ihmisiä sähkön käyttöönsä nähden kuin sen paikalla aikaisemmin ollut paperitehdas. Minä en pysty käsittämään, miksi datakeskus ei saisi käyttää edes samaa määrää sähköä kuin sen tilalla ennen ollut paperitehdas, tai mikä tekee näistä datakeskuksen työpaikoista jotenkin radikaalisti huonompia kuin jotkin muut työpaikat. Vielä kummallisempaa on, että esimerkiksi Teknologiateollisuus ry:n puheenjohtaja on raivokkaasti kampanjoinut tällaisia työpaikkoja vastaan.

Metsäteollisuuden irtisanomiset ja yleinen alamäki on sittemmin vain jatkunut, ja tehtaita on suljettu esimerkiksi Kajaanissa, Jyväskylässä, Simpeleellä, Myllykoskella, Äänekoskella, Lohjalla, Varkaudessa, Valkeakoskella, Hämeenkyrössä, Jämsässä, Kemissä, Mäntässä, Kaskisissa, Tampereella ja Kemijärvellä (Wikipedia ja Paperiliitto). Eikä tämä kehitys ole vieläkään pysähtymässä, kun jo lapsuudesta asti mieleeni painunut Takon tehdaskin menee kiinni. Jos todella haluamme rangaista jotaikin toimialoja korkealla sähköverolla siksi, että alan työllisyyskehitys ei tyydytä, minä en kyllä aloittaisi datakeskuksista. En myöskään jäisi odottelemaan, että vaikkapa metsäteollisuuden työllisyyskehitys kääntyy niin, että emme enää ollenkaan tarvitsisi datakeskusten työpaikkoja. Menneisyyden näytöt kyllä puhuvat puolestaan, ja nyt olisi aika katsoa eteenpäin.

Jotta asia ei jäisi epäselväksi, en tietenkään kannata korkeaa sähköveroa sen enempää perinteiselle kuin modernillekaan teollisuudelle. Mutta työpaikkakehitykseen vedoten ei voi perustella uuden teollisuuden verosyrjintää, vaan tämä on täysin kestämätön argumentti.

 Kansainvälinen kilpailutilanne

Suomessa on perinteiselle teollisuudelle kansainvälisesti kilpailukykyinen sähköverotaso (noin 0,6 €/MWh eli 0,06 c/kWh). Kuten edellä huomasimme, tämäkään ei ole riittänyt armottomassa kansainvälisessä kilpailussa, vaan pikemminkin teollisuustuotantomme ja alan työpaikat ovat vähentyneet. Siihen nähden onkin omituista, että datakeskusten vastustajat ovat käytännössä väittäneet datakeskusten kyllä tulevan Suomeen ilman kohtuullista verotasoakin. Tällaista väitettä en usko hetkeäkään.

Eurooppalaisesta yleisestä verotasosta saa hyvän kuvan esimerkiksi tästä artikkelista. Jopa EU-maissa sähköveron mediaani muille kuin suurille teollisuuskäyttäjille on luokkaa 1 €/MWh, eikä datakeskusten verotaso nyt ainakaan ole korkeampi kuin kotitalouksien. Suomea korkeampi taso on lähinnä joissakin Länsi-Euroopan maissa, eikä niistä yksikään tietääkseni verota datakeskusten sähköä kuin kotitalouksien sähköä, mikä on Suomessa datakeskusten vastustajien tavoite. Esimerkiksi Tanskassa, jossa kotitalouksien sähkövero on pitkään ollut korkea, datakeskusten vero on laskettu 0,5 €/MWh tasolle.  Huomattavaa on myös, että Tanskan datakeskuksia koskeva analyysi toteaa datakeskusten hukkalämmön hyödyntämisen vähentävän sähkön käyttöä suoraan kaukolämmön tuotantoon.

Yleisesti Euroopassa suuntaus on sähköverojen osalta täysin päinvastainen kuin Suomessa. Esimerkiksi Saksan uusi muodostumassa oleva hallitus tavoittelee sähkön hintoihin noin 50 €/MWh alennusta esimerkiksi alentamalla sähköveroja, mikä parantaisi Saksan kilpailukykyä myös datakeskusmaana. Näin suurta alennusta datakeskukset eivät toki saisi, mutta niidenkin kustannukset laskisivat. Italiassa, jossa sähkön markkinahinnat ovat Euroopan korkeimpia, hallitus pyrkii myös laskemaan teollisuuden kustannuksia, ja aikoo järjestellä energiaintensiiviselle teollisuudelle sähköä taattuun 65 €/MWh hintaan, eli käytännössä tukee suoralla tuella sähkön hintoja. Ranska puolestaan on asettanut datakeskuksille 0,5 €/MWh sähköverotason. Ainakaan nämä maat eivät näytä vielä konsultoineen Suomen hallitusta, jonka mukaan meillä on hyvin varaa heikentää entisestään teollisuuden kilpailukykyä.

Muuhun maailmaan nähden tilanne on vielä huonompi. Esimerkiksi Yhdysvalloissa tai Kiinassa datakeskusten sähköverot ovat aivan varmasti erittäin alhaisia, eikä datakeskusten tarvitse myöskään maksaa sähkössään merkittäviä päästökustannuksia, toisin kuin EU:ssa. Teollisuuden sähkön kokonaishinnat esimerkiksi Texasissa ja USA:n sisämaassa ovat 55-65 €/MWh, ja on vielä syytä ymmärtää, että suuri datakeskus saa sähkönsä vielä jonkin verran tätä tilastollista hintaa halvemmalla. On siis melkoista toiveajattelua väittää, että 22 €/MWh lisävero Suomessa ei olisi erittäin merkittävä kilpailuhaitta kansainvälisessä vertailussa. Trumpin hallinto sitä paitsi selvästi viestii, että sen tavoite on laskea energian hintoja nykyisestä, mikä on datakeskusten kannalta päinvastainen signaali kuin Suomessa.

Mielestäni on yksinkertaisesti strateginen virhe verottaa nousevaa datakeskustoimialaa paljon kovemmin kuin Kiinassa, Yhdysvalloissa tai muualla Euroopassa tehdään, koska tällaisella toiminnalla vain varmistamme, että emme ole alan kehityksen kärjessä. Se ei riitä, että uusi sähköverotasomme on kilpailukykyinen Norjaan ja Ruotsiin nähden, varsinkin kun tämäkin pitää paikkansa vain maiden eteläosan suhteen. Jälkimmäisen huomautuksen esimerkiksi hallituksen esitys unohtaa kokonaan. Tämä ei tarkoita, että meidän pitäisi hankkia alan investointeja valtavilla suorilla tuilla, kuten jotkin muut valtiot tekevät, mutta jos nyt kuitenkin edes pidettäisiin niiden sähköverotus muuhun maailmaan nähden normaalilla tasolla.

Alennettu verokanta ei ole suoraa valtion menoa 

Suomessa erityinen harhaluulo kansainväliseen kilpailutilanteeseen nähden syntyy siitä, että meillä on valitettavan usein tapana esittää alennus jostakin toisesta kotimaisesta verokannasta kuin se olisi suoraa valtion menoa. Tällaisessa ajattelussa ei ole kansainvälisessä vertailussa mitään mieltä, mutta näin tehtiin esimerkiksi Helsingin Sanomien oheisessa kuvaajassa 2.

Kuvaaja 2. Vuoden 2035 kuvitteellisten verotukien ja vuoden 2025 menoleikkausten vertailu. Lähde: Helsingin Sanomat 2.2.2025

 
Kuvaajassa on melkoisia ongelmia. Ensinnäkin vuoden 2025 leikkaukset ja vielä rakentamattoman teollisuuden arvioidut, kuvitteelliset verotuet vuodelle 2035 esitetään jotenkin yhteismitallisina.  Ensinnäkin olen varma, että sähköveroa tullaan muuttamaan vuoteen 2035 mennessä vielä jokusen kerran, ja inflaation vuoksi vuoden 2025 ja 2035 raha on aivan eriarvoista. Suurin ongelma on kuitenkin se, että laskelmassa on oletettu, että datakeskusten kuluttaman sähkön määrä on riippumaton veron tasosta. Kun yli 95 % tässä laskelmassa oletetusta datakeskusten sähkönkulutuksesta (~30 TWh vuodelle 2035) on vielä rakentamatta, on syytä todeta, että Suomessa on vuonna 2035 valtavasti vähemmän datakeskuksia, jos niiden sähkövero on muuhun maailmaan nähden poikkeuksellisen korkea (22,6 €/MWh), kuin siinä tapauksessa, että datakeskusten sähkövero on muuhun maailmaan nähden normaalilla tasolla (0,6 €/MWh). Suomeen ei koskaan tule sellaista määrää datakeskuksia, että ne maksaisivat 660 miljoonaa euroa sähköveroja. Tämä nimittäin tarkoittaisi niin korkeaa verotasoa, että keskukset rakennettaisiin johonkin muualle.

Laskelma 660 miljoonan euron verotulojen kuvitteellisesta menetyksestä on suunnilleen yhtä järkevä kuin seuraava esimerkki verotukien laskentatavasta. Oletetaan, että maassa sallitaan vain punaiset ja siniset makeiset. Lähtötilanteessa molempien valmisteverotaso on 0,1 €/kpl, mutta yhtäkkiä määrätään, että sinisten karkkien verotaso on 1 000 000 €/kpl. Punaiset karkit saavat siis 999 999,9 euron verotuen, eli ne saavat vuodessa jopa kymmeniä miljardeja laskennallisia verotukia. Tarkoittaako tämä, että punaisten karkkien valmistajat ovat yhtäkkiä upporikkaita? No ei tietenkään, jos muualla maailmassa vastaava verotaso on esimerkiksi 0,1 €/kpl, ja ihmiset voivat aivan hyvin ostaa karkkinsa naapurimaasta. Toisin sanottuna olennaista on todellinen verotaso ja sen kilpailukyky, ei laskennallinen veronalennus suhteessa johonkin toiseen kansalliseen verotasoon.

 

Esitetystä kritiikistä

Käsittelin jo edellä datakeskusalan työllistävyyteen liittyvää kritiikkiä. Ehdottomasti yleisin netissä näkemäni väite on, että datakeskuksissa ei ole töissä kuin pari siivoojaa. Esimerkiksi Haminan esimerkin perusteella tilanne ei ole näin huono, ja kuten jo edellä totesin, tällä logiikalla voisi löytyä muitakin toimialoja, joita pitäisi verottaa nykyistä enemmän. Jos työllistävyysargumenttia todella haluttaisiin pätevästi käyttää, asiaa olisi vähintäänkin selvitettävä ennen kuin lähdetään ajamaan koko alan investointeja alas.

Toinen yleinen argumentti koskee sitä, miksi yleensä datakeskuksille pitäisi antaa alempi verotaso kuin sähkön pienkuluttajille. Tämä on tavallaan ihan järkevä argumentti, ja useissa maailman maissa molempien sähköverotasot ovatkin keskenään samat eli hyvin alhaiset. Suomessa on kuitenkin sen verran perusteellinen hyvinvointiyhteiskunta, että sitä ei pysty rahoittamaan kovin alhaisilla verotasoilla, ja kohtalaiset energiaverot ovat länsimaissa yleinen tapa hankkia osa rahoituksesta. Kansainvälisen kilpailun vuoksi teollisuutta ei kuitenkaan pysty verottamaan samoin kuin pienkuluttajia, jos yleensä haluaa maassa jotain teollisuutta pitää. Tämä on EU-maissa ymmärretty varsin hyvin, eikä mikään merkittävä läntinen teollisuusmaa toimi näin.

Teollisuuden sisäistä veroerottelua vastaan puhuu se, että on vaikea löytää hyviä perusteita lähteä valtiojohtoisesti erottelemaan teollisuuden aloja toisistaan voittajiin ja häviäjiin verottamalla niitä eri tavoin. Tällainen Kekkosen ajalta kuulostava suunnitelmatalous harvoin onnistuu hyvin vapailla markkinoilla. Jos näin kuitenkin halutaan tehdä, minä kyllä suosisin verotuksella mieluummin sellaisia kasvualoja, joilla on halua investoida Suomeen ja tuoda maahan lisää työpaikkoja, kuten datakeskukset, enkä niinkään niitä, jotka keskittyvät enimmäkseen irtisanomaan henkilöstöään ja vähentämään toimintaansa Suomessa. Minusta tällainen "vanhaa teollisuutta pitää tukea, mutta uutta teollisuutta pitää estää" -argumentti on yhtä näköalaton kuin jos 1900-luvun alussa olisi todettu, että autoteollisuuden kehityksen edistäminen on tyhmää, koska hevosellakin pääsee.

Ruotsissa on jonkin verran tutkittu datakeskusten sähköveroalennuksen hyötyjä ja haittoja (Riksrevisionen ja Tillväxtanalys). Näistä voi tehdä monenlaisia johtopäätöksiä, mutta se on selvää, että staattisella tarkastelulla tällaiselle veronalennukselle ei ole helppoa näyttää todistettavia hyötyjä. Jos siis uskoo vakaasti, että datakeskusalasta ei ole tulossa merkittävää tulevaisuuden teollisuuden alaa, sen investointien estämistä voi tavallaan puolustaa. Tosin jos vastaava tarkastelu suoritettaisiin monelle muullekin teollisuuden alalle, todennäköisesti niiltäkin olisi teoreettisesti "oikein" poistaa kaikki alennetut verokannat ja tuet. Vaikkapa Suomen telakoiden pitäisi yksinkertaisesti vain antaa kuolla pois, ja siirtää tuokin toimiala lopullisesti Kiinaan. Vaikka tällainen schumpeteriläinen "totaalinen luova tuho" olisi talousteoreettisesti oikea ratkaisu, minä en ole ollenkaan varma, onko Suomen järkevää lähteä tuolle linjalle, kun kansainvälinen kilpailu ei muutenkaan ole kovin reilua.

Suomessa kuitenkin paljon huomiota on saanut myös sähkömarkkinoihin liittyvä kritiikki, joka tavallaan rakentuu sen varaan, että datakeskukset ovat "huonoa" sähkönkulutusta, ja jokin toinen toimiala on "hyvää" sähkönkulutusta. Minä en tällaista tutkimusnäyttöön perustumatonta arvostelua oikein ymmärrä, ja siksi käsittelen sitä silti tässä.

 

Datakeskukset sähkömarkkinoilla

Törmäsin nimittäin LinkedInissä asiasta keskusteltaessa kuvaajaan 3, jolla toisen sähköä käyttävän eli kilpailevan toimialan asiantuntija perusteli sitä, miksi datakeskuksia on erityisen tärkeää syrjiä muuhun sähkönkulutukseen nähden. Ilmeisestä intressikonfliktista huolimatta tätä näkemystä on myös pidetty asiantuntevana. 

Kuvaaja 3. Datakeskuksia vastustavan ihmisen näkemys datakeskusten sähkömarkkinahaitoista.

Kuvaajaan on siis piirretty punaisella tuulivoiman pysyvyyskäyrä vuositasolla ja ”näytetty”, että toiset kuluttajat joutuisivat maksamaan datakeskusten sähkön saannin silloin kuin tuulivoima tuottaa huonommin. Näinkin pieneen kuvaajaan on kuitenkin saatu mahtumaan useita erittäin ongelmallisia oletuksia.

Näistä ensimmäinen on se, että kuvaajan viivoitettua aluetta on keinotekoisesti kasvatettu piirtämällä siihen tuulivoiman pysyvyyskäyrä vuositasolla eli 8760 tunniksi, mutta samaan aikaan kuvaajan oikeaan laitaan on piirretty viivoitettua "maksualuetta" 10 000 tuntiin asti. Näin datakeskusten aiheuttama teho-ongelma näyttää mahdollisimman suurelta. Viivoitetun alueen pinta-ala on pelkästään tämän vuoksi kymmeniä prosentteja suurempi kuin sen pitäisi olla.

Kuvaan on myös hyvin omituisesti laadittu rajoitus, jonka mukaan datakeskus ei voisi ostaa mitään muuta sähköä kuin tuulivoimasähköä, ja sitäkin vain kaksinkertaisen tehon omaan huipputehoonsa nähden. Eihän tällaisessa väitteessä ole mitään järkeä, kun 2 MW tuulivoimaa ei edes tuota vuositasolla riittävästi sähköä jatkuvalle 1 MW sähkönkäytölle. Energiamielessä tasapainoon päästäisiin, jos 1 MW:n tasaista käyttöä kohti ostettaisiin noin 3 megawatin tuulivoimalan tuotanto, mikä myös pienentäisi merkittävästi viivoitettua aluetta.

Ei ole myöskään mitään järkeä olettaa, että datakeskus rajoittaisi sähkön hankintansa vain tuulivoimaan, vaan varmuudella sen kannattaisi hyödyntää myös kasvava aurinkovoiman tuotanto. Aurinkovoima tuottaa nimittäin Euroopassa usein paljon sähköä, kun tuulet ovat kesällä heikkoja, ja meillä on tulevina kesinä Euroopassa runsaasti aurinkovoimaa, jolle on vaikeaa löytää ostajaa. Tämän huomioiminen pienentäisi jälleen väitettyä ongelma-aluetta. Eikä mikään nyt estä datakeskusta ostamasta myöskään vesi-, ydin- tai tuontisähköä, koska niitäkin meillä on ajoittain yli tarpeen. Nykyäänhän Suomessa ydinvoimalatkin joutuvat välillä rajoittamaan tuotantoaan, kun niiden sähkölle ei löydy ostajaa positiivisella hinnalla.

Erikoinen oletus on myös se, että kaikkien datakeskusten sähkön käyttö olisi täysin hintajoustamatonta läpi vuoden. Suuri kansainvälinen toimija voi joustaa sähkön käytössään esimerkiksi siirtämällä laskentakuormaa pois Suomesta, jos juuri täällä on poikkeuksellisen tiukka sähkömarkkinatilanne. Moniin datakeskuksiin rakennetaan jopa varavoimaloita, joilla ne voivat vähentää markkinasähkön ostamista sen hinnan karatessa liian kalliiksi.  Niitä voidaan käyttää myös sähköverkkohäiriöiden yhteydessä. Tällainen datakeskus itse asiassa tukee sähköjärjestelmän toimintaa, ei suinkaan heikennä sitä. 

Tarvittaessa voidaan aivan hyvin asettaa vaikka verkkoliitynnän ehdoksi, että laitosten varavoimaloita voidaan osin käyttää myös sähköjärjestelmän toiminnan varmistamiseen poikkeustilanteissa. Ei nimittäin ole missään tapauksessa datakeskusten etu, että Suomen sähköverkko joutuisi ongelmiin edes hetkellisesti. Myös Suomen kantaverkkoyhtiö Fingrid on todennut, että datakeskuksista tuskin tulee Suomessa ongelma, ja parhaassa tapauksessa niistä voi olla jopa sähköjärjestelmälle hyötyä.

Ja jos nyt vielä tämänkin jälkeen todella pidämme datakeskusten mahdollista tasaista sähkön käyttöä ongelmana, ja vaadimme siitä hyvästä alalle rangaistusveroa, sama logiikka pitäisi kyllä ulottaa muuhunkin teollisuuteen. Olemassaolevan teollisuuden sähkön käyttö voidaan nimittäin olettaa samalla lailla "haitalliseksi", jos se on täysin hintajoustamatonta. 

Kuvaajan taustaoletuksena on myös erikoinen ajatus siitä, että kunhan datakeskukset saadaan pidettyä poissa Suomesta, ne eivät vaikuta meihin. Tämä ei yksinkertaisesti ole totta. On joka tapauksessa selvää, että Euroopan sähkömarkkinoille rakennetaan tulevina vuosina paljon datakeskuksia. Vaikka Suomesta kiellettäisiin datakeskukset kokonaan, ne vaikuttavat meidän sähkömarkkinoihimme yhtä lailla, mutta silloin rooliksemme jää sähkön vienti noihin datakeskuksiin. Minä olen aivan varma, että tästä jää yhteiskunnallemme paljon vähemmän käteen kuin siitä, että tekisimme edes osan tuosta datan käsittelystä itse ja veisimme tätä taitoa ja osaamista palveluna muualle maailmaan. Jälkimmäinen tuottaisi Suomeen varmasti enemmän sekä työpaikkoja että yhteisöveroja. 

Vihreän vedyn teollisuus ei ole datakeskusten vaihtoehto

Ainakin osa datakeskusten kritiikistä tuntuu kumpuavan siitä taustasta, että jokin toinen toimiala haluaa kampittaa potentiaalista kilpailijaa. Minä en koskaan ole arvostanut sellaista lobbausta, jossa yritetään hankkia etua omalle toimialalle lobbaamalla toisille aloille haitallista veropolitiikkaa tai muuta sääntelyä. Valitettavasti jopa Teknologiateolisuus on puheenjohtajansa suulla lähtenyt tähän kelkkaan, vaikka en sen motiiveja ymmärräkään. En usko, että poliitikot ovat markkinoita parempia näkemään, mitkä toimialat voisivat tuoda Suomeen uutta taloudellista kasvua, eikä poliitikkojen siksi pidä lähteä valitsemaan voittajia.

Esimerkiksi LUT-yliopisto on esittänyt julkisuudessa, että Suomessa voitaisiin hyvin tuottaa satoja tai jopa tuhansia terawattitunteja (artikkelissa arviona 34 * 80 = 2700 TWh) tuuli- ja aurinkovoimaa. Siihen nähden tuntuu  merkilliseltä, että saman yliopiston Jukka Ruusunen kampanjoi ankarasti datakeskusten rakentamista vastaan varoittaen ettei sähköä riitä datakeskuksille. En ymmärrä oikein tätä logiikkaa, jossa sähköä kyllä riittää huimasti, mutta ei "väärille" kuluttajille. 

LUT-yliopisto on pitänyt esillä vetyteollisuuden mahdollisuuksia Suomessa, ja on verrannut vetyteollisuuden mahdollisuuksia muun muassa Norjan öljylöytöihin. Minusta tällainen vertailu ei ole kovinkaan mielekästä, koska se yliarvioi potentiaalia rajusti. Norjan öljyntuotanto on nimittäin luokkaa 100 miljoonaa kuutiometriä vuodessa ja kaasua tuotetaan vielä vähän enemmän. Energiana mitattuna Norjan fossiilituotanto on noin 2500 terawattituntia eli noin 30 kertaa enemmän kuin Suomen nykyinen sähkönkulutus, ja se kasvoi tähän tasoon nollasta noin 25 vuodessa. Minä en ikimaailmassa usko, että Suomen mahdollisuudet vedyssä ovat noin suuria, mutta uskotaan nyt kuitenkin tutkijoita laskelmaa varten.

Arvioidaan siis vetyteollisuuden verotuet vuonna 2050 tämän arvion pohjalta. Oletetaan siis että Suomi käyttäisi noin 2 500 000 000 MWh sähköä vuodessa vetyteollisuuteen, ja se saisi alennetusta sähköverokannasta etua 22 €/MWh. Tällaista vetyvolyymiä nimittäin tuskin saadaan aikaiseksi ilman kansainvälisesti kilpailukykyistä sähköverotasoa. Tästä voimme piirtää kuvaajan 4, joka on laadittu samalla periaatteella kuin kuvaaja 2. Loogisesti olisikin siis syytä ehdottaa, että otamme myös vetyteollisuuden sähköverotuen pois, ja voimme rahoittaa sen poistosta kertyneillä rahoilla vuonna 2050 jopa valtion koko budjetin vuodelta 2019, aivan kuten Helsingin Sanomien kuvaajassakin käytettiin tulevaisuuden teoreettisia verotuloja rahoittamaan nykyisiä menoja.

Kuvaaja 4. Laskennallisten verotukien vertailua budjettiin ja säästöihin kuvaajan 2 tapaan.

Eikä tässä vielä kaikki. Harjavallan sinänsä ansiokas vihreän vedyntuotantolaitos sai 26 miljoonaa euroa investointitukea, ja sen tuottamaa vetyäkin tuetaan pakottamalla teollisuus ostamaan sitä, mikä on myös miljoonien arvoinen jatkuva tuki. Laitoksen kapasiteetti on 20 MW vetyä, mikä tarkoittaa hyötysuhde huomioiden noin 30 MW sähköä, mikä tekee vuositasolla jatkuvalla käytöllä noin 0,24 TWh. Kun LUT-yliopiston arvion mukainen Norjaa vastaava potentiaali hyödynnetään, tarvitsemme enää 10 000 vastaavaa laitosta. Kun jatkamme edellisten oletusten staattista logiikkaa, tämä tarkoittaa noin 260 miljardin euron investointitukia. Minä ehdottaisin, että jätämme osan näistä maksamatta ja tyydymme vähän pienempään osaan potentiaalista.

Näissä laskelmissa ei tietenkään ole mitään järkeä, kuten ei Helsingin Sanomien alkuperäisessä kuvaajassakaan, mutta tarkoitus onkin kyseenalaistaa vedyn suosimista datakeskusten kustannuksella. Oman arvioni ja toteutuneiden investointien perusteella ensimmäiset 10 terawattituntia datakeskuskulutusta syntyisivät paljon vähäisemmällä valtion panostuksella kuin ensimmäiset 10 terawattituntia vedynvalmistusta, ja myös tämän vuoksi tuntuu omituiselta pitää vetyteollisuutta jotenkin parempana valintana valtion taloudelle kuin datakeskuksia. Minulla ei ole mitään puhtaan vedyn valmistusta vastaan, ja toivon alan hankkeille menestystä, mutta sitä en arvosta, jos ala lähtee veropoliittisella lobbauksella kampittamaan kilpailijoitaan.

Pitääkö pelätä Irlannin tietä?

Yhtenä pelkona on esitetty, että jos Suomeen rakennetaan paljon datakeskuksia, olemme pian Irlannin tiellä. Sinänsä on totta, että Irlannissa on maan kulutukseen nähden paljon datakeskuksia, kuten kuvaaja 5 osoittaa. Sekin on totta, että maassa on nykyään datakeskuksiin liittyviä haasteita sekä sähköverkkojen että sähkön tuotannon riittävyyden kannalta. Irlannissa ei myöskään ole paljon perinteistä raskasta teollisuutta.

 

Kuvaaja 5. Datakeskusten sähkön käyttö ja niiden osuus sähkön kokonaiskäytöstä eri EU-maissa vuonna 2022. Lähde: JRC.

Silti kyseenalaistaisin väitteen siitä, että tämä olisi jotenkin erityisen kamalaa. Irlannin kansantuote on datakeskuksista huolimatta (vai ehkä sittenkin osin niiden vuoksi?) kasvanut tällä vuosisadalla kohisten kuvaajan 6 osoittamalla tavalla, kun oma bruttokansantuotteemme henkeä kohden ei ole kasvanut yhtään 15 vuoteen. Onko todella niin, että meidän kannattaa ryhtyä torjumaan uusia investointeja korkeilla veroilla, ettei meille vain kävisi yhtä ”huonosti” kuin Irlannille? Kaikkia Irlannin menestysreseptejä emme pysty kopioimaan, mutta jotain meidän varmasti pitäisi tehdä toisin. 

 

Kuvaaja 6. Suomen ja Irlannin indeksoitu bruttokansantuotteen kehitys henkeä kohden vuosina 2008-2023. Lähde: Eurostat

 Mitä sitten pitäisi tehdä?

Valtiovarainministeriö ei ole väärässä siinä, että Suomen valtion velkaantuminen on huolestuttavaa. Samaan aikaan olisi syytä todeta, että tuskinpa koko talouden rakenteellisia ongelmia ratkaistaan karkottamalla datakeskusinvestoinnit muualle kilpailukyvyttömällä sähköverolla. Pikemminkin tässä pitäisi miettiä, miten Suomeen saataisiin uusia investointeja ja työpaikkoja. Viimeisten vuosikymmenten kehityksen jälkeen minun on vaikea uskoa, että niitä syntyisi erityisen paljon juuri perinteiseen teollisuuteen. Datakeskusten sähköveron korotuksella estetään miljardien investoinnit Suomeen, ja näistä kertyneet verotulot olisivat monin verroin kuitanneet muutaman kymmenen miljoonan euron vuotuiset laskennalliset sähköveromenetykset.

En ole vakuuttunut, että työllistävyys on erityisten järkevä kriteeri sähköveron alentamiselle tai nostamiselle, mutta jos sitä nyt välttämättä halutaan jotenkin käyttää, samaa periaatetta olisi sovellettava myös muuhun teolliseen sähkön käyttöön. Ilman mitään näyttöä en suostu uskomaan, että kaikki datakeskukset olisivat suhteessa sähkönkäyttöönsä huonommin työllistäviä kuin kaikki perinteinen teollisuus. Tätä asiaa pitäisi vähintäänkin tutkia kunnolla ennen kuin lähdetään pysäyttämään datakeskusinvestoinnit verottamalla ne kuoliaaksi.

Kuten totesin edellä, en usko, että Suomessa on oikeasti Norjan öljyn mittaluokan potentiaali vetyteollisuudelle, kuten LUT väittää. Mutta silti ehdotan, että jos nyt vaikka varataan 1 % tuosta väitetystä potentiaalista eli 25 TWh datakeskuksille, ja jos se joskus ylittyy, niin katsotaan siinä vaiheessa, pitääkö kehitystä ruveta jotenkin jarruttelemaan. Osuutena kokonaiskäytöstä tämä voisi olla samaa luokkaa kuin Irlannissa nykyään, jos Suomen sähkönkulutus lähtee kasvamaan. Tämä on myös sellainen määrä kulutusta, jonka tarpeeseen pystymme näytön perusteella hyvin rakentamaan uutta sähköntuotantoa ja sähkönsiirtoa seuraavan 10-15 vuoden aikana. Suomessahan on jo nyt tilanne, jossa suurin uhka sähköntuotantoinvestoinneille on kulutuksen puute.

Jos kuitenkin yhä olemme sitä mieltä, että datakeskusten sähkönkulutus uhkaa karata käsistä, meidän kannattaa mieluummin kiristää sähköveron alennuksen ehtoja kuin antaa raippaa koko alalle. Jo nykyisellään sähköveron alennukselle on energiatehokkuuteen liittyviä kriteereitä, kuten laista (4a §) voi lukea, ja niitä voi varmasti halutessaan säätää. Datakeskusalan sisällä varmasti löytyy enemmän ja vähemmän hyödyllisiä toimintoja. Esimerkiksi Norjassa on rajattu kryptovaluuttojen louhintaa, ja tällaiset rajaukset olisivat varmasti kokonaisuuden kannalta järkevämpiä kuin koko alan kehityksen pysäyttäminen. Tästä kirjoitti hiljattain myös Kauppalehti. Jos nyt emme mitään muuta voi tehdä, niin tehdään nyt sitten edes ensin kunnon selvitys ennen kuin torpataan lupaavan kasvualan kehitys Suomessa heti alkuunsa.