Ajatuksia viikon ydinvoimapäätöksistä

Täytyy näin aluksi todeta, että ministeri Vapaavuoren esitys ydinvoimaloista valtioneuvostolle yllätti minut. Itse olin arvellut, että molemmat hankkeet saavat edetä sellaisinaan täysin omistajuuskysymyksistä tai määräajoista riippumatta, mutta aivan näin kova into uusiin voimaloihin ei kuitenkaan ollut. Olen itse asiassa jopa positiivisesti yllättynyt siitä, että ydinenergialain kirjainta eikä henkeä ei oltu valmiita halveksimaan, vaan harkinta tehtiin perusteellisesti.

En kuitenkaan lähde arvioimaan päätöksiä erityisen vihreästä näkökulmasta, vaan jätän sen puuhan muille. Esimerkiksi Jarno Lappalaisen teksti on hyvä, enkä lähde toistamaan sitä. Sen sijaan yritän tässä hieman pohtia sitä, mikä kussakin tapauksessa johti tehtyihin päätöksiin ja mitä niistä seuraa. Aloitan TVO:n Olkiluoto 4 -hankkeesta.

Olkiluoto 4:n kohtalo

Olkiluoto 4 ei saanut valtiolta mitään täystyrmäystä, vaan kaikki ehdot pidettiin entisellään. Ei se ihan kohtuuton vaatimus ole. On kuitenkin totta, että hankkeen edistymistä alkuperäisessä aikataulussa on tässä tilanteessa pidettävä epätodennäköisenä. Miksi näin kävi?

Kuten Vapaavuorikin televisiossa sanoi, Olkiluoto 3 on ollut projektina suorastaan historiallisen järkyttävä epäonnistuminen. Laitoksen myöhästyminen noin 10 vuodella on kiistatta maksanut ja maksaa suomalaisille sähkönkäyttäjille ja erityisesti laitoksen omistaville teollisuusyrityksille varovaisestikin arvioituna parisen sataa miljoonaa euroa vuodessa, sillä sähkön markkinahinnat Suomessa laskevat ainakin hyvin lähelle Ruotsin hintoja eli 2-4 €/MWh. Lisäksi laitos on ylittänyt kustannusarvionsa noin kolminkertaisesti, kun sen hinta on noussut 3 miljardista lähemmäs 9 miljardia. Vaikka TVO:n ja Arevan sopimuksessa puhutaankin kiinteästä hinnasta, lienee todennäköistä, että myös TVO joutuu maksamaan osansa kohonneista kustannuksista välimiesmenettelyn jälkeen.

Tämän kaiken jälkeen olisi jotenkin vaikea ymmärtää, että valtio olisi painanut koko asian villaisella, ja antanut TVO:lle niin paljon lisäaikaa uuteen hankkeeseen kuin se tässä vaiheessa kehtaa pyytää. Nykyinen arvio valmistumisvuodeksi on kuitenkin 2018, ja laitos on jo varsin monta kertaa ollut neljän vuoden päässä valmistumisesta. Tällainen menettely olisi nimittäin tehnyt tyhjäksi koko alkuperäisen määräajan vaatimisen. Jos 5 vuoden määräaikaa rakennusluvan hakemiselle ei ole tarkoitettu noudatettavaksi, sitä ei pitäisi alun perinkään asettaa.

Minusta luvan myöntäminen olisi myös ollut varsin epäreilua mahdollisia muita luvan hakijoita kohtaan, sillä TVO on nyt pitänyt laitoksen rakentamisoptiota hallussaan lähes 5 vuotta ryhtymättä toimiin. Tällaisessa tapauksessa on ainakin mielestäni kohtuullista, että muutkin hakijat, esimerkiksi edellisellä hakukierroksella tappiolle jäänyt Fortum, saavat hyvän hankkeen esittäessään mahdollisuuden ainakin luvan hakemiseen.

On nimittäin kiistatonta, että ensimmäinen voimalan rakentaja on vahvoilla, sillä jokainen uusi Suomeen rakennettava voimala laskee sähhkön markkinahintoja, ja näin uusi voimala kannattaa aina hieman edellistä huonommin. Tässäkään mielessä ei ole reilua, jos yksi toimija saisi ikuisella rakentamisoptiolla pitää muiden mahdollisia investointeja ydinvoimaan tai muuhun sähköntuotantoon jäissä.

Näin kokonaisuutena ymmärrän siis oikein hyvin, miksi TVO ei saa uutta lupaansa ainakaan helposti ja suoraan. Todettakoon kuitenkin, että seuraavissa vaaleissa kansa voi tietysti jälleen päättää toisin, ja halutessaan äänestää valtaan vaikka miten ydinvoimamyönteisen hallituksen. Jopa ydinvoimamyönteisen hallituksen olisi tosin syytä harkita vielä kerran, miten perusteltua on jatkaa TVO:n suosimista Fortumin kustannuksella, ja kumpi olisi valmis rakentamaan uutta ydinvoimaa Suomeen nopeammin.

Fennovoiman jatko

Olen varsin yllättynyt myös Fennovoimaa koskevasta päätöksestä. Olisin kuvitellut, että jos jokin näistä hankkeista laitetaan jäähylle, se olisi tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa Olkiluoto 4:n sijaan Fennovoima, ihan lakipykälistä riippumatta. Fennovoimassa myös julkisen sektorin riski on Olkiluoto 4:ään verrattuna erittäin korkea, kuten olen jo aiemmin kirjoittanut. Fennovoiman tarina kuitenkin jatkuu, ja pidän edelleen täysin mahdollisena, että voimala jonain päivänä rakentuu. Jännittävät käänteet eivät kuitenkaan ole vielä läheskään ohi.

Ihan kaikkea ei kuitenkaan edes ydinvoimamyönteinen hallitus (Vihreiden lähdön jälkeen) ole valmis Fennovoiman osalta nielemään. Omistajuusvaatimuksen kiristäminen kohtalaisen tiukaksi ("kotimainen" omistus > 60 %) ja valtion tiukan omistajuusvalvonnan asettaminen (osakekaupat EU- ja ETA-maiden ulkopuolelle on erikseen hyväksytettävä) on oikeastaan aika paljon vaadittu. Kuten Vapaavuorikin sanoi, hanke voi jopa kaatua näihin vaatimuksiin.

Sinänsä huvittavaa on, että näidenkin ehtojen asettamiseksi sana kotimainen täytyi määritellä uusiksi, ja se käsittää tässä tapauksessa kaikki EU- ja ETA-maat. On tietenkin totta, että näistä maista tulevaa omistusta ei saa lain edessä käsitellä eri tavalla kuin suomalaista omistusta, mutta en kyllä käyttäisi tästä sanaa kotimainen. Kauppojemme hyllyillä myydään kuitenkin edelleen puolalaisia, hollantilaisia, espanjalaisia ja suomalaisia tomaatteja, eikä ainoastaan kotimaisia tomaatteja, ja luulisin useimpien suomalaisten mieltävän kotimaakseen Suomen EU:n sijaan. Ruotsistakin tuodaan nykyään sanan uudessa merkityksessä kotimaista sähköä, joten olemme itse asiassa jo nyt omavaraisia sähkön suhteen.

Tämän uudella tavalla määritellyn kotimaisuusasteenkin täyttäminen on Fennovoimalle joka tapauksessa hankalaa. Nykyisellään tällaista omistusta on 53,8 %, ja Keskon käytännössä vetäydyttyä hankkeesta enää 50,9 %. Siitä on pitkä matka 60 % lukemiin. Mistä nämä uudet omistajat sitten voisivat löytyä?

Yhdellekään teolliselle toimijalle ei nimittäin enää kuukausiin ole ollut epäselvää, että hanke kaipaa kipeästi rahaa, mutta kovin harva on toistaiseksi vaivautunut raottamaan kukkaroaan. Tämä on merkillistä siihen nähden, että useiden eri edunvalvontajärjestöjen mielestä hanke on erittäin tärkeä. Jos näin on, niin kai nyt sellaiseen hankkeeseen löytyy myös rahaa. Olenkin aivan samaa mieltä Vapaavuoren kanssa siitä, että ei voi olla valtion ja kuntien tehtävä pelastaa jokaista elinkeinoelämän vaikeuksiin ajautuvaa hanketta.

Olkiluoto 4:n osalta tehty päätös saattaa kuitenkin avata Fennovoimalle mahdollisuuksia, joita sillä ei ennen ollut. Osa tuon voimalan osakkaista saattaa muuttuneessa tilanteessa hyvinkin harkita mukaan tuloa, aivan kuten Vantaan Energia jo teki. Toisaalta nämä yhtiöt ovat myös kiusallisen tietoisia siitä, että uuden ydinvoimalan rakentaminen vanhan infrastruktuurin piiriin, eli Olkiluotoon tai Loviisaan, tulisi varovaisestikin arvioituna ainakin miljardi euroa halvemmaksi. Samalla nämä yritykset tietävät hyvin, että Fennovoiman kaatuminen parantaisi sekä OL4:n kannattavuutta että mahdollisuuksia saada laitokselle myöhemmin lupa. OL4:n ja mahdollisen Loviisa 3:n osaltahan ydinjätehuoltoratkaisukin on jo varsin pitkällä.

Käänteisesti tämä tarkoittaa myös, että jos Vapaavuori pyörtää päätöksensä Olkiluoto 4:n osalta, Fennovoiman toteutumismahdollisuudet heikentyvät, sillä mahdollisia uusia osakkaita on vähemmän.

Näin kokonaisuudessa uskon kuitenkin, että halutessaan suomalainen elinkeinoelämä löytää kyllä rahat Fennovoiman rakentamiseksi. Eri asia on kuitenkin, onko tuota halua. Siihen kysymykseen en osaa vastata, enkä lähde tässä vaiheessa edes arvailemaan.