Todettakoon, että olen tällä hetkellä työstäni perhevapaalla, ja kirjoitukseni sisällöstä vastaan yksinomaan minä.
Kirjoitin kuukausi sitten, että energiakriisiä ei ratkaista sähkön hintakatolla. Tämä on edelleen totta, mutta tilanne on viimeisen kuukauden aikana vaikeutunut merkittävästi. Pohjoismainen ensi vuoden sähköfutuuri oli vielä heinäkuussa 140 €/MWh eli 14 c/kWh, mutta se on viimeisen kuukauden aikana tuplaantunut, ja perjantaina 26.8. sen hinta oli jo 279 €/MWh. Saksassa tilanne on vielä pahempi, sillä heinäkuun lopussa hinta oli 362 €/MWh, ja perjantaina se hipoi jo tuhatta euroa. Valtaosa tästä järkyttävästä noususta nähtiin viime viikon aikana. Kansallinen sähkön hintakatto olisi tässä tilanteessa entistä kauheampi idea, mutta EU-tasolla alan taipua hintakaton laskun puolelle.
Ei ole nimittäin liioittelua sanoa, että Euroopan sähkömarkkinat ovat paniikissa. Ongelmana tilanteessa on, että nyt kärsivät sekä hyvin että huonosti johdetut yhtiöt, sillä vastuulliset yhtiöt nimenomaan suojaavat sähkön tuotantoaan ja myyntiään finanssipörssissä. Kun Saksan ensi vuoden sähkön futuuri nousi perjantaina 240 euroa, ja avoin positio tässä futuurissa on noin 90 000 MW, tämä tarkoittaa yksinkertaisella laskelmalla, että tuotetta myyneiden yhtiöiden vakuusvaade kasvoi noin 190 miljardia euroa päivässä. Käytännössä tämä on pääomaa, joka yhtiöiden on siirrettävä sähkön finanssipörssin vakuuksiksi. Tämä on täysin järjetön summa rahaa, eikä ole mitään takuita, että ensi viikolla ei tarvittaisi lisää vastaavia rahansiirtoja.
Ymmärrän sellaisen talousteoreettisesti oikean ajatuksen, että kehnoja finanssipositioita ottaneiden yhtiöiden tuleekin kaatua, mutta juuri nyt teoretisoinnissa ei ole oikein järkeä kenenkään kannalta. Kun Eurooppaa uhkaa ehkä kaikkien aikojen pahin energiapula, sähkön tuotanto- ja myyntiyhtiöiden laajamittaiset konkurssit veisivät ihan tavallisiltakin kuluttajilta sähkösopimukset, ja käytännössä pakottaisimme kymmenet tai jopa sadat miljoonat eurooppalaiset etsimään uuden sähköntoimittajan tilanteessa, jossa hinnat ovat ennätyskorkeat. Myös Euroopan muu teollisuus kärsisi valtavat tappiot, ja Euroopan kyky ylipäätään selvitä ensi talvesta lämpimänä heikkenisi merkittävästi.
Tämä ei ole poliittisesti realistinen eikä edes eettisesti oikea tapa toimia, vaan huolimatta ajatuksen periaatteellisesta vastenmielisyydestä olen sitä mieltä, että EU:n ja/tai sen jäsenvaltioiden on ryhdyttävä laajamittaiseen interventioon energiamarkkinoille rauhoittaakseen tilannetta. Venäjä käy energiasotaa EU:ta vastaan, ja se aloitti siihen liittyvät toimet jo viimeistään vuonna 2021 esimerkiksi ajaessaan hallitsemiaan eurooppalaisia kaasuvarastoja tahallaan poikkeuksellisen tyhijiksi jo ennen talvea, normaalista toiminnasta poiketen. Kun Venäjä toimii törkeästi sekä manipuloidessaan energiamarkkinaa että tappaessaan ukrainalaisia lapsia, meidän on myös oltava valmiita poikkeuksellisiin toimiin.
Minä en väitä tuntevani kaikkia toimia, mitä tässä tilanteessa on tehtävä, mutta jotain on pakko tehdä energia-alallakin. Tämä ei ole jäänyt poliitikoilta täysin huomaamatta, ja Tsekki onkin EU:n puheenjohtajamaana kutsunut kokoon EU:n energiaministereiden ylimääräisen kokouksen mahdollisimman nopeasti.
Sähkön hintakattosääntelyn muutos
Energiayhtiöiden akuutti likviditeettikriisi on tietenkin ratkaistava, ja siihen tarvitaan varmasti muitakin toimia kuin mitä voin tässä mainita, mutta on poliittista realismia, että yhtenä ratkaisuna tilanteeseen esitetään sähkön hintakattoa. Sähkön hintakaton taso vaikuttaa nimittäin luonnollisesti siihen, kuinka suuriksi energiayhtiöiden vakuusvaateet voivat pahimmillaan kasvaa. Kuluttajan kannalta tämä voi kuulostaa merkityksettömältä, mutta tällaisessa kriisissä sillä alkaa olla suuri merkitys sille, millaisia sopimuksia sähköyhtiöt voivat ylipäätään kuluttajille tarjota. Toisaalta hintakatto tarjoaa myös pörssisähkösopimusta käyttävälle kuluttajalle tiedon siitä, mitä kustannukset voivat äärimmillään olla.
Talousteoreettisesti on oikein, että sähkömarkkinan hintakatto olisi vähintään niin korkea, että olisi kokonaistaloudellisesti fiksumpaa jättää sähköä toimittamatta kaikille kuin maksaa sähköstä vielä enemmän. Tämän VoLL-arvon on esimerkiksi Suomessa arvioitu olevan 8000 €/MWh eli 800 c/kWh. On kuitenkin katsottu, että näin korkean hintakaton käyttäminen aiheuttaisi kohtuuttomia riskejä sähkömarkkinoiden osapuolille, ja EU-regulaatiolla on asetettu sähkön spot-markkinoiden hintakatoksi 3000 €/MWh.
Säännöstö kuitenkin sisältää sellaisen pykälän, että aina kun sähkön hinta jossain yksittäiselläkin markkina-alueella käy edes hintakaton läheisyydessä, hintakatto nousee aina 1000 euroa koko EU-alueella. Ensimmäinen tällainen osuma nähtiin Ranskassa keväällä, ja hintakatto nousi 4000 euroon. Pari viikkoa sitten Baltiassa osuttiin tähän uuteen hintakattoon, ja syyskuun lopulla se nousee jo 5000 euroon.
Järjestelmä toimii ihan hyvin, jos hintakatto-osumat ovat erittäin harvinaisia, sillä näiden tilanteiden syyt ovat yleensä ohimeneviä. Historiallisesti näin on myös ollut, mutta nyt tilanne onkin jotain ihan muuta kuin tavallinen. Tässä tilanteessa, jossa Venäjällä on realistinen mahdollisuus kohdistaa yksittäisiin maihin tai alueisiin sellaisia energiasotatoimia, että hintakatto-osuma muuttuu todennäköiseksi, säännössä ei ole mitään järkeä.
Aivan ensimmäisenä toimenpiteenä ehdottaisinkin, että EU lopettaa itse säätämänsä hintakaton korotusautomaatin, ja sähkön hintakatto palautetaan normaaliin 3000 euroon. Jos se on riittävän korkea normaaliaikoina, sen pitää kelvata myös tässä kriisissä.
Järkevän hintakaton asettaminen
Ymmärrän hyvin, että joku esittää sähkön hintakaton asettamista vielä paljon tuotakin alemmas, mutta järkevän tason löytäminen ei ole aivan helppoa. Mielekkään hintakaton pitää nimittäin täyttää ainakin seuraavat kriteerit:
1. Hintakatto ei saa olla niin korkea, että yksikin osuma hintakattoon kaataisi ison osan markkinatoimijoista. Jos sähkön hintakatto olisi vaikkapa 1 000 000 €/MWh, yksi voimalaitosvika voisi kaataa vakavaraisenkin yhtiön. Tämä nyt sentään ei ole EU:n ongelma.
2. Hintakatto ei saa olla niin matala, että se tuhoaa kuluttajien kannusteet säästää energiaa pulan koittaessa. Jos hintakatto olisi esimerkiksi 200 €/MWh, isolla osalla pohjoismaalaisista ei olisi minkäänlaista ongelmaa kuluttaa ihan niin paljon energiaa kuin mitä kotitalous mitenkään saa menemään. Itse asiassa esimerkiksi Kosovo on soveltanut kuluttajahinnoille niin matalaa valtion tukemaa kattoa, että kansalaiset ryhtyivät innolla muun muassa bitcoin-tuotantoon. Nyt tilanne sitten onkin se, että vaikka bitcoin-hölmöilyt on jo kielletty, Kosovossa ei enää riitä sähköä edes normaalikäyttöön, kun valtiolla ei ole varaa maksaa sähkön tuonnista.
3. Hintakatto ei saa olla niin matala, että se pakottaa osan tuottajista pois markkinoilta. Jos nimittäin hintakatto alittaa jonkin voimalaitoksen tuotantokustannuksen, tällaisen tuottajan ainoa mahdollisuus on sulkea voimala tai ainakin jättää tarjoamatta sähköä markkinoille, mikä entisestään pahentaa sähköpulaa. Tästäkin on tuore esimerkki Australiasta, jossa kaasuvoimalat joutuivat lopettamaan sähkön tarjoamisen markkinoille, kun niiden polttoainekustannus ylitti sähkön hintakaton.
4. Pitkällä aikavälillä hintakaton on oltava ainakin jonkin verran korkeampi kuin markkinan kalleimman tarpeellisen tuottajan tuotantokustannus on. Muuten tällainen voimalaitos ei voi tehdä voittoa, ja vastuullisen omistajan on pakko sulkea laitos. Vaihtoehtoisesti markkinan kaikille tai ainakin kalleimmille tuottajille on maksettava erikseen kapasiteettikorvausta siitä, että ne pitävät laitoksensa markkinoilla sähköntuotannon kannattamattomuudesta huolimatta. Kapasiteettimaksujärjestelmän luominen olisikin yksi mahdollinen tapa pysyvästi leikata markkinan hintahuippuja, mutta sellaista ei enää ehdi täksi talveksi luoda.
Jo nyt olemme tilanteessa, että Euroopassa kaasun hinta on ensi talvelle yli 300 €/MWh. Käytännössä on myös varmaa, että riittävän sähkön saannin turvaamiseksi kaasuvoimalaitoksia, myös hyötysuhteeltaa heikkoja sellaisia, tarvitaan riittävän sähkön saannin turvaamiseksi. Tästä seuraa, että ainakin alle 1000 euron hintakatot akuutisti pahentaisivat energiapulaa, koska ne todella ajaisivat osan tarvittavista voimaloista kannattamattomiksi. Tästä todisteena käyvät myös kuvan 1 kaltaiset Suomen sähkömarkkinoiden tuoreet kysyntä- ja tarjontakäyrät, joita voi ladata Nord Poolista.
Kuva 1. Sähkön kysyntä- ja tarjontakäyrät Suomessa 29.8.2022 klo 15-16 Suomen aikaa. |
Kuvasta 1 voi nimittäin todeta, että jopa Suomessa markkinoiden kalleimman juuri nyt aktiivisen tuottajan tarjous oli vain vähän vajaa 800 €/MWh. Ja kun katsoo vastaavia käyriä Keski-Euroopassa, siellä näkee jonkin verran tuottajia myös 1000 ja 2000 euron välissä. Molemmissa myös näkee, että sähkön kuluttajapuolella on ainakin jonkin verran joustokapasiteettia, jonka aktivoituminen vaatii jopa tätäkin korkeampaa hintaa.
Jos nyt säätäisimme yksinkertaisesti vaikkapa 1000 euron hintakaton sähkölle, tämä tarkoittaisi, että tavallaan hukkaisimme osan tuottajien ja kuluttajien venymiskyvystä, mikä kuitenkin sähköpörssiin jätettyjen tarjouksien perusteella on olemassa.
Hintakattoehdotus
Varmasti joku voisi tehdä syvällisemmänkin analyysin, mutta minun johtopäätökseni sähkön kysyntä- ja tarjontakäyristä on, että mielekäs sähkön hintakatto voisi löytyä tämänkin kriisin keskellä 1000 euron ja 3000 euron välistä. Mitä alemmas se halutaan asettaa, sitä suuremmaksi nousee mahdollisuus, että katon asettaminen itse asiassa pahentaa energiapulaa. Alarajan läheisyydessä tultaisiin myös sellaisiin ongelmiin, että osa jo voimassa olevista johdannaissopimuksista saattaa olla solmittu tämän tason ylittäviin hintoihin, mistä seuraisi vaikeasti ratkaistavia oikeudenmukaisuuskysymyksiä.
Poikkeuksellisessa tilanteessa hintakattoa voisi kuitenkin soveltaa epätavallisella tavalla, joka ehkäisee pahimmat edellisessä kappaleessa mainitut ongelmat. Jotta malli toimii, ensimmäisenä toimena valtioiden on yksinkertaisesti määrättävä voimalaitosten sulkemiset luvanvaraisiksi väliaikaisesti. Toisin sanottuna yhtään voimalaitosta ei saa sulkea ilman viranomaisharkintaa. Tämä voi kuulostaa hurjalta, mutta esimerkiksi Saksa ja Itävalta ovat jo säätäneet vastaavia lakeja kaasuvarastojen suhteen, eli jos jokin yritys ei toimi viranomaisten määräysten mukaisesti kaasuvarastojen täyttämisessä, maiden viranomaiset ottavat varaston hallintaansa väliaikaisesti. Näin estetään laitosten poistuminen markkinalta sähköpulan keskellä, vaikka niiden omistaja ei syystä tai toisesta pystyisi ylläpitämään laitosten valmiutta.
Tämän jälkeen voimalaitosten omistajat tulisi velvoittaa antamaan laitoksistaan tuotantokustannustiedot viranomaisille ainakin kohtuullisella tarkkuudella, jos näin ei ole jo tehty. Tämä mahdollistaisi sen, että viranomaiset pystyisivät kussakin tilanteessa arvioimaan, onko laitos oikeutettu hintakaton ylittävältä osalta korvauksiin. Tällöin nimittäin voitaisiin sopia, että niille laitoksille, joiden kustannus on korkeintaan hintakaton verran, ei missään tilanteessa maksettaisi hintakattoa enempää. Jos kuitenkin joidenkin tuottajien kustannus ylittäisi hintakaton ja tällaistakin tuotantoa olisi pakko aktivoida, näille ja vain näille toimijoille korvattaisiin erikseen valtion toimesta hintakaton ylittävä osuus.
Käytännön esimerkki
Oletetaan, että markkinoilla ovat seuraavat tuottajat.
Voimalaitos A, 5000 MW, markkinatarjous 50 €/MWh
Voimalaitos B, 4000 MW, markkinatarjous 200 €/MWh
Voimalaitos C, 900 MW, markkinatarjous 500 €/MWh
Voimalaitos D, 50 MW, markkinatarjous 2500 €/MWh
Voimalaitos E, 50 MW, markkinatarjous 3000 €/MWh
Nykymalli:
Jos kysyntä on 10 000 MW, sähkön hinta on 3000 €/MWh, ja kaikki tuottajat saavat tuon hinnan. Tämä on talousteorian pohjalta täysin oikeudenmukainen tapa asettaa hinta. Sähkön kokonaiskustannus on tuolle tunnille 10 000 * 3 000 = 30 miljoonaa
Ehdotus:
Asetetaan 1500 €/MWh hintakatto. Tämä on yhä sen verran korkea hintakatto, että kysyntä ei ihan kauheasti liikahda, eli oletetaan kysynnän olevan yhä 10 000 MW. Ensimmäiset 9900 MW saadaan hankittua hintakaton alittavalla hinnalla, mutta koska kysyntää ei vielä saatu täytettyä, hinta asetetaan hintakattoon. Loputkin voimalaitokset on aktivoitava, ja niille maksetaan erilliskorvaus, joka kattaa niiden rahavajeen. Nyt kokonaiskustannus on
10 000 * 1 500 + 50 * (2500-1500) + 50 * (3000 -1500) = 15,125 miljoonaa, josta 15 miljoonaa saadaan sähkön ostajilta, ja loput 125 000 tulee rahoittaa muulla tavoin, esimerkiksi verorahoilla. Käytännössä tämä malli myös toimii eräänlaisena "windfall-verona", koska se leikkaa hyvin edullisten tuottajien voittoja suhteessa tilanteeseen, jossa näin ei tehdä. Yleisesti olen sitä mieltä, että windfall-vero on kauhea idea, mutta minusta tässä tilanteessa jokin suurimpia voittoja leikkaava mekanismi lienee poliittinen välttämättömyys.
Jos kuitenkin esimerkissä asetetaan hintakatto esimerkiksi 150 euroon, siirrytään jo tilanteeseen, jossa valtio maksaa lähes kaiken sähkön, ja sitä paitsi noin matala katto nostaisi jo kulutustakin verrattuna normaalitilanteeseen. Todellisuudessa tilanne on tietysti aika paljon monimutkaisempi, kun tuottajia on valtavasti enemmän, mutta kohtuullisella työllä on varmasti löydettävissä sellainen hintaraja, että valtion osuus kustannuksista pysyy kohtuullisena.
Miksi ehdotan näin "hölmöä" mallia?
Yksinkertaisesti siksi, että pelkään muiden mahdollisesti esitettävien mallien olevan vielä hölmömpiä. Jotkin maat haluaisivat esimerkiksi irrottaa polttoainehinnat sähkön markkinahinnoista tukemalla voimalaitosten polttoainekustannuksia, ja juuri tällainen malli on käytössä Espanjassa ja Portugalissa. Näissä maissa nimittäin "leikitään", että kaasun kustannus voimalaitoksille on juuri nyt 40 €/MWh, vaikka markkinahinta Espanjassakin on yli 200 €/MWh. Tämä tehdään niin, että valtiot tukevat polttoaineostoja niin paljon, että sisäänostokustannus pysyy tuossa mainitussa 40 eurossa.
Tästä seuraa, että Espanjassa todella tehottomat ja huonotkin kaasuvoimalat käyvät yötä päivää ja vievät sähköään esimerkiksi Ranskaan, jossa tällaista leikkiä ei harrasteta. Samaan aikaan Ranskassa tai Saksassa paljon espanjalaisia voimaloita paremmat ja kaasua säästävämmät voimalat pysyvät kiinni, eli toimenpide suoraan lisää kaasun kulutusta. Toimenpide myös voimakkaasti vähentää espanjalaisten kuluttajien kiinnostusta energiansäästöön, koska sähkö on valtion tukien vuoksi moninkertaisesti halvempaa kuin sen todellinen tuotantokustannus. Kaiken huipuksi tämän kustannus valtioille on kymmeniä tai jopa satoja miljoonia per päivä. Näin hintakattoa ei ainakaan pidä tehdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti