Miksi saksalainen kuluttaja ei lämmitä edes ilmaisella sähköllä?

Tänään maanantaina 10.2.2020 tapahtui jotain historiallista. Sähkön markkinahinnat putosivat nollan alapuolelle myös Suomessa, ja tämä tilanne kesti neljä tuntia. Sinänsä alimmillaan -0,2 €/MWh (= -0,02 c/kWh) tuntihinnat eivät dramaattisesti poikkea jo muutaman kerran aikaisemmin koetuista noin 0,1 €/MWh hinnoista, mutta nollarajan puhkaiseminen on vakava oire sähkömarkkinoita vaivaavasta taudista. Valtiot ovat sääntelyllä ja verotuksella luoneet sellaiset sähkömarkkinat, jossa hyvin vähäpäästöistä sähköenergiaa ei aina kannata käyttää edes ilmaiseksi.

Negatiivisten hintojen ongelmalle on monta syytä, mutta niistä tärkein on erityisesti Saksassa ja Tanskassa harjoitettu holtiton uusiutuvan sähköntuotannon tukipolitiikka. Ilman sitä tuskin olisimme vielä pitkään aikaan nähneet Suomessa negatiivisia sähkön hintoja. Vuonna 2017 uusiutuvien tuotantomuotojen kokonaistukisumma oli Saksassa 26 miljardia euroa, ja siitä 8,5 miljardia meni tuulivoimalle. Kaikista hulluinta tässä on se, että suurinta osaa tuotannosta tuetaan täysin riippumatta markkinahinnoista. Vasta vuodesta 2016 lähtien rakennetut laitokset kärsivät Saksassa edes jonkin verran negatiivisista markkinahinnoista, ja yli 75 % olemassa olevasta kapasiteetista rakennettiin sitä ennen. Niinpä Saksassa ja Tanskassa sähkön hinnat ovat jo aiemmin olleet useasti negatiivisia, ja tänään ne olivat nollan alapuolella kuusi tuntia peräkkäin. Vahva tuonti Saksasta ja Tanskasta yön tunneilla olikin erittäin merkittävä tekijä siinä, että hinnat Suomessa ja Ruotsissa vajosivat nollan alapuolelle.

Saksan tuettua tuulituotantoa oli vuoden 2017 tilastojen mukaan noin 104 TWh, joten keskimäärin tuo Saksan 8,5 miljardin euron tuki tuulisähkölle oli 82 €/MWh. Tämä ei ole ihme, sillä uusille maatuulivoimaloille on myös viime vuosina maksettu ensimmäisen viiden vuoden osalta Saksassa noin 80 €/MWh syöttötariffia, ja sen jälkeen tariffit jatkuvat jonkin verran pienemmällä tasolla siten, että yhteensä niitä maksetaan kullekin voimalalle 20 vuoden ajan. Jo rakennetun merituulivoiman tuet ovat vielä paljon maatuulivoimaa korkeammat, mikä nostaa keskiarvoa entisestään. Näihin lukuihin voi tutustua tarkemmin Bundesnetzagenturin tilastoista.

Maalle rakennetun tuulivoiman tuen keskiarvoksi voidaan laskea 66 €/MWh ja merituulivoiman tuen keskiarvoksi 159 €/MWh. Kahden viime vuoden aikana maatuulta on rakennettu melko vähän, ja merituulen kapasiteetti on lisääntynyt noin 2 000 MW, joten keskiarvotuki ei ole suuresti muuttunut. Tänään Saksan tuulivoiman tuotannon keskiarvon odotetaan olevan yli 40 000 MWh/h eli vuorokauden aikana tuulivoimalla tuotettaneen lähes 1 000 000 MWh sähköä. Tästä tuotannosta Saksa maksanee tuulivoiman syöttötariffia noin 80 miljoonaa euroa. Sen päälle tietysti maksetaan myös aurinko- ja biovoiman tariffeja, mutta ne jäävät tuulisena talvipäivänä selvästi pienemmiksi.

Paljonko tuo 80 miljoonaa euroa sitten on? Paljon. Saksassa sähkön keskihinta on tänään maanantaina 8 €/MWh, ja vuorokauden kokonaiskulutus on noin 1 500 000 MWh. Kun otetaan kuitenkin huomioon, että sähköä kuluu enemmän päiväaikaan, jolloin sähkö on hieman kalliimpaa, koko maassa kulutetun sähkön markkina-arvo 10. helmikuuta on noin 15 miljoonaa euroa. Koska tuulivoiman tuotanto on aika tasaista ympäri vuorokauden, sen 1 000 000 MWh:n osuuden markkina-arvoksi jää noin 8 miljoonaa euroa. Kaikki nämä luvut on laskettu EEX:n ja Entso-E:n sivustojen datan avulla. Tätä kannattaa miettiä vielä hetki:

Saksalaiset sähkönkäyttäjät maksavat tänään 80 miljoonaa euroa tukea, jotta markkinalle saataisiin tuulivoimaa, jonka markkina-arvo on 8 miljoonaa euroa. Kaiken maassa päivän aikana kulutetun sähkön markkina-arvo on 15 M€.

On aika selvää, että tällaisella tukemisella saadaan sähkömarkkina aivan sekaisin. Saksassa on hyvin vaikea enää tehdä puhtaasti markkinaehtoisia investointeja mihinkään tuotantomuotoon, koska tuet ovat valtavan suuria suhteessa sähkön markkina-arvoon. Tämä yksi päivä on tietysti ääriesimerkki, mutta myös vuositasolla Saksan uusiutuvan sähkön tuet yhteensä ovat aika lailla yhtä suuret kuin maan kaiken sähkön markkina-arvo. Tanska tekee aivan samaa, mutta pienempänä valtiona pienemmässä mittakaavassa.

Me toimimme Saksan ja Tanskan kanssa käytännössä samoilla sähkömarkkinoilla. Sähköä siirtyy välillä etelään ja välillä pohjoiseen siitä riippuen, missä sähkön markkinahinta on korkeampi, joten sillä mitä Saksassa tapahtuu, on suuri vaikutus myös meidän sähkömarkkinoihimme.

Mikä tässä sitten on ongelma?

Ensimmäinen ongelma on luonnollisesti se, että tällaisen tukemisen rinnalla markkinaehtoiset investoinnit eivät kannata. Esimerkiksi Norjan ja Ruotsin uusiutuvan sähkön sertifikaattijärjestelmää ja Suomen tuulivoiman tukia voidaan perustella sillä, että ilman niitä tänne ei olisi voinut syntyä kovin paljon uutta tuotantoa yhtä nopeasti, koska Saksan ja Tanskan avokätisesti tuettu sähkö esti luonnollisen investointisignaalin syntymisen. Toisaalta tämä ei välttämättä ole kaikkien mielestä ongelma, jos päätavoite on vain uusiutuvien lisääminen, mutta minusta päätavoitteen tulisi olla päästöjen vähentäminen.

Siihen liittyy toinen, pitkällä aikavälillä merkittävämpi ongelma. Koko sähkön verotusjärjestelmämme on nimittäin täysin sopimaton tähän uuteen aikaan, jossa sähkön hinta on välillä jopa negatiivinen. Me verotamme edelleen sähkön käyttöä jokaisena ajanhetkenä aivan samalla lailla, riippumatta siitä, että välillä sähkö on markkinoilla ilmaista ja käytännössä päästötöntä ja välillä taas huomattavasti saastuttavampaa ja kalliimpaa.

Tämä on monin tavoin järjetöntä, ja Saksa on tämän typerän politiikan huipentuma. Uusiutuvan energian tuet on nimittäin rahoitettu Saksassa nostamalla sähkön käytön veroja ja veroluonteisia maksuja sähkön pienkuluttajille. Tämän takia sähkön keskimääräinen kokonaishinta saksalaiselle pienkuluttajalle on noin 30 c/kWh eli 300 €/MWh. Kuvassa 1 käydään läpi tuon hinnan koostumusta. Siitä näkee, että vain vähän yli 20 % tuosta hinnasta liittyy energian hintaan (Strombeschaffung). Noin neljännes koostuu siirrosta (Netzentgelte), mutta yli puolet hinnasta on veroja. Niistä ainoastaan arvonlisävero eli Mehrwertsteuer riippuu sähköenergian hinnasta edes osittain. Kuvan suurin veroluonteinen erä on uusiutuvien tukimaksu (EEG-Umlage), mutta mukana on myös varsinainen sähkövero (Stromsteuer) ja lukuisia muita erilaisia tukimaksuja.

Kuva 1. Saksalaisen kotitalouden sähkön hinnan muodostuminen. Lähde: Fraunhofer ISE, Recent facts about photovoltaics in Germany

Kuvan avulla voi myös laskea, mitä sähkö maksaa saksalaiselle kotitaloudelle, jos sähköenergian hinta markkinoilla on 0 €/MWh. Siirron ja verojen jälkeen se on edelleen noin 200 €/MWh eli 20 c/kWh. Eikä tässä vielä kaikki, vaan tämä menee vielä hullummaksi: Saksa nimittäin verottaa maakaasua erittäin kevyesti. Maakaasun hinta berliiniläiselle kotitaloudelle kotiin toimitettuna on noin 6,2 c/kWh eli 62 €/MWh, kuten aina käyttökelpoinen Household Energy Price Index kertoo. Tämä ansaitsee toisen keskeisen huomion:

Vaikka saksalaiseen kotitalouteen myisi ilmaiseksi sähköenergiaa, ja sitä käytettäisiin lämpöpumpulla, jonka COP-arvo on 3, tämä lämmitysratkaisu olisi kotitaloudelle kalliimpi kuin lämmittäminen maakaasulla.

Tämä näkyy selvästi saksalaisten asuntojen lämmitystavoissa, jotka on koottu kuvaan 2. Puolet asunnoista lämpiää kaasulla ja neljännes öljyllä (Heizöl). Lopusta yli puolet lämpiää kaukolämmöllä (Fernwärme), joka tuotetaan Saksassa pääosin kaasulla ja hiilellä. Sähkölämmityksen (Strom sekä Elektro-Wärmepumpen) kokonaisosuus jää alle 5 % tason. Eikä tässäkään vielä kaikki: uusien Saksaan rakennettavien asuntojen suosituin lämmitystapa vuonna 2019 oli edelleen maakaasu, ja maakaasun osuus lämmityksestä on edelleen kasvavassa trendissä, tosin lähinnä öljyn kustannuksella.

Kuva 2. Saksalaisten asuntojen lämmitysmuodot. Lähde: BDEW.

Nyt on siis vuosi 2020 eikä lämmityksen dekarbonisaatiokehitys ole vielä edes alkanut Saksassa. Mikä vielä pahempaa: veroesimerkkini osoittaa, ettei saksalainen veropolitiikka edes kannusta siihen. Ei mikään ihme, että saksalaiselle kuluttajalle edes ilmainen sähkö ei kelpaa lämmitykseen, sillä nykyisen kaltainen verojärjestelmä ohjaa päästöjen kannalta aivan väärään suuntaan. Jos Saksa haluaisi edes yrittää lämmityssektorinsa dekarbonisaatiota, sen olisi laskettava sähkön kulutusveroja merkittävästi edes niiden hetkien ajaksi, kun sähköä on tarjolla ylen määrin. Toistaiseksi tähän suuntaan ei ole nähty vielä mitään konkreettisia toimenpiteitä, ja tämän vuoksi ennustan Saksan epäonnistuvan pahoin lämmityksen päästöjen vähentämisessä – ja omissa päästövähennystavoitteissaan.