Perussuomalaisten kaupunginvaltuutettu Lassi Kaleva väittää (AL 26.3.) Suomen energiaturpeessa olevan Norjan öljyn kaltaisia mahdollisuuksia. Turpeen ja öljyn tällainen vertailu ei kuitenkaan ole järkevää.
Suurin ongelma vertailussa on mittakaavaharha. Norjan öljyntuotannon arvo on yli 100 miljoonaa euroa päivässä, mutta energiaturpeella ei ole mainittavia kansainvälisiä markkinoita. Sellaisia ei ole edes syntymässä, ja tähän on useita syitä.
Tärkein niistä on, että turpeelle ei yksinkertaisesti ole kovin paljon käyttökohteita, kun taas öljyä käytetään kaikkialla, ja sen korvaaminen on vaikeaa. Turpeella voi tuottaa lämpöä ja sähköä, joille on kyllä tarvetta maailmalla, mutta paljon turvetta halvempi kivihiili sopii tarkoitukseen vähintään yhtä hyvin. Muu maailma ei ala suosia kallista kivihiilen korviketta vain tukeakseen suomalaista työllisyyttä.
Toinen merkittävä turpeen käytön este on, että sen käyttö aiheuttaa kivihiilen tavoin haittoja ilmastolle ja paikalliselle ilmanlaadulle. Turpeen tuotannosta aiheutuu myös vesistöhaittoja, minkä moni suomalainen on kokenut lähijärvellään. Tällaisen polttoaineen suurta lisäkäyttöä ei siksi voi pitää vastuullisena. Toisin kuin Kaleva väittää, Norjakin on huolissaan öljyntuotannon lisäämisen kestävyydestä, ja maassa on maailman merkittävin sähköautoilun edistämisohjelma.
Kalevan kirjoituksen ongelmat eivät kuitenkaan rajoitu turpeen mahdollisuuksien yliarviointiin. Meillä Suomessa turve on paikallisesti merkittävä polttoaine, joka luo Suomeen työpaikkoja, ja siksi sen käytön vaihtoehtona kivihiilelle voi ymmärtää. Ei kuitenkaan pidä unohtaa, että turpeen kilpailukyky perustuu Suomessa lähinnä siihen, että ulkomaisia fossiilisia polttoaineita verotetaan huomattavasti raskaammin.
Perussuomalaisethan ovat yleisesti vastustaneet maakaasun, kivihiilen ja öljyn verojen korotuksia, ja myös heidän vaaliohjelmassaan vaaditaan suuria energiaverojen alennuksia. Jos näitä veroja lasketaan, venäläinen kivihiili korvaa laajalti suomalaista puuta ja turvetta voimalaitoksissa, ja paljon suomalaisia työpaikkoja häviää.
Puu on turvetta kestävämpi polttoaine, joka hyötyisi paljon tehokkaasta EU:n päästökaupasta, mutta Perussuomalaiset vastustavat myös sitä. Jos Kaleva haluaa todella edistää kotimaisten polttoaineiden asiaa, muutos kannattanee aloittaa oman puolueen linjauksista, jotka ovat nykyisellään haitaksi kotimaisille polttoaineille ja siten myös suomalaiselle työllisyydelle.
Riku Merikoski
kunnanvaltuutettu, Pirkkala
Kirjoitus julkaistiin Aamulehdessä hieman lyhennettynä 31.3.
Voimalaitostekniikan diplomi-insinöörinä tunnen hyvin sen faktan, että Suomessa on toistaiseksi melko paljon voimalaitoksia, joissa turpeen käytöstä ei voi nopeasti luopua, ja siksi sitä on tuotettava jonkin verran. Lähinnä työllisyyteen liittyvistä syistä toivonkin, että Suomi luopuisi aikaisemmin kivihiilen kuin turpeen käytöstä, ja tämä vie varmasti aikaa. Ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta tuo aika on kuitenkin käymässä vähiin.
Öljyn kaltaista suurta menestystarinaa turpeesta ei kuitenkaan ole tulossa, ja tämä olisi jo aika myöntää.
9.3.2015
Tuulivoima karkasi marginaalista jo vuosia sitten
Kuuntelin tuossa muutama viikko sitten Helsingissä erästä nuorten poliitikkojen lyhyttä energia-aiheista vaalipaneelia. Puhisin katsomossa useaan kertaan, kun näinkin lyhyeen paneeliin mahtui hämmästyttävä määrä väärinkäsityksiä ja vanhentunutta tietoa energiasta ja sähköntuotannosta. Minä en lähde nimeämään puhujia tai heidän puoluetaustaansa, koska se ei ole tässä olennaista. Koko paneelin hämmästyttävin lause oli kuitenkin "Tuuli ja aurinko jäävät Suomessa marginaalisiksi" viitaten sähköntuotantoon.
En tiedä, millaisia lähteitä puhuja oli käyttänyt kerätessään faktaa lauseensa taakse, mutta väite lienee kiistatta yksi huonoimpia ennusteita, joita olen koskaan kuullut. Minä en usko, että maailmasta löytyy ainuttakaan sähköpuolen asiantuntijaa, joka uskaltaisi väittää aurinkosähköä marginaaliseksi, jos katsotaan vuosikymmenten päähän, kuten energia-alalla tietysti pitääkin katsoa. Jo tämä tekee hurjasta väitteestä todella hankalan, mutta tällä kertaa en kirjoita aurinkovoimasta.
Sen sijaan tuulivoiman osalta voidaan todeta täydellä varmuudella, että kukaan sähkömarkkinoiden ammattilainen ei voi enää jättää tuulivoimaa huomiotta "marginaalisena" Suomessa tai Pohjoismaissa. Siksi kenenkään poliitikonkaan ei kannata ottaa tällaista asennetta, vaikka kuinka vihaisi tuulivoimaa. Miksi näin?
Esitin noin kuukausi sitten ennusteen, että tuulivoiman tuotanto ylittää Pohjoismaissa ydinvoiman tuotannon jonain talvisena tuntina ennen vuoden 2016 loppua. Tuulivoima osoittikin voimansa ja näytti, että ennusteeni oli sen osalta turhan varovainen. Pohjoismainen tuulivoima nimittäin ylitti ydinvoiman vain kuukausi ennusteeni jälkeen, kuten allaolevasta kuvasta 1 voi todeta.
Kuvasta näkyy hyvin, että illan ja yön aikana oli useita tunteja, jolloin tuulivoiman tuotanto ylitti ydinvoimatuotannon, vaikka kuvassa mukana näkyvää Viron tuulivoimaa ei huomioidakaan. Ydinvoiman tuotanto jäi nimittäin hieman alle 9 000 MW:n, ja tuulivoiman tuotanto (FI+DK+SE+NO) oli huipputunnilla yli 9 800 MW.
Hyvin tuulisen illan lisäksi tähän on tietysti useita syitä. Pohjoismaissa on 14 reaktoria, ja niistä neljä oli poissa käytöstä tuona iltana, mikä jatkui vielä ainakin viikon tapahtuman jälkeen. Ruotsissa Oskarshamn 2 ja Ringhals 2 -reaktorit ovat erittäin pitkäaikaisten huoltojen/uudistustöiden kohteena, ja Ringhals 4 ja Olkiluoto 2 olivat pienempien korjaustöiden alla. En lähtisi tekemään tästä suuria johtopäätöksiä, mutta totean vain, että myös ydinvoimaloissa on välillä vikoja. Jos yksittäiset yksiköt ovat hyvin suuria, ajoittain tapahtuvan vian merkitys kasvaa.
Norjan, Suomen, Ruotsin ja Tanskan kulutus tällä tunnilla oli noin 50 000 MW, eli käytännössä tuulivoima tuotti hetkellisesti noin 20 % alueen sähköstä. Tuulivoiman päivätuotanto oli arviolta 180 GWh eli 15 % maiden vuorokauden kulutuksesta. Sen arvo spot-markkinoilla oli varovastikin arvioituna noin 4,5 miljoonaa euroa.
Jos on olemassa bisnes, joka tuottaa päivässä 4,5 miljoonan euron liikevaihdon, se ei ole enää aikoihin ollut marginaalista. Suomea kun ei voi tarkastella erillisenä sähkömarkkina-alueena, vaan olemme tiukasti kiinni Ruotsissa, peräti 2 700 MW:n siirtoyhteyksillä. Ruotsista puolestaan on hyvät siirtoyhteydet sekä Tanskaan että Norjaan.
Asiaa voidaan tarkastella myös toisin päin. Ilman tuota lähes 10 000 MW:n tuulivoimatuotantoa kaikki niiden tekemä sähkö olisi pitänyt tuottaa jotenkin toisin. Osa olisi varmasti tehty vesivoimalla, mutta varsinkin Tanskassa ja Suomessa olisi pitänyt käyttää paljon enemmän fossiilisia polttoaineita ja päästöt olisivat kasvaneet. Myös sähkön hintojen olisi pitänyt tuolloin olla selvästi korkeammat, sillä pelkkää sähköä tuottaville hiililauhdelaitoksille tuon lauantain hinnat olivat aivan liian alhaiset.
Kaikkina päivinä ei tietenkään tuule niin paljon kuin lauantaina 7.2. Edes kaikkina talvipäivinä ei tietenkään tuule läheskään noin paljon, vaikka talvella onkin selvästi tuulisempaa kuin kesällä, mikä näkyy hyvin ruotsalaisissa tilastoissa. Kun kuitenkin katsotaan neljän maan tuotantotilastoja, käsitys marginaalisuudesta karisee entisestään.
Tuulivoimalla on siis jo 7 prosentin markkinaosuus varsin suurella markkina-alueella, eikä se ole vähän. Kun katsotaan kehitysnäkymiä erityisesti Ruotsissa, Tanskassa ja Suomessa, voidaan todeta, että 30 terawattitunnin tuotanto ylitettäneen jo tänä vuonna. Sen arvo sähkömarkkinoilla lähestyy jo miljardia euroa vuodessa, eikä tässä summassa siis huomioida mitään tukia.
Pohjoismainen tuulivoiman tuotantokapasiteetti on jo noin 11 800 MW. Vertailun vuoksi voidaan todeta, että pohjoismainen ydinvoimakapasiteetti on yhteensä 12 300 MW, joten tälläkin mittapuulla marginaalisuudesta ollaan todella kaukana.
Tuulivoiman kapasiteetin odotetaan lisääntyvän lähivuosina noin 1 000 MW vuodessa, eniten Ruotsissa. Tästä seuraa myös, että edes tuulivoimatukien leikkaus Suomessa ei vaikuttaisi tuulivoiman kasvuun sähkömarkkina-alueella kovin paljon, sillä Ruotsissa tai Tanskassa ei ole näköpiirissä investointien äkkipysäystä. Poliitikko, joka väittää tuulivoiman olevan marginaalista, on siis väärässä jo nyt, mutta joka vuosi vielä vähän enemmän.
Nämä summat tarkoittavat viime aikojen valuuttakursseilla Norjassa noin 48 €/MWh ja Ruotsissa 50-60 €/MWh. Ei ole lainkaan liioittelua sanoa, että nämä lukemat ovat paljon alhaisemmat kuin useimmat ihmiset luulevat.
Norjan viranomaisten raportin maatuulivoimaosio kokonaisuudessaan on vaikuttavaa luettavaa perusteellisine kustannustarkasteluineen. Erityisen huomioni siellä kiinnitti kuitenkin kuva 3, jossa käsitellään tuulivoiman kokonaiskustannuksen vaihtelua eri parametrien mukaan, sillä se sopii mainiosti todennäköisten kustannusten arviointiin myös muualla, ainakin Euroopassa.
Jos näitä tekijöitä verrataan Suomeen, voidaan todeta, että Suomessa korot ovat keskimäärin hieman matalammalla kuin Norjassa. Lisäksi Suomen syöttötariffimalli on sijoittajan kannalta vakaampi kuin Norjan ja Ruotsin vihreiden sertifikaattien tukimalli, joten tuulivoiman rahoittaminen on varmuudella Suomessa halvempaa kuin Norjassa. Investointikustannukset lienevät samaa luokkaa, sillä molemmissa maissa turbiinit ostettaneen samoilta suurilta valmistajilta, jotka tuskin myyvät kovin eri hinnoilla eri Pohjoismaihin.
Pieni etu Suomen hyväksi tulee siitä, että sähköverkkojen ja teiden rakentaminen on Suomessa varmasti halvempaa kuin Norjan merkittävästi korkeammilla palkoilla. Sähkönsiirtokustannusten perusteella on myös helppo arvioida, että Norjassa sähköverkon rakentaminen on keskimäärin Suomea kalliimpaa jo maantieteellisten olojen vuoksi.
Palkkaeron vuoksi Suomessa myös tuulivoiman käyttö- ja huoltokulut ovat varmuudella hieman pienemmät kuin Norjassa. Tuulivoimalan eliniässä tuskin on eroa maiden välillä, joten siinä olemme Norjan kanssa tasoissa.
Ainoa tekijä, jossa häviämme Norjalle, onkin tuulivoimalan odotettu tuotanto. Norjan viranomaisten raportissa referenssivoimalalle odotetaan 3200 tunnin huipunkäyttöaikaa, mikä tarkoittaa 36,5 % kapasiteettikerrointa. On syytä huomata, että tämä ei läheskään vastaa Norjan parhaiden maatuulivoimapaikkojen lukuja, sillä esimerkiksi Høg-Jærenin tuulipuiston (74 MW) luvut vuodelta 2014 olivat 3574 tuntia eli 40,8 %. Pohjoisessa lähellä Tenojoen suuta sijaitsevan Raggoviddan juuri valmistuneen tuulipuiston (45 MW) luku ensimmäiseltä viideltä toimintakuukaudelta on lähes uskomaton 58,8 %, joten 40 % ei ole mikään katto.
Esimerkiksi Ahvenanmaalla sijaitsevan tuulipuiston muutaman vuoden vanhoista voimaloista saamme hyvin sijoitetulle suomalaiselle tuulivoimalle vuoden 2014 luvuilla huipunkäyttöajaksi 2900 - 3100 tuntia (33 - 36 %). Voimalat ovat Enerconin E-70 -mallia, joiden teho on 2,3 MW, ja niiden voimalakohtaiset tuotantoluvut ovat tarkistettavissa Allwindsin sivuilta. VTT:n tilastot puolestaan antavat yli 2 MW:n voimaloille vuodelta 2013 noin 30 % kapasiteettikertoimen, mutta Ruotsin viranomaisten raportissa (s.22) näkyy selvästi, että tuulivoiman huipunkäyttöajat paranevat vuosi vuodelta, joten uusissa voimaloissa päästään varmuudella yli 30 % kapasiteettikertoimiin.
Näiden tietojen perusteella voidaan varsin turvallisesti olettaa, että uusi suomalainen järkevästi sijoitettu tuulivoimala on tuotannoltaan 5-15 % heikompi kuin norjalaisten referenssituulivoimala. Kuvan 3 perusteella voidaan arvioida, että Norjassa tämä nostaisi tuotantokustannuksen noin 450 NOK/MWh tasoon, mikä vastaa viime aikaisella valuuttakurssilla 53 €/MWh. Kun otetaan huomioon ero muissa tekijöissä, joissa Suomi oli todennäköisimmin Norjaa edullisempi, voidaan hyvin varovaisillakin oletuksilla päätyä johtopäätökseen, että uuden suomalaisen tuulivoiman sähkön tuotantokustannus pääomakuluineen on 50-60 €/MWh. Tämä on linjassa myös Ruotsin viranomaisten arvioiden kanssa, sillä Ruotsin tuuliolot eivät ole kokonaisuudessaan niin paljon Suomea parempia.
Suomessa tuulivoiman syöttötariffi on lain mukaan 105,3 €/MWh vuoden 2015 loppuun asti, ja sen jälkeen 83,5 €/MWh, ja sitä maksetaan 12 vuoden ajan. Uusia syöttötariffipäätöksiä ei enää myönnetä, kun sen piirissä on 2 500 MW tuulivoimaloita. Tukea ei kuitenkaan makseta, jos sähkön hinta on negatiivinen (24 §), ja jos sähkön markkinahinta laskee kvartaalin keskiarvona alle 30 €/MWh, tukea aletaan leikata (25 §). Erityisesti viimeisistä pykälistä levitetään valitettavan paljon virheellisiä käsityksiä.
Edellä esitettyjen kustannusarvioiden perusteella on selvää, että ensimmäinen summa (105,3 €/MWh) on nykyisellään liian korkea, mutta sen olikin lähinnä tarkoitus polkaista käyntiin tuulivoiman kehittyminen Suomessa. Tässä on onnistuttu erittäin hyvin, ja erilaisten hallinnollisten esteiden vuoksi suurin osa Suomeen suunnittelluista uusista tuulivoimaloista valmistuu vasta tulevina vuosina, joten korkea taso ehtii koskea melko harvoja tuulivoimaloita.
Tuoreiden kustannusarvioiden valossa on kuitenkin myönnettävä, että erityisesti nykyisen hyvin matalan inflaation oloissa 83,5 euronkin syöttötariffi 12 vuodeksi on korkeahko. Kun lakia valmisteltiin 2010-luvun alussa, näkymät sähkön hinnasta, inflaatiosta ja tuulivoiman kustannuksista olivat toisenlaiset. Mitä tässä tilanteessa sitten pitäisi tehdä?
Yleisesti näyttää olevan selvää, että jo myönnettyjä tukia ei olla perumassa, sillä tämä olisi lainsäädäntömielessäkin erittäin hankalaa. Se myös tuhoaisi sijoittajien luottamuksen Suomen energiasektoriin pitkäksi aikaa, mikä on nähty joissakin muissa maissa jälkikäteisten tukileikkausten vuoksi. Lisäksi jo valmistuneet hankkeet ovat pelkästään tuulivoiman tekniikan kehittymisen ja jatkuvan hinnan laskun vuoksi olleet kalliimpia, joten jälkikäteinen tukileikkaus ajaisi noita yhtiöitä tarpeettomasti konkursseihin. Näin kiihkeimmätkin puheenvuorot ovat enimmäkseen keskittyneet siihen, että uusia syöttötariffipäätöksiä ei myönnettäisi.
Tuulivoiman tuista luopuminen Suomessa ei kuitenkaan ole kovin helppoa, ja tärkein syy tähän liittyy sähkömarkkinoiden nykytilanteeseen. Sähkön markkinahinnat ovat nimittäin Pohjoismaissa 10 vuodeksi tulevaisuuteen välillä 27-37 €/MWh, kun katsotaan johdannaismarkkinoiden noteerauksia. Joillakin Pohjoismaiden alueilla ollaan hieman alempana, ja joillakin ylempänä, ja Suomi on sähkömarkkina-alueen kalleimpia maita. Joka tapauksessa kaikki mainitut hinnat ovat niin alhaisia, että ilman tukia meillä tai naapurimaissa ei kannata investoida mihinkään uuteen sähköntuotantoon.
Suurin syy Suomen ja Ruotsin sähkön markkinahintojen erolle onkin nykyisin yksinkertaisesti se, että Ruotsi on viime vuosina satsannut uuden tuulivoiman rakentamiseen paljon enemään kuin Suomi. Maahan on rakennettu 5 vuodessa suurehkon ydinreaktorin tuotannon verran (10 TWh) uutta tuulisähköntuotantoa. Samassa ajassa Suomi on saanut aikaiseksi noin 1 TWh tuulivoimaa, eivätkä Olkiluoto 3:een 10 vuoden aikana sijoitetut miljardit ole tuottaneet ainuttakaan kilowattituntia.
Ruotsi oli ylijäämäinen sähköstä jo ennestään, joten uusi sähköntuotanto valuu naapurimaihin, etenkin Suomeen, johon Ruotsista on vahvat siirtoyhteydet. Ruotsin ylijäämäsähkö on käytännössä poikkeuksetta joko vesi- tai tuulivoimaa, joten sen marginaalituotantokustannukset ovat alhaiset, ja se myös myydään sähkömarkkinoilla tarvittaessa hyvinkin edullisesti.
Tämä ylijäämäsähkön tuotanto on nyt jo niin jatkuvaa, että se täyttää nykyään Suomen ja Ruotsin väliset sähkönsiirtoyhteydet. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ruotsalaisten kuluttajien maksama tuulivoiman tuki valuu suomalaisten sähkön kuluttajien eduksi, mikä on tietenkin meidän etumme.
Ylijäämä on kuitenkin jo niin suuri, että johtojen täyttyminen on alkanut erottaa Suomen ja Ruotsin sähkön hintoja toisistaan kuvan 4 mukaisesti. Epäyhtenäisten hintatuntien joukossa on muutamia sellaisia tunteja, joissa Suomen hinta on halvempi kuin joillakin Ruotsin pohjoisilla hinta-alueilla, mutta niiden osuus kaikista tunneista on mitätön.
Jos Suomi leikkaisi nyt tuulivoiman tuet pois, tuulivoiman rakentaminen pysähtyisi meillä lähes täysin. Ruotsi ei kuitenkaan ole leikkaamassa tuulivoiman tukia mihinkään, vaan siellä Norjan kanssa yhteinen vihreiden sertifikaattien järjestelmä edellyttää vielä noin 10 TWh:n vesi- ja tuulivoiman lisärakentamista ennen vuotta 2020.
Jo parissa vuodessa tästä seuraisi, että Suomen ja Ruotsin sähkön hintojen erot kasvaisivat entisestään sekä eroavien tuntien määränä että hintaeroina mitattuna. Tämä on ymmärrettävää, sillä tällöinhän sähköntuotanto Ruotsissa jatkaisi kasvuaan, mikä laskee hintoja. Suomessa oma tuotanto puolestaan kääntyisi laskuun, kun uusiin minkään tyyppisiin voimaloihin ei kannata alhaisten hintojen vuoksi investoida ja vanhoja ollaan joka tapauksessa sulkemassa. Suomen sähkön hinnat lähtisivät siis nousuun. Toisin sanottuna ruotsalaisen teollisuuden kilpailuetu suomalaiseen nähden kasvaisi.
Olkiluoto 3 tulee toki apuun valmistuessaan, mutta sen valmistumista on meillä odotettu jo vuosikausia, ja nykyisellään sen odotetaan käynnistyvän vuoden 2018 lopulla. Ainakaan itse en hämmästyisi lainkaan lisämyöhästymisistä laitosta rakentavan Arevan katastrofaalisen taloustilanteen vuoksi.
Jo tällä hetkellä esimerkiksi Suomen suurten teollisten sähkön käyttäjien etuja ajava Suomen Elfi näyttää olevan sitä mieltä, että sähkön hintaero Suomen ja Ruotsin välillä on liian suuri. Jos se on jo nyt liian suuri, olisin erittäin varovainen ryhtymään ratkaisuihin, jotka kasvattavat entisestään tuota hintaeroa. Tuulivoiman tukien poistaminen olisi juuri tuollainen sähkön hintaeroja kasvattava ratkaisu.
Tavallaan voidaankin siis sanoa, että Ruotsin tuulivoimatuet tavallaan pakottavat myös Suomen tukemaan uutta sähköntuotantoa, koska toimimme samoilla sähkömarkkinoilla. Suomi voi tietysti myös valita oman linjansa, ja ryhtyä tukemaan tuulivoiman sijaan jotain muuta marginaalikustannuksiltaan edullista tuotantoa.
Viime aikojen kansainvälisten esimerkkien perusteella on kuitenkin todettava, että esimerkiksi tuulivoiman tukeminen tuottaa uutta sähköntuotantoa huomattavasti nopeammin kuin esimerkiksi ydinvoiman tukeminen. Aurinkovoima ei puolestaan ole Suomen oloissa vielä riittävän halpaa eikä sitä riitä ympäri vuoden, ja vesivoimalle sopivia uusia paikkoja on enää vähän. Puupolttoainetta Suomessa riittäisi huomattavasti lisää, mutta metsäteollisuus haluaa pitää puun hinnat alhaalla rajoittamalla puun polton nykyisiä vähäisiäkin tukia, joten tämä ei ole realistista.
Tuulivoiman tukemiselle ei siis ainakaan lyhyellä aikavälillä ole kovin hyviä vaihtoehtoja, jos emme ole valmiita kestämään selvästi Ruotsia korkeampia sähkön hintoja useiden vuosien ajan. Minulle muukin toimintatapa kyllä kävisi, mutta en ole varma, jaksaako Suomen teollisuus odottaa.
Kirjoituksen alku lienee riittävä vakuuttamaan kenet tahansa siitä, että tuulivoima ei ole enää pikkunäpertelyä, vaan se on isoa bisnestä. Se tuottaa varsin paljon sähköä, ja on huomattavasti halvempaa kuin monet tuulivoiman vastustajat väittävät. Näillä perusteilla voidaan kuitenkin todeta, että tuulivoiman syöttötariffi Suomessa on nykyisellään kustannuksiin nähden korkeahko.
Tärkeimmän sähkökauppakumppanimme Ruotsin tuotantotukien vuoksi meillä ei kuitenkaan ehkä ole varaa lopettaa tuulivoiman tukia kokonaan, tai Ruotsin teollisuus voi saada halvemmasta sähköstä liian suuren kilpailuedun. Kustannusarvioiden valossa uusien tuulivoimaloiden syöttötariffia voi olla kuitenkin varaa leikata hieman ilman että investoinnit pysähtyisivät kokonaan. Esimerkiksi 70 €/MWh tason luulisi riittävän.
Tämä säästäisi valtiolta rahaa, mutta uudet tuulivoimalat rakentuisivat siitä huolimatta ainakin lähes yhtä nopeasti. Suomessahan tuulivoimahankkeita on nimittäin jopa 10 000 MW:n edestä, joten alhaisempikin tukitaso todennäköisesti riittäisi todennäköisesti täyttämään syöttötariffijärjestelmän edellyttämän 2 500 MW.
Toinen, tosin hieman epäortodoksinen, tapa lisätä tuulivoiman ja yleisesti uusiutuvan sähkön käyttöä Suomessa olisi uuden sähkönsiirtoyhteyden rakentaminen Ruotsiin. Tämä on ollut pitkään kantaverkkoyhtiön suunnitelmissa, ja sekä sähköntuottajia edustava Fortum (s. 26) että suurten sähkön kuluttajien Suomen Elfi ovat ilmoittaneet kannattavansa sitä. Itse en oikein ymmärrä, miksi vaikkapa tuulivoima Ruotsin puolella Pajalassa olisi jotenkin huonompaa kuin Tornionjoen toisella puolella Muoniossa. Ruotsalaista tuulivoimaa meidän ei sitä paitsi tarvitse itse tukea. Tämä myös tasoittaisi maiden välisiä sähkön hinnan eroja.
Ainakin itse toivon, että nykyisen syöttötariffin ylärajan täytyttyä tuulivoimalle ei enää myönnettäisi uusia tuotantotukia, vaan tuulivoima päästetään kilpailemaan muiden sähköntuotantomuotojen kanssa vapaasti. Edellä esitetyn norjalaisen raportin perusteella se on nimittäin paljon kilpailukykyisempää fossiilista sähköntuotantoa vastaan kuin monet nykyisellään luulevat. Jos kokonaan uusia sähköntuotantotapoja kuitenkin kehitetään, niitä voi olla järkevää tukea alkuun määräaikaisilla tuotantotuilla. Oikeastaan kaikki sähköntuotantotavat ovat nimittäin saaneet tällaisia tukia alkutaipaleellaan, minkä Ecofysin raporttikin hyvin tuo esille.
En tiedä, millaisia lähteitä puhuja oli käyttänyt kerätessään faktaa lauseensa taakse, mutta väite lienee kiistatta yksi huonoimpia ennusteita, joita olen koskaan kuullut. Minä en usko, että maailmasta löytyy ainuttakaan sähköpuolen asiantuntijaa, joka uskaltaisi väittää aurinkosähköä marginaaliseksi, jos katsotaan vuosikymmenten päähän, kuten energia-alalla tietysti pitääkin katsoa. Jo tämä tekee hurjasta väitteestä todella hankalan, mutta tällä kertaa en kirjoita aurinkovoimasta.
Sen sijaan tuulivoiman osalta voidaan todeta täydellä varmuudella, että kukaan sähkömarkkinoiden ammattilainen ei voi enää jättää tuulivoimaa huomiotta "marginaalisena" Suomessa tai Pohjoismaissa. Siksi kenenkään poliitikonkaan ei kannata ottaa tällaista asennetta, vaikka kuinka vihaisi tuulivoimaa. Miksi näin?
Esimerkki helmikuulta 2015
Esitin noin kuukausi sitten ennusteen, että tuulivoiman tuotanto ylittää Pohjoismaissa ydinvoiman tuotannon jonain talvisena tuntina ennen vuoden 2016 loppua. Tuulivoima osoittikin voimansa ja näytti, että ennusteeni oli sen osalta turhan varovainen. Pohjoismainen tuulivoima nimittäin ylitti ydinvoiman vain kuukausi ennusteeni jälkeen, kuten allaolevasta kuvasta 1 voi todeta.
 |
| Kuva 1. Tuulivoiman ja ydinvoiman tuotanto Pohjoismaissa 7.2.2015 klo 22 Ruotsin aikaa. Lähde elstatistik.se. |
Hyvin tuulisen illan lisäksi tähän on tietysti useita syitä. Pohjoismaissa on 14 reaktoria, ja niistä neljä oli poissa käytöstä tuona iltana, mikä jatkui vielä ainakin viikon tapahtuman jälkeen. Ruotsissa Oskarshamn 2 ja Ringhals 2 -reaktorit ovat erittäin pitkäaikaisten huoltojen/uudistustöiden kohteena, ja Ringhals 4 ja Olkiluoto 2 olivat pienempien korjaustöiden alla. En lähtisi tekemään tästä suuria johtopäätöksiä, mutta totean vain, että myös ydinvoimaloissa on välillä vikoja. Jos yksittäiset yksiköt ovat hyvin suuria, ajoittain tapahtuvan vian merkitys kasvaa.
Norjan, Suomen, Ruotsin ja Tanskan kulutus tällä tunnilla oli noin 50 000 MW, eli käytännössä tuulivoima tuotti hetkellisesti noin 20 % alueen sähköstä. Tuulivoiman päivätuotanto oli arviolta 180 GWh eli 15 % maiden vuorokauden kulutuksesta. Sen arvo spot-markkinoilla oli varovastikin arvioituna noin 4,5 miljoonaa euroa.
Jos on olemassa bisnes, joka tuottaa päivässä 4,5 miljoonan euron liikevaihdon, se ei ole enää aikoihin ollut marginaalista. Suomea kun ei voi tarkastella erillisenä sähkömarkkina-alueena, vaan olemme tiukasti kiinni Ruotsissa, peräti 2 700 MW:n siirtoyhteyksillä. Ruotsista puolestaan on hyvät siirtoyhteydet sekä Tanskaan että Norjaan.
Asiaa voidaan tarkastella myös toisin päin. Ilman tuota lähes 10 000 MW:n tuulivoimatuotantoa kaikki niiden tekemä sähkö olisi pitänyt tuottaa jotenkin toisin. Osa olisi varmasti tehty vesivoimalla, mutta varsinkin Tanskassa ja Suomessa olisi pitänyt käyttää paljon enemmän fossiilisia polttoaineita ja päästöt olisivat kasvaneet. Myös sähkön hintojen olisi pitänyt tuolloin olla selvästi korkeammat, sillä pelkkää sähköä tuottaville hiililauhdelaitoksille tuon lauantain hinnat olivat aivan liian alhaiset.
Entä sitten, tämähän oli vain yksittäinen esimerkki?
Kaikkina päivinä ei tietenkään tuule niin paljon kuin lauantaina 7.2. Edes kaikkina talvipäivinä ei tietenkään tuule läheskään noin paljon, vaikka talvella onkin selvästi tuulisempaa kuin kesällä, mikä näkyy hyvin ruotsalaisissa tilastoissa. Kun kuitenkin katsotaan neljän maan tuotantotilastoja, käsitys marginaalisuudesta karisee entisestään.
 |
| Kuva 2. Sähkön tuotanto ja tuulivoiman tilanne Pohjoismaissa 2014. Kokonaistuotantotietojen lähteenä npspot.com, muut tiedot eri maiden viranomaisilta tai energiatoimialan järjestöiltä. Tuulivoiman luvut eivät ole aivan lopullisia. |
Pohjoismainen tuulivoiman tuotantokapasiteetti on jo noin 11 800 MW. Vertailun vuoksi voidaan todeta, että pohjoismainen ydinvoimakapasiteetti on yhteensä 12 300 MW, joten tälläkin mittapuulla marginaalisuudesta ollaan todella kaukana.
Tuulivoiman kapasiteetin odotetaan lisääntyvän lähivuosina noin 1 000 MW vuodessa, eniten Ruotsissa. Tästä seuraa myös, että edes tuulivoimatukien leikkaus Suomessa ei vaikuttaisi tuulivoiman kasvuun sähkömarkkina-alueella kovin paljon, sillä Ruotsissa tai Tanskassa ei ole näköpiirissä investointien äkkipysäystä. Poliitikko, joka väittää tuulivoiman olevan marginaalista, on siis väärässä jo nyt, mutta joka vuosi vielä vähän enemmän.
Uuden tuulivoiman hinnasta
Edellä on varsin selvästi osoitettu, että tuulivoima on jo karannut marginaalista. Kasvu on vahvaa, ja tuotantokustannukset näyttävät laskevan vauhdilla. Norjalaiset viranomaiset arvioivat hiljattain maatuulivoiman nykyisiksi kokonaiskustannuksiksi Norjassa noin 400 NOK/MWh, ja toteavat samalla, että se on Norjassa edullisempaa kuin uusi kivihiili- tai maakaasulauhdesähkö. Ruotsin viranomaiset arvioivat puolestaan kesällä uuden ruotsalaisen tuulivoiman kokonaiskustannuksiksi 450 - 550 SEK/MWh. Tällä kustannustasolla Ruotsiin voitaisiin siis rakentaa noin Suomen sähkön kulutuksen verran uutta tuulivoimaa, eli potentiaali on valtava, eikä vaadi erityisen hyviä tuuliolosuhteita.Nämä summat tarkoittavat viime aikojen valuuttakursseilla Norjassa noin 48 €/MWh ja Ruotsissa 50-60 €/MWh. Ei ole lainkaan liioittelua sanoa, että nämä lukemat ovat paljon alhaisemmat kuin useimmat ihmiset luulevat.
Norjan viranomaisten raportin maatuulivoimaosio kokonaisuudessaan on vaikuttavaa luettavaa perusteellisine kustannustarkasteluineen. Erityisen huomioni siellä kiinnitti kuitenkin kuva 3, jossa käsitellään tuulivoiman kokonaiskustannuksen vaihtelua eri parametrien mukaan, sillä se sopii mainiosti todennäköisten kustannusten arviointiin myös muualla, ainakin Euroopassa.
 |
| Kuva 3. Tuulivoiman kokonaiskustannusten vaihtelu koron, investointikustannusten, tuotannon, käyttö- ja huoltokustannusten vaihtelun ja voimalan eliniän mukaan. 100 % kohdalla kustannus on siis tuo 0,4 NOK/kWh eli 400 NOK/MWh. |
Jos näitä tekijöitä verrataan Suomeen, voidaan todeta, että Suomessa korot ovat keskimäärin hieman matalammalla kuin Norjassa. Lisäksi Suomen syöttötariffimalli on sijoittajan kannalta vakaampi kuin Norjan ja Ruotsin vihreiden sertifikaattien tukimalli, joten tuulivoiman rahoittaminen on varmuudella Suomessa halvempaa kuin Norjassa. Investointikustannukset lienevät samaa luokkaa, sillä molemmissa maissa turbiinit ostettaneen samoilta suurilta valmistajilta, jotka tuskin myyvät kovin eri hinnoilla eri Pohjoismaihin.
Pieni etu Suomen hyväksi tulee siitä, että sähköverkkojen ja teiden rakentaminen on Suomessa varmasti halvempaa kuin Norjan merkittävästi korkeammilla palkoilla. Sähkönsiirtokustannusten perusteella on myös helppo arvioida, että Norjassa sähköverkon rakentaminen on keskimäärin Suomea kalliimpaa jo maantieteellisten olojen vuoksi.
Palkkaeron vuoksi Suomessa myös tuulivoiman käyttö- ja huoltokulut ovat varmuudella hieman pienemmät kuin Norjassa. Tuulivoimalan eliniässä tuskin on eroa maiden välillä, joten siinä olemme Norjan kanssa tasoissa.
Ainoa tekijä, jossa häviämme Norjalle, onkin tuulivoimalan odotettu tuotanto. Norjan viranomaisten raportissa referenssivoimalalle odotetaan 3200 tunnin huipunkäyttöaikaa, mikä tarkoittaa 36,5 % kapasiteettikerrointa. On syytä huomata, että tämä ei läheskään vastaa Norjan parhaiden maatuulivoimapaikkojen lukuja, sillä esimerkiksi Høg-Jærenin tuulipuiston (74 MW) luvut vuodelta 2014 olivat 3574 tuntia eli 40,8 %. Pohjoisessa lähellä Tenojoen suuta sijaitsevan Raggoviddan juuri valmistuneen tuulipuiston (45 MW) luku ensimmäiseltä viideltä toimintakuukaudelta on lähes uskomaton 58,8 %, joten 40 % ei ole mikään katto.
Esimerkiksi Ahvenanmaalla sijaitsevan tuulipuiston muutaman vuoden vanhoista voimaloista saamme hyvin sijoitetulle suomalaiselle tuulivoimalle vuoden 2014 luvuilla huipunkäyttöajaksi 2900 - 3100 tuntia (33 - 36 %). Voimalat ovat Enerconin E-70 -mallia, joiden teho on 2,3 MW, ja niiden voimalakohtaiset tuotantoluvut ovat tarkistettavissa Allwindsin sivuilta. VTT:n tilastot puolestaan antavat yli 2 MW:n voimaloille vuodelta 2013 noin 30 % kapasiteettikertoimen, mutta Ruotsin viranomaisten raportissa (s.22) näkyy selvästi, että tuulivoiman huipunkäyttöajat paranevat vuosi vuodelta, joten uusissa voimaloissa päästään varmuudella yli 30 % kapasiteettikertoimiin.
Näiden tietojen perusteella voidaan varsin turvallisesti olettaa, että uusi suomalainen järkevästi sijoitettu tuulivoimala on tuotannoltaan 5-15 % heikompi kuin norjalaisten referenssituulivoimala. Kuvan 3 perusteella voidaan arvioida, että Norjassa tämä nostaisi tuotantokustannuksen noin 450 NOK/MWh tasoon, mikä vastaa viime aikaisella valuuttakurssilla 53 €/MWh. Kun otetaan huomioon ero muissa tekijöissä, joissa Suomi oli todennäköisimmin Norjaa edullisempi, voidaan hyvin varovaisillakin oletuksilla päätyä johtopäätökseen, että uuden suomalaisen tuulivoiman sähkön tuotantokustannus pääomakuluineen on 50-60 €/MWh. Tämä on linjassa myös Ruotsin viranomaisten arvioiden kanssa, sillä Ruotsin tuuliolot eivät ole kokonaisuudessaan niin paljon Suomea parempia.
Tuulivoiman tukemisesta
Suomessa tuulivoiman syöttötariffi on lain mukaan 105,3 €/MWh vuoden 2015 loppuun asti, ja sen jälkeen 83,5 €/MWh, ja sitä maksetaan 12 vuoden ajan. Uusia syöttötariffipäätöksiä ei enää myönnetä, kun sen piirissä on 2 500 MW tuulivoimaloita. Tukea ei kuitenkaan makseta, jos sähkön hinta on negatiivinen (24 §), ja jos sähkön markkinahinta laskee kvartaalin keskiarvona alle 30 €/MWh, tukea aletaan leikata (25 §). Erityisesti viimeisistä pykälistä levitetään valitettavan paljon virheellisiä käsityksiä.
Edellä esitettyjen kustannusarvioiden perusteella on selvää, että ensimmäinen summa (105,3 €/MWh) on nykyisellään liian korkea, mutta sen olikin lähinnä tarkoitus polkaista käyntiin tuulivoiman kehittyminen Suomessa. Tässä on onnistuttu erittäin hyvin, ja erilaisten hallinnollisten esteiden vuoksi suurin osa Suomeen suunnittelluista uusista tuulivoimaloista valmistuu vasta tulevina vuosina, joten korkea taso ehtii koskea melko harvoja tuulivoimaloita.
Tuoreiden kustannusarvioiden valossa on kuitenkin myönnettävä, että erityisesti nykyisen hyvin matalan inflaation oloissa 83,5 euronkin syöttötariffi 12 vuodeksi on korkeahko. Kun lakia valmisteltiin 2010-luvun alussa, näkymät sähkön hinnasta, inflaatiosta ja tuulivoiman kustannuksista olivat toisenlaiset. Mitä tässä tilanteessa sitten pitäisi tehdä?
Yleisesti näyttää olevan selvää, että jo myönnettyjä tukia ei olla perumassa, sillä tämä olisi lainsäädäntömielessäkin erittäin hankalaa. Se myös tuhoaisi sijoittajien luottamuksen Suomen energiasektoriin pitkäksi aikaa, mikä on nähty joissakin muissa maissa jälkikäteisten tukileikkausten vuoksi. Lisäksi jo valmistuneet hankkeet ovat pelkästään tuulivoiman tekniikan kehittymisen ja jatkuvan hinnan laskun vuoksi olleet kalliimpia, joten jälkikäteinen tukileikkaus ajaisi noita yhtiöitä tarpeettomasti konkursseihin. Näin kiihkeimmätkin puheenvuorot ovat enimmäkseen keskittyneet siihen, että uusia syöttötariffipäätöksiä ei myönnettäisi.
Tuista luopuminen ei ole ongelmatonta
Tuulivoiman tuista luopuminen Suomessa ei kuitenkaan ole kovin helppoa, ja tärkein syy tähän liittyy sähkömarkkinoiden nykytilanteeseen. Sähkön markkinahinnat ovat nimittäin Pohjoismaissa 10 vuodeksi tulevaisuuteen välillä 27-37 €/MWh, kun katsotaan johdannaismarkkinoiden noteerauksia. Joillakin Pohjoismaiden alueilla ollaan hieman alempana, ja joillakin ylempänä, ja Suomi on sähkömarkkina-alueen kalleimpia maita. Joka tapauksessa kaikki mainitut hinnat ovat niin alhaisia, että ilman tukia meillä tai naapurimaissa ei kannata investoida mihinkään uuteen sähköntuotantoon.
Suurin syy Suomen ja Ruotsin sähkön markkinahintojen erolle onkin nykyisin yksinkertaisesti se, että Ruotsi on viime vuosina satsannut uuden tuulivoiman rakentamiseen paljon enemään kuin Suomi. Maahan on rakennettu 5 vuodessa suurehkon ydinreaktorin tuotannon verran (10 TWh) uutta tuulisähköntuotantoa. Samassa ajassa Suomi on saanut aikaiseksi noin 1 TWh tuulivoimaa, eivätkä Olkiluoto 3:een 10 vuoden aikana sijoitetut miljardit ole tuottaneet ainuttakaan kilowattituntia.
Ruotsi oli ylijäämäinen sähköstä jo ennestään, joten uusi sähköntuotanto valuu naapurimaihin, etenkin Suomeen, johon Ruotsista on vahvat siirtoyhteydet. Ruotsin ylijäämäsähkö on käytännössä poikkeuksetta joko vesi- tai tuulivoimaa, joten sen marginaalituotantokustannukset ovat alhaiset, ja se myös myydään sähkömarkkinoilla tarvittaessa hyvinkin edullisesti.
Ylijäämä on kuitenkin jo niin suuri, että johtojen täyttyminen on alkanut erottaa Suomen ja Ruotsin sähkön hintoja toisistaan kuvan 4 mukaisesti. Epäyhtenäisten hintatuntien joukossa on muutamia sellaisia tunteja, joissa Suomen hinta on halvempi kuin joillakin Ruotsin pohjoisilla hinta-alueilla, mutta niiden osuus kaikista tunneista on mitätön.
 |
| Kuva 4. Suomen ja Pohjois-Ruotsin (SE1, SE2 ja SE3) spot-hinta-alueiden yhtenäisyys vuosina 2008-14. |
Jos Suomi leikkaisi nyt tuulivoiman tuet pois, tuulivoiman rakentaminen pysähtyisi meillä lähes täysin. Ruotsi ei kuitenkaan ole leikkaamassa tuulivoiman tukia mihinkään, vaan siellä Norjan kanssa yhteinen vihreiden sertifikaattien järjestelmä edellyttää vielä noin 10 TWh:n vesi- ja tuulivoiman lisärakentamista ennen vuotta 2020.
Jo parissa vuodessa tästä seuraisi, että Suomen ja Ruotsin sähkön hintojen erot kasvaisivat entisestään sekä eroavien tuntien määränä että hintaeroina mitattuna. Tämä on ymmärrettävää, sillä tällöinhän sähköntuotanto Ruotsissa jatkaisi kasvuaan, mikä laskee hintoja. Suomessa oma tuotanto puolestaan kääntyisi laskuun, kun uusiin minkään tyyppisiin voimaloihin ei kannata alhaisten hintojen vuoksi investoida ja vanhoja ollaan joka tapauksessa sulkemassa. Suomen sähkön hinnat lähtisivät siis nousuun. Toisin sanottuna ruotsalaisen teollisuuden kilpailuetu suomalaiseen nähden kasvaisi.
Olkiluoto 3 tulee toki apuun valmistuessaan, mutta sen valmistumista on meillä odotettu jo vuosikausia, ja nykyisellään sen odotetaan käynnistyvän vuoden 2018 lopulla. Ainakaan itse en hämmästyisi lainkaan lisämyöhästymisistä laitosta rakentavan Arevan katastrofaalisen taloustilanteen vuoksi.
Tavallaan voidaankin siis sanoa, että Ruotsin tuulivoimatuet tavallaan pakottavat myös Suomen tukemaan uutta sähköntuotantoa, koska toimimme samoilla sähkömarkkinoilla. Suomi voi tietysti myös valita oman linjansa, ja ryhtyä tukemaan tuulivoiman sijaan jotain muuta marginaalikustannuksiltaan edullista tuotantoa.
Viime aikojen kansainvälisten esimerkkien perusteella on kuitenkin todettava, että esimerkiksi tuulivoiman tukeminen tuottaa uutta sähköntuotantoa huomattavasti nopeammin kuin esimerkiksi ydinvoiman tukeminen. Aurinkovoima ei puolestaan ole Suomen oloissa vielä riittävän halpaa eikä sitä riitä ympäri vuoden, ja vesivoimalle sopivia uusia paikkoja on enää vähän. Puupolttoainetta Suomessa riittäisi huomattavasti lisää, mutta metsäteollisuus haluaa pitää puun hinnat alhaalla rajoittamalla puun polton nykyisiä vähäisiäkin tukia, joten tämä ei ole realistista.
Tuulivoiman tukemiselle ei siis ainakaan lyhyellä aikavälillä ole kovin hyviä vaihtoehtoja, jos emme ole valmiita kestämään selvästi Ruotsia korkeampia sähkön hintoja useiden vuosien ajan. Minulle muukin toimintatapa kyllä kävisi, mutta en ole varma, jaksaako Suomen teollisuus odottaa.
Lopuksi
Kirjoituksen alku lienee riittävä vakuuttamaan kenet tahansa siitä, että tuulivoima ei ole enää pikkunäpertelyä, vaan se on isoa bisnestä. Se tuottaa varsin paljon sähköä, ja on huomattavasti halvempaa kuin monet tuulivoiman vastustajat väittävät. Näillä perusteilla voidaan kuitenkin todeta, että tuulivoiman syöttötariffi Suomessa on nykyisellään kustannuksiin nähden korkeahko.
Tärkeimmän sähkökauppakumppanimme Ruotsin tuotantotukien vuoksi meillä ei kuitenkaan ehkä ole varaa lopettaa tuulivoiman tukia kokonaan, tai Ruotsin teollisuus voi saada halvemmasta sähköstä liian suuren kilpailuedun. Kustannusarvioiden valossa uusien tuulivoimaloiden syöttötariffia voi olla kuitenkin varaa leikata hieman ilman että investoinnit pysähtyisivät kokonaan. Esimerkiksi 70 €/MWh tason luulisi riittävän.
Tämä säästäisi valtiolta rahaa, mutta uudet tuulivoimalat rakentuisivat siitä huolimatta ainakin lähes yhtä nopeasti. Suomessahan tuulivoimahankkeita on nimittäin jopa 10 000 MW:n edestä, joten alhaisempikin tukitaso todennäköisesti riittäisi todennäköisesti täyttämään syöttötariffijärjestelmän edellyttämän 2 500 MW.
Toinen, tosin hieman epäortodoksinen, tapa lisätä tuulivoiman ja yleisesti uusiutuvan sähkön käyttöä Suomessa olisi uuden sähkönsiirtoyhteyden rakentaminen Ruotsiin. Tämä on ollut pitkään kantaverkkoyhtiön suunnitelmissa, ja sekä sähköntuottajia edustava Fortum (s. 26) että suurten sähkön kuluttajien Suomen Elfi ovat ilmoittaneet kannattavansa sitä. Itse en oikein ymmärrä, miksi vaikkapa tuulivoima Ruotsin puolella Pajalassa olisi jotenkin huonompaa kuin Tornionjoen toisella puolella Muoniossa. Ruotsalaista tuulivoimaa meidän ei sitä paitsi tarvitse itse tukea. Tämä myös tasoittaisi maiden välisiä sähkön hinnan eroja.
Ainakin itse toivon, että nykyisen syöttötariffin ylärajan täytyttyä tuulivoimalle ei enää myönnettäisi uusia tuotantotukia, vaan tuulivoima päästetään kilpailemaan muiden sähköntuotantomuotojen kanssa vapaasti. Edellä esitetyn norjalaisen raportin perusteella se on nimittäin paljon kilpailukykyisempää fossiilista sähköntuotantoa vastaan kuin monet nykyisellään luulevat. Jos kokonaan uusia sähköntuotantotapoja kuitenkin kehitetään, niitä voi olla järkevää tukea alkuun määräaikaisilla tuotantotuilla. Oikeastaan kaikki sähköntuotantotavat ovat nimittäin saaneet tällaisia tukia alkutaipaleellaan, minkä Ecofysin raporttikin hyvin tuo esille.
27.1.2015
TEM: Sähköstä ylitarjontaa Suomen lähiseudulla ja sähkö on edullista
Olin tänään lähdössä töistä kotiin, kun silmiini osui pieni uutinen työ- ja elinkeinoministeriön tänään julkaisemasta selvityksestä "Suomen sähkötehon riittävyys ja kapasiteettirakenteen kehitys vuoteen 2030". Sen lukeminen huolella tekisi todella hyvää Suomen julkiselle keskustelulle sähkön hinnasta ja riittävyydestä.
Lisään heti tähän alkuun muutaman lainauksen tiedotteesta ja itse selvityksestä:
"Tuonti naapurimaista riittää silti hyvin kattamaan sähkön huippukysynnän ja oman tuotannon eron. Tuotantokapasiteetin arvioidaan koko tarkastelujaksolla Skandinaviassa, Baltiassa ja Venäjän lähialueilla ylittävän sähkön kysynnän myös kulutushuippujen aikana."
"Alhainen sähkön markkinahinta on heikentänyt uusien investointien kannattavuutta"
"Kaikissa skenaarioissa sähkön kulutuksen arvioidaan kehittyvän maltillisesti"
"Sähkön markkinahinta on ollut pitkään melko alhainen ja oletuksena on, että tilanne jatkuu lähivuosina samanlaisena."
"Oletukset sähkön kulutuksen kehittymisestä ovat tällä hetkellä selvästi alhaisemmat kuin 2010-luvun loppupuolella" (!?, epäilen kirjoitusvirhettä)
"Lisäksi alhainen sähkönhinta ei kannusta sähköntuotantoon."
"Myös laitosten ennenaikainen käytöstä poistaminen alhaisesta sähkön hinnasta johtuen on mahdollista."
"Perus- ja matalassa skenaariossa lauhdekapasiteetti laskee hyvin merkittävästi jo vuoteen 2018 mennessä alhaisen sähkönhinnan aiheuttaman heikon kannattavuuden vuoksi."
"Yhteenvetona voidaan todeta, että tällä hetkellä sähkön tuotantokapasiteetti ylittää huippukysynnän kaikilla lähialueilla, joista sähköä tuodaan Suomeen. Kuten edellä on kuvattu, on hyvin todennäköistä, että tilanne ei ratkaisevasti muutu tulevaisuudessa kysynnän tai tuotantokapasiteetin muutosten johdosta."
Toisin sanottuna ministeriön, Energiateollisuuden, Metsäteollisuuden, Fingridin ja Suomen Elfin yhdessä tilaama raportti tukee vahvasti seuraavia aiempia väitteitäni:
1. Suomessa on edullista sähköä. Itse asiassa se on jopa niin edullista, että uudet investoinnit kannattavat huonosti ja vanhojakin voimaloita jouduttaneen sulkemaan.
Kirjoitukseni aiheesta joulukuulta 2013.
2. Suomen naapurimaissa riittää edullista sähköä tuotavaksi Suomeen, eikä sen loppumisesta ole huolta.
Tästä kirjoitin maaliskuussa 2014.
3. Menneisyydessä sähkön kulutusennusteet, joilla uusien sähköntuotantoinvestointien tarvetta on perusteltu, ovat olleet aivan liian suuria. Mainitsin asiasta esimerkiksi muutama viikko sitten ennusteissani.
4. Julkinen sektori ottaa Fennovoiman ydinvoimahankkeessa merkittävän riskin.
Itse asiassa selvitys ennustaa sähkön hinnaksi vuosina 2025-30 perusskenaariossa hieman yli 50 €/MWh, ja matalassa skenaariossa vain 30 €/MWh. Perusskenaariossa Fennovoima tekee siis valmistuttuaan ilmoitetulla omakustannushinnallaan (50 €/MWh) nollatulosta, ja matalassa skenaariossa raskasta tappiota. Nykyiset sähkön johdannaishinnat 2020-luvulle ovat noiden kahden skenaarion välistä, joten niitä on syytä pitää realistisimpina.
Ei ole kuitenkaan hyödyllistä vain todeta sitä, mitä ennen on sanottu, vaan selvityksestä on syytä tehdä myös johtopäätöksiä. Näissä riittäisi mietittävää monelle poliitikolle.
1. Suomi on todella huono paikka suunnitella sähkön vientiä
Joidenkin poliitikkojen puheissa elää vuodesta toiseen ajatus siitä, että Suomesta voidaan tehdä esimerkiksi ydinvoimaloita rakentamalla sähkön vientimaa. Ongelma on, että yksikään naapurimaamme ei tarvitse merkittävästi tuontisähköä, koska kaikki naapurimaamme ja Venäjän luoteinen alue ovat selvästi ylijäämäisiä sähköstä. Viro tuo kyllä sähköä Suomesta, mutta vain viedäkseen sen eteenpäin Latviaan. Toisin sanottuna sähkön viennin lisääminen lähivuosina on kuin veisi jäätä eskimoille tai hiekkaa Saharaan; sitä ei tarvita, ja ainakaan emme pysty tekemään sitä kustannustehokkaasti.
2. Ilman tukia Suomeen nousee hyvin vähän uutta sähköntuotantoa
Suomen julkisessa keskustelussa toistellaan jatkuvasti väitettä, että sähkön korkea hinta olisi ongelma Suomen teollisuudelle. Itse asiassa tilanne on toisin päin, ja hinnat ovat niin alhaalla, että vain harva teollinen toimija haluaa edes investoida sähkön tuotantoon. Esimerkiksi Fortumin energiakatsauksesta voi nimittäin katsella, mitä uusi sähköntuotanto pääomakustannuksineen maksaa. On myös ilmeistä, että Suomen teollisuudella on ollut käytössään tämän kaltaisia analyysejä, kun ne ovat suosiolla jättäneet Fennovoiman rahoittamisen julkiselle sektorille ja valtionyhtiöille.
Selvityksen perusteella on aivan selvää, että nykyinen hintataso ei riitä edes hiililauhdevoimaloiden kannattavuuteen, vaikka niiden tuottaman sähkön muuttuvat kulut ovat vain noin 30 €/MWh. Palkat, ylläpitoinvestoinnit ja muut kulut nostanevat tällaisen voimalan kokonaiskustannuksia jonkin verran, ja kun lähivuosien sähköä voi Suomessa hankkia markkinoilta noin 35 €/MWh, laitokset eivät enää kannata.
3. Suomen on taloudellisesti järjetöntä pyrkiä omavaraisuuteen sähkössä
Kuten edellä jo todettiin, naapurimaissamme riittää edullista sähköä Suomeen tuotavaksi. Se on rajakustannuksiltaan edullista eikä se ole katoamassa lähivuosina (Ruotsin ja Norjan vesivoima, Viron palavasta kivestä tuotettava sähkö).
Läntisissä naapurimaissamme vieläpä tuetaan voimakkaasti uutta sähköntuotantoa (Ruotsin ja Norjan vihreät sertifikaatit) ja idässä olemassaolevaa tuotantoa. Pietarin alueen tärkein sähköntuotantomuotohan on maakaasulauhdesähkö, ja Venäjän maakaasun keskimääräinen myyntihinta on ruplan nykykurssilla 5-6 €/MWh. Tämä on rajusti alle maakaasun tuotantokustannusten eli käytännössä voimalat saavat mittavaa tuotantotukea. Tuollaisilla polttoainehinnoilla ei olekaan ihme, että Venäjällä sähkön huippukulutusajan spot-hinnat ovat alle 20 €/MWh. Suomalainen sähköntuotanto, vanhaa vesi- ja ydinvoimaa lukuun ottamatta, ei mitenkään pärjää tuollaisille hinnoille, on polttoaine sitten mikä tahansa.
Toisin sanottuna jos Suomi aikoo kilpailla sähkön hinnassa naapurimaitaan vastaan, ainoa mahdollisuus on kilpailla tukien avulla. Niiden pitäisi olla paljon suurempia kuin esimerkiksi nykyiset tuulisähkön tuet, jotka ovat edellä kerrotun ja EU:n selvityksen perusteella erittäin pieniä vaikkapa Ruotsin tuotantotukiin nähden. Näitäkin tukia Suomessa vastustetaan melko paljon, joten Suomella tuskin on varaa ryhtyä omavaraiseksi.
4. Suomessa ei ole pulaa sähköenergiasta, mutta sähkötehosta voi joskus ollakin
Selvityksen ehdottomasti tärkeimpiä havaintoja on, että naapurimaissamme riittää keskimäärin hyvin sähköä meillekin tuotavaksi, mutta poikkeustilanteissa tehoa ei välttämättä aina riitä. Tosin tällaiset poikkeustilanteet ovat kyllä selvityksenkin perusteella varsin epätodennäköisiä.
Tehon riittävyyden turvaamiseksi uusien voimaloiden rakentaminen on toivottoman hidas ja myös kallis ratkaisu. On paljon halvempaa kehittää sähkön kysyntäjoustoa sekä teollisuudessa että kotitalouksissa, vaikka sitten valtion tuella. Tämän lisäksi lienee kannattavaa tukea joitakin huippuvoimalaitoksia siten, että ne ovat talviaikaan valmiudessa, eli käytännössä ylläpitää tehoreservijärjestelmää.
Kysyntäjouston kehittämisessä edetään varmasti pitkälle vain satojen tuhansien eurojen kertainvestoinneilla, ja tehoreservi maksaa sekin vain kymmenisen miljoonaa euroa vuodessa. Kustannusten perusteella voidaan kuitenkin hyvin arvioida, että kysyntäjouston kehittäminen olisi näistä ensisijainen keino. Uusien huipputehon tarpeen kannalta merkittävien voimaloiden rakentamiskustannuksiin nähden molemmat summat ovat kuitenkin pieniä.
Lisään heti tähän alkuun muutaman lainauksen tiedotteesta ja itse selvityksestä:
"Tuonti naapurimaista riittää silti hyvin kattamaan sähkön huippukysynnän ja oman tuotannon eron. Tuotantokapasiteetin arvioidaan koko tarkastelujaksolla Skandinaviassa, Baltiassa ja Venäjän lähialueilla ylittävän sähkön kysynnän myös kulutushuippujen aikana."
"Alhainen sähkön markkinahinta on heikentänyt uusien investointien kannattavuutta"
"Kaikissa skenaarioissa sähkön kulutuksen arvioidaan kehittyvän maltillisesti"
"Sähkön markkinahinta on ollut pitkään melko alhainen ja oletuksena on, että tilanne jatkuu lähivuosina samanlaisena."
"Oletukset sähkön kulutuksen kehittymisestä ovat tällä hetkellä selvästi alhaisemmat kuin 2010-luvun loppupuolella" (!?, epäilen kirjoitusvirhettä)
"Lisäksi alhainen sähkönhinta ei kannusta sähköntuotantoon."
"Myös laitosten ennenaikainen käytöstä poistaminen alhaisesta sähkön hinnasta johtuen on mahdollista."
"Perus- ja matalassa skenaariossa lauhdekapasiteetti laskee hyvin merkittävästi jo vuoteen 2018 mennessä alhaisen sähkönhinnan aiheuttaman heikon kannattavuuden vuoksi."
"Yhteenvetona voidaan todeta, että tällä hetkellä sähkön tuotantokapasiteetti ylittää huippukysynnän kaikilla lähialueilla, joista sähköä tuodaan Suomeen. Kuten edellä on kuvattu, on hyvin todennäköistä, että tilanne ei ratkaisevasti muutu tulevaisuudessa kysynnän tai tuotantokapasiteetin muutosten johdosta."
Ihan kuin olisin kuullut nämä ennenkin...
Toisin sanottuna ministeriön, Energiateollisuuden, Metsäteollisuuden, Fingridin ja Suomen Elfin yhdessä tilaama raportti tukee vahvasti seuraavia aiempia väitteitäni:
1. Suomessa on edullista sähköä. Itse asiassa se on jopa niin edullista, että uudet investoinnit kannattavat huonosti ja vanhojakin voimaloita jouduttaneen sulkemaan.
Kirjoitukseni aiheesta joulukuulta 2013.
2. Suomen naapurimaissa riittää edullista sähköä tuotavaksi Suomeen, eikä sen loppumisesta ole huolta.
Tästä kirjoitin maaliskuussa 2014.
3. Menneisyydessä sähkön kulutusennusteet, joilla uusien sähköntuotantoinvestointien tarvetta on perusteltu, ovat olleet aivan liian suuria. Mainitsin asiasta esimerkiksi muutama viikko sitten ennusteissani.
4. Julkinen sektori ottaa Fennovoiman ydinvoimahankkeessa merkittävän riskin.
Itse asiassa selvitys ennustaa sähkön hinnaksi vuosina 2025-30 perusskenaariossa hieman yli 50 €/MWh, ja matalassa skenaariossa vain 30 €/MWh. Perusskenaariossa Fennovoima tekee siis valmistuttuaan ilmoitetulla omakustannushinnallaan (50 €/MWh) nollatulosta, ja matalassa skenaariossa raskasta tappiota. Nykyiset sähkön johdannaishinnat 2020-luvulle ovat noiden kahden skenaarion välistä, joten niitä on syytä pitää realistisimpina.
Johtopäätöksiä
Ei ole kuitenkaan hyödyllistä vain todeta sitä, mitä ennen on sanottu, vaan selvityksestä on syytä tehdä myös johtopäätöksiä. Näissä riittäisi mietittävää monelle poliitikolle.
1. Suomi on todella huono paikka suunnitella sähkön vientiä
Joidenkin poliitikkojen puheissa elää vuodesta toiseen ajatus siitä, että Suomesta voidaan tehdä esimerkiksi ydinvoimaloita rakentamalla sähkön vientimaa. Ongelma on, että yksikään naapurimaamme ei tarvitse merkittävästi tuontisähköä, koska kaikki naapurimaamme ja Venäjän luoteinen alue ovat selvästi ylijäämäisiä sähköstä. Viro tuo kyllä sähköä Suomesta, mutta vain viedäkseen sen eteenpäin Latviaan. Toisin sanottuna sähkön viennin lisääminen lähivuosina on kuin veisi jäätä eskimoille tai hiekkaa Saharaan; sitä ei tarvita, ja ainakaan emme pysty tekemään sitä kustannustehokkaasti.
2. Ilman tukia Suomeen nousee hyvin vähän uutta sähköntuotantoa
Suomen julkisessa keskustelussa toistellaan jatkuvasti väitettä, että sähkön korkea hinta olisi ongelma Suomen teollisuudelle. Itse asiassa tilanne on toisin päin, ja hinnat ovat niin alhaalla, että vain harva teollinen toimija haluaa edes investoida sähkön tuotantoon. Esimerkiksi Fortumin energiakatsauksesta voi nimittäin katsella, mitä uusi sähköntuotanto pääomakustannuksineen maksaa. On myös ilmeistä, että Suomen teollisuudella on ollut käytössään tämän kaltaisia analyysejä, kun ne ovat suosiolla jättäneet Fennovoiman rahoittamisen julkiselle sektorille ja valtionyhtiöille.
Selvityksen perusteella on aivan selvää, että nykyinen hintataso ei riitä edes hiililauhdevoimaloiden kannattavuuteen, vaikka niiden tuottaman sähkön muuttuvat kulut ovat vain noin 30 €/MWh. Palkat, ylläpitoinvestoinnit ja muut kulut nostanevat tällaisen voimalan kokonaiskustannuksia jonkin verran, ja kun lähivuosien sähköä voi Suomessa hankkia markkinoilta noin 35 €/MWh, laitokset eivät enää kannata.
3. Suomen on taloudellisesti järjetöntä pyrkiä omavaraisuuteen sähkössä
Kuten edellä jo todettiin, naapurimaissamme riittää edullista sähköä Suomeen tuotavaksi. Se on rajakustannuksiltaan edullista eikä se ole katoamassa lähivuosina (Ruotsin ja Norjan vesivoima, Viron palavasta kivestä tuotettava sähkö).
Läntisissä naapurimaissamme vieläpä tuetaan voimakkaasti uutta sähköntuotantoa (Ruotsin ja Norjan vihreät sertifikaatit) ja idässä olemassaolevaa tuotantoa. Pietarin alueen tärkein sähköntuotantomuotohan on maakaasulauhdesähkö, ja Venäjän maakaasun keskimääräinen myyntihinta on ruplan nykykurssilla 5-6 €/MWh. Tämä on rajusti alle maakaasun tuotantokustannusten eli käytännössä voimalat saavat mittavaa tuotantotukea. Tuollaisilla polttoainehinnoilla ei olekaan ihme, että Venäjällä sähkön huippukulutusajan spot-hinnat ovat alle 20 €/MWh. Suomalainen sähköntuotanto, vanhaa vesi- ja ydinvoimaa lukuun ottamatta, ei mitenkään pärjää tuollaisille hinnoille, on polttoaine sitten mikä tahansa.
Toisin sanottuna jos Suomi aikoo kilpailla sähkön hinnassa naapurimaitaan vastaan, ainoa mahdollisuus on kilpailla tukien avulla. Niiden pitäisi olla paljon suurempia kuin esimerkiksi nykyiset tuulisähkön tuet, jotka ovat edellä kerrotun ja EU:n selvityksen perusteella erittäin pieniä vaikkapa Ruotsin tuotantotukiin nähden. Näitäkin tukia Suomessa vastustetaan melko paljon, joten Suomella tuskin on varaa ryhtyä omavaraiseksi.
4. Suomessa ei ole pulaa sähköenergiasta, mutta sähkötehosta voi joskus ollakin
Selvityksen ehdottomasti tärkeimpiä havaintoja on, että naapurimaissamme riittää keskimäärin hyvin sähköä meillekin tuotavaksi, mutta poikkeustilanteissa tehoa ei välttämättä aina riitä. Tosin tällaiset poikkeustilanteet ovat kyllä selvityksenkin perusteella varsin epätodennäköisiä.
Tehon riittävyyden turvaamiseksi uusien voimaloiden rakentaminen on toivottoman hidas ja myös kallis ratkaisu. On paljon halvempaa kehittää sähkön kysyntäjoustoa sekä teollisuudessa että kotitalouksissa, vaikka sitten valtion tuella. Tämän lisäksi lienee kannattavaa tukea joitakin huippuvoimalaitoksia siten, että ne ovat talviaikaan valmiudessa, eli käytännössä ylläpitää tehoreservijärjestelmää.
Kysyntäjouston kehittämisessä edetään varmasti pitkälle vain satojen tuhansien eurojen kertainvestoinneilla, ja tehoreservi maksaa sekin vain kymmenisen miljoonaa euroa vuodessa. Kustannusten perusteella voidaan kuitenkin hyvin arvioida, että kysyntäjouston kehittäminen olisi näistä ensisijainen keino. Uusien huipputehon tarpeen kannalta merkittävien voimaloiden rakentamiskustannuksiin nähden molemmat summat ovat kuitenkin pieniä.
14.1.2015
Sähköauto on Suomessa ympäristöteko
Seppo Nousiainen väitti Aamulehdessä (2.1.) yhdysvaltalaisen
tutkimuksen pohjalta, että sähköautoja ei voi aina pitää ympäristöystävällisinä,
koska sähköä tehdään saastuttavilla polttoaineilla. Tessumin, Hillin ja Marshallin tutkimus on ansiokas, mutta sitä ei voi yleistää Suomeen.
Tutkimuksessa todetaan aivan oikein, että öljypolttoaineilla
kulkevan maantieliikenteen päästöistä johtuvat saasteet, kuten maatason otsoni
ja pienhiukkaset ovat merkittäviä terveysongelmia. Erityisen haitallisia ne
ovat, koska pitoisuudet nousevat korkeiksi hengitysilmassa kaupunkien kaduilla.
Meillä siirtyminen nykyistä laajemmin sähköautoiluun parantaisi hengittämämme
ilman laatua monestakin syystä.
Pohjois-Euroopassa sähköntuotanto on nimittäin puhtaampaa
kuin Yhdysvalloissa, sillä kivihiiltä käytetään vähemmän. Kasvihuonekaasupäästöjen
lisäksi sen poltto aiheuttaa myös pienhiukkaspäästöjä. Suomessa suuri osa sähköntuotannosta
on päästötöntä, ja sähkön ja lämmön yhteistuotanto nostaa monien voimalaitosten
hyötysuhteita, joten suomalainen keskiarvosähkö tuottaa vain 30-40 %
Yhdysvalloissa tuotettavan sähkön kasvihuonekaasupäästöistä. Siksi sähkön
pienhiukkaspäästötkin ovat vähäisemmät. Savupiiput ovat myös pakoputkia
kauempana ihmisten keuhkoista.
Todellisuudessa ero sähköntuotannon pienhiukkaspäästöissä on
kuitenkin vielä suurempi, sillä EU:ssa voimalaitosten päästörajat ovat vanhoissa
laitoksissa pienhiukkasten osalta tiukempia kuin Yhdysvalloissa. Siksi
suomalainen puusähkökin on ilman laadun kannalta hyvä valinta verrattuna
yhdysvaltalaiseen biosähköön. Mainittu tutkimus todistaa siis myös, että liian
usein moititut EU:n asettamat tiukat päästörajat ovat eduksi terveydellemme.
Onkin siis helppo todeta, että Suomessa sähköautoihin
siirtyminen vähentää liikenteen terveyshaittoja ja on eduksi ympäristölle. Näin
on muuallakin EU:ssa pienhiukkaspäästöjen rajoitusten vuoksi. Öljyn käytön
vähentäminen liikenteessä on myös Suomen taloudellinen etu, sillä puhtaaseen
sähköntuotantoon meillä on useita kotimaisia vaihtoehtoja, mutta öljy tuodaan
ulkomailta tulevaisuudessakin.
Kirjoitus julkaistiin Aamulehden mielipidepalstalla 14.1.
6.1.2015
Ennustuksia vuodelle 2015
Olen tässä viime aikoina lueskellut joululahjaksi saamaani erinomaista Nate Silverin kirjaa Signaali ja kohina. Se oli ollut "pitää joskus lukea" -listallani jo pitkään, ja nyt pääsin siis sen pariin.
Kirjan innoittamana olen näin vuoden alkuun päättänyt tehdä muutaman ennusteen. Ne perustuvat vahvaan faktapohjaan ja keskittyvät energia-alaan, sillä ainakin oman tulkintani mukaan yksi kirjan teemoista on, että kannattaa keskittyä sellaisiin ennusteisiin, joihin oma ammattitaito riittää. En kuitenkaan lähde tässä kovin syvällisesti perustelemaan ennusteideni taustaa, koska kirjoitus venyisi kohtuuttoman pitkäksi.
Erityisen moni ennusteistani käsittelee sähkön hintaa tulevaisuudessa, sillä kysymys on ollut Suomessa varsin paljon pinnalla julkisen sektorin suurten sähkön tuotantoon keskittyvien investointien vuoksi. Yritän keskittyä ennusteissani etenkin seuraavaan 5-10 vuoteen, mutta mukaan mahtuu myös muutama pidemmän ajan ennuste.
Luokittelen ennusteeni tässä lähes varmoihin ja todennäköisiin. Vakuuttaakseni lukijan siitä, että teen ennusteet tosissani, olen valmis lyömään vetoa väitteideni puolesta ainakin tuttavien kanssa. Panoksena voi olla vaikkapa ravintola-ateria tai jokin muu yhdessä sovittava arvoltaan pienehkö seikka.
Seuraavia kutsun lähes varmoiksi ennusteiksi, eli arvioin niiden toteutumisen todennäköisyydeksi yli 90 %. Edit: Ennusteet numeroitu.
1. Vuoden 2016 loppuun mennessä nähdään talvikaudella (1.11.-31.3.) tunti, jonka aikana pohjoismainen tuulivoiman tuotanto (FI+SE+DK+NO) ylittää pohjoismaisen ydinvoiman (FI+SE) tuotannon.
Pohjoismaista erityisesti Ruotsi ja Tanska ovat edistäneet tuulivoimaa voimakkaasti ja se on väistämättä osa pohjoismaisia sähkömarkkinoita pitkälle tulevaisuuteen. Valitettavaa on, että Suomessa ei suostuta myöntämään tämän vaikutusta yhteisiin sähkömarkkinoihimme. Väitteen toteutuminen kumoaa myös tehokkaasti ikuisuuksiin asti toisteltavaa "talvella ei tuule" -hokemaa, mutta ei valitettavasti lopeta sen käyttöä.
Väite ei tietenkään tarkoita, että tuulivoima voisi korvata kaikkea ydinvoimaa, mutta eihän kukaan ole sellaista väittänytkään.
Kirjan innoittamana olen näin vuoden alkuun päättänyt tehdä muutaman ennusteen. Ne perustuvat vahvaan faktapohjaan ja keskittyvät energia-alaan, sillä ainakin oman tulkintani mukaan yksi kirjan teemoista on, että kannattaa keskittyä sellaisiin ennusteisiin, joihin oma ammattitaito riittää. En kuitenkaan lähde tässä kovin syvällisesti perustelemaan ennusteideni taustaa, koska kirjoitus venyisi kohtuuttoman pitkäksi.
Erityisen moni ennusteistani käsittelee sähkön hintaa tulevaisuudessa, sillä kysymys on ollut Suomessa varsin paljon pinnalla julkisen sektorin suurten sähkön tuotantoon keskittyvien investointien vuoksi. Yritän keskittyä ennusteissani etenkin seuraavaan 5-10 vuoteen, mutta mukaan mahtuu myös muutama pidemmän ajan ennuste.
Luokittelen ennusteeni tässä lähes varmoihin ja todennäköisiin. Vakuuttaakseni lukijan siitä, että teen ennusteet tosissani, olen valmis lyömään vetoa väitteideni puolesta ainakin tuttavien kanssa. Panoksena voi olla vaikkapa ravintola-ateria tai jokin muu yhdessä sovittava arvoltaan pienehkö seikka.
Lähes varmat ennusteet
Seuraavia kutsun lähes varmoiksi ennusteiksi, eli arvioin niiden toteutumisen todennäköisyydeksi yli 90 %. Edit: Ennusteet numeroitu.
1. Vuoden 2016 loppuun mennessä nähdään talvikaudella (1.11.-31.3.) tunti, jonka aikana pohjoismainen tuulivoiman tuotanto (FI+SE+DK+NO) ylittää pohjoismaisen ydinvoiman (FI+SE) tuotannon.
Pohjoismaista erityisesti Ruotsi ja Tanska ovat edistäneet tuulivoimaa voimakkaasti ja se on väistämättä osa pohjoismaisia sähkömarkkinoita pitkälle tulevaisuuteen. Valitettavaa on, että Suomessa ei suostuta myöntämään tämän vaikutusta yhteisiin sähkömarkkinoihimme. Väitteen toteutuminen kumoaa myös tehokkaasti ikuisuuksiin asti toisteltavaa "talvella ei tuule" -hokemaa, mutta ei valitettavasti lopeta sen käyttöä.
Väite ei tietenkään tarkoita, että tuulivoima voisi korvata kaikkea ydinvoimaa, mutta eihän kukaan ole sellaista väittänytkään.
2. Pohjoismaisen sähkön referenssihinta eli systeemihinta Nord Pool Spotin laskemana on vuosina 2015-19 alhaisempi kuin se oli vuosina 2010-14. Vuosien 2010-14 keskiarvo oli 39,8 €/MWh eli hieman alle 4 c/kWh.
Kuten olen useasti aikaisemminkin yrittänyt kertoa, sähkön hinta on pohjoismaisilla markkinoilla laskussa, ei nousussa. Tämä hinnanlasku on rakenteellista eli johtuu sähkön ylitarjonnasta, eikä se mene ohi hetkessä. Sähkön pienkuluttajahinta sen sijaan ei ole ainakaan merkittävästi laskussa, mutta tämä johtuu lähinnä valtion määräämistä taloudellisesti kannattamattomista pakkoinvestoinneista sähköverkkoon sekä sähköveron nostoista.
3. Mainittu systeemihinta alittaa 20 €/MWh eli 2 c/kWh ainakin yhdellä kvartaalilla vuosina 2015-19.
Kuten olen useasti aikaisemminkin yrittänyt kertoa, sähkön hinta on pohjoismaisilla markkinoilla laskussa, ei nousussa. Tämä hinnanlasku on rakenteellista eli johtuu sähkön ylitarjonnasta, eikä se mene ohi hetkessä. Sähkön pienkuluttajahinta sen sijaan ei ole ainakaan merkittävästi laskussa, mutta tämä johtuu lähinnä valtion määräämistä taloudellisesti kannattamattomista pakkoinvestoinneista sähköverkkoon sekä sähköveron nostoista.
3. Mainittu systeemihinta alittaa 20 €/MWh eli 2 c/kWh ainakin yhdellä kvartaalilla vuosina 2015-19.
Pohjoismaissa on merkittävää sähkön ylituotantoa, erityisesti kosteina vuosina, ja tämä johtaa välillä erittäin alhaisiin hintoihin. Suomessa ei ole halua myöntää tätä, koska tämän myöntäminen johtaisi vakaviin epäilyihin julkisten investointien kannattavuudesta.
4. Brent-raakaöljyn lähimmän kuukausijohdannaisen hinta alittaa 45 $/bbl vuoden 2015 aikana.
Öljymarkkinoiden ylitarjonta on tällä hetkellä useasta eri syystä johtuen suurta. Se ei poistu ennen kuin öljyn kysyntä alkaa merkittävästi elpyä. Tämä ei tapahdu kovin nopeasti, ja sen vuoksi näen öljyn vajoavan nykyisestä noin 51 $/barreli hinnasta vieläkin alemmas.
5. Olkiluoto 3 ei ole maksanut rakentamiskustannuksiaan takaisin vuoden 2030 loppuun mennessä.
On ydinvoimasta ja Olkiluoto 3:sta sitten mitä mieltä tahansa, ei ole mitään syytä uskoa, että Olkiluoto 3 tuottaisi rakennuskustannuksensa (nykyarvio noin 8,5 miljardia euroa) takaisin tuossa ajassa. Vain harvassa teollisuusyrityksessä tehdään investointeja reilusti yli kymmenen vuoden takaisinmaksuajoilla.
Väitteen toteutumista arvioidaan yksinkertaisesti kertomalla reaktorin vuosituotanto kunkin vuoden Suomen aluehinnalla, jonka laskee Nord Pool Spot (tai vastaava taho, jos järjestelmä joskus muuttuu). Jos voimala saa tuloja jostain muusta kuin sähköenergian myynnistä, esimerkiksi suoraa valtion tukea, summaa ei huomioida tässä laskennassa.
6. Fennovoima ei ole maksanut rakentamiskustannuksiaan takaisin vuoden 2035 loppuun mennessä.
Perustelut samat kuin edellä. En usko rakentamiskustannusten pysyvän hallinnassa tässäkään projektissa, ja pidän erilaisia myöhästymisiä todennäköisenä. Väitteen toteutumista arvioidaan samalla tavalla kuin edellä.
7. Ruotsiin ei rakenneta ainuttakaan uutta kaupallista ydinvoimalaa vuoden 2030 loppuun mennessä.
Ruotsissa suljetaan 2020-luvulla useita ydinreaktoreita, koska niiden käyttöikä tulee täyteen. Yhtään uutta reaktoria ei kuitenkaan rakenneta tilalle, koska ruotsalaisten näkemyksen mukaan uusi ydinvoima on yksinkertaisesti kannattamatonta.
Ruotsissa ei kuitenkaan rakenneta merkittävää uutta fossiilisiin polttoaineisiin perustuvaa tuotantoa, vaan reaktorien sulkeminen hoidetaan yhdistelemällä tuuli-, vesi- ja aurinkovoimaa sekä siirtojohtoyhteyksiä naapurimaihin. On mahdollista, että kylmien talvipäivien varalle on pidettävä yllä/rakennettava hieman öljyyn tai kaasuun perustuvaa varavoiman tuotantokapasiteettia, mutta tämä on tilanne jo nykyään.
8. Vuosi 2014 oli Suomessa kaikkien aikojen toisiksi lämpimin. Vuosien 2015-2024 aikana ainakin yksi vuosi on sitä lämpimämpi.
Kuten kaikki tilastot osoittavat, ilmastonmuutos etenee nopeasti. Erityisesti meillä täällä Pohjois-Euroopassa lämpötilat nousevat vauhdilla, ja tulevina vuosina nähdään uusia vuositason lämpöennätyksiä.
9. Suomen sähkönkulutus ei nouse läheskään valtion työ- ja elinkeinoministeriön skenaarioiden odottamalla tavalla. Suomen sähkönkulutus vuonna 2020 jää alle 90 terawattitunnin.
Suomeen on jostain syystä syntynyt kulttuuri, jossa työ- ja elinkeinoministeriö tekee syystä tai toisesta liian suuria sähkön kulutusennusteita. Ministeriön tarkennetun perusskenaarion mukaan vuonna 2020 Suomessa kulutetaan yli 93 TWh sähköä, mutta on hyvin vaikea ymmärtää, mihin tämä näkemys perustuu. Vuonna 2008 ennuste oli vielä 98 TWh, eli vielä tätäkin ennustetta selvästi suurempi.
Tilastokeskuksen mukaan sähkön kulutus Suomessa vuonna 2013 oli noin 84 TWh, eikä se ole nykyään 2000-luvun alkua korkeammalla. Teollisuudeltaan paljon Suomea muistuttavassa Ruotsissa ennustetaan sähkön kysynnän pysyvän suunnilleen ennallaan 2020-luvun lopulle asti. Pidän tätä ennustetta huomattavasti luotettavampana myös Suomen osalta, sillä Ruotsissa ei ole ollut tarvetta nostaa kulutusarvioita poliittisista syistä.
Arvioin näiden ennusteiden toteutumisen todennäköisyydeksi 70-80 %. On siis jopa todennäköistä, että osa niistä ei toteudu.
10. Vuoteen 2020 loppuun mennessä Suomen I veroluokan sähkövero huoltovarmuusmaksuineen (nyt 2,253 c/kWh) ylittää ainakin yhtenä vuonna sähkön pohjoismaisen systeemihinnan (johdannaishinnat 2016-20 nyt noin 3 c/kWh).
Pidän erittäin todennäköisenä, että sähkövero edelleen nousee ja sähköenergian hinnat puolestaan laskevat.
11. Jokin vuonna 2015 valmistuva suomalainen tuulivoimala maksaa itsensä ilman tukia nopeammin takaisin kuin Olkiluoto 3.
Jostain syystä Suomessa kovin monet uskovat edelleen, että tuulivoima olisi erityisen kallista suhteessa ydinvoimaan. Koska tuulivoiman kustannukset ovat selvästi laskeneet ja Olkiluodossa kustannuksille ei näytetä saavan kattoa, pidän todennäköisenä, että jokin suomalainen tuulivoimahanke maksaa itsensä takaisin lyhyemmässä ajassa kuin OL3.
Arvioni perustuu siihen, että 3 MW:n tuulivoimala maksaa noin 4,5 miljoonaa euroa ja tuottaa vuodessa noin 9 000 MWh sähköä. Sen arvo nykyisillä sähkön hinnoilla on noin 300 000 euroa ilman tukia. Erittäin hyvin sijoitettu tuulivoimala pärjännee näitäkin arvioita paremmin, ja tällöin se maksanee itsensä takaisin Olkiluoto 3:a nopeammin. Väitteen toteutumista arvioidaan siten, että sekä ydin- että tuulivoimalan vuosituotanto arvostetaan sähkön spot-hinnan vuosikeskiarvoon ja tätä summaa verrataan raketamiskustannuksiin.
12. Olkiluoto 3 syrjäyttää Suomessa puun käyttöä sähkön tuotannossa.
Puun käyttö sähköntuotannossa vähenee, kun Olkiluoto 3 valmistuu. Vaikka Keskusta olisi pääministeripuolue seuraavien vaalien jälkeen, Suomella ei ole varaa tukea puupolttoainetta niin paljon, että biopolttoainesähkön tuotanto ei kärsisi Olkiluoto 3:n tuotannosta. Väite toteutuu, jos biopolttoaineilla tuotetun sähkön määrä on kahtena OL3:n valmistumista edeltävänä täytenä vuotena suurempi kuin kahtena valmistumisen jälkeisenä täytenä vuotena.
13. Brent-raakaöljyn lähimmän kuukausijohdannaisen hinta alittaa 40 $/bbl vuoden 2015 aikana.
Raakaöljyn hinta tekee vuoden alussa rajun sukelluksen, vaikka vuonna 2014 sen hinta jo puolittui. 40 taalan alitus ei olisi yllätys, mutta varmana sitä ei voi pitää.
14. Venezuelan hallinnossa tapahtuu suuria muutoksia vuoden 2016 loppuun mennessä öljyn hinnan laskun vuoksi.
Venezuelan talous on pitkälti öljystä saatavien vientitulojen varassa, ja öljyn hinnan laskettua rajusti nykyinen presidentti Hugo Chavezin aikana aloitettu katastrofaalinen talouspolitiikka ei voi jatkua. Ennuste toteutuu, jos nykyinen presidentti Maduro joutuu luopumaan vallasta tai vaihtaa suurimman osan ministereistään. Nykyinen lista on alla.
 |
| Brent-raakaöljyn hintakehitys viimeisen vuoden ajalta. |
On ydinvoimasta ja Olkiluoto 3:sta sitten mitä mieltä tahansa, ei ole mitään syytä uskoa, että Olkiluoto 3 tuottaisi rakennuskustannuksensa (nykyarvio noin 8,5 miljardia euroa) takaisin tuossa ajassa. Vain harvassa teollisuusyrityksessä tehdään investointeja reilusti yli kymmenen vuoden takaisinmaksuajoilla.
Väitteen toteutumista arvioidaan yksinkertaisesti kertomalla reaktorin vuosituotanto kunkin vuoden Suomen aluehinnalla, jonka laskee Nord Pool Spot (tai vastaava taho, jos järjestelmä joskus muuttuu). Jos voimala saa tuloja jostain muusta kuin sähköenergian myynnistä, esimerkiksi suoraa valtion tukea, summaa ei huomioida tässä laskennassa.
6. Fennovoima ei ole maksanut rakentamiskustannuksiaan takaisin vuoden 2035 loppuun mennessä.
Perustelut samat kuin edellä. En usko rakentamiskustannusten pysyvän hallinnassa tässäkään projektissa, ja pidän erilaisia myöhästymisiä todennäköisenä. Väitteen toteutumista arvioidaan samalla tavalla kuin edellä.
7. Ruotsiin ei rakenneta ainuttakaan uutta kaupallista ydinvoimalaa vuoden 2030 loppuun mennessä.
Ruotsissa suljetaan 2020-luvulla useita ydinreaktoreita, koska niiden käyttöikä tulee täyteen. Yhtään uutta reaktoria ei kuitenkaan rakenneta tilalle, koska ruotsalaisten näkemyksen mukaan uusi ydinvoima on yksinkertaisesti kannattamatonta.
Ruotsissa ei kuitenkaan rakenneta merkittävää uutta fossiilisiin polttoaineisiin perustuvaa tuotantoa, vaan reaktorien sulkeminen hoidetaan yhdistelemällä tuuli-, vesi- ja aurinkovoimaa sekä siirtojohtoyhteyksiä naapurimaihin. On mahdollista, että kylmien talvipäivien varalle on pidettävä yllä/rakennettava hieman öljyyn tai kaasuun perustuvaa varavoiman tuotantokapasiteettia, mutta tämä on tilanne jo nykyään.
8. Vuosi 2014 oli Suomessa kaikkien aikojen toisiksi lämpimin. Vuosien 2015-2024 aikana ainakin yksi vuosi on sitä lämpimämpi.
Kuten kaikki tilastot osoittavat, ilmastonmuutos etenee nopeasti. Erityisesti meillä täällä Pohjois-Euroopassa lämpötilat nousevat vauhdilla, ja tulevina vuosina nähdään uusia vuositason lämpöennätyksiä.
9. Suomen sähkönkulutus ei nouse läheskään valtion työ- ja elinkeinoministeriön skenaarioiden odottamalla tavalla. Suomen sähkönkulutus vuonna 2020 jää alle 90 terawattitunnin.
Suomeen on jostain syystä syntynyt kulttuuri, jossa työ- ja elinkeinoministeriö tekee syystä tai toisesta liian suuria sähkön kulutusennusteita. Ministeriön tarkennetun perusskenaarion mukaan vuonna 2020 Suomessa kulutetaan yli 93 TWh sähköä, mutta on hyvin vaikea ymmärtää, mihin tämä näkemys perustuu. Vuonna 2008 ennuste oli vielä 98 TWh, eli vielä tätäkin ennustetta selvästi suurempi.
Tilastokeskuksen mukaan sähkön kulutus Suomessa vuonna 2013 oli noin 84 TWh, eikä se ole nykyään 2000-luvun alkua korkeammalla. Teollisuudeltaan paljon Suomea muistuttavassa Ruotsissa ennustetaan sähkön kysynnän pysyvän suunnilleen ennallaan 2020-luvun lopulle asti. Pidän tätä ennustetta huomattavasti luotettavampana myös Suomen osalta, sillä Ruotsissa ei ole ollut tarvetta nostaa kulutusarvioita poliittisista syistä.
Todennäköiset ennusteet
Arvioin näiden ennusteiden toteutumisen todennäköisyydeksi 70-80 %. On siis jopa todennäköistä, että osa niistä ei toteudu.
10. Vuoteen 2020 loppuun mennessä Suomen I veroluokan sähkövero huoltovarmuusmaksuineen (nyt 2,253 c/kWh) ylittää ainakin yhtenä vuonna sähkön pohjoismaisen systeemihinnan (johdannaishinnat 2016-20 nyt noin 3 c/kWh).
Pidän erittäin todennäköisenä, että sähkövero edelleen nousee ja sähköenergian hinnat puolestaan laskevat.
11. Jokin vuonna 2015 valmistuva suomalainen tuulivoimala maksaa itsensä ilman tukia nopeammin takaisin kuin Olkiluoto 3.
Jostain syystä Suomessa kovin monet uskovat edelleen, että tuulivoima olisi erityisen kallista suhteessa ydinvoimaan. Koska tuulivoiman kustannukset ovat selvästi laskeneet ja Olkiluodossa kustannuksille ei näytetä saavan kattoa, pidän todennäköisenä, että jokin suomalainen tuulivoimahanke maksaa itsensä takaisin lyhyemmässä ajassa kuin OL3.
Arvioni perustuu siihen, että 3 MW:n tuulivoimala maksaa noin 4,5 miljoonaa euroa ja tuottaa vuodessa noin 9 000 MWh sähköä. Sen arvo nykyisillä sähkön hinnoilla on noin 300 000 euroa ilman tukia. Erittäin hyvin sijoitettu tuulivoimala pärjännee näitäkin arvioita paremmin, ja tällöin se maksanee itsensä takaisin Olkiluoto 3:a nopeammin. Väitteen toteutumista arvioidaan siten, että sekä ydin- että tuulivoimalan vuosituotanto arvostetaan sähkön spot-hinnan vuosikeskiarvoon ja tätä summaa verrataan raketamiskustannuksiin.
12. Olkiluoto 3 syrjäyttää Suomessa puun käyttöä sähkön tuotannossa.
Puun käyttö sähköntuotannossa vähenee, kun Olkiluoto 3 valmistuu. Vaikka Keskusta olisi pääministeripuolue seuraavien vaalien jälkeen, Suomella ei ole varaa tukea puupolttoainetta niin paljon, että biopolttoainesähkön tuotanto ei kärsisi Olkiluoto 3:n tuotannosta. Väite toteutuu, jos biopolttoaineilla tuotetun sähkön määrä on kahtena OL3:n valmistumista edeltävänä täytenä vuotena suurempi kuin kahtena valmistumisen jälkeisenä täytenä vuotena.
13. Brent-raakaöljyn lähimmän kuukausijohdannaisen hinta alittaa 40 $/bbl vuoden 2015 aikana.
Raakaöljyn hinta tekee vuoden alussa rajun sukelluksen, vaikka vuonna 2014 sen hinta jo puolittui. 40 taalan alitus ei olisi yllätys, mutta varmana sitä ei voi pitää.
14. Venezuelan hallinnossa tapahtuu suuria muutoksia vuoden 2016 loppuun mennessä öljyn hinnan laskun vuoksi.
Venezuelan talous on pitkälti öljystä saatavien vientitulojen varassa, ja öljyn hinnan laskettua rajusti nykyinen presidentti Hugo Chavezin aikana aloitettu katastrofaalinen talouspolitiikka ei voi jatkua. Ennuste toteutuu, jos nykyinen presidentti Maduro joutuu luopumaan vallasta tai vaihtaa suurimman osan ministereistään. Nykyinen lista on alla.
31.12.2014
Fennovoima-päätös on tehty, mitä seuraavaksi?
Fennovoiman ydinvoimala eteni taannoin eduskunnassa odotetusti ja varsin selvin numeroin. Äänestystulos oli 115-74, eikä jätä mitään selittämistä sen osalta, että Suomessa neljä suurinta puoluetta (Kokoomus, SDP, Perussuomalaiset ja Keskusta) ovat erittäin ydinvoimamyönteisiä. Nämä puolueet saanevat yhdessä enemmistön myös seuraavaan eduskuntaan.
Tästä seuraa melko lailla suoraan se, että seuraavakin eduskunta tulee antamaan lupia ihan niin monelle ydinvoimahankkelle kuin sen käsittelyyn tuodaan, jos vain rakentaja sitoutuu sovittuun aikatauluun. Tästähän Olkiluoto 4 joutui aikaisemmin ongelmiin. Ministeri Vapaavuorihan totesi aivan suoraan, että jos TVO olisi pitänyt kiinni aikataulusta, tuokin voimala olisi edennyt.
Jos tuo hanke lähtee kuitenkin hakemaan uutta periaatelupaa ja sitoutuu uuteen aikatauluun, se tuskin on suurille puolueille mikään ongelma. Sama koskee myös kaikkia muita mahdollisia ydinvoimahankkeita Loviisan voimaloiden uusimista myöten. En oikeastaan voi edes ymmärtää, miksi kukaan vastustaisi Olkiluoto 4:ää tai Loviisa 3:a, jos on ensin kannattanut Rosatomin ja Suomen julkisen sektorin omistamaa Fennovoimaa. Kokonaan toinen asia on, kuinka monta ydinreaktorihanketta Suomen kokoisessa maassa on järkevää pitää käynnissä samaan aikaan tai kuinka monta tänne on taloudellisesti järkevää rakentaa. Näihin en kuitenkaan tällä kertaa lähde ottamaan kantaa.
Sen sijaan kirjoitan siitä, mitä nykyisistä kahdesta ydinvoimalahankkeesta ja niiden valmistumisesta seuraa. Jos ydinvoimahankkeita tulee lisää, kaikki mainitut vaikutukset vain vahvistuvat.
Suomi on viime vuosien päätöksellään lukinnut energiapolitiikkansa tiukasti ydinvoimaan. Päätöstemme seuraus on, että Suomi tuottaa yli puolet käyttämästään sähköstä ydinvoimalla 2020-luvun jälkipuoliskolla. Ydinvoiman tuotantokapasiteettimme on tuolloin noin 5600 MW, jolla saadaan noin 46 TWh sähköä vuodessa. Näillä lukemilla olemme mitä todennäköisimmin 2020-luvulla aivan maailman kärkeä ydinvoimavaltaisuudessa. Vain Ranska on varmuudella edellä, kun otetaan huomioon vanhojen voimaloiden sulkemisaikataulut ja uusien hankkeiden melko vähäinen määrä.
Nykyinen kulutuksemmehan on noin 82 TWh, eikä se ole ollut enää vuosiin kasvussa. Lienee myös rehellistä todeta, että paperiteollisuuden sähkönkäyttö tuskin palaa entiselleen. Tulevaisuuden ennustaminen on silti aina vaikeaa, mutta esimerkiksi Ruotsissa ennustetaan hyvin perustein sähkön kulutukselle nollakasvua ja Fortumkin käyttää ennusteenaan 0,5 % kasvua. Näin ollen voidaan perustellusti ennakoida, että vuoden 2025 sähkönkulutuskin on alle 90 TWh, jolloin ydinvoiman osuus siitä on puolet tai hieman yli.
Tähän kokonaisuuteen lisätään vielä, että Suomen julkinen sektori kunnallisine yhtiöineen ja useat valtionyhtiöt ovat tekemässä 2010- ja 2020-luvulla yhteensä ydinvoimaan varovaisestikin arvioituna yli 10 miljardin euron investoinnit. Tästä seuraa, että Suomella ei yksinkertaisesti ole varaa siihen, että ydinvoima ei kannatakaan.
Meidän on siis tehtävä politiikkaa, joka tekee ydinvoimasta kannattavaa, koska julkisen sektorin sijoituksilla ei ole varaa epäonnistua. Mitä se sitten voisi olla?
Ilmastonäkökulmasta tätä ei kuitenkaan varmasti kannata jäädä suremaan, ja vähentyyhän samalla myös kivihiilen ja maakaasun käyttö. Turpeella, kivihiilellä ja maakaasulla tuotetun yhteistuotantosähkön vuosisumma on kuitenkin vain 10-12 TWh, joten muutakin tuotantoa jää syrjäytettäväksi. Todellisuudessa fossiilisilla polttoaineilla tehty sähkö ei sitä paitsi kokonaan syrjäydy, sillä tarvitsemme myös 2020-luvun lopulla jonkin verran niillä tuotettua sähköä. Muutoin talvipäivinä ei ole saatavissa riittävästi tehoa. Hiilidioksidipäästöt ovat kuitenkin pieniä verrattuna nykyiseen, sillä laitosten käyttöaika lyhenee.
Käytännössä ydinvoiman suurin syrjäyttävä vaikutus näkyykin kesäaikaan, jolloin sähkön tarve on tavallista pienempää. Olkiluoto 3, Fennovoima sekä nykyiset ydinvoimalat yhdessä vesivoiman ja Ruotsin tuonnin kanssa riittävät itse asiassa ydinvoimaloiden huoltotauoista huolimatta työntämään tieltään lähes kaiken sähkön yhteistuotannon keväästä syksyyn asti. Jopa puolet Suomessa nyt biopolttoaineilla tehtävästä sähköstä voikin syrjäytyä uuden ydinvoiman myötä. Puulla tehty sähkö ei nimittäin millään pysty kilpailemaan ydinvoimaa vastaan, sillä käyttö- ja polttoainekustannukset biosähkölle ovat kiistatta suuremmat. Tämä tarkoittaa työpaikkojen menetystä metsätaloudessa pitkin Suomea, jos korvaavaa käyttöä puulle ei löydetä. Siihen kannattaisi kyllä jo varautua. En ole ollenkaan varma, ovatko kaikki osanneet ajatella eduskunnassa näin pitkälle.
Tilastolähde: Energiateollisuus.
Tästä seuraa melko lailla suoraan se, että seuraavakin eduskunta tulee antamaan lupia ihan niin monelle ydinvoimahankkelle kuin sen käsittelyyn tuodaan, jos vain rakentaja sitoutuu sovittuun aikatauluun. Tästähän Olkiluoto 4 joutui aikaisemmin ongelmiin. Ministeri Vapaavuorihan totesi aivan suoraan, että jos TVO olisi pitänyt kiinni aikataulusta, tuokin voimala olisi edennyt.
Jos tuo hanke lähtee kuitenkin hakemaan uutta periaatelupaa ja sitoutuu uuteen aikatauluun, se tuskin on suurille puolueille mikään ongelma. Sama koskee myös kaikkia muita mahdollisia ydinvoimahankkeita Loviisan voimaloiden uusimista myöten. En oikeastaan voi edes ymmärtää, miksi kukaan vastustaisi Olkiluoto 4:ää tai Loviisa 3:a, jos on ensin kannattanut Rosatomin ja Suomen julkisen sektorin omistamaa Fennovoimaa. Kokonaan toinen asia on, kuinka monta ydinreaktorihanketta Suomen kokoisessa maassa on järkevää pitää käynnissä samaan aikaan tai kuinka monta tänne on taloudellisesti järkevää rakentaa. Näihin en kuitenkaan tällä kertaa lähde ottamaan kantaa.
Sen sijaan kirjoitan siitä, mitä nykyisistä kahdesta ydinvoimalahankkeesta ja niiden valmistumisesta seuraa. Jos ydinvoimahankkeita tulee lisää, kaikki mainitut vaikutukset vain vahvistuvat.
Ydinvoiman menestys on nyt Suomelle kansallisesti tärkeä projekti
Suomi on viime vuosien päätöksellään lukinnut energiapolitiikkansa tiukasti ydinvoimaan. Päätöstemme seuraus on, että Suomi tuottaa yli puolet käyttämästään sähköstä ydinvoimalla 2020-luvun jälkipuoliskolla. Ydinvoiman tuotantokapasiteettimme on tuolloin noin 5600 MW, jolla saadaan noin 46 TWh sähköä vuodessa. Näillä lukemilla olemme mitä todennäköisimmin 2020-luvulla aivan maailman kärkeä ydinvoimavaltaisuudessa. Vain Ranska on varmuudella edellä, kun otetaan huomioon vanhojen voimaloiden sulkemisaikataulut ja uusien hankkeiden melko vähäinen määrä.
Nykyinen kulutuksemmehan on noin 82 TWh, eikä se ole ollut enää vuosiin kasvussa. Lienee myös rehellistä todeta, että paperiteollisuuden sähkönkäyttö tuskin palaa entiselleen. Tulevaisuuden ennustaminen on silti aina vaikeaa, mutta esimerkiksi Ruotsissa ennustetaan hyvin perustein sähkön kulutukselle nollakasvua ja Fortumkin käyttää ennusteenaan 0,5 % kasvua. Näin ollen voidaan perustellusti ennakoida, että vuoden 2025 sähkönkulutuskin on alle 90 TWh, jolloin ydinvoiman osuus siitä on puolet tai hieman yli.
Tähän kokonaisuuteen lisätään vielä, että Suomen julkinen sektori kunnallisine yhtiöineen ja useat valtionyhtiöt ovat tekemässä 2010- ja 2020-luvulla yhteensä ydinvoimaan varovaisestikin arvioituna yli 10 miljardin euron investoinnit. Tästä seuraa, että Suomella ei yksinkertaisesti ole varaa siihen, että ydinvoima ei kannatakaan.
Meidän on siis tehtävä politiikkaa, joka tekee ydinvoimasta kannattavaa, koska julkisen sektorin sijoituksilla ei ole varaa epäonnistua. Mitä se sitten voisi olla?
Suomen on ajettava tiukkoja päästövähennyksiä
Vaikka olen ollut varsin kriittinen Fennovoimaa kohtaan julkisen sektorin suurten riskien vuoksi, suhtaudun yleisesti varovaisen positiivisesti ydinvoimaan, koska ilmastonmuutoksen torjunta vaatii monenlaisia keinoja ja mieluiten pian. Ydinvoiman suurin haaste nykyisellään on kuitenkin, että sen rakentaminen on kallista. Fennovoiman tuottaman sähkön omakustannushinnaksihan on julkisuudessakin vahvasti uumoiltu noin 50 €/MWh.
Tämän vuoden sähkön markkinahinnan toteuma Suomessa on 36 €/MWh luokkaa, ja muiden Pohjoismaiden vain noin 30 €/MWh (3 c/kWh). Saksan markkinahinnat ovat tässä välissä, mutta siellä suurin osa sähköntuotannon kustannuksista maksetaankin nykyään erilaisina veroina. Itse asiassa Euroopassa on varsin vähän alueita, joissa sähkön markkinahinnat olisivat tänä vuonna ylittäneet 50 €/MWh. Tämä kertoo paljon siitä, että nykyisellään laajalti käytössä oleva kivihiili on halpaa, eikä hiilidioksidin päästäminen maksa EU:ssakaan päästökauppajärjestelmästä huolimatta kovin paljon.
Jos me siis haluamme tehdä uudesta ydinvoimasta kannattavaa, kuten Suomen julkisen sektorin talous nykyisellään edellyttää, sen kilpailukykyä on parannettava. Kivihiili ei maailmasta odottamalla lopu, joten meidän on välttämätöntä lisätä sen polttamisen kustannuksia. Muuten uusi ydinvoima ei yksinkertaisesti pärjää vanhoille kivihiililaitoksille, joita Euroopassa riittää vuosikymmeniksi.
Tämä tarkoittaa käytännössä, että hiilivoimalat on laitettava maksamaan aiheuttamistaan haitoista, mikä onkin EU:n päästökauppajärjestelmän tavoite. Nykyinen noin 7 €/t hinta ei kuitenkaan alkuunkaan riitä parantamaan uuden ydinvoiman kilpailukykyä hiilivoimaan nähden. Toisaalta tämä tarkoittaa myös, että kuluttajien on oltava valmiita maksamaan sähköenergiasta nykyistä enemmän tai uutta ydinvoimaa ei saada kannattavaksi.
Suomen täytyy siis kerrankin huolehtia kansallisista eduistaan. Koska olemme sitoutuneet ratkaisuillamme markkinahintoihin nähden kalliiseen ydinvoimaan, meidän pitää nyt huolehtia, että sijoituksemme ovat pitkällä aikavälillä kannattavia. Meillä ei siis ole enää varaa nykyiseen löysään ilmastopolitiikkaan.
Kuten edellä jo todettiin, olemme tuplaamassa ydinvoiman osuuden Suomen sähkönkulutuksesta. Tämä tarkoittaa samalla myös, että osan nykyisestä tuotannosta on pakko väistyä. Monet haaveilevat kyllä, että sähkön tuonti väistäisi ensin, mutta tämä perustuu enemmän toiveisiin kuin faktoihin.
Venäjän tuonti on jo painunut ainakin parin vuosikymmenen pohjalukemiin (noin 3,4 TWh), ja se jää tänä vuonna pienemmäksi kuin Suomen sähkönvienti Viroon. Se ei siis voi enää juuri nykyisestä vähentyä. Ruotsin tuonti (15-20 TWh) puolestaan ei ole loppumassa, koska maa aikoo lisätä uusiutuvan päästöttömän sähkön tuotantoa voimakkaasti tukien avulla.
Väistävä tuotanto on siis enimmäkseen suomalaista tuotantoa. Ensimmäisenä markkinoilta syrjäytynevät hiililauhdevoimalat, jotka polttavat kiviihiiltä sähköksi hyödyntämättä lämpöä. Tämä on ehdottomasti positiivista, sillä Suomen hiilidioksidipäästöt vähentyvät. Näiden laitosten vuosituotanto on kuitenkin vain 5-10 TWh säistä riippuen, ja kehitys on jo nyt huomattavasti laskeva, vaikka ainuttakaan uutta ydinvoimalaa ei ole saatu valmiiksi. Kaksi uutta ydinvoimalaamme tuottavat vuodessa peräti 23 TWh sähköä, joten hiililauhteen syrjäytyminen on vasta alkua.
Toisin sanottuna myös suomalaisen sähkön yhteistuotannon on vähennyttävä. Koska ydinvoiman kannattavuus edellyttää tiukkaa päästöpolitiikkaa, kivihiileen verrattuna kallis turve on ensimmäisenä syrjäytyslistalla. Tämä asettaa hallituksen taannoisen päätöksen turpeen käytön edistämisestä varsin erikoiseen valoon, sillä ydinvoiman raju lisääminen ei pitkällä aikavälillä juuri jätä tilaa turpeelle.
Tämän vuoden sähkön markkinahinnan toteuma Suomessa on 36 €/MWh luokkaa, ja muiden Pohjoismaiden vain noin 30 €/MWh (3 c/kWh). Saksan markkinahinnat ovat tässä välissä, mutta siellä suurin osa sähköntuotannon kustannuksista maksetaankin nykyään erilaisina veroina. Itse asiassa Euroopassa on varsin vähän alueita, joissa sähkön markkinahinnat olisivat tänä vuonna ylittäneet 50 €/MWh. Tämä kertoo paljon siitä, että nykyisellään laajalti käytössä oleva kivihiili on halpaa, eikä hiilidioksidin päästäminen maksa EU:ssakaan päästökauppajärjestelmästä huolimatta kovin paljon.
Jos me siis haluamme tehdä uudesta ydinvoimasta kannattavaa, kuten Suomen julkisen sektorin talous nykyisellään edellyttää, sen kilpailukykyä on parannettava. Kivihiili ei maailmasta odottamalla lopu, joten meidän on välttämätöntä lisätä sen polttamisen kustannuksia. Muuten uusi ydinvoima ei yksinkertaisesti pärjää vanhoille kivihiililaitoksille, joita Euroopassa riittää vuosikymmeniksi.
Tämä tarkoittaa käytännössä, että hiilivoimalat on laitettava maksamaan aiheuttamistaan haitoista, mikä onkin EU:n päästökauppajärjestelmän tavoite. Nykyinen noin 7 €/t hinta ei kuitenkaan alkuunkaan riitä parantamaan uuden ydinvoiman kilpailukykyä hiilivoimaan nähden. Toisaalta tämä tarkoittaa myös, että kuluttajien on oltava valmiita maksamaan sähköenergiasta nykyistä enemmän tai uutta ydinvoimaa ei saada kannattavaksi.
Suomen täytyy siis kerrankin huolehtia kansallisista eduistaan. Koska olemme sitoutuneet ratkaisuillamme markkinahintoihin nähden kalliiseen ydinvoimaan, meidän pitää nyt huolehtia, että sijoituksemme ovat pitkällä aikavälillä kannattavia. Meillä ei siis ole enää varaa nykyiseen löysään ilmastopolitiikkaan.
Uusi ydinvoima syrjäyttää paljon biopolttoaineita
Kuten edellä jo todettiin, olemme tuplaamassa ydinvoiman osuuden Suomen sähkönkulutuksesta. Tämä tarkoittaa samalla myös, että osan nykyisestä tuotannosta on pakko väistyä. Monet haaveilevat kyllä, että sähkön tuonti väistäisi ensin, mutta tämä perustuu enemmän toiveisiin kuin faktoihin.
Venäjän tuonti on jo painunut ainakin parin vuosikymmenen pohjalukemiin (noin 3,4 TWh), ja se jää tänä vuonna pienemmäksi kuin Suomen sähkönvienti Viroon. Se ei siis voi enää juuri nykyisestä vähentyä. Ruotsin tuonti (15-20 TWh) puolestaan ei ole loppumassa, koska maa aikoo lisätä uusiutuvan päästöttömän sähkön tuotantoa voimakkaasti tukien avulla.
Väistävä tuotanto on siis enimmäkseen suomalaista tuotantoa. Ensimmäisenä markkinoilta syrjäytynevät hiililauhdevoimalat, jotka polttavat kiviihiiltä sähköksi hyödyntämättä lämpöä. Tämä on ehdottomasti positiivista, sillä Suomen hiilidioksidipäästöt vähentyvät. Näiden laitosten vuosituotanto on kuitenkin vain 5-10 TWh säistä riippuen, ja kehitys on jo nyt huomattavasti laskeva, vaikka ainuttakaan uutta ydinvoimalaa ei ole saatu valmiiksi. Kaksi uutta ydinvoimalaamme tuottavat vuodessa peräti 23 TWh sähköä, joten hiililauhteen syrjäytyminen on vasta alkua.
Toisin sanottuna myös suomalaisen sähkön yhteistuotannon on vähennyttävä. Koska ydinvoiman kannattavuus edellyttää tiukkaa päästöpolitiikkaa, kivihiileen verrattuna kallis turve on ensimmäisenä syrjäytyslistalla. Tämä asettaa hallituksen taannoisen päätöksen turpeen käytön edistämisestä varsin erikoiseen valoon, sillä ydinvoiman raju lisääminen ei pitkällä aikavälillä juuri jätä tilaa turpeelle.
Ilmastonäkökulmasta tätä ei kuitenkaan varmasti kannata jäädä suremaan, ja vähentyyhän samalla myös kivihiilen ja maakaasun käyttö. Turpeella, kivihiilellä ja maakaasulla tuotetun yhteistuotantosähkön vuosisumma on kuitenkin vain 10-12 TWh, joten muutakin tuotantoa jää syrjäytettäväksi. Todellisuudessa fossiilisilla polttoaineilla tehty sähkö ei sitä paitsi kokonaan syrjäydy, sillä tarvitsemme myös 2020-luvun lopulla jonkin verran niillä tuotettua sähköä. Muutoin talvipäivinä ei ole saatavissa riittävästi tehoa. Hiilidioksidipäästöt ovat kuitenkin pieniä verrattuna nykyiseen, sillä laitosten käyttöaika lyhenee.
Käytännössä ydinvoiman suurin syrjäyttävä vaikutus näkyykin kesäaikaan, jolloin sähkön tarve on tavallista pienempää. Olkiluoto 3, Fennovoima sekä nykyiset ydinvoimalat yhdessä vesivoiman ja Ruotsin tuonnin kanssa riittävät itse asiassa ydinvoimaloiden huoltotauoista huolimatta työntämään tieltään lähes kaiken sähkön yhteistuotannon keväästä syksyyn asti. Jopa puolet Suomessa nyt biopolttoaineilla tehtävästä sähköstä voikin syrjäytyä uuden ydinvoiman myötä. Puulla tehty sähkö ei nimittäin millään pysty kilpailemaan ydinvoimaa vastaan, sillä käyttö- ja polttoainekustannukset biosähkölle ovat kiistatta suuremmat. Tämä tarkoittaa työpaikkojen menetystä metsätaloudessa pitkin Suomea, jos korvaavaa käyttöä puulle ei löydetä. Siihen kannattaisi kyllä jo varautua. En ole ollenkaan varma, ovatko kaikki osanneet ajatella eduskunnassa näin pitkälle.
Tilastolähde: Energiateollisuus.
19.9.2014
Ajatuksia viikon ydinvoimapäätöksistä
Täytyy näin aluksi todeta, että ministeri Vapaavuoren esitys ydinvoimaloista valtioneuvostolle yllätti minut. Itse olin arvellut, että molemmat hankkeet saavat edetä sellaisinaan täysin omistajuuskysymyksistä tai määräajoista riippumatta, mutta aivan näin kova into uusiin voimaloihin ei kuitenkaan ollut. Olen itse asiassa jopa positiivisesti yllättynyt siitä, että ydinenergialain kirjainta eikä henkeä ei oltu valmiita halveksimaan, vaan harkinta tehtiin perusteellisesti.
En kuitenkaan lähde arvioimaan päätöksiä erityisen vihreästä näkökulmasta, vaan jätän sen puuhan muille. Esimerkiksi Jarno Lappalaisen teksti on hyvä, enkä lähde toistamaan sitä. Sen sijaan yritän tässä hieman pohtia sitä, mikä kussakin tapauksessa johti tehtyihin päätöksiin ja mitä niistä seuraa. Aloitan TVO:n Olkiluoto 4 -hankkeesta.
Olkiluoto 4 ei saanut valtiolta mitään täystyrmäystä, vaan kaikki ehdot pidettiin entisellään. Ei se ihan kohtuuton vaatimus ole. On kuitenkin totta, että hankkeen edistymistä alkuperäisessä aikataulussa on tässä tilanteessa pidettävä epätodennäköisenä. Miksi näin kävi?
Kuten Vapaavuorikin televisiossa sanoi, Olkiluoto 3 on ollut projektina suorastaan historiallisen järkyttävä epäonnistuminen. Laitoksen myöhästyminen noin 10 vuodella on kiistatta maksanut ja maksaa suomalaisille sähkönkäyttäjille ja erityisesti laitoksen omistaville teollisuusyrityksille varovaisestikin arvioituna parisen sataa miljoonaa euroa vuodessa, sillä sähkön markkinahinnat Suomessa laskevat ainakin hyvin lähelle Ruotsin hintoja eli 2-4 €/MWh. Lisäksi laitos on ylittänyt kustannusarvionsa noin kolminkertaisesti, kun sen hinta on noussut 3 miljardista lähemmäs 9 miljardia. Vaikka TVO:n ja Arevan sopimuksessa puhutaankin kiinteästä hinnasta, lienee todennäköistä, että myös TVO joutuu maksamaan osansa kohonneista kustannuksista välimiesmenettelyn jälkeen.
Tämän kaiken jälkeen olisi jotenkin vaikea ymmärtää, että valtio olisi painanut koko asian villaisella, ja antanut TVO:lle niin paljon lisäaikaa uuteen hankkeeseen kuin se tässä vaiheessa kehtaa pyytää. Nykyinen arvio valmistumisvuodeksi on kuitenkin 2018, ja laitos on jo varsin monta kertaa ollut neljän vuoden päässä valmistumisesta. Tällainen menettely olisi nimittäin tehnyt tyhjäksi koko alkuperäisen määräajan vaatimisen. Jos 5 vuoden määräaikaa rakennusluvan hakemiselle ei ole tarkoitettu noudatettavaksi, sitä ei pitäisi alun perinkään asettaa.
Minusta luvan myöntäminen olisi myös ollut varsin epäreilua mahdollisia muita luvan hakijoita kohtaan, sillä TVO on nyt pitänyt laitoksen rakentamisoptiota hallussaan lähes 5 vuotta ryhtymättä toimiin. Tällaisessa tapauksessa on ainakin mielestäni kohtuullista, että muutkin hakijat, esimerkiksi edellisellä hakukierroksella tappiolle jäänyt Fortum, saavat hyvän hankkeen esittäessään mahdollisuuden ainakin luvan hakemiseen.
On nimittäin kiistatonta, että ensimmäinen voimalan rakentaja on vahvoilla, sillä jokainen uusi Suomeen rakennettava voimala laskee sähhkön markkinahintoja, ja näin uusi voimala kannattaa aina hieman edellistä huonommin. Tässäkään mielessä ei ole reilua, jos yksi toimija saisi ikuisella rakentamisoptiolla pitää muiden mahdollisia investointeja ydinvoimaan tai muuhun sähköntuotantoon jäissä.
Näin kokonaisuutena ymmärrän siis oikein hyvin, miksi TVO ei saa uutta lupaansa ainakaan helposti ja suoraan. Todettakoon kuitenkin, että seuraavissa vaaleissa kansa voi tietysti jälleen päättää toisin, ja halutessaan äänestää valtaan vaikka miten ydinvoimamyönteisen hallituksen. Jopa ydinvoimamyönteisen hallituksen olisi tosin syytä harkita vielä kerran, miten perusteltua on jatkaa TVO:n suosimista Fortumin kustannuksella, ja kumpi olisi valmis rakentamaan uutta ydinvoimaa Suomeen nopeammin.
Olen varsin yllättynyt myös Fennovoimaa koskevasta päätöksestä. Olisin kuvitellut, että jos jokin näistä hankkeista laitetaan jäähylle, se olisi tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa Olkiluoto 4:n sijaan Fennovoima, ihan lakipykälistä riippumatta. Fennovoimassa myös julkisen sektorin riski on Olkiluoto 4:ään verrattuna erittäin korkea, kuten olen jo aiemmin kirjoittanut. Fennovoiman tarina kuitenkin jatkuu, ja pidän edelleen täysin mahdollisena, että voimala jonain päivänä rakentuu. Jännittävät käänteet eivät kuitenkaan ole vielä läheskään ohi.
Ihan kaikkea ei kuitenkaan edes ydinvoimamyönteinen hallitus (Vihreiden lähdön jälkeen) ole valmis Fennovoiman osalta nielemään. Omistajuusvaatimuksen kiristäminen kohtalaisen tiukaksi ("kotimainen" omistus > 60 %) ja valtion tiukan omistajuusvalvonnan asettaminen (osakekaupat EU- ja ETA-maiden ulkopuolelle on erikseen hyväksytettävä) on oikeastaan aika paljon vaadittu. Kuten Vapaavuorikin sanoi, hanke voi jopa kaatua näihin vaatimuksiin.
Sinänsä huvittavaa on, että näidenkin ehtojen asettamiseksi sana kotimainen täytyi määritellä uusiksi, ja se käsittää tässä tapauksessa kaikki EU- ja ETA-maat. On tietenkin totta, että näistä maista tulevaa omistusta ei saa lain edessä käsitellä eri tavalla kuin suomalaista omistusta, mutta en kyllä käyttäisi tästä sanaa kotimainen. Kauppojemme hyllyillä myydään kuitenkin edelleen puolalaisia, hollantilaisia, espanjalaisia ja suomalaisia tomaatteja, eikä ainoastaan kotimaisia tomaatteja, ja luulisin useimpien suomalaisten mieltävän kotimaakseen Suomen EU:n sijaan. Ruotsistakin tuodaan nykyään sanan uudessa merkityksessä kotimaista sähköä, joten olemme itse asiassa jo nyt omavaraisia sähkön suhteen.
Tämän uudella tavalla määritellyn kotimaisuusasteenkin täyttäminen on Fennovoimalle joka tapauksessa hankalaa. Nykyisellään tällaista omistusta on 53,8 %, ja Keskon käytännössä vetäydyttyä hankkeesta enää 50,9 %. Siitä on pitkä matka 60 % lukemiin. Mistä nämä uudet omistajat sitten voisivat löytyä?
Yhdellekään teolliselle toimijalle ei nimittäin enää kuukausiin ole ollut epäselvää, että hanke kaipaa kipeästi rahaa, mutta kovin harva on toistaiseksi vaivautunut raottamaan kukkaroaan. Tämä on merkillistä siihen nähden, että useiden eri edunvalvontajärjestöjen mielestä hanke on erittäin tärkeä. Jos näin on, niin kai nyt sellaiseen hankkeeseen löytyy myös rahaa. Olenkin aivan samaa mieltä Vapaavuoren kanssa siitä, että ei voi olla valtion ja kuntien tehtävä pelastaa jokaista elinkeinoelämän vaikeuksiin ajautuvaa hanketta.
Olkiluoto 4:n osalta tehty päätös saattaa kuitenkin avata Fennovoimalle mahdollisuuksia, joita sillä ei ennen ollut. Osa tuon voimalan osakkaista saattaa muuttuneessa tilanteessa hyvinkin harkita mukaan tuloa, aivan kuten Vantaan Energia jo teki. Toisaalta nämä yhtiöt ovat myös kiusallisen tietoisia siitä, että uuden ydinvoimalan rakentaminen vanhan infrastruktuurin piiriin, eli Olkiluotoon tai Loviisaan, tulisi varovaisestikin arvioituna ainakin miljardi euroa halvemmaksi. Samalla nämä yritykset tietävät hyvin, että Fennovoiman kaatuminen parantaisi sekä OL4:n kannattavuutta että mahdollisuuksia saada laitokselle myöhemmin lupa. OL4:n ja mahdollisen Loviisa 3:n osaltahan ydinjätehuoltoratkaisukin on jo varsin pitkällä.
Käänteisesti tämä tarkoittaa myös, että jos Vapaavuori pyörtää päätöksensä Olkiluoto 4:n osalta, Fennovoiman toteutumismahdollisuudet heikentyvät, sillä mahdollisia uusia osakkaita on vähemmän.
Näin kokonaisuudessa uskon kuitenkin, että halutessaan suomalainen elinkeinoelämä löytää kyllä rahat Fennovoiman rakentamiseksi. Eri asia on kuitenkin, onko tuota halua. Siihen kysymykseen en osaa vastata, enkä lähde tässä vaiheessa edes arvailemaan.
En kuitenkaan lähde arvioimaan päätöksiä erityisen vihreästä näkökulmasta, vaan jätän sen puuhan muille. Esimerkiksi Jarno Lappalaisen teksti on hyvä, enkä lähde toistamaan sitä. Sen sijaan yritän tässä hieman pohtia sitä, mikä kussakin tapauksessa johti tehtyihin päätöksiin ja mitä niistä seuraa. Aloitan TVO:n Olkiluoto 4 -hankkeesta.
Olkiluoto 4:n kohtalo
Olkiluoto 4 ei saanut valtiolta mitään täystyrmäystä, vaan kaikki ehdot pidettiin entisellään. Ei se ihan kohtuuton vaatimus ole. On kuitenkin totta, että hankkeen edistymistä alkuperäisessä aikataulussa on tässä tilanteessa pidettävä epätodennäköisenä. Miksi näin kävi?
Kuten Vapaavuorikin televisiossa sanoi, Olkiluoto 3 on ollut projektina suorastaan historiallisen järkyttävä epäonnistuminen. Laitoksen myöhästyminen noin 10 vuodella on kiistatta maksanut ja maksaa suomalaisille sähkönkäyttäjille ja erityisesti laitoksen omistaville teollisuusyrityksille varovaisestikin arvioituna parisen sataa miljoonaa euroa vuodessa, sillä sähkön markkinahinnat Suomessa laskevat ainakin hyvin lähelle Ruotsin hintoja eli 2-4 €/MWh. Lisäksi laitos on ylittänyt kustannusarvionsa noin kolminkertaisesti, kun sen hinta on noussut 3 miljardista lähemmäs 9 miljardia. Vaikka TVO:n ja Arevan sopimuksessa puhutaankin kiinteästä hinnasta, lienee todennäköistä, että myös TVO joutuu maksamaan osansa kohonneista kustannuksista välimiesmenettelyn jälkeen.
Tämän kaiken jälkeen olisi jotenkin vaikea ymmärtää, että valtio olisi painanut koko asian villaisella, ja antanut TVO:lle niin paljon lisäaikaa uuteen hankkeeseen kuin se tässä vaiheessa kehtaa pyytää. Nykyinen arvio valmistumisvuodeksi on kuitenkin 2018, ja laitos on jo varsin monta kertaa ollut neljän vuoden päässä valmistumisesta. Tällainen menettely olisi nimittäin tehnyt tyhjäksi koko alkuperäisen määräajan vaatimisen. Jos 5 vuoden määräaikaa rakennusluvan hakemiselle ei ole tarkoitettu noudatettavaksi, sitä ei pitäisi alun perinkään asettaa.
Minusta luvan myöntäminen olisi myös ollut varsin epäreilua mahdollisia muita luvan hakijoita kohtaan, sillä TVO on nyt pitänyt laitoksen rakentamisoptiota hallussaan lähes 5 vuotta ryhtymättä toimiin. Tällaisessa tapauksessa on ainakin mielestäni kohtuullista, että muutkin hakijat, esimerkiksi edellisellä hakukierroksella tappiolle jäänyt Fortum, saavat hyvän hankkeen esittäessään mahdollisuuden ainakin luvan hakemiseen.
On nimittäin kiistatonta, että ensimmäinen voimalan rakentaja on vahvoilla, sillä jokainen uusi Suomeen rakennettava voimala laskee sähhkön markkinahintoja, ja näin uusi voimala kannattaa aina hieman edellistä huonommin. Tässäkään mielessä ei ole reilua, jos yksi toimija saisi ikuisella rakentamisoptiolla pitää muiden mahdollisia investointeja ydinvoimaan tai muuhun sähköntuotantoon jäissä.
Näin kokonaisuutena ymmärrän siis oikein hyvin, miksi TVO ei saa uutta lupaansa ainakaan helposti ja suoraan. Todettakoon kuitenkin, että seuraavissa vaaleissa kansa voi tietysti jälleen päättää toisin, ja halutessaan äänestää valtaan vaikka miten ydinvoimamyönteisen hallituksen. Jopa ydinvoimamyönteisen hallituksen olisi tosin syytä harkita vielä kerran, miten perusteltua on jatkaa TVO:n suosimista Fortumin kustannuksella, ja kumpi olisi valmis rakentamaan uutta ydinvoimaa Suomeen nopeammin.
Fennovoiman jatko
Olen varsin yllättynyt myös Fennovoimaa koskevasta päätöksestä. Olisin kuvitellut, että jos jokin näistä hankkeista laitetaan jäähylle, se olisi tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa Olkiluoto 4:n sijaan Fennovoima, ihan lakipykälistä riippumatta. Fennovoimassa myös julkisen sektorin riski on Olkiluoto 4:ään verrattuna erittäin korkea, kuten olen jo aiemmin kirjoittanut. Fennovoiman tarina kuitenkin jatkuu, ja pidän edelleen täysin mahdollisena, että voimala jonain päivänä rakentuu. Jännittävät käänteet eivät kuitenkaan ole vielä läheskään ohi.
Ihan kaikkea ei kuitenkaan edes ydinvoimamyönteinen hallitus (Vihreiden lähdön jälkeen) ole valmis Fennovoiman osalta nielemään. Omistajuusvaatimuksen kiristäminen kohtalaisen tiukaksi ("kotimainen" omistus > 60 %) ja valtion tiukan omistajuusvalvonnan asettaminen (osakekaupat EU- ja ETA-maiden ulkopuolelle on erikseen hyväksytettävä) on oikeastaan aika paljon vaadittu. Kuten Vapaavuorikin sanoi, hanke voi jopa kaatua näihin vaatimuksiin.
Sinänsä huvittavaa on, että näidenkin ehtojen asettamiseksi sana kotimainen täytyi määritellä uusiksi, ja se käsittää tässä tapauksessa kaikki EU- ja ETA-maat. On tietenkin totta, että näistä maista tulevaa omistusta ei saa lain edessä käsitellä eri tavalla kuin suomalaista omistusta, mutta en kyllä käyttäisi tästä sanaa kotimainen. Kauppojemme hyllyillä myydään kuitenkin edelleen puolalaisia, hollantilaisia, espanjalaisia ja suomalaisia tomaatteja, eikä ainoastaan kotimaisia tomaatteja, ja luulisin useimpien suomalaisten mieltävän kotimaakseen Suomen EU:n sijaan. Ruotsistakin tuodaan nykyään sanan uudessa merkityksessä kotimaista sähköä, joten olemme itse asiassa jo nyt omavaraisia sähkön suhteen.
Tämän uudella tavalla määritellyn kotimaisuusasteenkin täyttäminen on Fennovoimalle joka tapauksessa hankalaa. Nykyisellään tällaista omistusta on 53,8 %, ja Keskon käytännössä vetäydyttyä hankkeesta enää 50,9 %. Siitä on pitkä matka 60 % lukemiin. Mistä nämä uudet omistajat sitten voisivat löytyä?
Yhdellekään teolliselle toimijalle ei nimittäin enää kuukausiin ole ollut epäselvää, että hanke kaipaa kipeästi rahaa, mutta kovin harva on toistaiseksi vaivautunut raottamaan kukkaroaan. Tämä on merkillistä siihen nähden, että useiden eri edunvalvontajärjestöjen mielestä hanke on erittäin tärkeä. Jos näin on, niin kai nyt sellaiseen hankkeeseen löytyy myös rahaa. Olenkin aivan samaa mieltä Vapaavuoren kanssa siitä, että ei voi olla valtion ja kuntien tehtävä pelastaa jokaista elinkeinoelämän vaikeuksiin ajautuvaa hanketta.
Olkiluoto 4:n osalta tehty päätös saattaa kuitenkin avata Fennovoimalle mahdollisuuksia, joita sillä ei ennen ollut. Osa tuon voimalan osakkaista saattaa muuttuneessa tilanteessa hyvinkin harkita mukaan tuloa, aivan kuten Vantaan Energia jo teki. Toisaalta nämä yhtiöt ovat myös kiusallisen tietoisia siitä, että uuden ydinvoimalan rakentaminen vanhan infrastruktuurin piiriin, eli Olkiluotoon tai Loviisaan, tulisi varovaisestikin arvioituna ainakin miljardi euroa halvemmaksi. Samalla nämä yritykset tietävät hyvin, että Fennovoiman kaatuminen parantaisi sekä OL4:n kannattavuutta että mahdollisuuksia saada laitokselle myöhemmin lupa. OL4:n ja mahdollisen Loviisa 3:n osaltahan ydinjätehuoltoratkaisukin on jo varsin pitkällä.
Käänteisesti tämä tarkoittaa myös, että jos Vapaavuori pyörtää päätöksensä Olkiluoto 4:n osalta, Fennovoiman toteutumismahdollisuudet heikentyvät, sillä mahdollisia uusia osakkaita on vähemmän.
Näin kokonaisuudessa uskon kuitenkin, että halutessaan suomalainen elinkeinoelämä löytää kyllä rahat Fennovoiman rakentamiseksi. Eri asia on kuitenkin, onko tuota halua. Siihen kysymykseen en osaa vastata, enkä lähde tässä vaiheessa edes arvailemaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)